Jo 10 vilkast vuat on toiminu Raumal Hellapuu-nimine design-vaatefirma. Vallan kotomaiseste siäl suunnitella ja ommella vaattei naisil, miähil ja mukulil. Sylvia ja Tuija - ihanat ikänaiset ja kirjan sankarit - o saanu vaatetukses siält, samate färirakastaja Laaksone. Myäski kamarinäytelmän frouvat Marjatta Rinne ja Eija Nurmio varustetti live-esityksi varte samoil kuaseil - Popporo ja kynäkuvio o yleisön silmänilona.

 

Nämä meijä muijat kiinnostusiva nyy oikken tosissas, mikä tämä Hellapuu oikke o ja mil ajatuksel see täsä mailmas toimi. Kuumas haastattelus Hellapuun toimitusjohtaja Milona Sadekallio.

 

Rauman torilla Hellapuu-muotinäytöksen huminassa Milona Sadekallio, hahmo-ompelija Pia Ala-Äijälä, muijat Sylvia ja Tuija - ja iso yleisö!
Kuva: H.L.

 

Sylvia: Hei vaa sirkune-virkune kotomaise-raumlaise designvaate-Hellapuun päämiäsnaine!

 

Milona: Heijaa ja halaus te ihanat ihanat frouvas-naiset!

 

Sylvia: Mää muistelen, et sää olet alunperi josta pohjosemmast lähtösi.  Näkyk se jollan taval sun kärejäljes - taik miälelaarus jopa?

 

Tuija: Nii - mist koko Hellapuu alko - kerroks lyhkäseste?

 

Milona: Juu, mie olen pohjoisesta, Rovaniemeltä syntyisin. Kyllähän se varmasti töissä näkyy ja osittain tietenki tarkoituksellakin. Ja miälenlaarus ihan varmasti! Minun mieli ei esimerkiksi ole vieläkään tajunnut, että tässä asutaan jo kolmattakymmentä vuotta etelässä, kun että ei se ensilumi tule ensviikolla, vaikka mie kuinka vetäsin jo vinkkelit jalkaan ja kynttilöisin potkurini jalaksia, hahha!

Tuo Hellapuun tarinahan alkaa oikiastaan siitä, että mie olen aika nuoresta saakka ihaillut hirveästi kotimaisia kuosisuunnittelijoita. Siitä rakentu sitten ajatus, että mie haluan luoda jotain mikä antaa kunniaa sille taiteenalalle oikein toden teolla.

 

Tuija: Mää rehtorina en pääse rairoistan: mimmone o sun koulutukses?

 

Milona: Minut, tiiäkkö, päästettiin aikoinas peruskoulusta läpi nipinnapin ja myöhemmin syykin niille vaikeuksille selvis. Ja sitten kun se selvis, niin mie pääsin unelmieni opiskeluihin! Sisustustekstiili-artesaanin opinnot ja yrittäjän ammattitutkinto on taustalla. Eikä se opiskelu jäänyt siihen. Haaveilen jo pääsystä seuraaviin unelmieni opintoihin kiinni heti, kun aikaa on sille kunnollisesti.

 

 

Hellapuun trapuil Milona, Live-Sylvia, Oikia-Tuija, hahmot ja sanamaija Heli.
Kuva ja hahmot: Pia Ala-Äijälä

Sylvia: Mist on tullu nimi Hellapuul?

 

Milona: Yhtenä talviaamuna - asuttiin vielä Virroilla- mie köhmysin unihiekat kaulaliinalla liiteriin hakemaan puita hellan lämmitykseen. Kaaduin syli täynnä puita hankeen ja sinnehän ne hellapuut levisi joka puolelle hujanhajan. Ja mie manasin ja ärjyin, kunnes koin semmoisen valaistuksen siellä hangessa maatessani; ”Hellapuu!” Sehän kuvaa just sitä aikakautta, milloin ne minun suuresti arvostamat kuosisuunnittelijat alkoi nousemaan. Ja sitä aikaa, kun vaatteet kesti mahdottoman hyvin ja kun laatu oli itsesäänselvästi niin hyvä, ettei tuhlata tarvinnut. Se oli voimakas voimakas elämys, vaikken ollut edes hörppyä ehtiny kahvia saada, ja niin pitkälle samana aamuna menin, että pistin nimen oikein muistiin. Vaikka joka aamu ja päivä ja iltahan niitä nimenomaisia poimin millon hangesta ja millon liiteristä.

 

Tuija: Sylvia, ketä on tommone sananikkari-

Sylvia: Onk sun pakko kaik lörpötel!

Tuija: O! Voin mää tämän kertto, munst see ol kiva. Nii siis Sylvia keksis, et jos Hellapuu laittais pysty pop up -kaffilan, sen nimi vois olla Pullahee!



Teil o monelaissi hianoi poikkitaiteellissi hankkei, pitsimissei ja  - onk joku kondiittorikumppaniki haus?

 

Milona: Pullahee, haa! Mie tykkään herkuista ja yhtälailla kovasti kehittää yhteistyökumppanuuksia. Minullon käyny kyllä mielessä semmoinen kokonaisvaltainen kaikille aisteille avautuva Hellapuu ja … eli ehkei se juuri nyt ihan aktiivisessa haussa ole, niin mie olen hyyyvin avoin kaikelle uudelle, nyt ja aina!

 

Rauman Pitsimissi 2015 Jenni Peräinen, lisäksi miss Sylvia ja Miss Tuija. Kuva: Hans Lehtinen

 

 

Sylvia: Mää ajattelen, et kaike menestymisen keskiös o hiano tuate - vaik kui olis markkinoinnit ja myynnit kunnos, ni loistosisältö o lähtökohta.

Mikä on täl hetkel sun lempikuasi?

 

Milona: Siinä lienee kuules se, mikä on meät pelastanu minun olemattomilla myyntitaidoillani :D Kun sen laadun suhteen mie olen kuitenki pilkun pilkkoja oikein kauheimmasta päästä!

Mutta nyt on kyllä niin vaikea kysymys lempikuosista, että raapsutan harmaantuvia. Niiton niin monia! Omista se on Pop Poro, kun sillä on niin omanlaisensa tarina takana. Ja ei-omista melkeimpä sanoisin, että ainaskin kaikki mitä Rengon Leena kynällänsä loihtii; mieletön lahjakkuus!

 

Tuija: Mink kuasin suasio o sunt valla ilosest yllättäny?

 

Milona: Pop Poroa mie jännäsin sillon aivan sukat sekasin, kun pelkäsin, että siinä mie pistän kotikontujani ihmisten silmille niin lujaa, että juoksevat karkuun! Käviki ihan toisin. Ihan valtavan hienoa!

 

Sylvia: Suastuisiks paljastama jonku flopi: semmose, mist olit itte ipi-innoissas, mut yleisö ei ollukka?

 

Milona: Tiiättäkö mie olen semmuotonen positiivi-pöhkö, että jos floppeja tulee, niin mie kiukuttelen illan ja unohan koko jutun jo seuraavaksi päiväksi. Ja eikun uutta projektia alkuun. Ideoita kun on se piirongin looda jo työntäny lattialle saakka, niin ei sitä jouda jotain toimimatonta jäädä suremaan!

 

Sylvia: Mil taval syntys tämä mun klänninkini vähän kohtalokas Popporo-kuvio?

 

Milona: Juuret sieltä Lapista vaikuttaa tässä tietenki eniten. Minulla oli hetkosen semmoinen ns. nimikkoporo, joka oli kovasti ihmisystävällinen heppu. Jäi kaunis muisto! Aslakalta kun sain ison kasan sarvia muutama vuosi takaperin nappi- ja koru-projektiin, niin yks sarvi jäi seinälle komeilemaan. Kaunis muisto tulvahti mieleen ja aloin piirtämään. Voitta varmasti arvata mitä se on, kun jotakin kuvaa piirrät kuukausia jo kiukuissas, ja sitten semmoinen kolmen minuutin ”Ootappa hetki, luonnostelen... hei tää vois oikeesti toimia”-juttu lähteeki lentoon aika samantien :D

 

Tuija: Ketä on keksiny mun kynäkuvioisen vaatetukse? Olen kuullu, et opettajakunta o sitä erityisen pal rakastanu. Onk näi?

 

Milona: ”Luova” eli Kynä-kuosi on raumalaisen Sanni Takkisen kaunista käsialaa. Ihan huipputaitava suunnittelija ja piirtäjä! Sannilla on oma yritys Muotoiluhuone Tuokio. Ihastuttava tyyli!

 

Tuija: Mun uusimmaine suur-ihastus on teijä heijastinpipo - ko sen vetä päähäs, o niinko kulkis suur kuninkaalline kruunu pääs. Suunnatont ihailemist!

 

Milona: Voi Tuija sie, kiitos! Minusta kaikki eläväiset on mittaamattoman arvokkaita ja näiden pipojen ajatus onkin juuri se, että heijastimen käyttö ois mahollisimman vaivatonta. Ja positiivista ennen kaikkea! Rauman vaakunan kruunuki on niin hieno vielä, se suotaaki näkyä kunniallisesti jokaisen päässä.

 

Sylvia: Mil taval seuraat trendei? Onk sul jottan kirjoi-lehti-blogei, mist silmäilet vai käyksää Barcelonan kevääs saamas inspiraatioi?

 

Milona: Täytyy Sylvia myöntää, että mien juuri seuraa kyllä maailman trendejä. Olen aina ollut semmoinen siellä penkan puolella omaissa maailmoissani kulkija luonnoltani ja tokkiis se näkyy tyylissäkin. Perusvaatteen istuvuus on minulle itelle tärkein mitä pukeutumiseen tulee. Vaate kun ei saa tuntua päällä miltään ja toisaalta siinä pitää ihan ehdottomasti olla ”SE” juttu, tässä tapauksessa luonnollisesti erottuvat ja omintakkeiset kuosit :)

 

Tuija: Mil taval o erilaist suunnitel vaatetuksi miähil taik naisil? Taik mukulil taik aikusil?

 

Milona: Meidän vaatetuksessa kun ei ole leikkauksia, niin asettaahan se pientä haastetta kyllä, sukupuolesta viis. Toisaalta taas suuri ilo on se, että ihmiset on meän tapauksessa löytäneet laadukkaan perusmuotoisen vaatteen ja sen, että me valmistetaan tilauksesta ihan oman muotoinen kelle vain. Ei tarvita juuri  kompromisseja siis!

 Suunnittelu- ja piirtämisvaihe on minulle aina semmoinen pullean ilmava taikina kirosanoja, armotonta nauramista, uudelleen piirtämistä, rytättyä paperia, pyyhekumin käryä ja kauhiaa hävetysujostelua, kun ojennan suunnitelmat virallisen kaavottajan käsiin. Mie kun en itse sen alan expertti ole, niin selviöhän se, että sen tekee ammattilainen. Tässäkin pätee hyvin se, että ”ei aina se lopputulos, vaan nimenomaan se Matka sen eteen”!

 

Tuija: Onk Hellapuul joku yläraja?

 

Milona: Mie inhoan ylipäätäs kaikkia rajotuksia, tämmöinen syvällisesti  kapinoitseva keski-ikäinen Toivo-Annikki kun olen. Kaikilla on oltava mahdollisuus pukeutua nautinnollisesti!

 

Sylvia: Tuija o väittäny, et Japani siintä teijä unelmis! Onk huhu tosi?

 

Milona: Se Japani on ollut minun suuri unelma ihan alusta saakka. Sanovat, että iso ja pelottava ja erikoinen ja kaikkea, mutta minun vaisto sanoo ihan toista. Ja mie luotan vaistooni 110%.

 

Tuija: Yks viisas toimittaja anto meil semmose vinki, et kaks tuntti viikos täyty varata kalenterist semmost aikka, et ajattele vaa SUURI

ajatuksi. Visioi ja suuntti. Kui ihmees sää kerkket piänet - keskikokkoset -  suuret asiat hallittema?

 

Milona: Minullon oltava suuret päämäärät ja isot unelmat. Kun on The Viissio, tiiättäkö, niin ei siinä auta itteäs piätellä. Enkä mie haluakkaan.

 

Eräs kolleeka tuossa kesällä kysyi, että ”mite ihmees sää ehrikki kaikkea saad aikka, eknää väsy ikinä?!” Mie pirskahdin nauramaan, että ai siltäkö se näyttää, eikä?! Kun en ihmeessä mie aina jaksakkaan. Eikä se mikkään salaisuus ole. Miehän olen välillä ihan ko lätyksi liiskattu irvistävä nuijakuukunen (viitaten siihen otsassa sojottavaan) ja aivan tuhannen naatti, kun onnistun useimmiten  -lupauksista huolimatta- raatamaan itteni niin hieveriin. Jutun juoni kun on, että mie nautin siitä, että tekemistä on paljon. Vielä tärkeämpi jutun juoni on kuitenkin se, että siinä -tämäki tietenki pepläärä eellä puuhun tyylillä opittuna- että ittensä pitää ANTAA väsyä välillä. Ei se ole väärin. Ai mahti mitä virtaa tuo se, kun päivän-kaks piilottelet peiton alla yksinäs möllien. Mie saan siitä enemmän virtaa, kuin mistään urheilusta :D

 

Sylvia: Munst tuntu et suns yhristy jännäl taval semmone jämäkkyys ja ystävällisyys ja lisäks taiteelline silm ja businessvaisto samas naisihmises. Mee seurata sun tekemissi suurel miälenkiinnol.

Tuija: Kauhiast kiitoksi haastattelust! Pirä jatkossaki tommost hyvä meininkki yl! Ja tul kattoma ko me olla laval!

 

Milona: Te Frouva-kullat ootte vieneet minun sydämmen jo ihan kokonaan, kipristelen ihastuksesta! Kiitos kauniista sanoista, mie sulan ja punastelen ja istun sitten katsomossa hymyryppyset sinertävinä, kun en saa happea ihastukselta ja ilolta! Hillitön kunnia saaha olla osana teän tarinaa!

 

 

Kuva Hellapuun jouluakkunasta 2016: Milona Sadekallio

 

Haastattelun kirjasi Laaksose Heli