Aapine!

Aapine!

Hei vaa, kiva ko löysit tän! Aapine on lounaismurteinen aakkosrunokirja mummuille ja mukulille, isoisille ja pikku-Mimille. Aapisen kirjoitti sanamaija Laaksosen Heli, kuvitti taikakynä Warstan Elina ja kustansi vanha kunnon Otava.

Joko sul jo oma Aapine o? Näille sivuille putkahtelee Aapiskuulumisia ja joskus uusia lisätehtäviäkin luennan oheen. Keksi itse, piirrä, väritä, kirjoita, leikkaa, laula! Voit myös rientää Aapisen omille fb-sivuille!




 

Aapisen kirjoittaja on ollut pienestä saakka poliisifani.
Oli huisin hienoa päästä jututtamaan virkavaltaa aapisasioissa - ja tivata, mitä muuta nykypoliisi lukee!

 


Mikä oli lempikirjasi pienenä - ja miksi?


Suurimman tunnekuohun esiteininä aiheutti Astrid Lindgrenin Veljeni Leijonamieli. Perinteinen hyvän ja pahan välinen taistelu sai vahvoja vivahteita veljeydestä. Katsoin kaksi vuotta vanhempaa isoveljeäni täysin ylöspäin ja kuvittelin meidät Korpuksi ja Joonataniksi. Olin varma, että jos meillä syntyisi tulipalo, Pasi nostaisi minut harteilleen ja kantaisi turvaan. Kirjan loppukohtaus nosti myös pikkuveljen jalustalle. Jos toinen auttaa toista, kuuluu myöhemmin toisen korvata hyvä teko yhtä hyvällä. Kas, siinäpä hyvä ajatusmalli joka toimii edelleen!


(Kuvalähde: WSOY)


Muistatko, miten opit lukemaan?


Kuuntelin viisivuotiaana lastenhuoneen punaisessa paripulpetissa veljen tankkaamista, ”Oo on pyöreä, Oo on pyöreä”. Koska veljeni ei ollut kovin nopea oppimaan lukemista, jatkui tankkaamista viikosta toiseen. Väkisin siinä oppi asioita niin paljon, että kouluun mennessä luin sujuvasti.


Mitä jäi mieleen omasta aapisesta?

Ehkä juuri siitä syystä, että osasin lukea jo kouluun mennessä, en muista Aapisestani mitään. Osaaminen söi kirjan arvoa. Muistaakseni sainkin aika varhaisessa vaiheessa erillisiä lukuläksyjä. Taisin tuossa vaiheessa suorastaan halveksia aapisen lukijoita.

 

Mikä lukuelämys on sykähdyttänyt viime aikoina?


Luen melko paljon ja minulla pitääkin olla lähes aina joku kirja yöpöydällä. Ainakin vähän pitää siis lukea ennen nukahtamista. Tosin joskus se ”vähän” on useita tunteja, kun silmät eivät suostu irtoamaan kirjan sivuilta. Jokin aika sitten kävi niin, ettei luettavaa ollutkaan. Ennätin jo vähän ärtymään, mutta sitten käänsin katseeni kirjahyllyn vanhoihin kirjoihin. Bongasin sieltä James Clavellin GAI-JIN. Muistan, että tuo kirja on ollut minulla kertaalleen luettuna jo kauan, mutta jostain syystä se houkutteli lukemaan uudelleen. Tempauduin täydellisesti kirjan syövereihin ja 1800 – luvun Japaniin. Samurait tulivat uniinkin.


+ erikoisvapaaehtone: Miten ammattisi poliisina vaikuttaa lukuvalintoihin - vältteletkö rikoskirjallisuutta, luetko sitä kriittisesti vai viihteenä?


Luen ehkä eniten erilaisia dekkareita. Viime aikoina tarkentavana teemana ovat olleet nimenomaan pohjoismaiset kirjailijat; Karin Fossum, Ilkka Remes, Henning Mankell, Reijo Mäki, Jarkko Sipilä, Jo Nesbo, Håkan Nesser ja Stieg Larsson. Pääasiallinen tavoite myös näiden kirjojen osalta on viihtyä. Eläytyä mukaan kuin mihin muuhun tahansa kirjaan.

Pakko on silti tunnustaa, että huomaan ajattelevani asioita myös ammatillisesti. Takerrun seikkoihin, jotka tosielämässä ovat epärealistisia. Sormenjälkien etsintä kummallisista paikoista, varjostaminen ympäri kaupunkia,  erilaiset tekijän jättämät viestit. Eniten ehkä ärsyttää se, ettei yksikään murha voi ratketa
ennen kuin tekijä on tehnyt niitä viisi. Vasta sitten on poliisien mahdollista saada tarpeellinen vihjemäärä kasaan.


Oikeassa elämässä huokaan, että onneksi Suomessa on maailman korkeimmat henkirikosten selvittämisprosentit. Muutamia kuuluisia poikkeuksia lukuun ottamatta tappajat saadaan kiinni.


+ vapaaehtone: Minkä aakkosen ottaisit mukaan autiolle saarelle?


Minä haluaisin varmaan olla sielläkin P, niin kuin poliisi. Samanlainen kuin Aapise poliisi; huomaa vaaran ja neuvoo ja opastaa, mutta on samalla ymmärtäväinen. En minäkään Pulua putkaan veisi. Tämä kirjain siis sisältää myös sen toiveen, ettei saari sittenkään ole autio.


Konstaapeli Aapeli Koota haastatteli sanamaija Heli Äl



 

 



Saija Timlin
, sirkeä luokanopettaja Oulunsalon koulusta, on palavasydäminen kirjojen rakastaja ja aapisten keräilijä. Aapine-sivuston toimitus tahtoi heti tietää, miksi ja miten aapisia keräillään - ja millaisia aarteita aapisharrastajan kokoelmasta löytyy.


1) Mistä keksit alkaa kerätä aapisia?

Mummoni oli opettaja ja asuimme Alavieskassa koulun naapurissa. Näin varmaan lapsena paljonkin myös aapiskirjoja, mutta opin lukemaan 5-vuotiaana sanomalehden (Keskipohjanmaa)  Heidi-sarjakuvasta, jota ilmestyi vain kuva kerrallaan joka päivä. Kerran äiti ei ehtinyt lukea sitä leipomiseltaan, ja luulen, että hän sanoi: Lue itse! Niinpä luin sitten.

Tietysti minulla on tallessa leikatut Heidi-kuvat liimattuina kansioon. Kysyn usein ihmisiltä, miten he ovat oppineet lukemaan. Se on mielenkiintoista!

Opettaja-mummoni pystyi siihen aikaan ottamaan minut kouluun suoraan toiselle luokalle, joten itselläni ei ollut varsinaista "omaa" aapista. Opettajaksi opiskellessani lehtorini Kaija Lehmuskallio näytti Aapiskokoelmaansa. Tunsin sisuskalujeni kääntyilevän, kun näin Satuaapisen ja sain sitä selailla. Mikä aarre!  Mitä muistoja... kaukaa lapsuudesta! Hyvä tunne - ja samalla kummallinen kaiho.  Voi mikä uudelleen tapaamisen ilo!  Kirjoihin muutenkin on semmoinen erityisesine-suhde. Enkä ole ainoa!

 

 

 

 

2) Minkä laajuinen on kokoelmasi nyt?

Kokoelmaani kuuluu monentasoisia, monenlaisia aapisia, ehkä noin 40. Se on nyt hajallaan eri paikoissa. Kuinka raskisin siitä luopua? Mitä sille pitäisi tehdä? Mietitään.

 

 

Aapisnäyttely Oulunsalon koulussa. Kuva: Saija Timlin

 

3) Mikä oli kokoelman ensimmäinen aapinen - mikä viimeisin? 

Kittilästä ostettu Satuaapinen on siis ensimmäinen - se oli pakko ostaa sen aiheuttaman mielenmyllerryksen vuoksi. Ihanat runot ja kertomukset kuvia unohtamatta vievät edelleen minut pois tästä arjesta, Aale Tynnin ja Maija Karman yhteistyö vuodelta 1955.

Viimeisin ostos on parin viikon takaa, ihan kirjakaupasta - Konstan kotiaapinen, Tuula Kallioniemen ja Leena Lumpeen yhteistyö. Arvelen, ettei sitä ole käytetty kouluopetuksessa, mutta se on vuodelta 2001. Toki uusimpia Aapishankintojani on myös elokuussa ostamani Aapine. Sen lahjoitin ystävälleni Jaanalle, joka on APUOPE, tuttu jo kirjan alkulehdiltä... Miten käynee: pääseeköhän Aapine kouluopetuskäyttöön?

 

4) Mikä on vanhin aapisesi?

Olen hankkinut Agricolan ABC-kirian näköispainoksen, siis v.1543, mutta ehkä "aidoista" käytetyistä vanhin on Herman Niemen Aapinen, jonka painovuosi on 1920-luvulta. Luulen sitä äitini aapiseksi. En voi enää kysyä sitä äidiltä, mutta ehkä äitini ikätoverit osaavat kertoa, mitä aapista silloin 1930-luvulla Kalajoella käytettiin.

 

5) Mistä löydät aapisia: ostatko divareista, saatko tutuilta, käytkö kirjakaupoissa? 


En tosiaankaan enää erityisesti hae aapisia - mutta niistä on vaikea mennä ohi!

Opettajana olen saanut kustantajien esittelytilaisuuksista uusimpia aapisia. Olen pitänyt koulussa monena syksynä Aapisnäyttelyn, ja kertonut keräilystä. Niinpä eräs oppilaani isä antoi minulle lahjaksi divarista ostamansa 1970-luvun aapisen.

Löytöinä pitäisin divari-aapisia, sillä niin monet niitä keräilevät. Syvän jäljen jättää kirja, josta on oppinut lukemaan.


6) Montakohan suomenkielistä aapista on ilmestynyt kaikkiaan...?

 

 En tiedä, tietääköhän kukaan? Kaija Lehmuskallion suuri 90 aapisen kokoelma on kuulemma lahjoitettu Hattulan kunnalle vuonna 2011.

 Aapisia on olemassa hyvin monenlaisia.

Esimerkiksi kuvassa olevaa, Kansallismuseon vitriinissä esillä ollutta Pikku-poikien aapiskirjaa vuodelta 1927 (Wichmann Yrjö eli Setä Göran) en ole päässyt edes selaamaan.

 

 7) Onko kokoelmassasi myös muunkielisiä aapisia? Mikä on erikoisin niistä?


1986 sisareni kävi Kreikassa, pyysin häntä tuomaan kreikankielisen aapisen, sainkin kirjain-aapisen, mutta ei se ole oikeastaan kirja.  Itse kävin v.1987 Virossa ja kysyin oppaaltamme, mistä saisin ostaa aapisen, jota käytetään siellä koulussa.  Astrid antoi poikansa aapisen, vieläpä kaksi! Ensimmäinen on Karu-Aabits (Karhu-Aapinen) ja toinen pelkkä Aabits. Vieläkin vähän hävettää, mutta ehkä Risto-pojalle oma aapisensa ei ollut niin tärkeä kuin luulen...


Kouluaapisia ei kaikissa maissa myydä kirjakaupoissa, mutta joitakin kuva-, satu- ja kirjain-aapisia kyllä.


 Vaikka asuin ja opetin Ruotsissa (tosin suomenkielisiä oppilaita ruotsalaisessa koulussa) en tullut hankkineeksi ruotsinkielistä aapista. Se on suuri puute! Suorastaan häpeä!


8) Mikä on lempiaapisesi?
 


Satuaapisen lisäksi tykkään kovasti myös Lasten omasta aapisesta, jonka kannessa tonttu lukee kirjaa A-kirjaimen suojassa, katolla tuuliviirikukko.. Ainakin runo Anni-Tanni talleroinen punaposki pulleroinen jäi siitä mieleen.

Viime syksynä kutsuin isovanhempia käymään koulussa tutustumassa lastenlastensa luokkaan. Erityisesti jäi mieleeni mummo, 85 v., joka kaipaili lapsuutensa aapista.  Enpä tullut laittaneeksi esille kokoelmaani. Olisiko se löytynyt?


 

9) Muutamia esimerkkilauseita H-kirjaimesta aapisista muutamilta eri vuosikymmeniltä: 

 

1958 Lasten oma Aapinen (Somerkivi Urho, Tynell Hellin, Airola Inkeri, kuvittaja Usko Laukkanen):

Hupi
Hupi on Koivulan koira.
Hupi vahtii taloa.
Hupi on lasten toveri.

 

1979 Aapinen Toisin sanoen. (Miettinen Marvi, Koivu Kristiina, Hakulinen Auli)

Norsujen vuoropuhelu:

- Hi-hii, hiiri ei huomaa mitään.
- Hiljaa, älä hihitä!

 

1983 vironkielinen Aabits,  (L. Eisen)

Hellel on hele pea ning hallid silmad.
Helle on hea tüdruk.

(Suom. Hellellä on vaaleat hiukset ja harmaat silmät. Helle on hyvä tyttö.)


1984 Aapiskukko (Miettinen Mervi, Sauvo Tini, Karppi Sakari, Töllinen Markku):

Hiihto

Heikki lähti hurjaa vauhtia.
Hui!
Housut taisivat haljeta.
Kohta olen taas ylhäällä.


 ***

 

Haastateltavana: Saija Timlin

Oulunsalon Kirkonkylän koulu

 

 

 


Matalat jalat, mutta vahvat reidet! Aapine pinkoi vuoden myydyimpien listalle - viimeisimpään vaunuun vaan junaan kuitenkin. Lukijoille iso käsi!

Suomen kustannusyhdistyksen listaamat vuoden bestsellerit voit silmäillä täältä.

 


 


Aapis-sivuilla ilonpäivä: kirjoittava kitaristi, Simo Ralli Elonkerjuu-orkesterista saatiin sinnikkään pinninnän jälkeen langan päähän tekemään tunnustuksia lapsuuskirjoistaan. Mukana myös Simon ensimmäinen ainekirjoitus!



Haastateltava ja haastattelija muutama suvi sitten Miikka Lappalaisen kuvassa.

 

Mikä oli lempikirjasi pienenä - ja miksi?


En muista yhtäkään lempikirjaa. Ei pojat ehdi lukemaan kirjoja, kun pitää touhata ja mennä pyörällä pitkin kylää!

Pekka Töpöhäntä tuli mieleen kirjana minkä olen lukenut. Siinä oli draamaa poitsulle kerrakseen. Luottavainen sinisilmäinen töpöhäntä, vastassa kujilla mouruava katukissa Monni porukoineen. En muista kuinka kävi. Kai se Pekka henkiin jäi..
 

Teininä hurahdin Lucky Luke -sarjakuviin. Ahmin niitä Teuvan kirjastosta. Tein jopa esitelmän sarjakuvasta, sen käsikirjoittajasta ja piirtäjästä. Lucky Lukessa hyvää monisyistä tarinaa höysti hurtti huumori.

 


Kuvalähde: Egmont-kustannus

 

Muistatko, miten opit lukemaan?


Muistan kyllä, että ensimmäisen luokan syyslukukaudella opin. Komsin kyläkoulussa meillä oli hyvä ja mukava opettaja Kotilan Liisa, hän opetti lukemaan.


Tykkäsin tavaamisesta, se oli rytmikästä, taa, taa, taa, tiit, tii, tii. Tavaamista pitää harrastaa vieläkin kun tekee laulunsanoja valmiiseen melodiaan. Sävelillä on tapana olla pitkiä ja lyhykääsiä. Kuten Ti, ti, taa.


Mitä jäi mieleen omasta aapisesta?

 

Nyt silmiini ei tule kuin kukon kuva, karttakeppi kädessä. Isolla painetut kirjaimet ja sinikantinen työvihko mihin piti harjoitella kaunokirjoituksella kirjaimia ja numeroita.

Minulla on tallella ensimmäinen kirjoittamani ainekirjoitus. Valmiiksi annettu otsikko oli Mieluinen televisio-ohjelmani. Koukeroisella käsialalla kirjoitettu aine kuuluu:

Lempi televisio-ohjelmani on Perhe on pahin, koska se on niin pitkä.

 

Mikä lukuelämys on sykähdyttänyt viime aikoina?


Olen hurahtanut Hesarin kuukausiliitteen Jouni K. Kemppaisen artikkeleihin. Ne ovat ajatuksia herättäviä, syväluotaavia juttuja, joissa on pilke ja pieni ilkikurisuus tätä maailman menoa kohtaan.

 

+ vapaaehtone: Minkä aakkosen ottaisit mukaan autiolle saarelle?

 

A:n voisin ottaa. Siitä alkaa kaikki. Lempisanani avaruus alkaa aalla.

 

Simo Rallia haastatteli sanamaija Heli Laaksonen


 


Todistettavasti uusimpia Aapisen-lukijoita!


A niin kuin Aada Aleksandra 8 kk on uppoutunut tutteineen Aapisen maailmaan.
Porilaisen Mirja-mummun lähettämällä kuvalla on hyvä avata uusi, puhtoinen aakkosvuosi 2014!