Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 

Yks vanh miäs sanos mul jo vuassi-vuassi sit runokeika jälkke: "Ihmise miäl o helppo pahotta, ei siin mittä ihmeellist tarvita. Mut ihmise hyväntuuliseks tekemisen taito - se o sul annettu ja sitä sää olet käyttäny.” Arvatka vaa, kui hyvä miäl mul pualestani täst lausunnost tul. Ja kui se siivittä viäläki pyrkimä sihe, et toisil vois valosuut jakka. Ei se joka hetki johtotähtenä ol, eikä ain onnistu - mut tavotteena se on kannatettava. Se nimittäis joskus heijastu takasi.


Näi mul kävi, ko lähetin Haukion Jennil ja häne miähel lapsentulo-onnitteluks uutismaalaukse Presidenttipari saa perheenlisäystä ja pyysin lukijoitani kanssa-onnittelema (täst hankkeest kirjotin erellises päivitykses). Voikte kuvitella, et Jenni vastas! Oikken käsinkirjotetust! Kirje ol osotettu sekä mul et lukijakunnal, nii et uskallan sen täsä julkasta. Hiukka punastuttavan-liiallise-ystävällissi sanoi siin ol kohristettu mul, mut yritän kestä:


”Parahin Heli & lukijakunta.

Tuhannet kiitokset sekä aivan upeasta julisteesta (Heli olet todellinen monilahjakkuus) että sydäntä sykähdyttävistä onnitteluista - tervehdimme ilolla ja lämmöllä jokaista pitkän listan allekirjoittajaa!

Haaveellinen hauki niinipuun oksalla tulee joka päivä tuomaan meille suurta iloa lastenhuoneen seinällä ja tulevaisuudessa tulemme tutustumaan myös Helin riemukkaaseen runouteen. Aurinkoista kevättalvea ja kaikkea hyvää toivottaen, meidän molempien puolesta kiittäen,

Jenni Haukio”

 


Mää pualestani kiitän teit lukijakuntalaissi, et läksitte onnentoivotuksi mukka! Oli se vaa juhlallist laitta heil menemä kokonaine tuhanne nime rulla onnittelui! Ja nyy sit julkisest kiitän Jennin perhet kirjeest ja lähetän sin kaikenkaltast laps-ja kevätonne.

 

Ton Hauki(o)-julisteen saatavuut o moni kysynu. Pelkästäs kotomaissi tuattei myyvä verkkomyymälä www.maammekauppa.fi otti onneks sen valikoimiis. Ei nimittäis ol mittä helppo postitettava tommone 70x15 cm soiro!

 

Kyösti Mäkimattila, Heli Laaksonen ja Juha Maunu -kokoonpano Someron keikalla, suvipuvussa.
(Talvisemmaks jänisasuks ton teetätin lisäämäl sin tupsui ja yhren papanakorun.)
Kuva: Miikka Lappalainen


On mul ollu onnen päivi muistaki ko valtiollisist syist. Munt kutsutti runokeikkailema itässe Suame: pohjoiskarjalaisse Nurmekse ja pohjoissavolaisel Kiuruverel. Föli ol tilattu laulamist kans - Mäkimattilan Kyösti ja häne soittajamestari Maunun Juha ol pyyretty föli. Ja nii me mentti! Semmoset 600 kilometri yhtsuuntast ajamist, suuren Suamemaa ihmettelemist ja yhteiskeikan viimetinkast suunnittelemist. Koko väki - äänimiähet ja manakeritki - ol huamattavan hyväntuulist, nii et mää joutusin oikken kysymä, et onk täsä viaraskoreut nyy. Ette sunkka te ain noi leppossi ol. Mut kovi väittivä, et kyl vaa. On kuulemma nii raskast muutenki maanteitte ja motellie muuttuvis olosuhteis olla - kurjemmaks sen murjottaminen teke.  


Reissamisen tiimellyksis me tehti omaks iloks ja Eestinmaan kunniaks minuutin onnitteluvideo 100-vuatiaal Virol.
Mahrakte pysty tost linkist kattoma, kui mää yritän opetta näil kauneil soittajapojil viron yhreksät vokaali, õ:t?
https://www.facebook.com/177423722295740/videos/1691098957594868/


Ollaan me ennenki Kyästin kans yhres laval olttu. Kerra. Someros. Mist sitä tiätä, kui meil täl kertta mene. Ei mistä! Laval luhistumise riski o olemas. Mut nii vaa runoi-laului-sattumuksi-kysymyksi-vastauksi peräjälkke puroteltti ja sitt tul kokonainen keikka. Säestäjä Maunust o varma aurink ottanu malli, ko se on tähä mailman tullu. En ol tiänny, et nii kirkashymyssi ihmissi onka.

 

Ain ja ain vaa olla hualissas siit, et kui meit läntissi ymmärretä itäses maas. Ain ja ain mää näen, et viara murtte ymmärtämisse riittä tahto sitä ymmärttä. Näin kävi taas. Me saatti perinpohjanen palaute mm. sanataiteilija Petrilt, Iisalmen omalt Ruuneperilt, ketä nii lennokkast Kiuruvesi-keikast kirjotti ja anto luvan julkasta sanomukses (Kiitos vualaist ja tarkast asetelluist sanoist):

 

”Kiitos Helille yllätyskeikasta Ylä-Savossa Kiuru-salissa, sai taas hihitellä ja nauraa höröttää ja jopa laulaa Suvivirttä.  Mäkimattila olikin sellainen artisti ettei ole aiemmin noin syvällisesti tainnut upea Kiuruveden sali pauhaa. Yllättävän hyvin sopi kiertueideanne yhteen ja teki esityksestä upean koko illan viihdykkeen, josta tuntuivat olevan laillani haltioissaan kaikki muutkin.  Välitauon aikana näin jänistenkin kuunnelleen esitystä seinän takana kurkkien ikkunoista ennen rientämistään kertomaan metsänväelle, että kakkososio on vielä esittämistään hupaisaa kuultavaa ja katsottavaa.  Sain muutaman kivan kuvan keikkamuistoksi aivan fantastisesta esiintymisasustasi oliko se nyt sitten haltija-, metsänkeiju- tai jänöaiheinen, toki kylmähkö kolttu arktisiin oloihimme, mutta onneksi lauhtui lumipyryilleen hetkiseksi että auton akkukin käydä kesti -ja todellakin kannatti, sen verran maireana täällä varmaan virnuillaan juttujaan ja runojaan, osa ennalta kuulemattomia tai luulen vaan, sekä lisäksi tankokunkun herkempää puolta, runonlausuntaa. 

Jossakin koulussa ovat huomenna haltioissaan, oppilaat, opettajat vanhemmat, kun täälläkin niin maireana.”

 

Keikka-asu-kuva: Petri Ruotsalainen


***

Koulu, mihe Nimimerkki Petri viitta, o yks kiuruvetine kyläkoulu, Luupujoen koulu. Mää olin mun kirjailija-lehtimiäs-ystävä Heidi Jaatiselleni ehrottanu, et eik hän veis munt piänel keikal jonnekki savolaisse kyläkoulu, ko en ol enne lähelläkä ollu. Semmone 50 oppilaan napakka ja kekseliäs koulu sit löytys - ja voi varjele kummost siäl ol!

 

Vanh Luupujoen kyläkoulu, takan uus. HL

Munt vastas ol Esko-opettaja - ja mitä sympaattisemmi eriparivillasukis! En ol tämmöstäkä ennen koulus nähny. Vitsikkys ei jämäkkyytte vaikuttanu: hyvi hänel ol hyppysis omat alakoululaises. Sain kuulla esimerkiks Ratiritirallan. Tiättäväst yks niist asioist, mitkä ei koulus vuassatojenka kiiries muutu…

Open sukat! Mää sit fanitan tämmössi arki-anarkistei!


 Sit rupesin kertoma kirjoistani. Oppilaat istus lattial kuulustelemas. Puhelin hiuka murttest ja Aapisest ja Pulu uis -runon synnyst. Sit kertosin uusist kirjasuunnitelmist. Sanosin, et olen virolaiselt Andrus Kivirähkilt suamentanu yhren kirjan ja se ilmesty ihan koht huhtikuus. Lisäsin, et sen kirjan nimeks tule Kun Musti muni mummon. Täsä kohta ensmäne savolaispoika kiärähti kyljelles naurama. Mää jatkoin lukemal muutamaise valitun tarinan. Hetken pääst mun jalois viäritteli naurust kolme eskaripoika. Muu koulu huutonauro. Vaikkia ol naama pittä vakavana. Laitoin kirjan kannen kiärtämä, ja oppilaat syäksähteli sen peräs, ko se olis metrilakutiski. Chister Nuutisen maalama kansi hörötytti ko stand-up. Kiitos loisto-koulul ja naurusuisil oppilail ansiokkaast eläytymisest!

Luaja lykky, et paikal ol toimittaja Jaatine, ketä kerkes kaikkist ilosimmast ilmest nappama kuva.

Alakoululaisia Luupujoen lukuhetkessä. Kuva: Heidi Jaatinen. Kiuruvesi-lehti

 

Tämmöse naurutulitukse jälkke on taas keviä olla kirjailija. Mukulat tartteva kirjoi, he tykkävä niist! Täyty vaa järjestä nii, et tarinat o mukulitte ulottuvil ja et heil o rauha niitten kans olla. Mää luule, et siit viäl kuullaan, Kun Musti muni mummon.  

 

 

Jään kiinnostuksel vartoilema, mitä viäl tämä lukemise&kirjottamisen kevät ja Viro100 tua tullessas.

 

Heli

 

 

 

Ovi. Yks suamen kiäle vanhimppi sanoi. Lyhkäne ja lempiä ja helppo - ja jo ulkoasultaski avonaine, hyvi siit vois astu sisäl.

Tonttuovi-muati o munst riamastuttava nykyaja hullutus. Sisustustrendit ja hittifärit o enimmäkses mul viarai, mut tonttuove leikkisän ajatuksen kans olin heti samoil aalloil. Siis lattian rajal, seinä vaste askarrellaan joulu al piän ovi ja ruvetaan kuvittelema, et tonttu ja koko joulumiäl pääse siit sisäl. En ol niin kovi joulune ihmine, ja kehittelin ajatust piremmäl. Eik olis hiano, jos huushollis olis rakkausovi - samal ireal siit pääsis rakkaus tulema, taik ainaki se pääsis jättämä postkoppa jonku viästin. Näit mää sit jämäpuil maalasin, unelmanfärissi, hiuka imeli ja karamellissi rakkausovi. Niis on pilvei ja pääskyssi ja linnunpöntöi... (On joku jo kerjenny surema sitäki, et mitä jos rakkaus lähteki siit ovest ulos? Ei voi estä, rakkaus o juur nii ihmeelline siit, et ei voi määrätä eikä lukita. Tule jos tule, mut ainaki ovi o nyy paikoillas).


Viäl helmikuun loppuun saak mul o mahrollisuus esittä näit rakkausoviani isommal yleisöl, ko Emil Cedercreutzin museos Harjavallas o auk mun maalausnäyttely
"Rakas, kutsusin meil 100 viarast".


Rakkausovet valmisteil. Kuva: Heli Laaksonen

Näyttelyst on kirjotettu muutameis mediois ja valla ihanast esimerkiks Sikses kiva paikka -blogis:

https://sikseskiva.blogspot.fi/2018/01/rakas-kutsusin-meil-100-viarast-heli.html

Joitakin töit o vaikkiamp sanallista ko toissi. Tämmöne "Viimeinen aamiainen ja muita haikeita hetkiä" o näist teoksist enite alitajunnast noussu, ittellekki kysymysmerkki. Se juur on kiinnostava maalamises ja kirjottamises, et ei voi olla varma, mitä oman miälen syävereist paljastu.

 



Toi teossarja o maalattu Arabian tehtaan astiankuljetuslaatikoitten sivulauroil. Lappalaisen Miikkan pyysin keksimä sitomukse, mikä olis yhtäaikka ugrilais- ja japanilaishenkine. Tykkään kovast siit, kui toi naru kulke.

 Kuva ja sidos: Miikka Lappalainen


Jonkulaine ällistys mul o ollu se, kuin kovast ennakkoluuloi taiteitte välisse liikkumisse liitty. Erityisest kulttuurtoimituksis ollaan mones medias oltu suarastas vastahankassi. Rivie välist voi lukke, et he ei usko, et kirjailija vois maalauksillaski sanno jotta. Mää nii miälelläni toristaissin heil sitä vasta, mut hankala o, ko heit ei saa liikkel mihenkkä nii jumalanseljäntakassen paikka ko Harjavalta... Onneks se yleisö, joka o näyttelyist kuullu, o sentä riäntäny hyväntuulisena paikal, ja talvinäyttelyitte kävijäennätyslukemat o lähel rikkouttu. 


Olen ollu sillon tällö näyttelys itte kertomas kävijöil mun tarkotuksist. Ol nii hauska esittelysatsi ykskin päiv, ko ens tul paikal Harjavallan Pirkkalan kolmosluakkalaiset, sit kutosluakkalaiset, sit Hopearannan vanhainkotilaiset rollaattoreines, sit Sataedun hurmaavat lähihoitajaopiskelijat, sit viäl päivän päätteeks joukko vehmaalaissi kaveruksi. 

 

Täsä Ajopäiväkirjojenki lukijoil viäl julistemuistutus. Helmikuun jälkke ei niit mun teoksi enä samas kokoonpanos näe: iso osa o varattu.

 

*

 

Valosa valtakunna uutine julkistetti 2.2.2018: Suame o syntyny historian ensmänen presidentilline poikmukul.

Olin jo aikasemmi maalannu Uutismaalauksia-sarjan teokse, misä hauki istu niinipuun eli lehmukse oksal haaveilemas tähtitaivaan al.
Sen nimi on tiätty Presidentti saa perheenlisäystä. Teokse on joku näyttelykävijä jo lunastanu, mut teetin siit juliste, ja sen tahtosin lähettä kuvas esiintyvil uutisaiheillekki.

Kysäsin mun kotosivujen viaraskirjalaisilt ja Heli Laaksonen - runolijan lukijakunta -fb-sivun käyttäjilt, et tahtoiskos he kans onnitella samas lähetykses. Arvatka mitä? Yli tuhannen tahtos... Ja nii me sit ruvetti lissämä nimi lista. Onneks mul ol apuna Maantiehinnon Ritva - yli 20 A4-sivullist tuli skraapustetuks ja lähetetyks Saulil ja Jennil ja uusimmaisel. 

Heli ja Ritva o lähettämäisilläs presidenttiparil hauki-julisteen ja onnittelunimi toisttuhat.
Kuva: Miia Jalonen, Laitilan kirjakauppa ky

 

Täsä o haue viano hymy vanhan riihen seinähirrel maalattuna. HL

 

Maalausnäyttely o ollu riamulline ja uus asia täsä elämäs. Viäl muutaman viikon siit intoilen ja toivottelen kaik sin tervemenneeks.
Sit jatku taas kirjallise elämän viättämine. Päälmäisenä o mun viimisimmän kirjan ja näytelmän Sylvian ja Tuijan seurailemine:
kamarinäytelmänä se kiärtä ympärs maat Marjatta Rinteen ja Eija Nurmion esittämänä:
https://www.facebook.com/Sylvia-ja-Tuija-kamarin%C3%A4ytelm%C3%A4-574358942766382/
ja uutena, sävellettynä kamarimusikaalina Uurenkaupunkin teatteris:
http://uudenkaupunginteatteri.fi/sylvia-tuija-ja-laulava-patja-2-2-7-4/

Niist mul on kans pirempi, oma blogimerkintä olemas tual heijä sivul:
http://www.hulimaa.fi/sylvia-tuija

 

Uuttaki on tulos, kokonaist kaks kirja tänä vuan! Niist aikanas!

Koittaka mun lukijat-armaat tämä mun monisuuntane pursuileminen kestä,
kestä se munkin täyty...

 

 

 

Heli

 

Nii, näyttelyn nimi kokonas o "Rakas, kutsusin meil 100 viarast" - Heli Laaksosen maalauksia puulle ja parkkikiekolle.
Se o ihan tosi: parkkikiakkoi käytin palettina ja nyy ne o rivis seinäl. Tyän nimi o Varman pääl!

 

 

 

Muutama vuas sit oltti samal runokeikal Turus Markku Innon kans. Vartosin eturivis vuaroani - ja olin vaikuttunu. Into luk villei ja virtavaissi runojas nii rennost, nii varmast ja suurel karismal. Ko hän laskeutus lavalt, ja ol mun vuaro sin kiivetä, mää ohimennes iha arkipäiväsest tökkäsin hänt sormel kylkke ja heti Into tajus, mitä mää tarkotin: Hiano olla täsä samas runonkirjottajie laivas, keikkuvaises, kummallises, verrattomas. Hän lait mul ehtool viäl sähköposti: Tunsin lavalta tullessani kannustuksesi voimakkaana, koin siinä eleessä vahvaa yhteyttä.


Into o nyy muual, tiätäiski misä. Mahtak hän mun ajatuksian nyyki lukke? Tiätäk hän kuin kaunei hänest miätin?


Heli


Hiidenmaan eli Hiiumaan rannas - ulapan takan, pinkkien pilvie al o Suami.
Mun mummun synnyinpaikkakuntta täst ei ol ko 130 kilometri mert - sit olla jo Perniön pitäjäs.


Kui rakas voi yks naapurmaa olla! Sen kiäl, sen kulttuur, sen talot ja meret.
Viron opiskelu, eesti keel, on tuanu mun etteni semmost hyvä, etten olis ikinä osannu eres pyyttä.
Kirjottamise alkuinspiraatio, moninaiset sanastolliset ahaa-elämykset, ystävät ja yhteisöt, julkasut ja keikkareisut!
Joskus  Runoajelun kyytis, joskus Rahmanin Janin võrunkiälisen Ladan etupenkil -
ja nyy sit hiidenmaalaise runokäännökse esittelykiartueel: Kärdla, Tartu, Tallinn!



Jo yli kymmene vuat sit virolais-suamalaine mahtinaine Järvi Lipasti - taik Järvi Kokla, riippu kuka kysy - innostus mun runoi kääntämä omal murtteles, Hiiumaan Pühalepan kulmakuntien kiälel. Se o nuatiltas laulavaist eikä mittän kauhia vaikkia. Pikkuhilja ja sitkiäst niit on tullu uussi ja uussi - ja nyy syksyl 2017 ol viimienki se aik, et kuutisenkymment runo pääs kansie väli. Kokoelman nimeks tul Ole ise (Ol itte), ja sen otti siipies suaja kustannettavaks Eesti keele sihtasutus eli vironkiäle säätiö. www.eksa.ee

 

 

Kirjallisuustalon nimmarointihetkes 28.11.2017 Järvi ja Heli. Kynä on keviä - suurin tyä ja vaiva on takan ja o ilo lukijoil omista kirja!
Me kirjotetti niihi: Ole naksis! Ole krapsis! Ole muku! Siis: Ol ilone, ol valone, ol pulune!
Kuva: Heidi Iivari

 


Kirjan ensjulkistamisen paikaks ol valittu Hiiumaa muuseum. Nii sisält ko ulkko huimaavan kaunis!

 

 

Järvi ol siskos perheen kans järjestäny jokasel tulijal Maret-perunan kätte plätättäväks ja raparpermehu juhlajuamaks. Ja ihana kirjan-runoje-hiiumaan-hyväntuule-juhla siit tuliki!

 

Meil ol fölis hiiumaalaine näyttelijä Margus Tabor. Hän esitti runoi ja syätti meil peruni ja ol muutonki nii lutune, niinko Immu Saarelaisen kauan karoksis ollu velipoik! (Kuva: Ulvi Mänd)

 

Yleisö vast hurmaava oliki! Yläkuvas mul ojentta kukkassi legendaarine kulttuuri-ihmine Tõnu Otsason.
Kuva: Toomas Kokovkin / Hiiumaa muuseum

Kiinnostava ol myäski päästä tutustuma virolaisse koulu. Hiiumaa gümnaasium, Hiidenmaan lukio, o uus, sivistyny ja toimiva.


Oppilaat ol piretty rakastavas kuris - uteliai, kaunei ja viissai mukuli.

Tääl me selosteta! Lukion äikänope Tiia, mää ja Järvi. Kuva: Hiiumaa gümnaasium

 
Mun iloks me päästi myäskin Tarton kaupunkki runoiltta pitämä. Opiskelukaupunk ja monie muistoje, enimmäkses hyvie, tyyssija.
Meijä runotapaust ol tullu kattoma moni NAK-kilainenki eli Noorte Autorite Koondis -ryhmittymän jäsen. Semmone villi kirjottaja-taiteilijaporuk takavuasilt, mink kans olen kirjailijaks kasvanu.

NAK ylärivist: Jan Rahman, Contra, Mika Keränen, Urmas Vadi. Sit Järvi, mää ja kuvataiteilija Ilmar Kruusamäe mun puristuksis.
Kuva: Heidi Iivari

 

Tallinnan kirjailijatalol ol viimene esiintymine. Meijän kans ol täl kertta laval myäskin latviantaja, ain yht armas Guntars Godins.

 



Ain kirjailijan sisäpualel käy kohaus, ko se näke oman nimen, oman kirjan kanne íhmiste ilmoil, ulkomail!
Ole ise se siin! Jos jäi semmone olo, et tahtois Viron Hiidenmaaks otta mun runoist selvä, ni ainakin tual kustantajan sivul o joku tilausmahrollisuus:
www.eksa.ee

Niin Tallinnas, Hiidenmaal ko Tartossaki meijän fölis kulki toimittaji mikrofoneines, kameroines. Jos tääl o vironkiälentaitossi lukijoi, ni lähtekäs selama tommossi linkei, mitä Järvi kokos. Niis o nii ratio- ko telkkarilähetyksiäki, sanomlehtijuttujaki. On siin joku suamekski.

The Baltic Guide, 27.11.2017
http://balticguide.ee/runoilija-heli-laaksonen-esittelee-uutta-kaannosteostaan-tartossa-ja-tallinnassa/

Tallinna24.ee portaalis Sari Putkoneni artikel 30.11.2017
http://www.tallinna24.ee/artikkeli/585564-heli-laaksosen-runot-saivat-yleison-hyrahtelemaan-tallinnassa

TÄST SIRP-LEHRE ARVIOST OLEN TOSI ILONE:


“Sirbis” Pille-Riin Larmi arvustus 2.12.2017 http://www.sirp.ee/s1-artiklid/c7-kirjandus/lihtsa-elu-hiiundus
Tartu Postimehes Heidi Iivari artikkel “Tartu – soome kirjanike linn”
4.12.2017
https://pluss.postimees.ee/4331805/soome-100-tartu-soome-kirjanike-linn 

 

TELKKARIS OP-NIMINE AJANKOHTASOHJELMA OTTI HELMAST KII JA HAASTATTEL:

ETVs Margit Kilumetsa saade OP 5.12.2017
https://etv.err.ee/v/kultuurisaated/op/saated/58e8da4a-038e-4164-ad81-7c32e7fa2c49/op



Margus Tabor, Margit Kilumets ja mää. Kuva: ETV/ OP

Vaba Eesti Sõnas Riina Kindlama artikkel, 5.12.2017
http://www.vabaeestisona.com/index.php/eesti-uudised/8569-eesti-hetked-murre-murrab-naerukonti.html

ERR kultuuriuudised, 6.12.2017
http://kultuur.err.ee/647023/heli-laaksonen-vajan-palju-lihtsust

Vikerraadios Urmas Vadi saade “Töövari” 9.12.2107
http://vikerraadio.err.ee/v/b2bc0697-cf8d-4579-981e-b4536ab3ba6f

Kuku raadios Liis Seljamaa saade “Kukul külas” soome kirjanikest 24.12.2017
http://kuku.postimees.ee/index.php?pid=16&lang=1&id_broadcast=41

TULOSSA:

Vikerraadios Helgi Põllo “Hiiukeelsed uudised” 2018. aasta alguses
https://vikerraadio.err.ee/l/hiiukeelsed_uudised

 

***

Reissamine o ain pal muutaki ko yhre-asian-ajamist, kirjan tutustuttamist. Ain näke uut ja oppi ihmelissi asioi.


Mää osallistusin some-kohuunki - vaikken kotomaas ikämaailmas!

Sikäläinen Prisma - siis tämä tuttu suamalaine ylisuuryritys - keksis joulumainoskampanjan. Katumainoksis heil o happaman näköne laps viättämäs jouluaattoehtoot ja nyrpiäl naamal sanomas: "Jälle raamat!? Siis "Taas kirja?" Niinko pahin asia, mil vois mukuloi loukata, olis  kirjan ostamine!

Tämmöne ol mainos:

Taas kirja! (Yhrel teräväl virolaisel o hyvä salaliittoteoria täst: kosk virolaismukulat o lukutairos menny ohi suamalaismukulie, suamalaiset Prismanpitäjät yrittä kateuksissas tärvellä virolaiste lukuinnostukse...)

Täst moukkamaisest mainoksest syntys ansaittu huuto, ja me kirjan ystävät ruvetti kokkoma ilosten lukevien lasten kuvi ja kirjottama kuvan alareuna: Taas kirja - Jälle raamat! Mää osallistusin sihe tämmösel kuval:


Jälle raamat - taas kirja! Kuva: Miikka Lappalainen


Toivottavast prismalaiset ei keksi tota mainost traijata Suamemaal - taik yhtikä mihenkkäs. 

 


Täl Viron reisul mää tajusin 26 vuare jälkke, et Viro ja Suami o hyvi erilaiset maat. Kaua siin kest!
Kiälet o läheissi ja naamat aika samalaissi, mut jokane muu seikka o eri taval. Yhres maas yks on paremmi ko toises, yks jälles huanommi.
Toiset o esteettisemppi, toisil on kunnollisemp sosiaaliturva jne. See vaan täyty hyväksy.


Yks huamio viäl: Vaik pal puhuta siit, kui Suami o ruvennu jakautuma kahte ossa, Viros vast sisässi eroi onki. Kerron yhre esimerki.
Tarton rautatiäasemal (huippuhifi juna, kaunis, kunnostettu vanh asema) näin elämäni ensmäst kertta sähköauton lataukses. Se näyttä tält:



Sit ko mää kävelen siit Raatihuanen toril kilometri verra, siäl ripusteta jouluvaloi - iankaikkisel venäläisel kuarmurinostimel, se näyttä tält:

Eletänk siis Vironmaal jo avaruusaikka, tiikerihypy verra meist eres - vai ajellank siäl menne mailma maanteil? Molemppi!

 Tutustu itte! Viro täyttä 100 - kyl on korkia aik otta selvä, mitä siäl o oikke meneilläs.



Kiitos hyväst Viron-kiarroksest Järvi Lipastil ja kaikil, ketkä ol sit ettippäi viämäs!
Nii ja aitäh loistavast käännöstyäst Järvi Koklal! Ja viäl tervessi koko Vironmaan rahvaal elikkäs Eesti kansal!

 

Heli

 

 

 

 

 


Milt tuntuis, jos sais olla esikoiskirjailija viäl kerra? Vail orotuksi, vail leimoi, luuloi, kuulopuhei? Aik o armotoine, ei se anna ensmässi kertoi meil ko yhre. Sen käsittämine anta  viäläki suuremma syy olla pilvenpäälkulkevan onnelline, ko saa seistä uuren alan eres. Maalausnäyttely, mikä munt kutsutti Emil Cedercreutzin museos, Harjavallas pitämä, o nyy ihmisil auk ja olen päässy jo kuulema yleisön ajatuksi-vaikutelmi siit. Suur osa mene näi:


"Emmää tiänny, et sää teet tämmössi!"
"Et sää voinu tiättä, ko mää en tiänny ittekkä!"

 

Tämä o vuarijalavan halkastul pinnal tehty Runkosarja eli jos puut puhuis, olisko meil aikka kuunnel?

Tyät on semmossi 70 cm korkkioi ja niitte nimet oikkialt vasemmal o:
Ja leppäkerttu valhetteli suut silmät täytte.
3 turhanpäiväst ja yks viaraslaji
Rakas, kutsusin meil 100 viarast!
Ko ei vaan kimalaine sais täst ikän tiättä!

 
Niinko voi huamata, teoste nimet on puale runon mittassi...  Kuva- ja sanataire on kuvis kylki kyljes.

 

Osa näyttelyn töist o myynnis - muutama o jo varattukki! - ja tost uutismaalaus-sarjan kuvast teetin julisteenki.
Tämä  o suure hellyyre vallas ja hyvi nopiast syntyny tyä: "Presidenttipari saa perheenlisäystä." Kaik symboliikka on kuvas olemas, niinipuut myäte...



Se tuntu kivalt, et jatko o valla ja kokonas auk. Se tulevaisuure näkymä, mikä mul o ain ollu sumune, o nyy viäläki sumusemp, ja kompassiki o meres. Mut ei haitta! Tämä sumu on pehmune  ja hyvähajune, ei mun tartte tiättä mitä sen takan o.

 

Silmäys ovelt näyttelytilan pual näyttä tämmöselt. SIin on keskel installaatio Muuttoliike, sen yläpual hermoheikon tuulikello. Runkosarjast pääse selvil vaan kiärtämäl ne ympärs... Punane teossarja tual takan o nimeltäs Pyhä, ja sen syntymist mun on kaikkist vaikioin selittä. Ja semmoseks alitajunnast tulleeks se saa jääräkki. Kuva: HL

 

Näyttelys olen saanu tutustu myäski uurelaissi ihmissi, kuvantekijöihi. Mun kans samas näyttelysumas o hurmaava autotairemaalar Simo Riikone ja akvarellisti Tello Anttilan leskimiäs Esa Anttila, ketä esittele ittes pensselinpesijäks. Tääl me avajaisinnoissamme olla! Mul on irentiteettikriisihame pääl. On semmone tunne, et ihmise ei usko, et mää ole itte maalannu taulut, ellei mul ol mun oma maalausklänninki pääl!

 

Simo Riikonen, Heli Laaksonen, Esa Anttila 22.10.2017  Emil Cedercreutzin museo. Kuva: Miikka Lappalainen.

 

 

Jos pääset, käy kattomas omil silmil. Harjavalta o Syrän-Satakunnas, kaiken keskel. Ja nii. On täsä viäl kirjallissiaki haavei jäljel ja esiintymisajatuksi

 

Heli