Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 

Laaksose Runopiiri OSA 1


Olen kuullu muutamaltki ihmiselt, et runoi tekis miäl lukke, mut ei oikken tiär mist alotta. Ja semmostaki olen kuullu, et enne viäl niit lukiki, mut nykyaika o höyrystäny pään simmoseks, ettei enä muist kummotti runoi lueta.

 

Mää perusti nyy sit Laaksosen kiakkopiirin eiku runopiirin, misä kertoilen mun omi lähtökohti runojen kirjottamisse ja niitte lukemisse - jos siit olis vaik ilo ja appu mahrollisil runonystävil.


 Runopiirikirjana on tiätty uus Aurinko. Porkkana. Vesi. Se kannatta hankki omaks kolmest syyst: 1) Runokirjat on pitkäkestossi. Ikioma kirja o ihana. 2) Ostetuist kirjoist koostu mun elantoni - ja jatkuvuus sil, et pystyn uussi kirjoi kirjottama. 3) Ostetut kirjat o myäskin kustantajan elanto, ja heil o vara lissä kirjoi niin kauan ko lukijoi o. Tiätty lainattukki kirja on paremp ko ei kirja ollenka!

 

Muut ei kirjan lisäks sit runopiiriin tarvitakka, aivot vaa ja hiuka aikka.

NYY TÄMÄ ALKA!


Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan esilehrel o alkuruno. Lues ens see kirjast - taik täst - ja silmäile sit tost alemppa, mitä mul ol siin meininkinä.

(Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan esilehdillä Raija Tuumin (1923-2016) grafiikkaa)

 

munt kirjotti Heli
ei kenenkä äit
muistoks täst ajast
kui eletti oltti
no joku eli joku oli
joku katteli päält
ymmärs vähä
ja senki vääri
ei osannu olla tämä aja ihmine

sää ketä munt luvet
mikä o sun päivies luku
mikä o aikas ilo
tee oma laulus niist
älä jää veissama
muitte virssi
älä näitäkä

 

älä revi vanhoi tapetei
jätä lämmöks
jätä tuult vaste suajaks
miäspolvie merkiks
mut omas
omas lait päälmäiseks



Kirjan alotukse mää sain irean muinasist riimukivist. Niit o ussen pystytetty ja veisteltty vaik haaksirikkojen taik murhien muistoks tapahtumapaikoil, ja niis voi olla kaiverrettuna täl tyylil:
Nämä merkit on tehty
Ingan poikien muistoksi.
He kuolivat varjagimatkalla
Kreikassa.
Inga peri heidät ja
hänen veljensä perivät myöhemmin Ingan
”.

(Hägerstalundin riimukivi 1000-luvulta).

 

Aurinkoporkkanan alkurunos käsil oleva kirja esittele, et ”Munt kirjotti Heli - - ”.

Ja sit se johratta lukijan kulkema runojen kans: ”muistoks täst ajast, kui eletti, oltti - -”


 ***

 Mää tykkän antta runois joskus neuvojaki (Claes Andersson sanos, et hän ei ikinä neuvo toissi ihmissi, mut määpoika neuvon!) Ajattelin, et tämä alkuriimukivi vois nykyihmist hiuka ohjeista - ajattelema omil aivoil, antama arvo omil ratkasuil ja toistenki.

”Sää ketä munt luet, mikä o sun päivies luku, mikä o aikas ilo, tee oma laulus niist…?

 

Sit tule semmone riimi, misä sanota, et ”Älä revi vanhoi tapetei, jätä lämmöks, tuult vaste suajaks, miäspolvie merkiks - -” Mink tähre mää vanhoist tapeteist kirjotan? Olenk mää ruvennu talotohtori panukailakas?

 

En varsinaisest, vaik hänt ihailenki. Täsä on kysymys vertauskuvist.

 
Runoje lukemises (ja kirjottamises!) o munst kiinnostavint vertauskuvat. Runo ei ussenka sano asioi suara, kosk on tehokkamppa ja jännemppä sanno se eri taval ko arkikiäles, anta lukijal mahrollisuus fundeerata itte. Tämmöst samalaist vertauskuvallisuut o meijä ympäröiväs kiäles joka pualel, erityisest sananparsis. Ajatelkka vaik ilmaust ”Vierivä kivi ei sammaloidu”. Ei siin ol puheaiheen kivie ominaisuus taik sammalpoliittinen kannaotto. Siin mutkan kaut ilmasta jotta semmost, et ”monessa mukana oleva, aktiivinen ihminen pysyy vireänä ja virkuisena”. (Tämä o ainakin tavallisin käyttötapa, tiärän et o muitaki. Tiäräksää? Anna kuulu!)

 

Runojen kirjottaja pyrki keksimä vertauskuvi, mitkä olis UUSSI - mut mink merkitykse lukija kuitenki tajuais.

Vanhat tapettikerrostumat on täsä vertauskuvana sil, et ihmiskunnan kulttuuri ja jokase omaki elämä koostu monest vaihest, se o jatkumo toisten tekemil töil - mitä itte täsä jokane parhas mukka jatka.


 ***


Nii et tämän alkurunon olis voinu kirjotta näinki et:

Tässä Laaksosen kirjoittamassa kirjassa ihmetellään nykymenoa ja toivotetaan lukijalle omannäköistä elämää.”
Mut oliko tämmöne suarasananen tekst kiinnostavamp? Runo on sentään runo, sanos Eino Leinoki!

 

Näi alko ja loppus Laaksose runopiirin ensmänen kokkontumine. Kiitos fundeeraamisest! Täl kertta ei tul muut kotiläksy, ko ihailla vanhan kansan ihmist, et mist se keksiski et viärivän kiven pääl ei sammal kasva. Se o nimittäis hianost kekattu.

 

 

Kuulumissi!

Heli



#laaksoserunopiiri

 

 


 

 

 


Kuis tärkiä teil o se, milt kirja näyttä? Mul o ainaki omien kirjoje ulkomuato iha olelline, ko mää niit ain naamani viäres viuhutan. Aurinko. Porkkana. Vesi. taita olla mailman kauniitten kirjojen kärkijoukois!

Se onki syntyny onnellisten tähtie al. Yks syy o se, et graafikko Emmi Kyytsönen rupes sitä suunnittelema - ja hän osas juur oikkial taval otta mun toivei huamio (mettämäine henki oli tilauslistal), toine syy ol see, et WSOY suastus sihe niimpal satsama, et me saattin kantte kullansiftaust ja mun harttast haavest nelifärise sisukse. Kolmas syy kauneutte o ihan taiaomane. Mun avoanoppivainaa Raija Tuumi (1923-2016) ol Arabial keramiikkataiteilijan aikanas. Ko mää komppasi häne vintil viime vuan, mää löysi siält piänen paffilaatiko, mink al ol hiirenpesä. Niitte al ol linoleumi veistetyi levyi, grafiikalaattoi. Nämä linolaatat Raija Tuumi o ilmeisest Ateneumin opiskeluaikan 1940-50 luvu vaihtes kaivertanu. Sain perikunnalt luvan käyttää niit Aurinkoporkkanan somistuksena - nii et siäl o nyy teil sit pala suamalaist kulttuurhistoria pelastettuna. Olkka hyvä (Ja Raijal kiitos ynnä raumlaisel Aspolan Maril, ketä munt autto niil painama ja Emmil, joka ne hyväks sommittel sikermie alkku.


Graafikko Emmi Kyytsönen



Mut milläs taval elävä Emmi suunnittele kirjoi - mitä piti tämän kirjan kans muista erityisest?

Täsä olis nyy haastattelu, Heli kysy, Emmi Kyytsönen - Karppi Designist vasta. 

 

Olitko jo taaperona visualisti vai koska huomasit erityislahjakkuutesi?

Muksuna piirsin koko ajan, yhtä mittaa, aamusta iltaan, hurjan pikkutarkkoja ja yleensä eläinaiheisia kuvia. Luulen, että piirustus- ja sommittelutaito onkin vimmatun harjoittelun tulosta eikä niinkään lahjakkuutta (ja se siis myös ruostuu)!

 

Millaisen koulutuksen olet saanut kirjojen graafiseen suunnitteluun?

Olen taiteen maisteri Aalto-yliopiston taiteiden ja suunnittelun korkeakoulusta (eli vanhasta Taideteollisesta korkeakoulusta). Opiskelin graafista suunnittelua ja tein opinnäytetyöni yllätyksettömästi kaunokirjallisuuden kansista.

 

Halusitko juuri kirjoja suunnittelemaan vai ajauduitko alalle..?

Kirjat ovat ihania! Olen ihan tietoisesti valitulla tiellä.

 

Millaisia kirjoja on erityisen ihanaa suunnitella?

Läpiselittämätön kaunokirjallisuus on parasta: siis sellaiset kirjat, joiden kansiaiheita ei sanella kovin selkeästi genren tai oletuskohdeyleisön mukaan. On mahtavaa, jos saa itse oivaltaa kirjan punaisen langan tai isoimmat teemat ja kehitellä kansi-ideoita niiden pohjalta. Yhtään ei haittaa, jos ideoita voi pallotella osaavan kustannustoimittajan ja graafikon työtä ymmärtävän ja arvostavan kirjailijan kanssa!

 

Kestätkö hyvin muutostoivemutinaa kirjailijoilta ja kustantajilta?

Olen oppinut kestämään – ja usein kannesta voi tulla parempikin, jos keskustelu on alusta asti rakentavaa. Toisinaan kyllä harmittaa.

 

Näetkö kansiaiheisia unia?

En. Muuten kylllä jäsennän ajatuksia visuaalisesti pieniin, kannenmuotoisiin ruutuihin.

 

Onko sinulla idoleita kirjankannen suunnittelijoissa?

Ulkomaisista suunnittelijoista tykkään kovasti Peter Mendelsundista, Coralie Bickford-Smithistä ja Jon Graysta. Kotimaisista ihan käsittämättömän taitava on Jussi Karjalainen.

 

Mikä kirjan kannessa on tärkeää (san nyy vaik TOP3)?

Kansi on viestinnällinen elementti, joten sen on kerrottava kirjan sisällöstä; sen on erotuttava massasta mutta toisaalta noudatettava genrensä piirteitä ja mielellään se saisi toki olla myös kaunis, yllättävä, haluttava, selkeä ja oivaltava, ja monia muitakin asioita. Tärkeintä kai on, että kansi sopii kirjaan.

 

Saatko palautetta lukijoilta?

Harvemmin ihan suoraan: viidentoista vuoden ajalta muistan yhden puhelun ja yhden sähköpostin, molemmat kovin kriittisiä. Kirja-aiheisissa blogeissa saatetaan kommentoida kansiakin, mutta en aina uskalla lukea arvioita.

 

Mistä aloitit Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan kannen ja muun ulkoasun suunnittelun?

Ihan aluksi meillä oli hauska palaveri kustannustoimittaja-Siljan ja runoilija-Helin kanssa. Palaverissa katsoimme muita runokirjoja ja pohdimme mikä niissä oli hyvää tai huonoa sekä keskustelimme toiveista tämän kirjan osalta. Löysimme aika helposti yhteisen käsityksen kannen luontoaiheesta ja kirjan tyylistä, minkä jälkeen ulkoasun luonnostelu oli melko helppoa.

 

Mitä tämän kirjan suunnittelussa piti ajatella erityisesti?

Kannen piti näyttää Heliltä, mutta se ei saanut muistuttaa liikaa edellisiä kirjoja eikä näytttää lastenkirjalta. Kannen täytyi myös jollakin tavoin keskustella sisuksen grafiikoiden kanssa, ja taiton toivottiin olevan selkeää ja helppolukuista.

 

Kuinka monta erilaista versiota teit?

Versiota taisi kertyä vain neljä: ensimmäisessä oli yksinkertaisempi köynnösornamentti, mutta jo toinen versio oli lähellä lopullista: sitten vain lisättiin sekametsään puulajeja ja kokeiltiin paria eri väriä. Oravakin taisi laihtua aavistuksen prosessin edetessä.

 

Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjassa on kuvituksena esilehdillä ja sikermien vällissä keramiikkataiteilija Raija Tuumin jäämistöstä sattumalta vintiltä löytyneitä grafiikan linolaattoja 1950-luvun tienoilta, joiden vedostamisessa oli auttanut taidegraafikko Mari Aspola. Millaista oli työskennellä niiden kanssa?


Linopainotyöt toivat jännän lisämausteen sisäsivujen muuten aika simppeliin taittoon. Grafiikoiden tietty keskinäinen eriparisuus jatkaa sekametsäistä tunnelmaa hauskasti erityisesti esilehdillä, jossa ne parveilevat limittäin ja lomittain.

 


Raija Tuumin linopainolaattoja n. 1940-50-luvulta vedostettavana Mari Aspolan työhuoneella

 

Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan esilehdellä Raija Tuumin vedostettua linografiikkaa.  Valokuva: Miikka Lappalainen

 

Millaisia terveisiä haluaisit lähettää Aurinko. Porkkana. Vesi. -kirjan lukijalle?

Lukekaa runo “Uusiutuva”! Tässä kirjassa on niin paljon enemmän kultaa sisällä kuin kannessa.

 


Haastateltavana Emmi Kyytsönen, Karppi Design

 

 

 

 

 

 

Runovideon kuvauskuvia: Proratas ja Bella Varjonen



Aurinkotervessi!

 

Kaik me aurinkon ympärs pyäritä, mut mun elämäni o erityisest nyy kiappunu sen ympärs, aurinkorunoje. Aurinko. Porkkana. Vesi. -runokokoelman (WSOY)  ilmestymine elokuus ja tulevaine runoympyrä Aurinkokiarros o mun miäles joka hetki. Et voi ko niil hyvin kävis! Joitaki lukijapalauttei ja arvioi o jo tullukki.

 

Runokirjan juhlimiseks o hauska keksi runovideoi. Täl kertta kävi oikke hyvi. Kiuas- ja patatehras Narvi kysys, et keksittäiskö me jotta hauska yhres, ko samoil suunnil Rauman Lapis elellä. Mul tul miäle, et juu, jee, joo, mul o olemas saunanlämmittämise runo! Tehrä sen ympärs runovireo, misä saa kiuas näkky - ja siin samas tule katsoja runotetuks. Näin tehti! 

 

Mul o runo Syrämien kirjois, mitä kirjottaes ajattelin niit kaikki ihmissi, ketkä o mul rakkai ja läheissi - mut ei semmosel taval, et meijä elämät kulkis rinnatuste. Kaukka me vaan toissiamme kattella ja kaikelaist hyvä toisel toivota. Siin runos mul o hevonenki, ja sitä tuliki videol esittämä nii uljas ja hiano Varjo-Nova, suamehevonen parhaast pääst, kattoka vaik sukutaulu! Filmil tarvitti myäski joku namu naapurinmiäs, ja vaik meijän kyläs niit o omiaki, ni ajattelin kumminki, et tulisko toi ammattimaine namu naapurinmiäs, mun ystäväni tankokuninkas Mäkimattilan Kyästi? Ja hän tul! Ei peljänny kameroi ei hevost. Ja voi kuin taitavast Proratas filmin sit teki! Siin ol käytös kopterei ja erikoisvaloi ja hevoskuiskaajiaki.

 

Itte en ol mikkä näyttelijä, ennemminki semmone 1930-luvun mykkäfilmin liiottelija... Mut siäl fölis määki painelen. Osa filmist on kuvattu meijä huushollis, Helil kyläs siis, osa Maskun maisemis.

Nyy runo ja filmi on teijä nähtävil. Olkka hyvä! Jos tykkätte, ni kertoka kaikil, jakaka ja iloitka meijän kans yhres suamen kiälest ja runoist ja täst kauniist pohjosest maast!

TUALT:

https://m.youtube.com/watch?v=-iWE-HkCUMc&t=16s

 

 

Heli

 

 

Aurinko. Porkkana. Vesi. (Wsoy 2019) kaikis kunnollisis kirjakaupois nyy! Runokiarroksel lipui tualt: http://www.gramofoni.fi/runorundi-heli-laaksonen-aurinkokiarros/

 

 

Claes Andersson 1937 - 2019

 

 

 

Tänä! Mul o lupa kertto! Aurinko.Porkkana.Vesi.


"Runoja kaikesta tärkeästä ja aikamme hulluudesta". On kulunu 8 monimutkast vuat erellisest, aikusil kirjotetust runokirjast - ja olen perhos-lintu-vaahteransiämen-miälel siit, et sain kumminki viäl aikkaseks yhren, kokonaise omankiälise runokokoelma.


Aurinko. Porkkana. Vesi. -runokirja ilmesty 12.8.19, mut jos orotust helpotta, sen voi ennakkotilata nimmaroituna Vanhan Rauman kirjakaupast. He lähettävä sen sul heti ko kirjarekka kaarta kaupan pihal: https://www.vanhanraumankirjakauppa.fi/tuotteet.html

 
 
 
Kansi (mist tykkään ko orava kävyst!): Emmi Kyytsönen. WSOY.
 
Kyl muute meinasin mennä sen studiol taas äänikirjaksiki lukema.

MUT SIT:
 
Kuulin, et muatifärit on tänä vuan hempiä lila, kaino laventeli ja häivährysmäine roosa. Nii et täsä o uus kiartuejuliste, Wisa Knuutilan taitavast designikynäst: riakuvan oranssi, tulipunane, kultasenkeltane, villin sinine!

Näil eväil olen lährös kiärtämä. Aurinkokiarros o runoehtoon nimi.  Sama suameks: "S
anamaija Heli Laaksosen Aurinkokiarros on kirkasotsainen yhden-naisen-runoesitys, joka kiertää maata loka-marraskuussa 2019. Aurinko.Porkkana.Vesi. on silloin jo julki, siis uusia runoja, pulinaa, pyrkintää ja fundeerausta. TURKU! JÄRVENPÄÄ! LOIMAA! LAHTI! KUUSANKOSKI! SALO! PORI! HELSINKI! LOHJA! MYNÄMÄKI! YLÄNE! TAMPERE! Liput jo myynnissä."
 

Kato lipputiatoi ja kulkureitei: http://www.gramofoni.fi/konsertit/
 
Tämmötti meijä ohjelmatoimisto asiast uutisoitte:
 
 
 
Tiedote 6.5.2019


  Heli Laaksoselta tulossa uusi kirja ja runokiertue

*Heli Laaksosen alkuvuoden päivät ovat täyttyneet mitä 
monipuolisimmista töistä, tapahtumista ja vierailuista. Kevään johtavina 
teemoina on kuitenkin syksyllä ilmestyvä runokirja Aurinko. Porkkana. 
Vesi. 
<https://www.wsoy.fi/kirja/heli-laaksonen/aurinko.-porkkana.-vesi./9789510442296> 
(WSOY) ja runokiertue Aurinkokiarros 
<http://www.gramofoni.fi/runorundi-heli-laaksonen-aurinkokiarros/> 
(Gramofoni).*

*Aurinko loistaa sanamaijan syksyssä*

Aurinko kulkee radallaan ja kuu omallaan – ja joinakin vuosina sanamaija 
Heli Laaksonen heittää runorepun selkäänsä ja lähtee hänkin kiertämään 
maata – Suomen maata. Runokiertue Aurinkokiarros stoppaa 12 
paikkakunnalle viihdyttämään, elähdyttämään, liikuttamaan sydäntä.

Lounaismurteinen runoilta koostuu pitkälti uusista runoista. Elokuussa 
2019 ilmestyvää Aurinko. Porkkana. Vesi. -runokokoelmaa on odotettu 
pitkään. Helin edellisestä aikuisille suunnatusta runokokoelmasta on 
kulunut kahdeksan pitkää, harmaata vuotta. Teos on lounaismurteinen 
runokirja kaikesta tärkeästä ja maailman hulluudesta. Helin tapaan 
painava ja kepeä, hauska ja riipaiseva vuorottelevat – tuonpuoleinen 
väikkyy taustalla, mutta rakkaus lämmittää kuin sisaren sininen pipo.

/– Voi iankaikkine, kosk olen viimeks oikken kunnol päässy runokiartuel? 
Mahtok ol 2015 viimeks! On kertyny uussi jutui ja uussi runoi, mitä 
hyppän laval mun omil, rakkail kuulijoilleni esittämä. Runokirjan 
julkasemisest vast kaua o. Muistaks, kosk ilmestys mu erelline, se 
Peippo vei? 2011! Melkken tekis miäl lukijoilt antteks pyyttä. Mut nyy 
mää korvan kaike – alkusyksyst syäksy painokoneist ilose-oranssine, 
terveelline, runokokoelma Aurinko. Porkkana. Vesi. Siit mää annan näytte 
jos toisenki – ja lisäks yleisön pyynnöst klassikoi ja vaik 
uutisrunojaki, mitä olen viime vuasin uutterast kirjottanu. Tiätyst 
pulputan kans kaikesorti sattumuksist, mihe mää jatkuvast jourun. Sen 
kaikki jo tiätä, et unhotin kääretortu auton katon pääl, mut olenk mää 
esimerkiks kertonu siit, ko mul katkes pikkuhousujen kuminauha juur enne 
laval nousemist ja…”,/ Heli muistelee.

Helin runokeikoilla käyneet tietävät, että luvassa ei ole koreografian 
juhlaa eikä tulishow’ta. Sen sijaan kuulijaa hellitään sanoilla, 
hauskoilla jutuilla, runon ääreen hiljentymisellä. Whatsapp-viestejä ei 
pyydetä lähettelemään, eikä yleisöä häiritä interaktiivisuudella – ellei 
sellaiseksi lasketa toiverunopurkkia, johon voi ennen keikkaa pudottaa 
vinkin, mikä runon haluaisi lavalla kuulla. Runokiertueelle saapuvan 
vierailijan on syytä varata parkkiaikaa ainakin puoleksitoista tunniksi.

/– Ei sitä välttämät tart etelänmail lähte valohoitto saama ja hermoi 
lepuuttama. Yhtlail voi kotomainen kulttuurelämys sysätä arkpäiväset 
ajatukset ja maalliset murhet hetkeks tiätymättömil teil. Runoiltoje 
lämpimä-lempiä yhteishenk o vitamiini ja tehohoito syksyn pimiöil. Mää 
koitan mun runo-ohjelmani ja lavastukseni sil taval koota, et ihmine 
lähtis kotti keviämmäl miälel ko tulles ol, piän aurink syrämen tilal,/ 
Heli jatkaa.

Suomalaisten kirjahyllyihin on lähes 20 vuoden aikana löytänyt kaikkiaan 
250 000 Laaksosen kirjaa. Runokirjoja on ilmestynyt kolmessa eri maassa, 
äänikirjoista on myönnetty kaksi kultalevyä ja saavutettu yksi 
Finlandia-ehdokkuus. Kiertueelle lähdetään kahdeksannen kerran. Mihin 
suuntaan ollaan nyt menossa, mihin on tultu: onko kaikki silkkaa somea 
ja suoratoistoa, in english, please? Vieläkö tarvitaan suomalaista 
puheenpartta, Runo-Suomea? Vielä!

*AURINKOKIARROS-kiertuelista *

to 17.10. JÄRVENPÄÄ, Järvenpää-talo *
pe 18.10. LOIMAA, Metsämaa, Kalliohovi **
la 19.10. LAHTI, Konserttitalo **
su 20.10. KUUSANKOSKI, Pato Areena **
ma 21.10. SALO, Kulttuuritalo KIVA **
ti 22.10. PORI, Promenadikeskus **
ke 23.10. TURKU, Turun VPK:n talo **
su 27.10. HÄMEENLINNA, Verkatehdas ** ti 29.10. HELSINKI, Savoy-teatteri * ti 19.11. YLÄNE, Yhtenäiskoulu, juhlasali ** ke 20.11. MYNÄMÄKI, Lukio ** to 21.11. LOHJA, Laurentius-Sali ** pe 22.11. TAMPERE, Tampere-talo * Runokeikat klo 19. Liput alk. 25 e+palvelumaksu - Lipunmyynti: (*) Lippupiste (**) Ticketmaster Mynämäen runoiltaan lippuja myy myös: – Mynä-Kukka, Kirkkokatu 1, Mynämäki Avoinna: ma-pe  9-18, la 9-15, su 11-15 Mynä-Kukan lipunmyynnissä vain KÄTEISMAKSU! Kiertueen ikäraja 12 v. ___________ Helin promokuva: http://www.gramofoni.fi/runorundi-heli-laaksonen-aurinkokiarros/ Haastattelupyynnöt: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.** *GRAMOFONI*
 
****
 
Näkymissi, niin kirjakaupoil ko keikkareisuil!
 
 
Heli



Vaik mun kevääni pääasi o syksyn runokirja, ja runokiartue se kirja kainalos (kato: www.hulimaa.fi/keikat), ni kaike aja ja inno olen kuluttanu muuhu.


Muitten tekstie mentoroimisse ja omie maalauksieni sutikoimisse.

 

Ens puhutti mun ikiystävän Lauri Tähkän kans, et hänt huvittais tehrä suur ja kaunis valokuvakirja reisuistas Inaris ja Italias. Valokuvat ol pääasias Emilia Ikäheimon, maalaukset Tähkän omi. Kustantajien kans saa ain neuvotella ittes uuvuksi siit, kuin pal mikäki saa maksa, otetank paremp paper ja nelifäri ja päänauhat  - vai jottan tavallisemppa ja halvemppa,  ni tul miäle tehrä kirja itte ja omil voimil ja rahoil. Bifu-nimine huipputaittaja tul porukan osaks, ja kirjast tul kyl tinkimättömän hiano. Sen nimeks tul Äärille, ja Tähkä o sitä pitäny myyntipöyrilläs mukan nyy kevään kiartueil. Tämmösen kuvauksen kirjotin:

"Muusikko Lauri Tähkän tunnustuksellisessa valokuvakirjassa mennään äärestä ääreen. Italiasta Inariin, renessanssipyhätöistä kirkkaaseen tunturijärveen. Maailman takaa ajamana, itseltään paossa, pirstaleina ja voimien tunnossa, kotona vieraiden katseiden alla, muukalaisena omien joukossa. Runollisen ja rehellisen teoksen kuvat tärkeiltä paikoilta, äärimmäisistä hetkistä, ovat Laurin ja valokuvaaja Emilia Ikäheimon kamerasta."



Lauri Tähkä: Äärille. 2019. www.lauritahka.com


Laulaja-soittaja-runonkirjottaja Mäkimattilan Kyästin kans olen paremmin tutustunu vast viime vuasin. Häne rapo-rauhalline olemus ja nostalgiataipumus ja hiljane huumor on tehny vaikutukse munsse. Muutamei laulu-runokeikkojaki on koottu yhres. Aika eriparissi me tiätyst olla, mää matala homssantuu ja hän koria marmoripatsas, mut samahenkisiäki ihmelliisel taval. Kyästi innostus kans runokirjan tekemisest, neljännestäs, ja nii mää ryhtysin mentoriks-päältkattojaks-kustannustoimittajakski. Valoina toisillemme tul teokse nimeks. Tämä kirja päätettin tehrä kotomaas, Porin Brand ID OY:s,  siäl misä muuten painetti Sylvia ja Tuijaki.


Lisäks sain Kyästilt erikoistilaukse. Pyynnön, et tekissin kannetki. Keltaset! Ja kursailun jälkke ryhtysin. Etukantte aurinkonkeltast, takakantte kuunvalon-hämyst. Ja kollaasimaisest tärkiöi esinei föli: nuattivihko, parkkikiakko, Kyästin pappan kynäkotelo… Ko toukokuu alus kirja tule painost, nährä kui onnistus.

Sisällöllisest kirja on kans aurinkon- ja kuun kaltane. Tummanpuhuvi ja arkiriamullissi. Muutama nii syrämest ottava runo, et olen ehrottanu Kyästil, et hän kaupanpäällisiks laittais nessupaketin kaikil.



Kyösti Mäkimattila: Valoina toisillemme. Runoja. Ilm. toukokuu 2019. Kannet: Heli Laaksonen



Mentorin eli päältkattojan eli oikkiastas kustannustoimittajan tyä on kauhia sopiva mun ruumiin- ja miälerakenttel. Saa olla taiteellis-ajatukselliste asioitten kans tekemisis - mut oma sialu ei tartte sihen pesufatti laitta likkoma. Saa olla jotta miält ja monin paikoin myäskin tehrä päätöksi oman oään mukka. Saa olla taustatekijänä valamas usko tekemisse ja seistä lintutornis seuramas, ko teos nouse siivilles.


Toisten tekstien peränkattomine ava ain ittessäki uussi luukui. On syntyny omiakin runoi.

Enemmä o syntyny kumminki maalauksi. Muutama vuas o jo menny maalates ja maalamist opetelles. Joskus piänenki maalauksen kans mene viikkokaupal, ko ei tul hyvä, enkä tiär, mil taval sais tulema. Mut ko o yhreksännen kerran tehny supikoiran kuanon uusiks, joku viiksikarva meneki juur oikkial kohral. Sillo o juhla!

 

Jääkiakkoilijoitte nilkkavammoi ja silmäkulmankolhui seurata valtakunna laajusest. Kunnei taiteilijoitte? O meilläki yht toist miälenkiintost kremppa ja vaiva! Olissittekin kuullu, kui Iittalan naivistie näyttelyn pystytykses ol teijä ilonne tähre uhrautuji: kenel o maalates menny selkä, kenel niska, kenel pensselkäsi, ni kyl siin olis Urheluruuru verra ollu ohjelma. Yht kaik: ihana o maalausten tekemine! Kirjottamises - mikä o ain vaa rakkaint - o se huano puali, et siin ei saa moniaistillisest kehoas käyttä. Maalates saa kumarrel, koukistel, kyykistel, nyhrät, nosta, laske, färittä, maalata taas ylitte. Ergonomia mul o semmost, et kaik taivaan tyäterveyshoitajat itke. Emmää maalates muista mittä hyvi tyäasennoi. Kui mää voissin muista, ko en muista eres ittiäni, en huama et olen olemas.

Naivistit Iittalassa -näyttelyn pystytys-uhrautumine. Kuvaaja: Miikka Lappalainen


Naivistit Iittalassa -
näyttely o ollu mul toistkymment vuat lempikohre suvel. Nii hilppiä, nii vitsikäst! Olin onnest kualemaisillani, ko sain itte kutsun tekemä. Sin saa viärä vaa muutamaisen tyän. Olen tehny sin nyy kokonaisuure, mink nimi o Ruusu-Maria budoaari. Ojankaivuu-lappiost tehty Maria lapses kans on kylppäris. Siäl on toivomuslavuaari (meijän talo entisest valurautalavoirist tehty), salaisten toiveitten kaappi ja erilaist kosmetiikka, mm. pokerinaamarasva, parisuhteen hoitoaine ja pärstäkerroin n:o 5. Ja vaaka. Mink nimi o: Painavint elämäs on keviä miäl. Kuraattori sit lopullisest valitte, kummone o lopputulema.

Iittalan näyttely o auk 19.5.-25.8.2019, eli koko suve. Erelline näyttely Tuusulanjärven Erkkolan taiteilijakoris Ilma luppa - misä o iha eri töit - päätty saman päivän, 19.5.2019 www.erkkola.fi  Molemppi ehti sillo vaik saman päivän, niitte välis o ajomatka tunni verra. Sit viäl o yks satsi tuloillas maalauksi lounasse Suame, ko iha Laitlan keskustas töröttävä kiva Maamme-kauppa (www.maammekauppa.fi) perust gallerian, ja otta mun töit sin seinil kans - kesäkuu on tavoteaik.

 

Syksy tule koko aja lähemäs, ja sen myätä tärkiät päivät: oman runokirjan julkistamine (erellisest on 8 vuat!) ja runokiartueen käynnistämine (viimeks kiärsin Suames 2015). Kannet, julisteet, keikkareitit, sisällöt - kaik on tyän al parhaillas - ja totisest niist viäl kuulette.

 

Kuiskasin oman toivomuslavuaarini sisäl yhre ainoan toivomukse. Se on tämä: et tulevanaki syksyl lukijat-kuulijat hyppäis mun kans aurinkolaivan kyytti. Seilattais yhres kirjoje meres, äirinkiäle maininkeil, kotomaanteitte nimismiähen kiharoil.

                            

Heli

 

 

Toivomuslavuaari! Iittalas sin saa kaik kuiskata toivomukses. Kuva: Miikka Lappalainen