Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 

Muistuteta nyy heti alus taas: mun toiminimi Sanatoimisto Hulimaa täytti kymmene!

Mul ei kauhia mont yrittäjä-ystävä ol (sama peli nii mul ko heilläki: ens ei kerk ja sit ei jaks ja sit ei enä kukka soitakka…) Ko mää kuulustelen niit, ketä tunneta oman alan kultamitalistein, mul tule semmone olo, et mää en ol mikkä yrittäjä ollenka. Enimmäkses joku akkunist-kurkkija ja takapihal hiihtäjä vaa. Suurimmal osal yrittäjist on tavottei! Suuri! Semmossi, et liikevaihron tarttis olla vuan 2020 jonku rajan ylitte taik et kotosivujen kävijämäärä olis elokuun kolmantte mennes tuplantunu. Uuuh, kui joku niin kauas näkeki!

Totmooses mullakin tavottei o! Keikal mennes o ens see, et ko tästäki nyy selviäis häppemät taik eres henkis ja pääsisin kotti ennenko pensa loppu. Maaliskuus peukutan, et saissin kokko veroilmotuskuitit – ja sit viimisin yäntuntein viän kirjanpitäjän postlaatikko pesufatillisen tosittei, mitkä näyttä Krimin sotatoimialueelt pelastetuilt. Kirja kirjottaes havittelen simmost vastaotto, ettei ihmiset ainaka kauppiailt menis vaatima rahojas takas. Mut et ens vuaskymmenenäki Sanatoimiston nimis lähettelissin Yrittäjäeläkekyselyvastauksi..? Katota nyy tämäki vuas.

Ja tämä vuas onki tämä erikois-kymmenine. En oikkiastas pyäriän luvun tähre niinkä ko kyllästymist välttäksen olen täsä temponu monelaisist uusist oven kahvoist. Ens vuakrasin uuren tyähuane, niinko tee hyvin tiärätte! Ja nyy palkkasin tyäntekijän!! Ja sen kans sit pääsenki suunnittelema kaht hullumppi keikkameininkei juhlavuarel!!! (Ja jälles huutomerk! See o opeteltava pois noist huutomerkeist, ettei anna ittestäs jahtimiäste ajama jänekse vaikutelma!!!!!)

Jonkilaist tuattaja olen tähän tuekseni kaivannukki. Semmost, ketä tahtois mun kans pitkäjänttesest miätti, et mitä näist hommist tule. Semmone, ko ei laskis, et mitä tämä tiätä kirjamyynnil taik keikkakyselyil - vaa jakais mun kans ajatuksi siit, et kuin pal o mahrollist jaksa, kenen kans olis elävöittävin tehrä yhteistyät ja mikä olis viissaint kokonaisuuren kannalt. Kuka olis mun kanssainnostuja?

Iha sattumoisi mun ette ilmaantus hyvi reipas ja toimeentarttuvaine Leppäse Jonna. Hänel on tuhanne muutaki homma - usse rivakoil ihmisil o - mut on hän kerjenny mullekki jo monenkaltast hoputuskirjet ja tivaamissähköposti kirjotta. Ja visioitta mun kanssani keikkasisällöist ja ehkä uurest kirjastaki!



Jonnan kuvan otti Riku.

 

Heii kiva Leppäsen Jonna, tervetulo Hulimaaha!


Mistä tulet ja mitä osaat?

Olen kotoisin Lahdesta, mutta asunut Turussa jo pian kahdeksan vuotta. Osaan lukea ja kirjoittaa, siitä todistuksena on filosofian maisterin tutkinto ja gradu kirjallisuustieteestä. Graduni käsitteli tanskalaisen kirjailija Peten Høegin romaania Hiljainen tyttö. Toukokuusta alkaen teen töitä lisäksi Sirkuksen tiedotuskeskuksessa.

 

Miten päädyit Hulimaan tuottajaksi? 

Tapasin Helin sattumalta viime vuoden joulukuussa Drama Cornerin joulujuhlissa. Työskentelin aiemmin Teatterin tiedotuskeskuksessa projektikoordinaattorina. Edellisen työni takia päädyimme puheisiin Hulimaan tuottajatarpeesta ja työ hahmottui minun muotoisekseni.


 Mikä on toimenkuvasi Hulimaassa?

Vastaan Hulimaan tuottajana tiedotuksesta ja markkinoinnista, minkä lisäksi järjestelen käytännön asioita ja aikatauluja sekä esimerkiksi tulevia runokeikkoja.


 Millaisia tehtäviä toivoisit kohdallesi osuvan?

Toivon sellaisia tehtäviä, joihin en muunlaisessa työssä törmäisi.

 
Millaisia kirjoja luet?

Luen kaikenlaisia kirjoja. Eniten nautin sellaisen kirjallisuuden lukemisesta, joka vie minut uusiin maailmoihin ja saa minut ajattelemaan arkisia asioita toisin. Lisäksi nautin suomen kielestä, sellaisista lauseista, joita voi pohdiskella ja pyöritellä yksi kerrallaan aamusta iltaan.

 

Mikä on lempi radio-ohjelmasi?

Kuuntelen kyllä radiota, mutten mitään tiettyä ohjelmaa. Mielenkiintoisinta on kuunnella tiede- ja historiaohjelmia, jotka käsittelevät sellaisia aiheita, joista en ole koskaan kuullutkaan. Kerran kuuntelin esimerkiksi ohjelmaa, jossa meteorologi selvitti, kuinka syöksyvirtaus muotoutuu. Olen utelias.

 

Mikä on vaikuttavin kokemasi elämys esittävän taiteen puolelta?

Niitä on valtavan monia! Käyn paljon teatterissa ja seuraan suomalaista sirkustaidetta aktiivisesti. Arvostan teatteria, joka opettaa ja avaa silmät jossakin mielessä. Viime aikoina olen kuitenkin nauttinut erityisesti esityksistä, jotka synnyttävät jonkinlaisen vahvan kokemuksen. Päällimmäisinä mielessä ovat nykysirkusesitys Pinta, jossa esiintyi akrobaatti Salla Hakanpää (ohj. Ville Walo), sekä Turun kaupunginteatterissa nähty Lauluja harmaan meren laidalta (ohj. Maarit Ruikka). Pipsa Longan hieno näytelmäteksti pohdituttaa minua edelleen. Ja nyt kun pääsin vauhtiin, niin vielä viimeaikaisista mainittava Petroskoi (ohj. Ari Numminen ja Jussi Sorjanen), joka oli kahden suomalaisen ja yhden virolaisen teatterin yhteistyö.

 

Mille taiteenalalle itselläsi on taipumuksia?

En ole koskaan osannut keskittyä vain yhteen taiteen muotoon. Varmasti juuri siksi, en ole koskaan halunnut tehdä taidetta, vaan ihmetellä ja tutkiskella sitä. Näin saan vaihtaa taiteenlajista toiseen vapaasti. Nautin kyllä kirjoittamisesta, laulamisesta, tanssimisesta ja mattojen kutomisesta!

 

Onko koirallasi erityisiä ilmaisullisia lahjoja?

 Kyllä! Reinoon harvinaisen ilmaisullinen. Reino tanssii ja matkii sanoja. Yhteistä kieltä ei ole vielä löytynyt, mutta pari vuotta sitten Reinolla oli tapana laulaa minulle aamuisin aamulaulu. Kieli vielä löytynee, sillä Reino on rodultaan unkarilaisiin paimenkoiriin kuuluva mudi. Vaatii kuitenkin täydentäviä kieliopintoja vielä kummaltakin.

 

 Minkä aakkosen ottaisit autiolle saarelle ja miksi..?

Ottaisin E:n. Sitä pitkin voisin kivetä puuhun, tehdä majan oksalle, nukkua rauhassa ja katsella maisemia.

 
Millaisia terveisiä lähettäisit Helin lukijakunnalle?

Lainaan vähän Heliltä:


Kuis see nyy niin kestä?

Narsissi viivyttelevä vaa see verra
et jo peljästy etteik see tulekka
ja sit saa luva riemastu
ko tuleki.

 

(Maa liikku, Sulavoi 2006)

 

Iloista kevään odotusta! Runokeikoilla nähdään!


Jonna

 Haastatteli työnantajaksi virallisesti verokantaan rekisteröitynyt

Heli



 TÄYDENNYS 11.9.2015 : Tuottajan pestiä hoitaa 1.7.2015 alkaen Fiinariinan Riikka Honkanen (Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.)  - kiitos Jonna puolitoistavuotisestasi Hulimaassa!

 

 

 

 

NIZZAAN!!!!!!!!!!!

Tämmöttös ol otsikoittu yks tammikuine aamu Otavan kirjatapahtumaosastolt tullu sähköpost. O ain epäilyttävä, jos aikusten tekstis o enemän ko yks huutomerkki peräjälkke, mut täsä tapaukses Nizza-sana vähän kompensois sitä.

Rivieran Suomi-seuralt ol tullu yksinkertanen tiarustelu, et mitä jos mää kipasisin heil runoi lukemas. Ko kysymykses ei ollu Maskun Rivieran uimakuapat, vaa suur, pelottava Välimeren-Ranska, mää väliti ensmätteks Odel viästi. Lähtisiks föli, ei mul tul yksinäni tommosest reisust mittä? Kissansilmäräpäyst nopiammin tul vastaus, ja siinäki ol huutomerkki.

 


Tämmösen miäkuvituskuvan piirsin reisust enne lähtö.

 

***

Koko homma meinas tyssät Helsinki-Vanttal. (Oltais mee varma Oden kans siälläki saattu ilosest 4 päivä kuluma, mut luulen et see ei olis vastannu Riviera-seuran käsityst kirjailijaviarailust.) Kosk mee olla verensokeril käyvi sisaruksi, täyty jatkuvast pittä huale et ruakka on käsil. Kaikes mailmarauhas istutti syämäs ja lähretti ravintolast juur sopivaisest pual tuntti enne nousuaikka lompsima. ”Matkustajat Laaksonen ja Odelma. Välittömästi lähtöportille 12. Portti sulkeutuu kahden minuutin kuluttua.” Jos joku o nähny kaks nolon-roosan-färist viiva suhahtamas lähtevie lentoje suuntta, ni nee oltti mee.

 

***
 

Voi olla et kaik muut ihmiset o munsse verrattun niin tottunui matkailijoi, et etelän ilman-ala ei enä juur tee vaikutust. Mut mää, ketä en ol koska ollu nii eteläs ko Nizzan lentokentäl, menin iha sulavoiks. See ilm ol makia ko kukkakaupantäti, vihtavesi ja viis avattu appelsiini. Olissin saanu ajan kuluma henkittämäl sitä vaa. Suames joskus elokuus satte jälkke klo 18.30 voi hetke olla jotta sen kaltast.
 

Koska aikasemmi en ollu nähny myäskä palmui. Arno Kasvin kasvihuanei ei täsä lasketa. Huajuva palmukuja alko heti lentokentält. Kyl nee o muhkioi - mut jotenki...lapsellissi. Erityisest nee, misä ol jouluvalot viäl killumas, ol ihan ko alakoululaisten piirustuksest. Kyl koivu sentä o aikusten puu, ja petäjä!  


Muis kukkaistutuksis ranskalaise o nii vahvoil, et saava palmuje hassut tupsukat antteks. Nii hyväntuulissi yhristelmi ei heti tul miäle: samas puiston kukkamaas kaikefärissi orvokei, rinkeplummassi, tulppanei, leijonankiroi ja pari pikkust appelsiinipuut (Täys herelmi! Kosk nämä puu huilava, jos maaliskuussaki on täys sato? Greippipuussaki killus nii suur herelmä kasvatettavaks, et Ode jäi juttelema sen kans myätätuntosest äiti-myytist).

Reisu aikan meil ol sekä maltillist aurinkko, seittemätoist astet, et kauhia kaatosatamist, mitä vasta mee taisteltti kertakäyttösaretakeil - ja iha saatti liikenne pyssämä, nii harvinaissi nee tääl o!

 

 



Odelman ottamas kuvas palmulatvoje lisäks taustal suha ranskalaisliikenttel tyypilline somast peltivaurioine Rellu. Saispas nii autot ko ihmisetki joka pual olla vaa, kolhuines ja kuhmuines, knaarmuines ja kraatereines.

***

Nii oli mul esiintyminenki! Naapurkaupunk Antibesin seurojen talo on ulko-rivieralaisel yhristystoiminnal ajatelttu kokkontumispaik ja kuutisenkymment sin ol kokkontunukki. Joku ol tullu eturivi vaik takanaki ol tila! Ulkomail asumine vaarantta lajityypillisen toiminna.

Ulkomail keikkailus o iha sama paniikkikerroin ko muullostenki. O niinko mul puettais lyijyliivit ja käsipainot pääl pari tuntti enne esityst. Safiirin-siniseks maalatun seinä ette, pikkusel laval mää nousin ja niiasin ja sanosin, et olen tottunu et mul taputeta. Nii sitä saa taputuksi, ko kehta vaa reippaste kerjät!

Kertosin mist mun kirjottamine alko ja mihe see vei ja misä olla nyy. Luvin runoi ja kertosin jutui niitten taustalt. Yhtäkki tajusin, et Aapisen Ö-runo o saanu inspiraatios iha siit viäresest maast, Monacost! Nee pöllöt nimittäis keksisin, ko kattosin kaverin telkkarist prinssi Albertin ja Charlenen häit ja surkuttelin sitä et kui näyttä niinko sitä naisparkka olis väkisi vihil raahattu.

Odelma ol rakentanu kirjamyyntipöyrän ja lait sin kiahtoviks viuhkoiks Aapissi ja Peipoi lukijoi houkuttama. Otava ol etukätte lähettäny paketillisen kirjoi sin. Jäi meil niit kottinki traijattavaks. Piän pino jätetti Antibesin Suami-kaupal hyllymyyntti - siäl o Aapiste lisäks mm. sinist lenkki ja koivuklapei!

Yleisö ol pää-kallellas-kuuntelevaist ja puhelevaist. Erityisteeman meijän keskusteluis ol suamen kiäle nykytila. Puhutti uusist sanoistaki, esimerkiks onnistuneest selfie-sanan käännöksest. Kameral napatun omakuvan suamalaine versio o meitsie! Ol kiinnostava muute, ko yks herrasmiäs sanos, et ko seura vaa netin kaut suamen kiäle muuttumist ulkkopäi, ilma et o itte siin mukan, ni jokane muutos riipase oikke erityise syvält. Mää luvin muistiinpanoistan puhekiäles yleistynei muatoi: mun täytyy hyppää tässä pois, se ei voinut huomaa mua, me ei voida tuppaa sinne - ja yleisö iha voihkis. Yks yleisökysymyksist kyl koski sitäki, et kunnemmää ol naimisis.

***

Ei see kotomaaha lentämine menny niin ko matkalippuihi ol kirjotettu. Täl kertta oltti ajois ja käpytikkan kentäl lähtöselvityst tekemäs - kello viis aamul! 

Mukava piirre nii ihmisis et katukuvassaki ol see, et älykännyi ei juur näkyny. Ihmiset ol siin, misä oliva eikä virtuaalis. Huano pual näitte mopiiliverkkoje vähyyres ol see et hyvi huanoste tul sin alas Nizzan laakso viästei läpitte taik läksikä. Oli jääny seeki elilisiltane Lufthansa viästi saamat, et Dear customer, we apologize that your flight LH1089 is cancelled. Kova satamine ol ollu liikka: lentokentän kaivot ei vetäny ja nyy ei kukkan päässy Nizza eikä siält pois paitsi uimal. Kentäl kiamurtel vaa yks pitk ja hyväntuuline lipuvaihtojono: kaikil ol käyny mahrottoma hyvä tuuri, ko ol joutunu jäämä viäl yhreks päiväks Rivieral.

 

Ei see munt ja Odelmaka siapannu. Peruuntune lennon tilal saatti liput nii et aamuyäst vast päästäis avama koto-ovi, mut kokonainen kaupunk siin ol viäl viäres, ei seekä ollu päässy mihenkkäs lähtemä. Lisäks paluulentolipuis ol semmone fipaus käyny, et ainoastas business-luakas ol tila. Harmi!

Kovaste enemänki sattus, muutama mahalasku ja tährelennoiki. Olen hiuka hunteerannu, et tarttiskos kumminki näist reisuist ihan kirja koota. Kaik ei tän netti kumminka ol tullu kirjotetuks - ei nee mahru!

 

Heli
ketä tykkä kumminki yli kaike kuivuvast pyykist!

 

 

Kuvan Nizzan yläpyykeistä nappasi Runonkirjoittaja Laaksone.

 

 


Nii rivakka ko lentävä kone onki, sen käyttämine o nii maapallol ko omal sialullekki kuluttava.

Rivieran reisu tehres tul jälles miäle, et enk mää sais erityisoikeure lopetta lentokoneel matkustamist? (Mahtaisink mää voira iha itte tämän päättä?)

Sen lisäks, et niskas o raskas hiilijalajälkireppu, lentämine on kaikkias puistattava puuha. En tiär onk amalkaamipaikat syyn vai mikä, mut joka kert, joka kert nee helvatan turvaporti soiva ko mää lähestynkä. Siin sitä sit riisuta pinni ja kenkkä ja taputella kahrelt pualelt ja kyljistäki. Inhottava, ko viaras tule ja kopeloitte munt yltympäris sil naamailmeel, et toi pikkumuijaki tosa on terrorist, ei niist ikinä päält uskois. Kerra olin kyl ollu niin kaua yksinäni reisus, et tuntus melkken kivalt ko matala tullinainen tul paijailema.

Nii ja see kentil vartoilun tylsiämiälistävä vaikutus! Ja varmuure-vuaks-kaht-tuntti-enne-paikal-töröttämine! Ja see, et mipiminkänäköst tekemist-kattomist-ihmettelemist ei ol kentäl viititty järjestä (munst yksie ja samoje luksustavaroitte shoppailu loisteputkie valos ei ol tekemist). Misä on kirjanvaihtopiste? Misä puufärei ja lehtiöi? Misä suur kaunis taulu, misä kerrottais eläväiseste millosenki maan historiast? Misä kauniit soittajapojat viihryttämäs?

***

Toiselaine maapallontuhohuali mul on tullu siit, et tavalisist, viattomist maitopurkeist o vähitellen tulos yhä enemä nii jätevuari ko öljynkulutustaki kiihryttävä tavara. Muavkorkkei pualusteta sil, et kuluttaja miälest nee on käytännöllissi: jos vaik pakka avatun maitopurki mökkikamppeissi, ni see ei läiky. Tämän tähre täyty valmista ja sit muutama hetke jälkke hävittä joka vuas satoi miljoni korkei - ja täst lähtie ain enemä.

 

Piti oikken kuva piirttä, ko nii suimi! 


Hei Valio ja muut turhanpäiväste muavkorkkien pualustajat: tehtäiskö sopimus? Avata maitopurkit siivekkeist nätiste niinko ennenki - ja mää lopetan lentämise?

 

Heli

 

 

 


(Kuva: Miikka Lappalainen)


Monenkaltast kiva ja korkkia kuulumist täsä Sanatoimisto Hulimaan kymmenvuatisjuhlan on kerrottavan, Rivieran runokeikkakutsui myäte. Kaikkist riamulisin yllätysviaras o silti ollu 14 mustrastast! Erikoistalvi ja puijauskevät ol heijät hämänny etuajas tän - mut vastas ei ollukka koivusilmui ja makkioi multamatoi, ko hankenkimallust! Mee ollan piretty heit henkis italialaisil omenil. Olis meil talviomeni ittelläki, ko olis ymmärtäny syksyl kääri silkkipaperi sisäl ja viär kellari. Ei olis tarvinnu rahtlaivoje italiast saak tulla linnuil vitaminei tuama.

Mul on niinko friisiläiskarja pihas, musti kiiltävi villei uteliai hysterissi tarmokkai. Viäl rastat ei huilui soittel, mut kikattava ko lehm takapenkil. Nukkuvat tosa pihakuuses ja ova armollise aamu-unissi. Hyvä poja! Aamuvirkku yhteiskunta o luannovastane - tämä on toristus siit.

***

 No mut Sanatoimiston yks uusist virallisist kuulumisist o see, et mul on uus tyähuane. Mont vuat tein hommi Laitlas Lukutuval vuakrahuanes, siin musiikkiopiston poikkihuilunsoitto-opetustilan seinän toispual. Iha murhetutti, ko joutus siit luapuma, mut pakko ol lähte: hävisin neuvottelut Järki-Itteni kans. Tyämatka meijän kylält Lukutuval o yli 30 kilometri, ja rupes tuntuma hullumaiselt aja ajattelema simmost matka. Ko ajattelemist tämä tyä enimmäkses o: vaik ihmistapaamisiaki o ja toimittajatreffei, ni suurimmaks osaks mää pelkkie omie aivoparkojeni kans tyäskentelen. Ja nee ei oikkiastas vaatis kovinka mont vuakrakuutio toimiakses. Teorias.

Muutaman kuukauren kerkesi olema ilman tyähuanet. Ei tullu mittä. Vaik mul on koto-olois oma kirjotuspöyt ja tiatokone ja tiatokones johto, ni en saanu tyä-Laaksost meil käymä ko iha satunnaisest. Ihailevi silmäyksi lähetän niil, ketkä pysty kotonas töit tekemä ja vastustama pähkinäpussin kuisket komeros ja pesemättömien pyykkie valitust vaatehuanes! Mil helvatan taval tee sen teette?

Sattumoisin tul juttu yhren kylämiähen kans, et tosa Kodiksamin keskustas (mikä o aika monellakin taval eri asi ko esim. Tukholman keskusta) on yks hyvä rivitalo tyhjilläs, asumat. Kokonaist talo en tarvinnu, mut yksiön vuakrasin, takkoines ja kylpyhuaneines tammikuust 2014.


Sanatoimiston tuparijulistet ripustaessas talkkariki riahaantus.


Tämä rakennus o historialtas viliseväs paikas. Maalaistaloki siin o ollu, sit talouskauppa, talouskaupa varastot ja talli. Ja nyy sit Sanatoimisto Hulimaan uus tyätila, ristitty Kynäläks.

Ja mää pääsin mun unelmahommi. Remontoittema! Plarama Bauhausin tyävälinekuvasto! Vetelemä pellavaöljymaalil lällyn-pinkin seinän pääl  Tove Janssonin henkist -kaffepapusävy. Kattoma ko ruskiasilmäne miäs tapiseera. Jos olis pakko päättä, mitä mää elämäni viimesen tunnin tekissin, ni luultavammin kattoissin ko joku taitava tapiseera.

 


Yhte huanesse laitetti kirjarivikuvioinen tapetti, niinko ei jo ilmanki kirjoi vilisis silmis. Sil o jotkut kyläs käyneist ollu suarastas kiukkussi. Et mitä huijaust tommone o! Alkovin pual tul koivumettäkuvioinen tapetti ja sin oksil ripustin pohjosest tuarun linnunpöntö ja yhren täytetyn pyyn (mitä mahta olla täytteen? pinaatti? lakkahillo?) ja puupeipo.

Avome ove järjestin kans, kyläläisil. Siin huales, et mää saan tuliaisiks 25 erilaist posliinikoira taik 26 kilo ruakasuala, mää laitin kutsu alalaitta piänen toive: jos jottan tuamissi tahto keksi, ni klapi o ain hyvä. Ja kylä väkke virtas ovest sisäl puut kainalos. Ensmäsel viaral, naapurin Eskol, ol nii ylevä koivuklapi et hän ihan kahren kären kans sen mul ojens. Pyhä klapi! Sitä en ol malta poltta ikä! 

Tääl o aikka nyy sit vaik miätti kuukausie nimet uusiks. Ja puno uusi juani juhlavuareks.

***

Mailmankirjoje sekasi menemine o järkyttäny muitaki ko mustrastai. Tulppanit on tullu hulluks. Hee seisova polvi myäte lumes ja huuteleva ohikulkijoil tuama filtti. Trappuharjaki heil yritti järkke puhhu. Et ei mittä TERVETULO ko ÄLKKÄN TÄN TUNKEKA. Liia aikast, kukkakullat!

Heli


(Kuva: Miikka Lappalainen)



 

 


Latvian mailt ja kirjottamisretriittifiilinkeist ei oikken kerjenny selviämänkä, ko jo pit aivo asetella sihe malli, et mene tasavallan presirenti itsenäisyyspäivä linnajuhli kaupunkki, misä ei ol linna, mut presirentti sentä ja häne frouvas – ja see itsenäisyys.

Kutsu on kauhia hiano saara, mut millä en olis sin menny… Ko en ol pynttäytyjä- ja tälläytyjäluanne enkä hiukkaka hillitty, o vaikkia tuntte oloas kotosaks ympäristös, misä oroteta elekanssi ja hualitelttu olemust-käytöst-puhei. Mut olis see ollu aika mouhero olla menemättäki, ainaki yhre ja ensmäsen kerra.



Onneks luatto-ompelija Nordmanin Tarja otti mun ompeluohjeistuksi vasta Latviast tekstiviästilläki ja hiano et kampaaja-maskeeraja Ritva Sjöblomil (ei Raija! eikä Nylund! Meil on tääl kirjailija-kuvaaja-tiimi, mist toine muista vääri etunimet ja toine suku-) oli aikka laitta mun tukka ja naama esittäytymiskelposeks. Mun ihana kummi-Anneli ol auttamas kaikes, meikkivoitte valinnassaki! Kynslaka, mitä en ikän käyt, vetelin itte pimiäs autos. Ruskiasilmäne miäs nyy o luannonkaunis, hänel riit uus, kotomainen puku ja riahakas helmeharma kraka.

Mul ol koko syksy aja ollu varattunas perunakuvioinen kankas Vammalast Kankaskauppa Nokian Kauppahuanelt ja ajatus, et siit sais jännä juhlavaatte, ko see o nii peittelemättömä arkine ja sympaattine. Ko sain kutsun olin siis ulkomail ja päätin et juhlita nyy sit meijän perhes paluu juuril -teemal. Sit tul viäl miäle, et kyl see mun tämän syksyn teema eli mukulil kirjottamisse sopi oikke hyvi. Mukuli täyty pittä hyvi, ei niist muute mittän tul! Tervessi kaikil perunaviljelijöil kans.

 

Piäni sohelluksi eli moki tuli tehryks päivä mitta. Ruskiasilmäne leikkas kampaajal sormes auk (mink tähre asiakkal o sakset, jää nauhotuste ulkopualel), maskeerajan tykön putos hyllylline vaalianpunast puuteri puvunhousuil, mää kaasin pual litra limu ja ranskalaissi peruni auton lattial ja hukkasin puhelimen koko ehtooks. Kanerva astus hiuka mun laahuksen pääl, mut oma ol syyni, pitik otta niimpal kankast mukka (erikses varotetti, et ei sit laahust ainaka ja juur sen tähre see pit laitta). Ja juur ennen kättelemist… Ei luulis et nimitiatokortin ojentamine Ylel o monimutkast, mut jessus on see.

 

Itte astelu ja käreojentamine meni vissi hyvi, en ol nähny enkä muist mittä. Kyl sitä harjotelttinki. Viimetteks viäl pual tuntti enne sisäntulo ohjelmatoimisto Koetinkive Ekku oli varapressa ja mee testipokkuroitti hänel. Ruskiasilmäne sanos, et Sauli kysys Jennilt siin ko oltti ohi suhahtamas: Olik toi Laaksose Heli. En meinannu tuntte.

Kuka munt nyy näin puunattunas tuntteka (nimim. lentäjänlakki ja villasuka) !

 

Julkkiksiaki vilkkus (Eila Roinet, Kirsi Kunnast, Lasse Mårtenssoni, kiakkoilijoi ja uimarei), mut kivoint ol ko mee Porin Marilynin Elina Wallinin kans suhailtti ympärs talo ja talon kerroksi. Meijä vaatetukset ol nii eri mailmast, et ei mittä määrä. ”Heli o juureva ja mää ole Porist”, muatoili Elina meijä asufilosofiat, hänel satakuntalaishenkine sähäkkä dianavaate.  Liukuporttaissaki laahuksen kans selvisin. Ruskiasilmäne miäs nost tarvittaes helman turva ja otti välil kuviaki – Lappalaisen Miikkan kuvi siis täsä kaik nämä.

Juhlakonsertti ol hiano, runolausumist ja laului ja soitto, ei mittä ypi-yllättävä, mut taitava ja ylevä. Kaik ruat piti syär seisomal eikä niihi oikke voinu muutenka keskitty, ko pit jännittä ettei ainaka sitä silakkaleippä päälles purota. Tikkuaskinkokkosiks cocktail-paloiks leikatui voileipäkakkupaloi otin 4! Ol see hyvä et etukätten käytti syämäs, ei liia suuri annoksi ainaka ollu törsätty.

Erityisen lämmin  miäl jäi Tamperetalon henkilökunnast. Hee ol niin kivoi ja luannikkai ja ystävällissi. Kyl järjestys laastar (!), kyl vesimuki, kyl jaksetti orotta ko kaivelin narikkaklappu. Taksikuski ol vankka paikalline, ketä arvas, misä meijä oma auto on parkis, ko ei itte muistettu osotet.

 

Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon sain tänä vuan ojentta samois juhlallisis olosuhteis. Voittaja Lealiisa Kivikari ol kans saanu kutsun ja nii mee järjestetti palkintoryynien ja kunniakirjan ojentamine keskel Tamperetalon aula. Lealiisan vyähö ol kirjailttu Aleksis Kiven runo oraval ja ol meil jotenki hemppiä sammalvuotehella-tunnelma siin, ko toissiamme kehutti. Talo kalliosaarella o hyvä runokirja. Tilatka Lealiisalt taik lukeka kirjastos. Palkinnojakko sattus seurama mm. Wirvotusjuamatehtailija Rami Aarikka ja Kanervan vilkas Ilkka, ketä o luannolahjakkus sattuma paikal ain ko jotta erikoist on tapahtumas. Viimeks kirjamessuil Pori-Rauma-ystävyyskaupunkjulistuksen keskel.

 

 ***

Polisin kuvan otin itte. Hän siäl tuules ja tuiskus Tampere-talon eres seisos ja pit huale, et meijä ei tarvinnu peljätä. Kiitos sul oikkia polis ja sun ammattiveljet ko turvasitte meit. Sisäpual juhlahuusholli ei kantautunu minkänkaltast tiatto siit, et ulkon o jotta mellakoimissi, ei ainaka meil kenel ei ollu älypuhelimi. Ehtoste vast kotti ajaes – ei jatkot ol meit vanhoi ja vakavi varte – kuulusteltti ratiost, et polisei ol loukkantunun ja akkuni ol hajotettu jo Tamperetalo aitoi päi ol rynnäköitty.

 


Kysymys pihal pullikoittevil kiakkoviarail: Meit istus konsertsalis 85-vuatias kontiomäkeläine kyläpuuhaja, ruskiasilmäne miäs, kenen kello soitta töihi arken 4:30, hänen tyänantajas, ketä maksa palkan 200 muul, mää runonkirjottaja, ketä koitta pittä suamen kiälen pualt ja maksa verot mitä pyyretä, lammastarhuri ja kouluterveyrehoitaja. Mitä asia teil ol meil ja olisik sen voinu kertto klasei rikkomat?


***

Vaik ei itsenäisyysehtoo iha vaivaton ollukka, ni vilkas, ilone, lämmin ja jollan taval selittämätönki. Oliksee sit see tunne, et tunte kuuluvas yhte kansakunnan kans?

 

Heli