Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 

 


(Kuva: Miikka Lappalainen)


Monenkaltast kiva ja korkkia kuulumist täsä Sanatoimisto Hulimaan kymmenvuatisjuhlan on kerrottavan, Rivieran runokeikkakutsui myäte. Kaikkist riamulisin yllätysviaras o silti ollu 14 mustrastast! Erikoistalvi ja puijauskevät ol heijät hämänny etuajas tän - mut vastas ei ollukka koivusilmui ja makkioi multamatoi, ko hankenkimallust! Mee ollan piretty heit henkis italialaisil omenil. Olis meil talviomeni ittelläki, ko olis ymmärtäny syksyl kääri silkkipaperi sisäl ja viär kellari. Ei olis tarvinnu rahtlaivoje italiast saak tulla linnuil vitaminei tuama.

Mul on niinko friisiläiskarja pihas, musti kiiltävi villei uteliai hysterissi tarmokkai. Viäl rastat ei huilui soittel, mut kikattava ko lehm takapenkil. Nukkuvat tosa pihakuuses ja ova armollise aamu-unissi. Hyvä poja! Aamuvirkku yhteiskunta o luannovastane - tämä on toristus siit.

***

 No mut Sanatoimiston yks uusist virallisist kuulumisist o see, et mul on uus tyähuane. Mont vuat tein hommi Laitlas Lukutuval vuakrahuanes, siin musiikkiopiston poikkihuilunsoitto-opetustilan seinän toispual. Iha murhetutti, ko joutus siit luapuma, mut pakko ol lähte: hävisin neuvottelut Järki-Itteni kans. Tyämatka meijän kylält Lukutuval o yli 30 kilometri, ja rupes tuntuma hullumaiselt aja ajattelema simmost matka. Ko ajattelemist tämä tyä enimmäkses o: vaik ihmistapaamisiaki o ja toimittajatreffei, ni suurimmaks osaks mää pelkkie omie aivoparkojeni kans tyäskentelen. Ja nee ei oikkiastas vaatis kovinka mont vuakrakuutio toimiakses. Teorias.

Muutaman kuukauren kerkesi olema ilman tyähuanet. Ei tullu mittä. Vaik mul on koto-olois oma kirjotuspöyt ja tiatokone ja tiatokones johto, ni en saanu tyä-Laaksost meil käymä ko iha satunnaisest. Ihailevi silmäyksi lähetän niil, ketkä pysty kotonas töit tekemä ja vastustama pähkinäpussin kuisket komeros ja pesemättömien pyykkie valitust vaatehuanes! Mil helvatan taval tee sen teette?

Sattumoisin tul juttu yhren kylämiähen kans, et tosa Kodiksamin keskustas (mikä o aika monellakin taval eri asi ko esim. Tukholman keskusta) on yks hyvä rivitalo tyhjilläs, asumat. Kokonaist talo en tarvinnu, mut yksiön vuakrasin, takkoines ja kylpyhuaneines tammikuust 2014.


Sanatoimiston tuparijulistet ripustaessas talkkariki riahaantus.


Tämä rakennus o historialtas viliseväs paikas. Maalaistaloki siin o ollu, sit talouskauppa, talouskaupa varastot ja talli. Ja nyy sit Sanatoimisto Hulimaan uus tyätila, ristitty Kynäläks.

Ja mää pääsin mun unelmahommi. Remontoittema! Plarama Bauhausin tyävälinekuvasto! Vetelemä pellavaöljymaalil lällyn-pinkin seinän pääl  Tove Janssonin henkist -kaffepapusävy. Kattoma ko ruskiasilmäne miäs tapiseera. Jos olis pakko päättä, mitä mää elämäni viimesen tunnin tekissin, ni luultavammin kattoissin ko joku taitava tapiseera.

 


Yhte huanesse laitetti kirjarivikuvioinen tapetti, niinko ei jo ilmanki kirjoi vilisis silmis. Sil o jotkut kyläs käyneist ollu suarastas kiukkussi. Et mitä huijaust tommone o! Alkovin pual tul koivumettäkuvioinen tapetti ja sin oksil ripustin pohjosest tuarun linnunpöntö ja yhren täytetyn pyyn (mitä mahta olla täytteen? pinaatti? lakkahillo?) ja puupeipo.

Avome ove järjestin kans, kyläläisil. Siin huales, et mää saan tuliaisiks 25 erilaist posliinikoira taik 26 kilo ruakasuala, mää laitin kutsu alalaitta piänen toive: jos jottan tuamissi tahto keksi, ni klapi o ain hyvä. Ja kylä väkke virtas ovest sisäl puut kainalos. Ensmäsel viaral, naapurin Eskol, ol nii ylevä koivuklapi et hän ihan kahren kären kans sen mul ojens. Pyhä klapi! Sitä en ol malta poltta ikä! 

Tääl o aikka nyy sit vaik miätti kuukausie nimet uusiks. Ja puno uusi juani juhlavuareks.

***

Mailmankirjoje sekasi menemine o järkyttäny muitaki ko mustrastai. Tulppanit on tullu hulluks. Hee seisova polvi myäte lumes ja huuteleva ohikulkijoil tuama filtti. Trappuharjaki heil yritti järkke puhhu. Et ei mittä TERVETULO ko ÄLKKÄN TÄN TUNKEKA. Liia aikast, kukkakullat!

Heli


(Kuva: Miikka Lappalainen)



 

 


Latvian mailt ja kirjottamisretriittifiilinkeist ei oikken kerjenny selviämänkä, ko jo pit aivo asetella sihe malli, et mene tasavallan presirenti itsenäisyyspäivä linnajuhli kaupunkki, misä ei ol linna, mut presirentti sentä ja häne frouvas – ja see itsenäisyys.

Kutsu on kauhia hiano saara, mut millä en olis sin menny… Ko en ol pynttäytyjä- ja tälläytyjäluanne enkä hiukkaka hillitty, o vaikkia tuntte oloas kotosaks ympäristös, misä oroteta elekanssi ja hualitelttu olemust-käytöst-puhei. Mut olis see ollu aika mouhero olla menemättäki, ainaki yhre ja ensmäsen kerra.



Onneks luatto-ompelija Nordmanin Tarja otti mun ompeluohjeistuksi vasta Latviast tekstiviästilläki ja hiano et kampaaja-maskeeraja Ritva Sjöblomil (ei Raija! eikä Nylund! Meil on tääl kirjailija-kuvaaja-tiimi, mist toine muista vääri etunimet ja toine suku-) oli aikka laitta mun tukka ja naama esittäytymiskelposeks. Mun ihana kummi-Anneli ol auttamas kaikes, meikkivoitte valinnassaki! Kynslaka, mitä en ikän käyt, vetelin itte pimiäs autos. Ruskiasilmäne miäs nyy o luannonkaunis, hänel riit uus, kotomainen puku ja riahakas helmeharma kraka.

Mul ol koko syksy aja ollu varattunas perunakuvioinen kankas Vammalast Kankaskauppa Nokian Kauppahuanelt ja ajatus, et siit sais jännä juhlavaatte, ko see o nii peittelemättömä arkine ja sympaattine. Ko sain kutsun olin siis ulkomail ja päätin et juhlita nyy sit meijän perhes paluu juuril -teemal. Sit tul viäl miäle, et kyl see mun tämän syksyn teema eli mukulil kirjottamisse sopi oikke hyvi. Mukuli täyty pittä hyvi, ei niist muute mittän tul! Tervessi kaikil perunaviljelijöil kans.

 

Piäni sohelluksi eli moki tuli tehryks päivä mitta. Ruskiasilmäne leikkas kampaajal sormes auk (mink tähre asiakkal o sakset, jää nauhotuste ulkopualel), maskeerajan tykön putos hyllylline vaalianpunast puuteri puvunhousuil, mää kaasin pual litra limu ja ranskalaissi peruni auton lattial ja hukkasin puhelimen koko ehtooks. Kanerva astus hiuka mun laahuksen pääl, mut oma ol syyni, pitik otta niimpal kankast mukka (erikses varotetti, et ei sit laahust ainaka ja juur sen tähre see pit laitta). Ja juur ennen kättelemist… Ei luulis et nimitiatokortin ojentamine Ylel o monimutkast, mut jessus on see.

 

Itte astelu ja käreojentamine meni vissi hyvi, en ol nähny enkä muist mittä. Kyl sitä harjotelttinki. Viimetteks viäl pual tuntti enne sisäntulo ohjelmatoimisto Koetinkive Ekku oli varapressa ja mee testipokkuroitti hänel. Ruskiasilmäne sanos, et Sauli kysys Jennilt siin ko oltti ohi suhahtamas: Olik toi Laaksose Heli. En meinannu tuntte.

Kuka munt nyy näin puunattunas tuntteka (nimim. lentäjänlakki ja villasuka) !

 

Julkkiksiaki vilkkus (Eila Roinet, Kirsi Kunnast, Lasse Mårtenssoni, kiakkoilijoi ja uimarei), mut kivoint ol ko mee Porin Marilynin Elina Wallinin kans suhailtti ympärs talo ja talon kerroksi. Meijä vaatetukset ol nii eri mailmast, et ei mittä määrä. ”Heli o juureva ja mää ole Porist”, muatoili Elina meijä asufilosofiat, hänel satakuntalaishenkine sähäkkä dianavaate.  Liukuporttaissaki laahuksen kans selvisin. Ruskiasilmäne miäs nost tarvittaes helman turva ja otti välil kuviaki – Lappalaisen Miikkan kuvi siis täsä kaik nämä.

Juhlakonsertti ol hiano, runolausumist ja laului ja soitto, ei mittä ypi-yllättävä, mut taitava ja ylevä. Kaik ruat piti syär seisomal eikä niihi oikke voinu muutenka keskitty, ko pit jännittä ettei ainaka sitä silakkaleippä päälles purota. Tikkuaskinkokkosiks cocktail-paloiks leikatui voileipäkakkupaloi otin 4! Ol see hyvä et etukätten käytti syämäs, ei liia suuri annoksi ainaka ollu törsätty.

Erityisen lämmin  miäl jäi Tamperetalon henkilökunnast. Hee ol niin kivoi ja luannikkai ja ystävällissi. Kyl järjestys laastar (!), kyl vesimuki, kyl jaksetti orotta ko kaivelin narikkaklappu. Taksikuski ol vankka paikalline, ketä arvas, misä meijä oma auto on parkis, ko ei itte muistettu osotet.

 

Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon sain tänä vuan ojentta samois juhlallisis olosuhteis. Voittaja Lealiisa Kivikari ol kans saanu kutsun ja nii mee järjestetti palkintoryynien ja kunniakirjan ojentamine keskel Tamperetalon aula. Lealiisan vyähö ol kirjailttu Aleksis Kiven runo oraval ja ol meil jotenki hemppiä sammalvuotehella-tunnelma siin, ko toissiamme kehutti. Talo kalliosaarella o hyvä runokirja. Tilatka Lealiisalt taik lukeka kirjastos. Palkinnojakko sattus seurama mm. Wirvotusjuamatehtailija Rami Aarikka ja Kanervan vilkas Ilkka, ketä o luannolahjakkus sattuma paikal ain ko jotta erikoist on tapahtumas. Viimeks kirjamessuil Pori-Rauma-ystävyyskaupunkjulistuksen keskel.

 

 ***

Polisin kuvan otin itte. Hän siäl tuules ja tuiskus Tampere-talon eres seisos ja pit huale, et meijä ei tarvinnu peljätä. Kiitos sul oikkia polis ja sun ammattiveljet ko turvasitte meit. Sisäpual juhlahuusholli ei kantautunu minkänkaltast tiatto siit, et ulkon o jotta mellakoimissi, ei ainaka meil kenel ei ollu älypuhelimi. Ehtoste vast kotti ajaes – ei jatkot ol meit vanhoi ja vakavi varte – kuulusteltti ratiost, et polisei ol loukkantunun ja akkuni ol hajotettu jo Tamperetalo aitoi päi ol rynnäköitty.

 


Kysymys pihal pullikoittevil kiakkoviarail: Meit istus konsertsalis 85-vuatias kontiomäkeläine kyläpuuhaja, ruskiasilmäne miäs, kenen kello soitta töihi arken 4:30, hänen tyänantajas, ketä maksa palkan 200 muul, mää runonkirjottaja, ketä koitta pittä suamen kiälen pualt ja maksa verot mitä pyyretä, lammastarhuri ja kouluterveyrehoitaja. Mitä asia teil ol meil ja olisik sen voinu kertto klasei rikkomat?


***

Vaik ei itsenäisyysehtoo iha vaivaton ollukka, ni vilkas, ilone, lämmin ja jollan taval selittämätönki. Oliksee sit see tunne, et tunte kuuluvas yhte kansakunnan kans?

 

Heli

 

 

 

Tiärätte varma sen pääsisäse olotilan, ko o oikken pal puuhannu, hääränny ja säätäny. Mittä selkeyt ja kirkkaut ei siäl tavata. Itte otin yks aamu pellon takka tommosen utukuva. Sumu o luannonilmiön hiano (paitsi moottortiäl ja merel), mut aivoilmiön see ei nii välttämätön olis.

Nyy syksyl o ollu lähemäs viiskymment oma esiintymist, kirjojen toimittamist, kuntalaisalotteen setvimist, kirjallisuuspalkintoehrokkaitte valkkamist...

Mitä varte mää sit niimpal säärän? Ko mää tykkän! En ol kovin tehokas enkä hyvä järjestelemises, mut kyl siin vaa jotta ihmelist o, ko kesken tapahtuma muista, et jollei pontevast olis vaa jaksanu väänttä tiarotet ja topakast kantta tualei, ni paikal ei olis ilost yleisömert (toisaalt sit ei tarvittais niit tualejaka...) ja kirjat möllöttäis viäl syntymättömän tekijöitte miälkuvitukses.

Esimerkiks vallottava Vuarise Aila 75 vee, ketä kirjotta nii hyvi ja ketä luke tekstejäs niin karismaattisest, saatti nyy vihro viime julkasema oman teokses. Mää ja muu - typistetyi tarinoi tul julki juur ja oli sitä kaivattukki. Päätelle siit, et paikal ol yli sata ihmist pää kallellas kuulustelemas. Jos miätitte, mist kirjast tulis ilosel ja jotenki kirpiäl miälel, ei kannat miätti kauemppa. See o Ailan mää ja muu.

Aila Vuarise Mää ja muu julkistetti ja mää haastattelin ja valokuvas Miikka Lappalainen.

Hesan kirjamessut men jotenki läpirynnimäl, ko oli 3 tunni sisäl 4 keikka, mut mukava ol nährä vähä uussiki ihmissi ja oikkioi kaupunkilaissi. Sen jälkke ol meil Odelman kirjamyyjättären kans viäl yks kiitämine, ko Keravan kaupunkinkirjasto ol meijät kutsunu keikal. Onneks kutsusiva! Kiitos! En olis ikän tiänny, et siäl o niimpal hyväntuulissi ihmissi!

Keravan kirjasto voittais ilma muut Miss kirjastovirkailijakilpailun - nii söpössi naisihmissi! (Iha itte kuvasin.)
Warstan Elinan ja mun Aapisnäyttely ol esil kans siäl, nyy see o vissi jo purettu. Kyl sitä näyttely muuallekkin tilata voi. Mut jos puhuta siit sit vaik joulukuus joskus.

Nimittäis asi o sil taval, et mun täyty joku roti tähä säätämisse laitta ja nii mää laitanki. Sain Latviast kutsun kuukaureks kirjailijaresidenssi ja sin lähren heti huame aamuste. Laivoil Tukholman ja Nynäshamnin kaut. Voi olla, et tule kiusaus pikkuse raporteerat, mut koitan hillitä. O nimittäis uussi julkasuajatuksi jo miäles... 

Tämä ol alunperin pensselinpuhristamislauta, mut siit kehkeytyski aika piänel sääröl meri! Sin voi kuvitella munt vaeltamas omis ajatuksissan, miälerauha hakemas ja kotirantoi kaippamas.


Onnellist olemist ja paljo internetittömi päivi teil kaikil. Kuulumissi joulukuus sit!


Heli

 

 

 

 


Ette voi väittä, etteik eres hiuka säväyttäis! Mun ja Wallinin Elinan ällist syntyny, Alhonpään Jannen viimeistelemä upouus Pori-Rauma-ystävyyskaupunkitunnus julkistetti Turun kansainvällisil kirjamessuil 5.10.2013. Täst päivämääräst lähtie Rauma ja Pori o nyy sit ystävyyskaupunkei! Onne kummallekki! Virallist tiarotust, olkka hyvä:


TIEDOTE julkaisuvapaa 5.10. klo 11.45.


Rauma ja Pori ystävyyskaupungeiksi!

 

Näinä rakennemyllerrysten aikoina saa iloisia kuntauutisia hakea. Tässä olisi yksi: Pori ja Rauma on julistettu ystävyyskaupungeiksi!

 

Epävirallisen mutta vilpittömän ystävyyskaupunkijulistuksen takana on raumalais-porilainen kirjailijakaksikko Heli Laaksonen ja Elina Wallin. He ovat jättäneet toistaiseksi vastauksia saamatta myös viralliset kuntalaisaloitteet uudesta ystävyyskaupunki-ideasta kotikaupungeilleen.

Ystävyyskaupunkijulistus luettiin Turun kansainvälisillä kirjamessuilla 5.10.2013. Laaksonen ja Wallin esittivät lavalta julistuksen mm. kirjailija Tapio Koivukarin ja maakuntajohtaja Pentti Rajalan toimiessa lippuairueena ja somerolaisen Metka Kööri -kuoron kajauttaessa Unto Monosen Erottamattomat -tangon.  Ystävyyskaupunkitunnuksena toimii Rauman ja Porin vaakunasymboliikasta ammentava logo, jonka muotoili Laaksosen ja Wallinin suunnitelman pohjalta porilainen graafikko Janne Alhonpää.

 
Ystävyyskaupunkitoiminnan tarkoituksena on yleensä saattaa kaupunkien asukkaita lähemmäs toisiaan: tehdä  talous- ja kulttuuriyhteistyötä tai ylläpitää oppilasvaihtoa. Porin ja Rauman kaupungit ovat vuosisatoja eläneet rinnakkain, Pori isompana, Rauma pikkusiskona kyljessä, aina nahistelemassa kuin ilvekset konsanaan. Ystävyyskaupunki-konsepti yhdistää maantieteellisesti erillään olevat kaupungit eri maissa – nyt ennen näkemättömästi myös samassa maassa!

 

Pori-Rauma ystävyyskaupunkitoimintaa voidaan soveltaa hyväksi nähdyllä tavalla: yhdistykset voisivat löytää uusia toimintatapoja ja persoonia, koulut voisivat valita ystävyyskoulunsa ja vierailla toistensa luona, raumalaiset voisivat päästä alennuksella porilaisiin museoihin ja päinvastoin, kuorovierailut kuuluisivat vakituiseen ohjelmaan ja kaupunkien kulttuurikentät ja urheiluseurat kehittelisivät eri yhteistoiminnan muotoja. Kaupunginosa-aktiivit löytäisivät naapurikunnasta uusia ideoita toimintaansa – siispä tutustumiskäyntejä Sampolasta Pyynpäähän, Kodiksamista Lyttylään! Kaupunkien lehtien toimittajat voisivat vaihtaa työpöytiään muutamiksi päiviksi. Valtuustot voisivat konsultoida toisiaan, ja yritykset myös hyötyä toiminnasta tarjoamalla naapurikaupungille niitä palveluja, mitä siellä ei vielä ole. Uusia rakenteita ei tarvitsisi luoda, vaan käyttää olemassa olevia kekseliäästi. Suunnitteilla on silti uusi kalenterijuhlapäivä:

Pori–Rauma-ystävyyspäivää vietetään 2.12., Unelman päivänä!

 

Uudesta satakuntalaisesta ystävyyskaupunkitoiminnasta kehkeytynee hauska, vapaa ja myös odottamattomia elementtejä sisältävä kanssakäymisen muoto.  Ensin alkuunsuunnitelmia kootaan facebook-sivustolle www.facebook.com/saamaajahentuliisa, jonne voi ehdottaa, miten itse kukin aikoo Rauma-Pori yhteistyötä toteuttaa.

Turun kansainvälisillä kirjamessuilla 5.10. 2013

 

Heli Laaksonen ja Elina Wallin

 
Kuvan Elinasta ja Helistä Satakuntaliiton osastolla Turun kirjamessuilta 2013 otti Miikka Lappalainen


(Kuvan Matka Köörist nappas joku kiva somerolaine. Kuvas näky myäski ylväät lippuairueet Tapio Koivukari ja Pentti Rajala).


Moni o riamastunu - kiitos kannustuksist! Moni o jupissu: Voi tyttökullat, ei tul onnistuma. Mut tiaroks vaa: Onnistus jo!

Ja hei: niinko Mr. Turku Markku Heikkilä sanos:
Kui ei muka Rauma ja Pori olis ystävyyskaupunkei, jos kerran Turku ja Leningradki!


 Heli

PÄIVITYS 31.10.2013 :

Viralline Rauma ei meijä ystävyyskaupunkhankkest riamastunu,nyy orotella viäl mitä Pori meina. Mut niinko Wallini Elina sen riamastuttavast kiteyt:

"Kävi Kriinpiissit: lopputulos ei se mikä meinattii, mut puhet synty!"

 

 

 

Ette voi väittäi, etteik olis hiano! Mun ja Wallinin Elinan ällist syntyny, Alhonpään Jannen viimeistelemä upouus Pori-Rauma-ystävyyskaupunkitunnus julkistetti Turun kansainvällisil kirjamessuil 5.10.2013.

Täst päivämääräst lähtie Rauma ja Pori o nyy sit ystävyyskaupunkei! Onne kummallekki! Virallist tiarotust, olkka hyvä:

Normal 0 21 MicrosoftInternetExplorer4

/* Style Definitions */ table.MsoNormalTable {mso-style-name:"Normaali taulukko"; mso-tstyle-rowband-size:0; mso-tstyle-colband-size:0; mso-style-noshow:yes; mso-style-parent:""; mso-padding-alt:0cm 5.4pt 0cm 5.4pt; mso-para-margin:0cm; mso-para-margin-bottom:.0001pt; mso-pagination:widow-orphan; font-size:10.0pt; font-family:"Times New Roman";}

TIEDOTE julkaisuvapaa 5.10. klo 11.45.

 

 

 

Rauma ja Pori ystävyyskaupungeiksi!

 

 

 

Näinä rakennemyllerrysten aikoina saa iloisia kuntauutisia hakea. Tässä olisi yksi:

Pori ja Rauma on julistettu ystävyyskaupungeiksi!

 

 

 

Epävirallisen mutta vilpittömän ystävyyskaupunkijulistuksen takana on

raumalais-porilainen kirjailijakaksikko Heli Laaksonen ja Elina Wallin. He ovat

jättäneet toistaiseksi vastauksia saamatta myös viralliset kuntalaisaloitteet

uudesta ystävyyskaupunki-ideasta kotikaupungeilleen.

 

 

 

Ystävyyskaupunkijulistus luettiin Turun kansainvälisillä kirjamessuilla 5.10.2013.

Laaksonen ja Wallin esittivät lavalta julistuksen mm. kirjailija Tapio Koivukarin

toimiessa lippuairueena ja somerolaisen Metka Kööri -kuoron kajauttaessa Unto

Monosen Erottamattomat -tangon.  Ystävyyskaupunkitunnuksena toimii Rauman ja Porin

vaakunasymboliikasta ammentava logo, jonka muotoili Laaksosen ja Wallinin

suunnitelman pohjalta porilainen graafikko Janne Alhonpää.

 

 

 

Ystävyyskaupunkitoiminnan tarkoituksena on yleensä saattaa kaupunkien asukkaita

lähemmäs toisiaan: tehdä  talous- ja kulttuuriyhteistyötä tai ylläpitää

oppilasvaihtoa. Porin ja Rauman kaupungit ovat vuosisatoja eläneet rinnakkain, Pori

isompana, Rauma pikkusiskona kyljessä, aina nahistelemassa kuin ilvekset konsanaan.

Ystävyyskaupunki-konsepti yhdistää maantieteellisesti erillään olevat kaupungit eri

maissa – nyt ennen näkemättömästi myös samassa maassa!

 

 

Pori-Rauma ystävyyskaupunkitoimintaa voidaan soveltaa hyväksi nähdyllä tavalla:

yhdistykset voisivat löytää uusia toimintatapoja ja persoonia, koulut voisivat

valita ystävyyskoulunsa ja vierailla toistensa luona, raumalaiset voisivat päästä

alennuksella porilaisiin museoihin ja päinvastoin, kuorovierailut kuuluisivat

vakituiseen ohjelmaan ja kaupunkien kulttuurikentät ja urheiluseurat kehittelisivät

eri yhteistoiminnan muotoja. Kaupunginosa-aktiivit löytäisivät naapurikunnasta uusia

ideoita toimintaansa – siispä tutustumiskäyntejä Sampolasta Pyynpäähän, Kodiksamista

Lyttylään! Kaupunkien lehtien toimittajat voisivat vaihtaa työpöytiään muutamiksi

päiviksi. Valtuustot voisivat konsultoida toisiaan, ja yritykset myös hyötyä

toiminnasta tarjoamalla naapurikaupungille niitä palveluja, mitä siellä ei vielä

ole. Uusia rakenteita ei tarvitsisi luoda, vaan käyttää olemassa olevia

kekseliäästi. Suunnitteilla on silti uusi kalenterijuhlapäivä:

Pori–Rauma-ystävyyspäivää vietetään 2.12., Unelman päivänä!

 

 

 

Uudesta satakuntalaisesta ystävyyskaupunkitoiminnasta kehkeytynee hauska, vapaa ja

myös odottamattomia elementtejä sisältävä kanssakäymisen muoto.  Ensin alkuun

suunnitelmia kootaan facebook-sivustolle www.facebook.com/saamaajahentuliisa, jonne

voi ehdottaa, miten itse kukin aikoo Rauma-Pori yhteistyötä toteuttaa.

 

 

Turun kansainvälisillä kirjamessuilla 5.10. 2013

 

 

 

Heli Laaksonen ja Elina Wallin

 

 

Ja hei: niinko Mr. Turku Markku Heikkilä sanos: Kui ei muka Rauma ja Pori olis ystävyyskaupunkei, jos kerran Turku ja Leningradki!

 

 

Kaike Aapis-asioinni jälkke mul tul tänäki vuan pakolline syyslevottomuus – ja rekkakuume. En ol ikä enne ollu rekan kyytis, ajatelkka! Varma kaik muut o. Mää haaveilin, et paineliski koko maan läpitte erilaisil suuril koneil, juttelis kuskien kans, oppis elämäst, moikkais Katjan Enontekiöl – ja painelis sit taas takasin kotti eri laitteil. Luulis, et levottomuus liukene.

Näin käve! Runsas 2000 kilometri rullas jalkoje al. Mut armias mikä säätämine ol. Jollei olis ollu Schenkerin ajojärjestelijä-Bomanni säätämäs ajoi ja auttavaissi, ihani rekkakuskei, olissin viäläkin tääl ohrapello lairal haaveilemas. Munst tul ihan kuljetusalafani.

Nee kaik, kene miälest Suami on piän maa, voi täst kartast kuin piän. Toi alimmaine mustikaleht o Oulu, sit tule Rovaniäme punane lehtikuvio ja tual Suame huipul o Enontekiö. Ajelkkas itte kattoma! (Kannatta tankata enne reisu).

 

Pari viikko olin kulkenu koton rekarenkkan kuvat silmis ja puhunu ainoastas tiäliikennesääröksist, nii et mu ruskiasilmäne miäs ol huamattava helpottune näköne, ko sain vihro viime orotetun puhelun ja pääsin lähtemä.

Juitsari Boman siält soitti, et joku Arska o rekkas kans Raumal ja sen tauko loppu kolmen vartin pääst. Jos kerkket sihe, ni pääset kyytti. Mul ol ollu 2 viikko laukku pakattunas (ottalamppu, makuupussi, hammasharja ja villasuka) ja nii mää ryntäsin. Runoauto Vappu jäi sin hualtiksen pihan parkkiruuttu – mut tälläsin sen simmossen paikka, et valvontakameran kulma ulettus hyvi näkemä. Taputin hänt hyvästiks, sanosin Arskal päivä ja kiipustin viherkäise Daf-rekan tikapuit pitki hytti.

Arska puhele muhkia savo murret - niinko mul olis ollu ratio pääl ja kuapionkiäliset uutiset eetteris. Oppisin tankkauksest, liikkuvast poliisist, tsunamist, Lofooteist, talviajoist, kuarman sitomisest, sotaveteraaneist, direktiivikoulutuspäivist ja ajopiirtureist.

Jos mun tarttis hankki uus ammatti, olis rekkakuuntelija iha etusijal tyäpaikoist. Voissin perusta simmosen firman itte taik laajentta vähän tota Sanatoimisto Hulimaan tyänkuva. Kui monelaissi ajatukse liitoi ja puheaihei voi olla, ko istu viara ihmisen kans rekan hytis, mailm mene ettippäi, maisema näyttä elokuvi akkunan takan, kello käy hittaste eikä sen nopiammi voi mennä ko mitä tiä anta myäre.

Moniki asia yllätti munt kuljetustyäs. See, et rekat ol sisält niin kotossi ja käytännöllissi. See et rekkakuskit itte lasta ja purka ja nostele ja kisko. See et papertyät o joka pysäyksel ja pumaskojen kans täyty pittä hyvä roti.

 

***

Mun reisumetodi ol see, et ko kerran pääsin piireihi eli ensmäsen auton kyytti, kävin sopivil taukopaikoil maanittelemas muit ajaji, et enk pääsis mukka.

Mittä iha yksinkertast ei rekkojen kans kulkemine ol. Suurimma hankaluuret tuliva ette tiätyst sääntöohjemääräysdirektiivien tähre. Ajojärjestäjält tarttis ainaki olla lupa tulla kyytti ja mialummin kuljetusyhtiöltäki - mut ketä helvata niit siäl ABC:n pihas ruppe kyselemä. Osa rekkamiähist ol oikke hyvi soveltama ja hyppämä niitte määräyste ylitte, mink kans ol eri miält. Osaltas mää sovelsi ittekki: jos o vaik Schenkeri ajojärjestelijält saanu luva ja Kaukokiiron välipäällikkö taik Kiitolinjan Turun pään markkinajohtaja o näyttäny viherkäist valo, ni munst see päte koko Suames ja kaikil reiteil, vähä niinko ajokorttiki.

Lisäks oranssi merkki rekan ottaluus vähä piänens valinnavara. See tarkotta sitä, et lasti o vaaralline ilma runonkirjottajiaki. ADR tarkotta Apua! Dramaattist Rahti eli vaaralline aine eli kyytis saa olla vaa adr-korttilaine. Meil ei kirjailijaopistos simmost aikanas saanu suaritta ja niitte hytteihi mää en päässy. Vaarallisiks aineiks lasketa muute mm. maalit, nii et Tikkurilan lateksirekatki jäi nyy hyväks käyttämät.

***

Pyhäsalmi o mailmanapa eikä Turku, niinko olen luullu. Ko Rekka-Arska jätti munt sin ja jatko Joesuu suuntta, mää jäin vahtama maaliikennet ja päättelemä, kenelt kannattais kyssy kyytti. Vaikken olekka suunnistustaipuvaine, päättelin kumminki, et jos rekka o pohjosest tulos ja pitä tauon hualtoasemal, see ei torenäkösest ol menos heti pohjossen takasi.

Mää matala ihmine löysin hianon tähystyspaika. Olen meijän kylän hirvimiähilt oppinu, et vahtitornist näke joka suuntta. Syyskuun tuuline leikkikenttä ei vetäny mukuli puales, ni mää sain kaikes rauhas kiivetä liukumäen pääl kyttämä, et ketä mistäkin tule.

Oulun suunnast: ei toivoka. Yliviaska: vois hyvinki ol. Iisalmi: kunnei siältäki. Kemikaalirekka: en eres kysy. Ulkomaine rekka: menen jos on Virost taik Latviast, muitten kans en saa mittän puheaihei esitetyks. Armeijan koneitten kyytis ei saa kulkke enä lähisukulaisetka - ja nii sit kiva sotilas ja hänen panssarivaunukuljetukses läks Pyhäsalmelt Rovaniämel ajama yksinäs ja mää jäin vilkuttama leikkikentäl. Nelostiä ol vilkas, mut vaihtoehtoi vähä.

Sit kääntys lännest päin tuleva vaalia Volvo tauol. Mihe laitta parkki? Ton! Sin! Äkki hirvitornist alas, reppu selkkä ja orottama, et kuski astu ulos. Hyäkkäsin heti neonkeltatakkisen kimppu. Heii vaa heii, oleks menos pohjosse, pääsek kyytti? Ko mun tarttis päästä Enontekiöl rekan kans, en ol ennen koska ollu kyytis ja olen luatettava ja kunnolline ja kirjailija ja mul kelppa lyhempiki matka. Ympyräsilmäne ja ystävällismiäline Janne-niminen kuski sanos, et kyl see vaan käy. Ens on kolme vartti taukko ja Utajärven kaut ajeta, mut aika lähel Oulu pääse. Matka jatkus - nyy puhutti vanhemmuurest ja hyväl pääl olemisest ja rekan nokka tahallas ajavist ihmispoloist.

Olissin ollu kauemminki, mut Kempeleel pit jäärä pois, jos pohjost kohren tahtos jatka. Siäl Tupoksel tupeksisin pitki aikoi. Kaik oliva menos etelä taik lähtissivä vast aamuyäl ajama taik kuljettiva jottan kauhioi happolastei. Onneks voivottelin asia naapurpöyrän miähel, Timpal. Hän ol eläkkeel jääny rekkakuski ja otti oikke asiakses ratkasta mun reisunteon. Mee ajetti eri terminaalei läpitte ja pysäyteltti leviöi kuljetuksi, mut ei vaa onnistunu. Lopuks hän heit munt paketautollas oikken perinteisse motelli. Pohjankiavaris sit yäpysin ko kaupparatsu.

Seuravaks pääsin jälles vähä ettippäi, ko kylttimiähet Kempeleen neontöist tul asentama uut komia valomainost Pohjankiavaril. Mää menin ruinuma, et eik sais kyytin - ja nii vei punanen paketauto ja kaks kiva tyämiäst munt Oulun linkeasemal, mist sit kuuliaiseste ostin lipun Kittilään saak. Siält tiäsin et Katja, kenel o rekan kokkone syrän, kuljettais munt Enontekiön Vuantisjärvel saak.

Enontekiöl huilasin muutamei päivi, kirjotin, ihailin poroi, näin kuukkelin, opettelin kattoma tosi-tv:t (olin aika huano siin) asiantuntijoitte opastuksel. Katjan isä Unto autto munt mun kulttuurharrastamises ja vei kattoma, ko Äkäslompolon tunturin helmois esittetti ulkoilmateatteris Uuttu Kallen Pieni kansani laulu  -musiikkinäytelm.  See men heti TOP-kolmosse mailma hianoist näytelmist. Ja ens vuan o jatko-osa. Menkkä sin! Lisäks mun kyytikeräilyharrastus sai uuren kohte, ko sama Unto kuljet munt mönkijäl!

(Jestas mikä takajalka! Kuvan otti Keskitalon Katja)

Kyl mönkijäkyyti hiakkakuapan pääl ja siält alas o simmost, et kualemanpelko muuttu aika pia kualemantoivomukseks. Henkis olla!

***

Hiano tuuri kävi siinäki, et huamasin yhre navetan pihal Enontekiöl reka. Rynnisin kysymä kyytti - ja P. Tapio nimine rivakka kuski lupas! Katja lykkäs munt takka ja kuski kiskos ylhält - ja nii mää ja tuliaissiks hankittu linnunpönttö (kätevä matkakaveri) nous hytti.

 

Kuvan otti Katja ja täl rekal pääsinki Rovaniämel saak. Kuskin kans juteltti lauluje sanoist ja elämän tarkotuksest ja porokulttuurist ja linnunpyynnist. Nii haikkia o jättä taa kaik tämmönen kiva!

Hämärä jo laskeutus Roihi, ko P.Tapio sai järjestetys mul kyytin. Kiitolinjan terminaalis kattelin ko punase Volvon kuski Henri lastas auton täytte suuri paketei hianon sähkökissan kans (emmää muist sen laitokse nime, mut joku truki ja rullalaura yhristelmä see ol). Kuski tek kiamuroi ko taitoluistelija ja koko kontilline ol äkki pakattu. Pääsin hänen kyytis Oulu. Pimiäs ol hiano katto kui rekan kirkkat lamput näyttivä suppilovahverotki metäst ja kuunnella jännittävi ohjei siit, mil taval ei ainaka kannatta talviliukkail aja perävaunun kans.

Oulus yäpysin ja aamuste konservatiivisel ja tylsäl taval ostin linja-autolipu. Oulu näköjäs on umpisolmukohta rekkaliftaril. Ei see huano linkematka ollu - Viitasaaren kohralt tul kyytti kuljetusalan opiskelijoi ja hee miättisiävä, olisik kissan nimeks kivamp Sisu vai Scania.

Sil välil ol ajojärjestäjä Boman selvittäny, et Kankaan tehtaitten kohral on tauol tyrvääläine Anttila. Sin sit kipitin pikavuaropysäkilt linnunpönttöines kaikkines - ja jälles ol hauska ja vahvamurtteine ja iha liia lyhkäne matka Tampereel.

Tampereelt sain Hynyselt (ei see Hynyne) Sastamalan huiman kaukokiitolaisen terminaalin lastausurakan kaut punasen Mersu-matkan Euran Fankkeel saak - ja siit ei ol enä ko 30 kilometri kotti. Tuttu sininen paketauto tul pualenyän pimeyrest munt hakema kotti.

***

Kui ikä voi olla rekkamiähist simmonen kuva, et hee aja jurotta elämäntyäkses? Mää sain reisullan kuulla luentoi, lauluesityksi, imitaatioi, standuppi ja filosofeeraust. Viihtysin!

See o aika erikoist kyl, et ko tutuil kertto aikomuksistas lähte sattumavarasil rekoil läpi Suame, nee kauhistele niinko olissi lährös Viatnami sotta. Miäles o ensmäsenäs ryästömurha-henkirikos väkisimakuust puhumattaka. Lukekka ihmise enemmä runoi ja vähemmä niit dekkarei! Laittaka telkkar kii ain ko ase oteta esil (putois kyl ruutuaik 15 minuuttihi)! See on poikkeustapaus, et viarat ihmiset on pahantahtossi ja piukkahermossi - ussemat o ystävällissi, uusil asioil uteliai, auttavaissi.


Sitä tiätyst kysyttin kans, et kui su miäs päästä sunt reisu (välil tule miäle, et ei see sharia-laki nii viaras ol täälläkä). Kui nii? Päästä tiätyst. Ja tule keskel yät hakema vaik mää mist soitan. Sen takia see mu miäs onki.


***

Mun oma ajopiirturiversio täst kotokylä-Enontekiö-kotokyl-reisust on tämmöne (alota alavasemalt):

 

Mitäs sanot, liikkuva poliisi? Eik täst nyy kaik tarppeline käy ilmi?

Vaikkia keksi tämän inspiroivamppa ruskareisu - ja voi ol, et täst jotta ammatillistaki joskus kehkeytty.


(Kuva: Katja K.)

KIITOS JA SUURI PUNASSI SYRÄMENKUVI KAIKIL-KAIKIL, KO MUNT TÄSÄ REISUS AUTTOVA!

 

Heli