Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 


Mitä siit pitäis ajatella, et kirjailija yhtäkki ja varottamat onki pitämäs kuvatairenäyttely?
Onk se epäilyttävä? (O!)
Onk se luvallist? (O!)
Onk se laillist? (O!)
Onk se hauska? (O!)
Mahtak semmosestaka mittän tulla?

Lähre itte kattoma, sil se selvi!

Kävi siis nii, et Emil Cedercreutzin museost kysytti, jos mää tahtoissin otta yhre heijä näyttelyhuaneist halttu ja tehrä sinne jonkulaise oman kuvallise mailman. En voinu korviani-silmiäni usko. Vaik olen ain ain ain rakastanu maalamist-piirtämist, en ol kaukastaka kutsuhuutto kuullu sisältäni, et tarttis ruveta tairenäyttely tahtoma. Kiältäytyäkkä en malttanu. Uus suunt, tuntematon ja jännä houkutta liiaks - no koiteta!

2018 helmikuu loppu saak on nyy yleisön nähtävil mun maalauksi. Enimmäkses jätepuul: olen penkonu hyljättyjen tupien pihal, tuhopoltettujen taloje raunioil, vinteil ja riihien takakolkis. Vanh, tiuhasyine, tyän ja ajan kiillottama puu, niil olen akryylifäreil maalannu alitajunnan kuvi näkyvil. Linnui, lehmuksi, kaloi, tähtitaivai, hakkuuaukianki maalasin, vaik sitä oli kyl ikävä tehrä. Olen mää ottanu rivin parkkikiakkojaki ja maalannu niil. Napakka koko ja kumma alusta. 

Ilon ja innon vallas maalasin, keksisin, kuvittelin ja annoin töilleni nimi, tämmössi:
Hermoheikon tuulikello,
Ja leppäkerttu valhetteli suut silmät täytte.
95 % marjoist jää mätänemä mettä, kävyist puhumattaka!
Jestas, kui mää häpesin!
Älä luule itteäs liia suureks - äläkä ainaka liian piäneks.


Näyttelyn nimi o yhren tyän nimi. Siin pesäs hautoval naakal tule pualiso ilosel naamal ilmottama: "Rakas, kutsusin meil 100 viarast!" Näitte maalauksien tekemise myätä mun päässäni on käyny ainaki 100 viarast, nykyihmise ristiriitassi ajatuksi kinastelemas. Kui ain täyty valita? Voik rakasta sekä tiänpiantareen niittynätkelmi et rekkoi? Kuis kaua luanto viäl jaksa ihmist? Mitä kaikelaist istu tiukast muistin kellaris, vaik sen jo tahtois unhotta...

 


Täsä kuvas näky yks parhaimmist maalausalustoist: Arabian keramiikkatehtaan taiteilijan tyäpöyrän laatikoston sivut!

 

 

Tein myäski uutismaalauksi. Siäl o mm.
Palvelu on siirtynyt verkkoon.
Venäjä, Amerikka ja Korea meni saunaan.
Robin lähti keikkatauolle.
Presidenttipari sai perheenlisäystä.
(Voitte usko, et tämä maalaus on kaikkist uusimmaisin)


No ni, siis:


Rakas, kutsusin meil 100 viarast.
Runoilija Heli Laaksosen
maalauksia puulle ja parkkikiekolle
24.10.2017-28.2.2018
Emil Cedercreutzin museo, Harjavalta

 


Kattoka nyy: näyttelysali o valtava ja penssel on piän! Onneks ihana-taitava museoväki autta ripustukses.
Täsä ne sommittele hermoheikon tuulikello paikoilles.

 


Minkälaisest aluevaltauksest KIÄLLÄN puhumast, tämä on tämmöne avaus, kurkkaus vaa uurest ovest sisäl, mitä siäl vois olla, mitä siält vois tulla.

http://www.harjavalta.fi/palvelut/museo/ ja https://www.facebook.com/emilcedercreutzinmuseo



Sama aikka viäreisis saleis o muitaki näyttelyi. Tello Anttilan (1942-2011) retrospektiivi ja - mikä sattuma - rekkamaalari Simo Riikosen suuri, huimi maalauksi.



Aikka o helmikuu loppu saak 2018 ja koko valtava museo o viarailu arvone. 

 

Toivottavast sää lukija löytäisit aikka tulla sin Satakunna syräme kattoma, mitä mää koitan kuvillani kertto. Mul on kaikelaissi asioi taas...

 

Heli

 


Kuva: P.Linnunpää

 

 

PS. Tarvittaisko viäl virallinen tiarote?
Aika pitkä se o, mut kyl netis tila o, ei tämä ol mikkä arkkupakastin.

Tosa olis - saa käyttä kaikis asiallisis asiois!

 

TEKIJÄN NÄYTTELYESITTELY 11.10.2017

Rakas, kutsusin meil 100 viarast!

Runoilija Heli Laaksosen maalauksia puulle ja parkkikiekolle
Emil Cedercreutzin museossa

24.10.2017 - 28.2.2018


Kyllä se oli Harjavallan museotoimenjohtaja Flinkman, joka tämän keksi. Kirjoitti yhtäkkiä tavallisena keskiviikkona, että alkaisin koota omaa taidenäyttelyä. Ensin piti epäillä väärää osoitetta. Jos viästin oliki tarkotus mennä vaik Mäkimattilan Kyästil?

 

Kursailun jälkeen… Kiitoksi kysymäst, tahron ainaki yrittä! Paikkana Emil Cedercreutzin museo on minulle erityinen. Onko toista samanlaista tulenkantajaa, taitavaa ja toimeksi saavaa kuin kuvanveistäjä, paroni Emil C. oli? Hänen kokoamaansa talonpoikaisesineistöä ja taiteilijakotiaan olen vuosikaudet käynyt huokailemassa museossa. Emilin tärkeintä oppia olen käyttänyt ohjenuorana elämän valintatilanteissa: ”Memento vivere - muista elää.”

 

Vaikka sanat ovat rakkaimpia maailmassa, myös visuaalisuus on aina kiinnostanut. Olen trampannut kansalaisopistojen akryyli-, öljyväri-, emalointi-, lasinleikkaus- ja grafiikkakursseilla. Päätin Emilin hengessä uskaltaa elää, tarttua tilaisuuteen.

 

Suurimman osa töistä olen maalannut varta vasten tähän näyttelyyn. Kevät, suvi ja syys 2017 ovat kuluneet kummallisissa työasennoissa siveltimien, värien ja palettina toimineiden parkkikiekkojen ympäröimänä. Valaisevaa oli kokea vanha totuus: tehdessä oppii. Pää, silmä ja käsi kehittyvät, kun maalaa maalaa maalaa vaa. Myönnettävä on, että oli aiheita, jotka jäivät toteuttamatta, koska en kerta kaikkiaan osannut maalata yrittämääni, aaargh.

 

Viime tingassa ilmestyi näyttelyn nimi. Yhtäkkiä pajupuun rungolle maalaamani pesän uumenissa hautovalla naakalla on paljonpuhuva ilme, kun sisään pyrkii kaaliperhosparvi, ja puoliso hyväntuulisena hihkaisee: ”Rakas, kutsusin meil 100 viarast!” Tästä tuli nimi helahoidolle. Sadan vieraan kylään kutsuminen on oikea vertauskuva tälle näyttelylle. Maalatessa päässä syöksähtelee satoja uusia ajatuksia, tuulesta temmattuja, ennestään vieraita. Olen tahtomattani kutsunut niitä kotiinkin: yömyöhään sutimista, työintoa, onnistumisen harvinaista iloa, toivottomuutta, uskon puutetta ja huolta siitä, et joku luule, et mää luulen ittestäni jotta.

 

Naakkatyö ja jotkin muutkin teokset syntyivät kuin omia aikojaan, alitajunnasta. Maalasin puulle, kuuntelin, mitä sen syyt neuvoivat ja katselin, mitä alkaa muodostua. Keksin töille nimiä tutkailemalla hahmojen keskinäisiä välienselvittelyjä. ”Ja leppäkerttu valhetteli suut, silmät täytte” tai ”Ko vaan kimalaine ei sais ikän tätä tiättä”. Mitä tapahtuu tarinassa maalauksen ulkopuolella - se on katsojan oman mielikuvituksen varassa.

Sanamaijana, lauseiden kanssa työskentelevänä keksin joskus kielen kautta idun maalaukselle. Kalalokin näköistä ”Palalokkia” oli hauska toteuttaa, ”Yhteislaulujoutsen”-teokseen sain hoilaavat linnut - ja lisäksi sen yhden jurottajan, joka ei suostu laulamaan.

 

Myös materiaali kuljetti ideoita. Kuljin surumielisenä tuhopoltetun vanhan kauniin talon raunioilla. Poimin talteen hiiltyneitä ikkunanpuitteita ja iäksi menetettyjä ovenkarmeja, viereisen hautausmaan metsiköstä löysin luunkin - onkohan se ihmisen, kuka hän oli? Näihin puunkappaleisiin maalasin väheksyttyjä lajeja: pulun, horsman, kotilon ja supikoiran. Kevyemmin miettein rakensin kattoon ripustettua ”Hermoheikon tuulikelloa”. Kumppanini Miikka Lappalaisen talteen laittama iso pyöreä pahvi aivan kiljui keksimään siitä jotakin. Miikkan apu näyttelyä tehdessä kaikkiaan on mittaamaton. Pikkutalot saivat innostuksensa remontistamme ylijääneestä jämäpuusta, sattumoisin talon muotoisesta.

 

Taiteessa sattumat ovat harvoin puhtaita sattumia. Niitä ohjaa tiedostamaton: mielessä vellovat ratkaisemattomat ristiriidat. Ajattelevan ihmisen osa olla kahden tulen välissä, pitää valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta toinen. Voiko rakastaa yhtaikaa rekkoja ja kansallispuistoja? Mitä jos kärsii metsänhakkuista, mutta kannattaa puulämmitystä? Saako maalata akryylilla, vaikka kauhistuu merten muovilauttoja? Voiko laskeutua yhtaikaa pioniin ja rinkeplummaan? Voiko haluta irti kuluttamisesta ja olla silti työllään itsensä elättävä taiteilija? Antaako luonto ihmiskunnalle vielä armoa? Miten pitää huolta omasta maastaan ja kulttuuristaan lyömättä silti ovea maailman nenän edestä kiinni? Kaikki 100 vierasta pääni sisällä puhuu yhtaikka. Koetan saada sanoista selvää, hahmottaa maailmaa kirjoittamalla runoja - ja tällä kertaa myös maalaamalla.


Miten katsojat löytävät teemat, saavatko kiinni tarkoituksistani, millaisin omin miettein lähtevät näyttelystä kotiin? ”Näitä näyttelyitä tehdään niille, jotka ymmärtävät”, sanoi Flinkman, ja olen päättänyt uskoa siihen. Ilmotanki sul nyy, hyvä lukija-kuulija-näyttelynkattoja:

 

”Rakas, kutsusin meil 100 viarast!”

 

 

Heli Laaksonen


 

Osa töistä on myynnissä, teosluetteloa hintoineen voi tiedustella museon kassalta.

 

 

 

Eloheinäkesän tekemisse men marrasjoulutammihelmimaalis,


hyvi tyäkuukaussi, huhkimist, miälkuvittelemist, kokkomist ja karsimist, vihro viime näyttelijöil tekstin esittämist ja sen hämäris ajatusmaailmois ja hunteeraukse utukerroksis leijuneitte sanojen konkretisoitumist lavasteiks, hahmoiks, eläviks ääniks, rooleiks ja niitte välisiks jännitteiks. Ohjaajan-muusikoitte-näyttelijöitten-puvustajie-lavastajie kären jäljen kaut taas takas katsojan-kuulijan pääsisässi ajatusmaailmoihi, kokemuskartoil. Joku otta Eloheinäkesän hauskuutuksena, toine jää miättimä oman elämän valinnoi: Olissink mää tehny elämässäni jottan toisell taval, jos...


15.6.-22,7.2017 on kausi. Sitä ruppe käsittämä, mitä tarkotta, et teatteri o hetken tairet. Siin see nyy o - mut vaa nyy, ja sit iäks karonnu. Kirja o ain ja ain ja ain vaan käsil ja haettavis.

 

http://www.samppalinnanteatteri.fi/eloheinakesa

 

15 roolin Antti Pääkkönen ja runokuarmuri Knappikukkane
(onk liiottelu kuljetta kuarma-autoki kattoma kesäteatteri..?)

Kuva: Miikka Lappalainen

Onneks moni otti hetkest kii!

Lempiseniorei: Pike Niikseen, Hillevi Muonamaa, Kike Toinihavu - ja itte.

Kuva: Piia Sankari

 
Vaik kuva o kuarmurin akkunast äkkiseltäs vaa otettu, siin o meneilläs korkia hetki. Vihriä nualivalo... ihmelissi jalosipuloi, mun mukuluure yks rakkaimmist patsaist Turus, Wäinö Aaltosen Ystävyyspatsas - ja kirsikka kakun pääl: Eloheinäkesän mainos siin katukuvas, parhaal paikal. En olis piänenä uskonu...

 

Samppalinnan kesäteatteril ja Heikki Sankaril kiitos näytelmän tilaamisest, armaal tyäryhmäl kans - ja joka ainoal tulijal-kävijäl kiitos ja suur kukkane myäski!

 

Heli

 

 

 

 

 

Tähän kilpailu mää osallistuissin, ellen olis itte järjestäjänä... Pari päivä o viäl aikka kirjotta runo, mikä o inspiroitunu Lapin kesäst - mut kylläki täst satakuntalaisest Rauman Lapin kesäst. Pe 14.7. klo 17 mennes niit oroteta. Ei ol iha helppo keksi uut ja tuaret sanottava suviasioist, mut tähä mennes tulleissi on kyl jokasse löytyny joku kohta, mitä ei itte olis tullu ajatellekska. Lapin perinteisil Löylypäivil sit esitetä laval parhai ja kerrota, ketä voitti: www.virealappi.fi

Valosa suvi- ja kirjotusmiält kaikil - kilpailette taik ette, ni on tämäki vuareaik aika runolline.

 

Heli

TIEDOTE 12.6.2017


Uusi runokilpailu houkuttaa kirjoittamaan Lapin kesästä - Rauman Lapin kesästä!

Sanavalmiita kansalaisia kutsutaan osallistumaan uuteen runokilpailuun. Aiheena on Eino Leinon runoon viitaten Lapin kesä - mutta nyt haetaan uutta runoa, joka kertoisi jotakin nimenomaan Rauman Lapin kesästä!

Rauman Lapin kesä -kilpailun runon pituus voi olla 1-1000 sanaa. Tyyli on vapaa: riimillinen, mitallinen, vapaamittainen, aforismin muotoinen, kronikkahenkinen, romanttinen, karu, vitsikäs tai synkkä, rap, haiku tai elegia. Myös laulunsanoitukseksi runon voi ajatella - sille kuka ties löytyy joskus säveltäjä ja esittäjä. Runon kieli voi olla jokin Suomen virallisista kielistä tai jokin murre, vaikkapa Lapin oma tai vallan muu. Tavoitteena on löytää Rauman Lapin kesää käsitteleviä hyviä, ennen julkaisemattomia runoja.  

Kilpailun järjestävät kirjoittajayhdistys Manu Forte, Pop up -kustantamo Kynälä ja kotiseutuyhdistys Vireä Lappi, mukana ovat myös Lapin kukka, Lappi-Hunaja a Gustaf Lundénin säätiö. Runoraatiin kuuluvat Timo Aro, Päivi Heino, Mervi Kariniemi, Heli Laaksonen ja Tuula Seikkula.

Runot yhteystietoineen voi lähettää sähköpostitse (ethän käytä liitteitä) osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai postitse osoitteeseen Lapin Kukka, Sahamäentie 28, 27250 Lappi. Runon voi myös käydä reippaasti viemässä suoraan kukkakaupan runokeräyslaariin. Kilpailurunojen on oltava perillä 14.7.2017 klo 17 mennessä.

Kilpailun järjestäjät palkitsevat tenhoavimman runon 60 eurolla, kukkasilla, kunnialla ja hunajalla. Lisäksi myönnetään kunniamainintoja ja kesäkukkia ansioikkaille teksteille. Voittajat julkistetaan Rauman Lapissa osana Löylypäivien ohjelmaa 4.8.2017.

Kilpailuun osallistuvia runoja saatetaan esittää Lapin Löylypäivillä runokilpailun palkintojen jaon yhteydessä. Järjestäjät voivat lunastaa oikeuden käyttää kilpailurunoa myös esim. postikortissa tai Rauman Lapin omilla kotisivuilla: www.virealappi.fi. Tästä mahdollisuudesta neuvotellaan kirjoittajan kanssa erikseen. Runoja ei palauteta - älä lähetä ainoaasi.

Tartu kynään ja hetkeen. Runoile itsesi ja Lapin kesä lukijoiden sydämiin. Mikäli et tunne Rauman Lappia, lähde kesäretkelle tutustumaan. Lappi on lähellä Raumaa, Euraa ja Laitilaa - pitäjä on kaiken ytimessä!

Lisätiedot: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Kello o yks. Yäl. Valo o juur menny maate,  mut koht se hissuttele takas omal paikalles taivaankaarel. Oma lepo jää yht lyhkäseks. Ei voi nukku. Eloheinäkesän ensilta on tulos tänä.


Olen tehny kirjailijan töit yli 17 vuat, ja ihmettelen, kui vähä sitä kehitty. Kunnei tähän totu? Koko talv on käsikirjotettu, on käytty lukuharjotuksis, o nähty kenraalei ja ennakoi ja torettu, et kyl tämä täst. Näyttelijät ja ohjaaja ja dramaturgi ja äänimiähet ja puvustajat-lavastajat, musiikintekijät ja lipunmyyjäflikat ja kaffetermoksen pumppaajatki on taitavi ja parhas tehny, et esityskausi alkais hyvi. Ja silti tääl yks kirjottaja havise ko vappuhuisku ja kuvittele etukätte mitä kamalimppi tuamioi, mitä näytelmäst vois tulla, kui yleisö joukkopakene ensmäsen kohtauksen pualvälis, kui lukijat sääli ja suku häppe.

 

SK 1957. Mitä o mahtanu 60 vuat sit ihmine niimpal jännittä, et tommost lääket meni apteekist kysymä? Ja auttok se? 

 

Hermoilek lähijunankuljettaja yht pal tyäkoitoksias? Tutisek laitoshualtajan puntti joka aamu, ko ava sairalan ove? Kirjailijan - ja kaikelaise taiteilijan - tyä on tiätty siin suhtes omalaises, et minkälaist valmist kaava ei ol, mink mukka sais mennä. Hyvä autokorjaja korja auton juur jämpt semmoseks, ko ohjekuvas o. Kirjottajan mailmas malllikappalei ei ol olemas: joka kert täyty tehrä alust saak uus, omaperäne ja miälelläs ennenäkemätön. Mittä saappai ei ol orottamas eteises, mihe sais astu. Kukka ei neuvo: Kas näin tehden loistavaan tulokseen!


 
Suomen Kuvalehti 1957

 

Olik mun pakko alal ryhty, onk pakko alal olla, jos näin pal ain täyty huakailla? Juu! Mistä muust ei myäskä nii suurt ilo ja täyttymyst saa, ko juur se omas pääs, pelkil sialun silmin nähty muuttu eläväks olennoks, näyttämöl kirmaavaks senioriks taik moottorsahan naru kiskovaks byrokraatiks, mil teatteryleisö pyrski. Se o sitä muatisanan mukast Lisätty torellisuut. Sitä kirjallisuus o ollu ain ja ilma minkänkaltassi virtuaaliklasei (lukuklaseist kyl o ilo). Mihin menevät työmme tulokset? O hiano muista, et ilma oma miälkuvitust ja jääräpäisyyt ja sitkiäst uurestas-uurestas-uurestas kirjotetui repliikei, tämä mailm olis eri. Samppalinnan kesäteatteris ei ehkä oliska kotimaisen komedian kantaesitys tänä - vaa joku iha muu, vaik kolmastuhannes versio West side storyst! Kui nii ei kirjallisuus muuta mailma?

 

 

Eloheinäkesä o siis valmis, Heikki Sankarin kans yhteistyäs kirjotettu suvikomedia, mikä tua valla uure ajanlaskun Turkku. Koko tekijäkaartin kans o ollu hyvä puurtta. Nyy o yleisön vuaro.  Toiveikkaal miälel olla. Ilo pyrkki pintta, mut koitan pittä sen piilos.

 

 

Samppalinnan kesäteatterin suvikomedia Eloheinäkesä 15.6.-22.7.2017. Kuva: Robert Seger

 



Heli

 

 


Näytelmän kirjottamine... olen neljän tulen välis.

Oman päänsisäsen pulinan kääntymine teoiks ja toiminnaks ja taitavie esittäjien mimiikaks, eläväks elämäks, o ihmeellist!
Mut näytelmänkirjottaja joutu ottama huamio muut ihmiset... Sen, et näyttelijä ei voi olla neljäs eri paikas yhtaikka, päähenkilö ei voi taikaiskust muuttu lehmälaitumeks ja lehmät lempiöiks mummuiks ja päähenkilöks takasi, mut kasvaneena 200-metriseks. (Runois tämä o helppo. Kyl runous sentä o mun rakkaimpani!) Ja tiätyst sen, et ohjaajal voi olla oma näkemys hyväst ratkasust.


Mun lempieläimeni ja tyäkaluni eli puhekiäl on lavaympäristös erinomase luannikas: ihmise asia kulke toisel ihmisel puhuttui sanoi pitki ko siliäl sillal.
Mut ain o vaara, et esittäjäl murre o viaras. Sillon luanteva-soljuva äirinkiäl voi muuttu alleviivatuks ääntämiseks. Onneks ussemite on löytyny sopiva ilmasukeino - mun lounaismurre o esimerkiks muunnettu sujuvaks peräpohjolan murtteks taik vaik savoks. Johtotähten o se, et ilmasu on verevä ja eläväist - mut sanoist saa selvä.

 

Uus näytelm on siis tyän al. Toiveikkaan ja ilose jännitykse vallas kirjotan-huhkin repliikkien paris ja viimesten juanenkäänteitten kans. Koht täyty olla o valmis!


Eloheinäkesä o näytelmän nimi ja Turun Samppalinnan kesäteatter sen ohjelmistoos otti. Teatterimiäs Heikki Sankaril iha itte vinkkasin, et voissin tekstin kirjotta, ja hän o luvannu siin autta. Komediallist on tulos. Olen itte valinnu, et mun paikkani kirjottajana on ilonkuljettamine - mailmas on kamaluut ja kolkkout ilma, et mää sitä lissän. Toiselaissi kirjailijoi-kirjoi-näytelmi on kans, meil kaikil oma tehtävä, mun on hersyttely.

Eloheinäkesä o yhrelaise elämänkaaren kuvaus, kellon kääntämine kulkema vastpäivä. Fölis o semmossi henkilöi ko Johhhhtajaopettaja Juhanne Vatula, Puali Takamatka, Pike Niikseen, ilmasutairon opettaja Kike Toinihavu, kanslisti Päivi Pyhähousu, koneenhoitaja Pille Vanatallinn... Jo nimist voi huamata, et kysymykses o ankara ja vakava esitys, niinko kaik mun tähäsaakkasistaki.




Samppalinnan teatterin perinne on pitk - 1960 jo alotetti! On pyärivä katsomo ja mahrollisuus pyytä teatterimestari rakentama vaik seittemä eri lavastust yhtäaikka. Kiärretä vaan kammest yleisö oikkial paikal. Ja paikkoi sit onki, kerrallas yli 850 kuulija mahtu sin. http://www.samppalinnanteatteri.fi/images/pdf/samppalinnan-teatterialue.pdf


Teatterialue on kaikkines nähtävyys, siäl se kuikuile suurten puitten katvees yhrel Turun seittemäst kukkulast. Huima tuulmylly (1860 rakennettu) on Turun viimene - aikanas niit o ollu satapäinen karja. http://www.samppalinnanteatteri.fi/teatteri/myllyn-ja-teatterin-historiaa


Käänty ei voi, ko julisteet on präntätty - eikä sitä tahtoiska. Nyt katota, mikä on tämän tiän pääs!



Eloheinäkesä on kesäkuus heti sit, ko juhannusruusut o ainaki jo eteläseinustal kukkinu, mut kissankellot ei viäl soi.

Olis se hauska, jos mun lukijoi siäl olis valtavi määri, ko tila kerra o.

Lipui ja lisätiaroi: http://www.samppalinnanteatteri.fi/eloheinakesa
Yks kiva juttu viäl: Eloheinäkesä on Suomi100- virallises ohjelmas.

 

 

Kuva: Miikka Lappalainen


Samppalinnan mylly vuarelt 1860 ja runonkirjottajanäytelmänkirjottaja Laaksone vuarelt 1972.

 

 

Kuvahaun tulos haulle suomi 100 logo