Ei autais yht ainuttaka vapaapäivä pittä kiartuen keskel. Eilisen tekemättömän päivä jälkke tul suur nuukahrus: tuntus et mittä ei jaks, mittä ei ossa eikä yhtä muist, kummottos ihmiste ilmoil nyy sit taas olttinka.

Turun Sigyn kumminki sai heti keikkainnon virttama suanis - vaik talon esittely kamarimusiikkeines päivines hiukan pelottiki: "Konservatorion konserttisaleista suurin on nimeltään Sigyn-sali. Monitoimisalina toimiva tila on akustiikaltaan suunniteltu kamarimusiikkisaliksi, jonka tekniset valmiudet mahdollistavat myös mm. pienimuotoisen oopperan." Piänmuatoseks oopperaks voiski sanno laval kuulttu ohjelma enne varsinaise runoilla alkamist. Avasin äänt, hihkusin äänimiähel ja voivottelin jännitystän. Ei ol mittä helppo simmone kotosalikeikka, ko katsomos on tutui naamoi ja siskoki kaupan pääl (hän ei ol kovinka pelottava, paitsi jos tunte).

Rakentamine tuulkoneitten suuntamisines kaikkines vei aikka juur see verran ko oli varattukki: kyl siin see kolm ja pual tuntti mene, vaik kui reipastele.



Sigynin mattamustal laval ol hyvä tehr valoshowt - kaik kontrastit erottusiva dramaattisest:

Arvatka, sanok runoilija tosa kuvas housu vai mikki hiiri?

Keika loppupualel ol erikoisohjelma: kutsusin äänimiähen laval kiitettäväks ja taputettavaks. Hän tuliki kameran kans, ja nii meil ol sit kakspualine kuvausoperaatio valmis: hän kuvas munt kuvaamas hänt ja mää hänt kuvamas munt ja yleisökin tul kuvautuks kummanki kameral. Jollei olis julistes lukenu, et tänä o meneilläs runokiartue, sitä ei olis mistän
kyl huamannu.

Kiitos kaikil ko o ollu munt kattomas ja hyvä tuult mul jakamas, kiitoksi keikkasalie henkilökunnil, kiitoksi Jyrkil ja muil vahvoil miähil laatikkojen kantamisest, kiitoksi viäl taitaval ja pitkäpinnasel äänimiäsvalomiähel ja jämptil ja jämeräl ohjelmatoimisto Indicon Teal, Maaritil, Hennal, muil.

Yläkuvas Tea ja Maarit o munt yllättäny laval ojentamal juur sen Heinäsirkka-Hepokatti-kirjan, mist olen päivkaussi hehkuttanu. Tämä torista, et mun jutui ainaki joku kuuntele!

Tämä enemppä en tänä saa kirjotetuks, olen iha liia villiinnyksissän täst kaikest mikä o ollu ja mikä o nyy päättyny. Lähipäivin tän päiväkirjaha tule ilmestymä viäl jottan piäni yllätyksi - käykkä viäl joskus vilkuilemas. 

Keika jälkke tul mun puhelimehe kiitosviästi yhrelt mul hyvin kallilt eteläpohjalaiselt soittajapojalt: "Nauru tuli ja itku, mutta suru ei." Munst tuntu et mul on kaik nämä tunttet päälletysten täsä, ylimmäisen ilo.