Aapine!

Aapine!

Hei vaa, kiva ko löysit tän! Aapine on lounaismurteinen aakkosrunokirja mummuille ja mukulille, isoisille ja pikku-Mimille. Aapisen kirjoitti sanamaija Laaksosen Heli, kuvitti taikakynä Warstan Elina ja kustansi vanha kunnon Otava.

Joko sul jo oma Aapine o? Näille sivuille putkahtelee Aapiskuulumisia ja joskus uusia lisätehtäviäkin luennan oheen. Keksi itse, piirrä, väritä, kirjoita, leikkaa, laula! Voit myös rientää Aapisen omille fb-sivuille!





Aapis-sivuilla ilonpäivä: kirjoittava kitaristi, Simo Ralli Elonkerjuu-orkesterista saatiin sinnikkään pinninnän jälkeen langan päähän tekemään tunnustuksia lapsuuskirjoistaan. Mukana myös Simon ensimmäinen ainekirjoitus!



Haastateltava ja haastattelija muutama suvi sitten Miikka Lappalaisen kuvassa.

 

Mikä oli lempikirjasi pienenä - ja miksi?


En muista yhtäkään lempikirjaa. Ei pojat ehdi lukemaan kirjoja, kun pitää touhata ja mennä pyörällä pitkin kylää!

Pekka Töpöhäntä tuli mieleen kirjana minkä olen lukenut. Siinä oli draamaa poitsulle kerrakseen. Luottavainen sinisilmäinen töpöhäntä, vastassa kujilla mouruava katukissa Monni porukoineen. En muista kuinka kävi. Kai se Pekka henkiin jäi..
 

Teininä hurahdin Lucky Luke -sarjakuviin. Ahmin niitä Teuvan kirjastosta. Tein jopa esitelmän sarjakuvasta, sen käsikirjoittajasta ja piirtäjästä. Lucky Lukessa hyvää monisyistä tarinaa höysti hurtti huumori.

 


Kuvalähde: Egmont-kustannus

 

Muistatko, miten opit lukemaan?


Muistan kyllä, että ensimmäisen luokan syyslukukaudella opin. Komsin kyläkoulussa meillä oli hyvä ja mukava opettaja Kotilan Liisa, hän opetti lukemaan.


Tykkäsin tavaamisesta, se oli rytmikästä, taa, taa, taa, tiit, tii, tii. Tavaamista pitää harrastaa vieläkin kun tekee laulunsanoja valmiiseen melodiaan. Sävelillä on tapana olla pitkiä ja lyhykääsiä. Kuten Ti, ti, taa.


Mitä jäi mieleen omasta aapisesta?

 

Nyt silmiini ei tule kuin kukon kuva, karttakeppi kädessä. Isolla painetut kirjaimet ja sinikantinen työvihko mihin piti harjoitella kaunokirjoituksella kirjaimia ja numeroita.

Minulla on tallella ensimmäinen kirjoittamani ainekirjoitus. Valmiiksi annettu otsikko oli Mieluinen televisio-ohjelmani. Koukeroisella käsialalla kirjoitettu aine kuuluu:

Lempi televisio-ohjelmani on Perhe on pahin, koska se on niin pitkä.

 

Mikä lukuelämys on sykähdyttänyt viime aikoina?


Olen hurahtanut Hesarin kuukausiliitteen Jouni K. Kemppaisen artikkeleihin. Ne ovat ajatuksia herättäviä, syväluotaavia juttuja, joissa on pilke ja pieni ilkikurisuus tätä maailman menoa kohtaan.

 

+ vapaaehtone: Minkä aakkosen ottaisit mukaan autiolle saarelle?

 

A:n voisin ottaa. Siitä alkaa kaikki. Lempisanani avaruus alkaa aalla.

 

Simo Rallia haastatteli sanamaija Heli Laaksonen


 


Todistettavasti uusimpia Aapisen-lukijoita!


A niin kuin Aada Aleksandra 8 kk on uppoutunut tutteineen Aapisen maailmaan.
Porilaisen Mirja-mummun lähettämällä kuvalla on hyvä avata uusi, puhtoinen aakkosvuosi 2014!

 

 


Warstan Elinan jouluasuun pukema hilpeä Aapisporukka!

 

 

Meijän koko Aapisväki

kiittä täst vuarest,

toivotta onnellist jouluaikka

ja lukukelpost, aakkosintost ja ilohousust vuat 2014!

 

 

 

 

(Kuva: Miikka Lappalainen)

Ei sentä, ko kiva oivallus Laitlan kirjakaupa väelt! Hee ova söpös kaupassas myyny syksy aikan kaikkias 400 kappala Aapist ja järjestivä nyy sen kunniaks yllärjuhla. Kaikil kaupa asiakkail jaetti aakkospiparei, omaleipomi, ja mää sain Tiihose leipomon piparkakkutalon jyrsittäväks.


Jos teijän koton o viäl piparit leipomat, ni voi laitta vaik aakkospiparkakkuhankke vireil. Tehkäs piän Aapis-lorutehtävä siin samas pukki orotelles: mikä kirjan omas piparkakus o, sen aakkosrunon saa muil esittä, joulust väriseväl äänel.

 

Heli

 

 

ff

Heii, mikä kotosa näky vilkkaal ja viarai viliseväl Helsinkin rautatiäasemal. Meijä oma piän Aapine siäl färivalois!


***

AAPISTEHTÄVÄKIN on taas saatu Rauman Opettajankoulutuslaitokselta. Tällaiseen lämpimään yhdessäoloon kehottaa Kreetta Alarotu:

Ota kaveri kainaloon ja tutkiskelkaa yhdessä kuvia Aapisesta. Etsikää kuvista toisianne kuvaavia eläimiä, tavaroita tai muita asioita - esimerkiksi onko toinen yhtä viisas kuin pöllö. :)

Etsikää myös runoista toisianne kuvaavat runot, jos toinen vaikka tykkää rakentaa majoja, niin hän vois sitten olla A-loru!

 
***

Otavan pihal tuikkis jouluvalot niin pataroihuis ko loisteputkis!


 

 

 


Aapise Finlandia Junior -ehrokkuus jäi ehrokkuureks (Onkelil onne!), mut hauska ol päästä sinnekki saak. Hyvä mää ja Elina! Lohrutukseks olis iha itte käsikirjotettu (mittän Kultast karhu tuski on tulos...) A-runovideo teil. See tehti yhten elokuisen ehtoon Kodiksamin kulmakunnil kivojen kyläläisten kans. Kiitos viäl niin tekijöil, näkijöil ko kokijoillekki!

A-runovideo Youtubessa laihempana versiona

ja Vimeossa isompana kimpaleena

 

Täsä o viäl runovideon kuvakäsikirjotus. Eikös see joksenki näi menny oikkiaski elämäs...



Viljava miält!


Heli