Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 

 

Sil aikka, ko Ajopäiväkirja ja koko Hulimaan sivusto o hakkeroittu ja pystytetty uurestas, o ainaki tän meijän kantil tullu suvi. Vuareaikojen tulemine ja lähtemine o mun kokemukse mukka niit harvoi asioi, mist voi sanno, et ”Asioilla on tapana järjestyä”. Luanto o nii rakas mul senkin tähre, et mun ei tartte sitä säätä. Jälleski meijä vanhan talon perennat nous maast ja kottaraisenpoja vartova lennojohrolt lähtölupa, vaik en ol yhtä ehtiny heit auttama.

 

Lounaissuamemurttene Aapine o nyy jonos painokoneissi ja koitan olla kovin pal ajattelemat sitä, ettei vaan tulis miäle joku asi, mikä olis pakko korjata, ko korjaukset ei enä kumminka kerkke. O moninaissi syit, mink tähre mää Aapisen tahtosin tähä maahan tehrä, mut yks syy o see, et olen itte kasvanu niitten kans. Sekä isän et äitin vanhemmitte vintil luvin mukulanas hiiskumat ja mailmamenost mittän tiätämät vanhoi aapissi ja lukukirjoi. Olen huamannu, et mun moraalikäsitys ja elämänäkemys pohja mones kohta niihi. ”Ystävällisyys palkitaan.” ”Lapsi, kasva kansallesi iloksi ja kunniaksi.” ”Älä ylpisty.” ”Ethän oikkuile.”

Emmää niit ain nourata, mut sillon ko joku asia mene vääri, mul tule miäle, et jos olissin tehny niinko Lasten lukukirja vuarelt 1951 opetti, en olis täsäkä nyy törttöilemäs. Aapisäänikirjan tekemisreisul see tul taas ette: oikkuilust tul hankaluuksi. Mul o nimittäis simmone älli, et jos voin välttä, en men niil samast puust tehtyihin ketjumega-asemil. Koitan katto jonkun omaperäsemmä. Mu uures runoautos (mink nimi o siis Vappu Tuomas Tulkku, jollen ol maininnu) rupes olema tiän pääl pensa vähis. Ajelin Forssan pensakeskittymä ohitte ylppiäst ja ajattelin, et ton en nyy ainaka men. Proplemi ol vaa see, et niit piäni söpöi vaihtoehtoi ei sit ollukka. Voik tee kuvitel, et mää onnistusi valittema ruuhka-Suamest reiti, mink varrel o 80 kilometri väli ilma ainuttaka tankkausmahrollisuut. Runoauton pillit huus ja valot vilkkus: fuel too low! Juujuujuu, älä jänkkä siin! Pirin ittelleni talourellise ajon koulutust, huruttelin nii hittaste, et puimuritki ohittel ja tälläsin itteni tukkirekan taa, et see imis munt ettippäi. Alamäet vapaal (nii meijä sukulaismiähetki o ain tehny). Jessus ko hävetti jälles: ko nykyautoilijan ei tartte mittä muut osata ko tankata, ni tämä sanamuija (yhres kirjakaupa mainokses ol nii) ei siitäkä selvi. Vihroviime! Mailman kaunein simpukkamerkki taivarannas! Tankkasin hiuka yli 50 litra. Hualtokirjas sanotti, et tankin tilavuus o noin 50 l. Opetus: älä väheksy eres ketjuasemi.

 

Huamattavast vähemä arkipäiväne sattumus käve yhten yän, ko tulttin Turu reisult. Keskel Eurantiät ol tuupertunu joku. Piti pyssät. Menttin kattoma. Ilves! Nätti littana ilves! Elotoine. Tiä oli pimi ja hiljane. Kuski, rohkia miäs, ot ilvekse syli. See ol viäl lämmyne. Hän nost sen runoauton taa (mun esiintymispöyrän pääl. Onk jonku muunki pöyräl o ollu ilveksen kualavana?!) Polis ei puhelimes osannu varmaks sanno, mitä rauhotetul eläinvainaal kuulu tehrä, mut naapurin metsästäjämiähet tiäs. Nee lähetetä linja-auton kans Oulu, Eviral. Sin meijä ilves sit paffilaatikos läks. Mun pualest hänen kaunis sialus sais kyl jäärä tähän pihapiiri.

 

 

Sil aikka, ko Ajopäiväkirja ja koko Hulimaan sivusto o hakkeroittu ja pystytetty uurestas, o ainaki tän meijän kantil tullu suvi. Vuareaikojen tulemine ja lähtemine o mun kokemukse mukka niit harvoi asioi, mist voi sanno, et ”Asioilla on tapana järjestyä”. Luanto o nii rakas mul senkin tähre, et mun ei tartte sitä säätä. Jälleski meijä vanhan talon perennat nous maast ja kottaraisenpoja vartova lennojohrolt lähtölupa, vaik en ol yhtä ehtiny heit auttama.

 

Lounaissuamemurttene Aapine o nyy jonos painokoneissi ja koitan olla kovin pal ajattelemat sitä, ettei vaan tulis miäle joku asi, mikä olis pakko korjata, ko korjaukset ei enä kumminka kerkke. O moninaissi syit, mink tähre mää Aapisen tahtosin tähä maahan tehrä, mut yks syy o see, et olen itte kasvanu niitten kans. Sekä isän et äitin vanhemmitte vintil luvin mukulanas hiiskumat ja mailmamenost mittän tiätämät vanhoi aapissi ja lukukirjoi. Olen huamannu, et mun moraalikäsitys ja elämänäkemys pohja mones kohta niihi. ”Ystävällisyys palkitaan.” ”Lapsi, kasva kansallesi iloksi ja kunniaksi.” ”Älä ylpisty.” ”Ethän oikkuile.”

Emmää niit ain nourata, mut sillon ko joku asia mene vääri, mul tule miäle, et jos olissin tehny niinko Lasten lukukirja vuarelt 1951 opetti, en olis täsäkä nyy törttöilemäs. Aapisäänikirjan tekemisreisul see tul taas ette: oikkuilust tul hankaluuksi. Mul o nimittäis simmone älli, et jos voin välttä, en men niil samast puust tehtyihin ketjumega-asemil. Koitan katto jonkun omaperäsemmä. Mu uures runoautos (mink nimi o siis Vappu Tuomas Tulkku, jollen ol maininnu) rupes olema tiän pääl pensa vähis. Ajelin Forssan pensakeskittymä ohitte ylppiäst ja ajattelin, et ton en nyy ainaka men. Proplemi ol vaa see, et niit piäni söpöi vaihtoehtoi ei sit ollukka. Voik tee kuvitel, et mää onnistusi valittema ruuhka-Suamest reiti, mink varrel o 80 kilometri väli ilma ainuttaka tankkausmahrollisuut. Runoauton pillit huus ja valot vilkkus: fuel too low! Juujuujuu, älä jänkkä siin! Pirin ittelleni talourellise ajon koulutust, huruttelin nii hittaste, et puimuritki ohittel ja tälläsin itteni tukkirekan taa, et see imis munt ettippäi. Alamäet vapaal (nii meijä sukulaismiähetki o ain tehny). Jessus ko hävetti jälles: ko nykyautoilijan ei tartte mittä muut osata ko tankata, ni tämä sanamuija (yhres kirjakaupa mainokses ol nii) ei siitäkä selvi. Vihroviime! Mailman kaunein simpukkamerkki taivarannas! Tankkasin hiuka yli 50 litra. Hualtokirjas sanotti, et tankin tilavuus o noin 50 l. Opetus: älä väheksy eres ketjuasemi.

 

Huamattavast vähemä arkipäiväne sattumus käve yhten yän, ko tulttin Turu reisult. Keskel Eurantiät ol tuupertunu joku. Piti pyssät. Menttin kattoma. Ilves! Nätti littana ilves! Elotoine. Tiä oli pimi ja hiljane. Kuski, rohkia miäs, ot ilvekse syli. See ol viäl lämmyne. Hän nost sen runoauton taa (mun esiintymispöyrän pääl. Onk jonku muunki pöyräl o ollu ilveksen kualavana?!) Polis ei puhelimes osannu varmaks sanno, mitä rauhotetul eläinvainaal kuulu tehrä, mut naapurin metsästäjämiähet tiäs. Nee lähetetä linja-auton kans Oulu, Eviral. Sin meijä ilves sit paffilaatikos läks. Mun pualest hänen kaunis sialus sais kyl jäärä tähän pihapiiri.

 


Mul tul simmonen tilanne ette, et on pakko vaihta auto. O mul simmone ennenkin tullu.

Upouut auto en markkinallis-ekologis-järkevist syist ost (vaik ei auto ostamises ol ikä mittä luannosuajelullist, ei mittä, turha selittä), nii et sen tähre selasin piänte ja punaste ja hiuka ajettuje autoje lista niin kaua, et oikkialaine löytys. Ko maal asu ja leipäs & leipäpussinsulkijat hake koko laajast maast, ei ilman toimivaist ajopeli pysty olema. Ens käven yht ihanaist kattomas pääkaupunkseurul, mut ei siit mittän tullu. Myyjä ei ollu myyntipääl enkä mää osto-.

Raissios sit onnistus. Auto ol kuppikaku näköne, ilone ja reipas niinko aerobicohjaaja ja sen mää tahtosin. Hoksavaine myyjä ymmärs munt hyvi ja suastus aika pia sen mul myymä.

Auto ei ollu siis tämä eikä tämmöne, mut färi ja terhakkuus ol jotta sama sortti!


En voinu otta sitä heti mukka ja mul siunantus siin ostohetkel tilaisuus ruveta ällämä jotta yllätyst sit ko tulen auto hakema. Raumal autohuallon pojat o munt nimittäis lelliny täysin pilal. Olen tottunu sihe et mun autostani löyty yllärei ko see mul luavuteta. Jollei viinipänikkä ni vahapesusetti ainaki. Kunnei Raissios sit?

Kiirastorstain menin muin miähin autokaupan pihal ja orotin, et kosk joku miäskuaro taik vastava hyäkkä nurkan takka mul laulama. Ei mittä.

Sit käsketti käymä takapihal. Ja siäl see ol:

munt orotti helikopter nousuvalmiin ja käsketti hypät kyytti!

(siit mul ei ol kuva, ko olin vähä aikka tajutoine, mut täsä näky mun saappan kärkki ja mittar ja TURKU ilmast!)

Simmone juur ja juur neljän piäne ihmisen kone see ol, pokserimoottor ja 9- taik 6-litranen kone (metel ol aika kova enkä kuullu kaikki enkä pualiakan käsittäny).

Keskittysin olema pyärtymät ja nappailin kuvi kännyl. Näin Turu linna sisäpihallekki! Ja torin kaik pikkuset katokset. Ja sen kui jämpti ja järkevä muato on Turun keskkaupunkil, ilmankos siäl o nii helppo kulkke.

Ko päästi Turun tuamiokirkon pääl, ihailin sen kaunist muatto ja kuski sanos, et hän kallista hiuka, et saan paremmi kuvatuks. See ol ensmänen kert, ko mun tek hiuka miäl kilju. Kylki alaspäi siin pit rötköttä eikä munt erottanu kualemast ko kopterin pleksiklasi! Kuvan sain kumminki! (Sitä paitsi jos kualla täyty, ni olis toi yks hianoimmist lähtötavoist. Mätkättä littanaks tuamiokirkon pihal.)

Kattoka! Olektee tiänny, et Turun Tuamiokirkko on ko kauniste maalatun päässiäismunan koristus!
Iha Fabergé koko pyhä paik!

En tiär uskoissink viäläkä, et olink see mää ko siäl leijus, mut omaottamas kuvas näköjäs iha itte olen ja kappala Varsinais-Suame alapual.

Emmää mittä mainost, mut en voi kyl nyy palvelu moitti. Kiitos Visan-pojil!

***

Tiistain menen ostama talouspaperi lähikaupast. Saa nährä, mitä Hinnerjoen K-kauppias keksi!

 

Heli



Maaliskuu - mun vaikkia kuukaus - o ollukki aika helppo tänä vuan, ko koko aja o näyttäny helmikuult.

Kulttuurseura ja Walon talo on taas talviuniltas noussu. See verran kevätaurink (ja lämmitin ja Hilman kamarin pönttöuuni) jo lämmittä, et o voittu alotta joittenki valmiitten pintoje maalaus talo sisätilois. Skrapauksen kerkes jo toiset tekemä, mut mää pääsi maalama - ja voi sitä onne! Tualt kotosivuilt voi katto vaik hiuka remontkuviaki: http://www.laitilanwalo.net/

***

Piäni kalenterhankaluuksi o ollu juur sen tähre, et olen luullu kuukaut helmeks enkä maalikseks.Murrekurssit Lapin Teeälläs ja Uureskaupunkis o sujunu jämptiste, mut muitte asioitten kans o meinannu mennä vähän täpäräl. Olen näit asia-kerrallas-ihmissi (mikä o suures ristiriiras sen kans, et mun elämän on kaik-asiat-päälletyste-elämist), enkä millä meinannu ymmärttä et Orivesi-keikkaki on täsä samas syssys!

Olen Orivesi-päivi kyl orottanu, ko heijä opisto aihe o nii hiano - see o huumorsymposium! Ilmottautusin kolmeks päiväks tän kuulustelema - ja tiätyst omiki esiintymissi esittämä.
Tost näke, mitä ol:
http://asp.asio.fi/kurssiilmo/kvs/index.php?asio=Zmt1cnNzaTtjNTQ2&yksikko=ori

Orivere seurakuntaki ol halunu olla mukan ja järjest srk-talos stand up-tilaisuure heti alkku, täyty kehu iha! Ja kyl oliva seurakuntamummusetki ennakkoluulottomi: siäl hee yleisös mallikelposesten kihersivä. Ja pappikin kertos vitsin! Stand upi jälkke ol lähetysmyyjäise ja käsityänäyttely - ja enk mää hullu menny hurmantuma yhrest matost (5 €). En ol 120 vuatte (noin) nähny muavpusseist virkattu ympyrämallist matto! Joku lähimummu ol sen tehny ja myyjäissi lahjottanu. Nämä tämmöset tavarat o äärmäisen tarppelissi ja näppäri julkisil kulkuneuvoil töröttävil matkatavarois.

 

Opistol kaik kello näyttävä eri aikka ja see teke tunnelma jotenki runolliseks. "Kello o nyy keskmäärin pual seittemä, voira alotta", alusti Virtase Reijo, opiston johtaja ja nii mee alotetti.

Opiston ilmapiiri o jotenki niin kohottava ja inspiroitteva ja ajatuksi täys, et mu muistikirjassan o jo 10 sivu täys, piirrän esiintyjän kuvi et muistan suurinpiirtte milt hän näyttä ja kirjotan heijä viisauksi ja vitsikkyyksi ylös. O väylävartist ja vianankarjalaist - ja ihana Mummo-sarjakuvapiirtäjä Nykäse Anni, ketä o siit liikuttava, et hän naura kova ääne omil jutuil ja kuvil. Simmost hykerteleväist esiintyjä ol hauska seurata, eikä munt nyy niim pal enä hävet see mun oma sama taipumuksen...

Väylävartine Matinlompolon Unto näyt äkkiseltäs ihan tavalliselt asiaihmiselt - mut oliki hurja huumormiäs pohjosest! Hän välitti kaikelaist kansanperinnet, lämmint elämänviisaut ja hihityttävi tapauksi ja sattumuksi. Tiäräktee esimerkiks mink tähre sillal ajaes ei tart hirasta? Yht leviä see silta o, o vauhti sit mikä tahtos...

Ja nimimerkki Yrjön Jammupakinatki heräs valla uurestas, ko kirjailija Harri István Mäki luk niit meil ääne: "Kyä tää iha hyvä hammasharja on, sillä isäkin pesee." Hannariina Moisseinen kertos simmossi vianankarjalaissi starinoi, et en ol viäläkä niist toipunu.

Ällistyttävä symposium-tapaamine ol Timi Lexiconi - räppäri Savost! See on Juankoskelt kotosi ja o nii sympaattise Savo-henkine! Jo Aamulehren haastattelun kysymyksehe murrebuumi ohimenemisest hän vastas nii viissaste: "Murre on osa puhujaansa. Se o merkittävä osa persoonallisuutta, eikä se, että on oma itsensä voi ikinä mennä pois muodista."

Lexiconi näyt meil Huasteleppa levveemmin -musikvideos ja sen tahris hän meil luaka eres räppäiliki. Siin kattoes käsitin, et en ol simmostaka ikä enne elävänäs nähny. http://www.youtube.com/watch?v=C9FJ6d-o3-0

Näi hän sovittelee sanojas: "Moni väittää ettei näistä säkkeistä sua mittää selevee. Mite nii? Ite nii huumassa elelen, tuumasta toemeen ku puhe vuan levenee. Kato pittää tiällä pittee iäntä siitä mistä on kotosin, tokasin tokkopa hokasin vuan huastampa niinku se on itelle on lokosin. Emmä djossaa jos satun sanomaan naisia emänniksi, enkä tarkota isää tai muatilanpitäjää ketä kutun isänniksi. Sinä sanot: "Päivää." Minä sanon: "Päevee. - - Huasteleppa levveemmiiiiiin" Timi Lexicon

Mul ol sekä kirjastol et varsinaises symposiumis luennoimist - ja kummassaki yleisö ol kyseleväist ja kiinnostunut - helppo ol olla ja puhella hassui jutui ja jakka ihmisten välil vähä hankaliakin tuntei.

Tämä reisu ol juur hyvä! Hyvä! Näkymissi, Orivesi!

Heli

Ja viäl peeässäks, et kiitos kaikil uuskaupunklaisil ko o osallistunu mun murrekurssilleni siäl ja kiitos kaikil lappilaisil ko o osallistunu mu murrekurssil tääl. Mul o ollu mahrottoma opettavaissi päivi! Tänänki oppisin, et jos joku o oikke huano timprama eli puusepähommi tekemä, ni see o nyränikkar!

Viimeseks peeässäks pehmussi päässiäissi!

 

Matin-päivän tunnelmis olen lähettäny mu entise runoautoni nykysil pitäjil viästin, et Matt on tottunu sihe, et nimipäivän o jätskitarjoilu. Siält o luvattu toimitta. Hyvä nimipäivä muillekki Mateil!

Mitenkä erityise harmonisis merkeis ei ol kiartue jälkkene viikoloppu sujunu, ennemminki vois sanno, niinko mun 3-vuatias siskonflik: Listus mikä leissu!

Hentuliisa-kiartue men sulavaste ja jät keviän olon. Kiitos mailman paras ja ainokaine Elina Walliini (Ja onne Musan flikal Putous-Karimin voitost!) Kaik asiat, mitkä ol hyvi suunnitelttu, myäski menivä hyvi. Ja nee asiat, mitkä jäi huanommal hunteerauksel, sujusiva neeki, vaikkaki hiuka soveltamal (ja piänel itteruaskinnal keika jälkke...). Jos tulevaisuuressakin tahrotte jotta sujuva - esimerkiks juantaja - ni älkkä vaa mul soittako, soittaka Elinal: www.elinawallin.fi

Ko lauanta-aamu valkentus ja olin vihro viime löytäny Siuron mutkateilt kotti, fundeerasin jo vähä aikka, et jos kumminki jättäis Mikkelin Lukkosulan ensillan väli, o sin sentäs tyäpäivä mittane matkustamine. Uteliaisuus voit flunssasuure ja rupesin tekemä lähtö aiktaulut hyväs muistis: ens linke klo 11 ja sit juna klo 14. Aika pia siin tiävarren pysäkil käve ilmi, ettei mikkä linja-auto tul ja sainki yhrelt ruskiasilmäselt kyytin Tampereen junal. Mikä oli lähteny jo 13. Olin miälkuvitellu aiktaulut. (Ko nee olis ollu niin kauhian sopevaiset.) Onneks joku paikallisliikentte autoryhmittymä ot munt kyytti, Mikkelis munt orotti paikal hälytetty Bernand&Bianca-tyyline pelastuspartio ja näitte avustuksel pääsin Mikaeli-talol pual tuntti ennen ko ensilta alko. Kiitos!


(Tämä Disneyn B&B ol mukulanas mu lempikuunnelma, perhepäivähoitaja Annel ol see c-kasetil ja mee lojutti tyynyjen pääl permannol ja jännitetti! Kuva: Disneylt lainas.)

Lukkosulaa ja lumpeenkukkia -näytelmäs o Mikkelis ihana tyäryhm! Kiitos teil! Filosofine ja syrämelline ja hyvi vauhrikas. Kovaste mää – ja iso liuta muitaki ihmissi orotetti esityst. See ol harmi, et josta syyst teatter ol tehny simmose ratkasu, et akustisest veretä. Mikaelin salis ol 400 ihmist ja 700 tuali. Ja näyttelijät ilma äänentoisto laval... MINK IHMEN TÄHRE?  Paikotellen kuuliki, mut paikotelle ei kyl. Ja ymmärrettäväst pualet yleisöst käve väliajal mul sanomas, et muute hyvä, mut ei kuulu mittä…  (Olen tiatone siit, et vastaan yksinäni ja koko omaisuurellani kaikest, mihe o mun nimeni präntätty, mut sit ko näyttelijöitte artikulaatioki o mun syytän, tuntu joskus vähä raskaalt. Ruppe houkuttama tanssinäytelmän kirjottamine). 

Siin tilanttes en pystyny kuuluvuureks muuttuma, mut olen nyy pitkän kirjelmän laittanu sil teattertyäryhmäl, et puhenäytelmäs TÄYTY käyttä sillo mikrofoni ko puhuta. Enemppä en nyy voi. Yleisöl kiitoksi palauttest ja tervessi! Lauluis (mitkä ol äärmäise  ihani!) näyttellijät käyttiki äänentoistokonei, ettekä usko kui suur karisma laskeutus salin yl, ko Kristiina Halkola astus valokeila ja kajaut sen ”Jos rakastat pieniä tyttöjä, pieniä poikia, sellerinjuurta ja mitä kaikki muit siin ikä olika”.

Mun niistämine pysys aisois hyvi ja mää intaantusin viäl menemä mukka karonkkaporukoihi, misä oppisin yhrelt Melasniämelt hianon laussen Tsehovilt. ”Itse pakkasin, mutta en löydä.” Sitä nyy voi ajatella pakettiautonki pakkamisen, mut miättikäs sitä silt kannalt, et ymmärtäk ihmine itte kaikki sanomias laussei ja tekemiäs tekoi?

Umpväsynenäs jännittäväst päiväst pääsin vihro majapaikka, yhte ihanaisse kartanohotellihi vaja peninkulman pääs keskustast. Aaargh! Kello ol 00.20 ja respa ol menny kii klo 22. Ovet lukus. Ei avamei. En ollu muistanu ilmotta ittestän. Ei mittä mahrollisuut pääst nukkuma. Mää olin juur lukenu, et Mikkelis o kaupunkiosa, mink nimi o Tusku ja pystysin sihen kyl eläytymä! Onneks ol näyttelijä-Jokisen kyyti lähel viäl ja hän kuskas munt takas keskustaha, ja onneks SM-ralleist hualimat ol paikallises Pilvihotellis viäl yks huane vapanas. Mää jo luulin, etten koska enä sänkky näe.

Tänä aamuste hotellist pois yrittäes huamasin, et mul ei ol ko yks kenkä vaa. Nolonas respan tätilt kysymä. Juu, tääl see o, meijä hyllyl! Ol käytävält löytyny, ko olin siäl ehtoste hiippaillu. Ja hei huam. yhren lonkeron ryystin, et kysymys ei ollu mistä juavuspäisyyrest, iha seko olen ilmanki.

Huame en käy eres postlaatikol!

Heli

 



Täsä mee! Hiuka mul silm jo lurppu ko o Nokial saattu melkken kahren tunnin keikka purkki ja koko kiarros täytte, mut Elina o sirkune ko urpiaine lintulaural!

Kuvan ot Yle Tampereen Taru ja sanos, et saa käyttä.

Sen verra häsä meil ol rakentaes, et ihan kunnollist ja kaunist lavakuva ei vissi saattu otetuks. Täsä keske-eränen kattaus - pataklaput sentä näky ja iha itte maalatut kulissit ja kaffenkeitin, misä o virkattu kahva - kauneuspyykit puuttu ja pyykpojat.

Mää olen ylitarkka siit, et ääni olis mahrollisimma hyvä, ko ei mul ol mittä tanssiaskeli taik powerpointei esittä - ja ain nii helpottunu, ko saan ammattiäänimiästen kans toimi. Täl kertta simmosenas toimis länne ihme, Leskise äänipalvelun itte Leskine - kärsivälline ja taitava! http://www.jarileskinen.fi/ KIITOOOS!



Yleisöst mee olla ilossi ja onnellissi! Kiitos tulemisest ja tuamisist, kaulaliinoist ja karkkipusseist ja ruusunkukkasist ja hevoste aisakelloist... Omal riskil tehtin koko kiarros ja ihmiset sen palkitti ja otti meijät vasta vapaast purotuksest. Simmoset pualtoistuhat ihmist käve Henttu kattomas, vaik välil meinas jo näyttä huanolt, kattoka vaik:

(Elinan laatima kuvatekst: "Mee kiartuee painajaine toteutu toises Pori esitykses. Katsomos ei ollu ko yks ihmine. Seki oli teini, joka oli syventyny enämpi kännykkää ko meihi. Esti me itkettii, mut sit huamattii, et oikee esitys alkaaki vast kahre tunni peräst.")

Nii et maat näkyvis. Ei murhei!

Tack o hej ja suuremoissi kukkasenkuvi ja pataklapunkuvi ja syrämenkuvi kaikil kuulijoil!

Heli