Tervessi peippometäst



Heli Laaksosen viides runokiertue visersi maassamme keväällä ja syksyllä 2011. Kynä ja kamera käytössä koko pyörtyeen ajan - lue kummost oli tiän pääl olla!


Jälles päiv alko valla jolla muul ko kiartuehantteeramisel. Syäksysin reipaste aamupäiväl (= kymment vail kakstoist) Raumal näyttämä runoauto Matti viäl kerra Vapaamiähe hualtoliikkees ja palauttama lainas ollut tiskpöyttähä-reijäntekemislaitet mu lempivesijohtoliikkesse. Näytin siäl myäski mun kännykän taustakuva. Arvasitte oikke! Mul o siin suihkun kuva!

Kodiksamia-palkinnost käven tiarottamas Vanhan Rauman kirjakaupas. Koivukari o saanu nyy netti-Hesarin kulttuursivuillaki huamiot siit. Hyvä!

Eorjoel o ain ollu nii ylimaallise hyvä asioitte hoitamist, et ajattelin, et legendaarine kulttursihter Jaakkolan Pirjo ei pääs meit täl kertta yllättämä. Mut kyl vaa! Meil ol katettu siin kynttiläpäivälline ko suurillekki kuninkaallisil: klasis ol ruusu ja joka lautasel laskostettu enkel! Ja ruaka ol hyvä ja sitä ol pal. Voi herramujee ko ol juhlamiäl meil alotta runoillan rakentamine. Kaik maailman keikkajärjestäjät! Ottaka malli Pirjosiapost ja hualtaja-Soilist!


Valtuustosali o aika muuntuvainen keikkapaik. Jonku verra meeki jourutti muuntuma, ko lava ol matala (siis nii matala, et määki astusi yhrel askelal sen pääl) ja leviä kans. Siäni nostetti pattereitten pääl ja naamanvalastukse muutokset tehti nii, et astusin ain välil pois valokeilast (mihen tarvita liikkkuvi valoi, ko o liikkuva runonkirjottaja?) Saippuakuplakone jätetti nyy suasiol pois - en ol iha varma oliskos kunnavaltuustolaiset tykänny saippuatahmasest parketist.

Keikka men nopiaste pulistes eikä suuremppi sohelluksi sattunu. Runotoivepurkin sentä kerkesin jo keika aikan karottama, nii et Odelma jourus kipasema laval sitä tuama. Lavasäteily o hänel tuttu homma, ko ol jo ollu saman ehtoon täsä siilinaisen roolis. Sil kans o erikoinen toimenkuva!


Yks mystine juttu satus tänä. Meilt oli pikkubussilastilline ihmissi hukas - ja hukkaha hee jäiväkki. Ei kukkan tiär mihe yks liput varannu pikkujouluväki jäi. Mäe Reijo ja Oksase Sofi: jos teijä oven taa tul joku joukko kirjallisuusviarai, ni mää luule, et nee ol mul tarkotettu! Käskekä heijät vaik lauantaiehtooks Porihi.

Tänä meil ol Odelman myyntivaltakunnas apulaispeippo Iiriski mukan. Reippaste ja rivakaste ja hyvi hän hois runoasiakkat. Kiitoksi avust vaa!

Ja kiitoksi eorjokilaisel, kuulustelevaisel ja lämminhenkisel väell!

Huame aamupäiväste sit lähte runokaravaani päi suurt ja tuntematont ja ennenäkemätönt Hyvinkäät. Sitä ennen rynnistetä Turkku Ratio Sata -haastatteluhu ja Salon kaut kans hakema sitä mun lompuukian...

Näkymissi siis!

Heli

 

Salo oi Salo oi Salo. Salo sois!

Umpitäys avomiäline katsomo uskomattoma omintakeises Provinssiteatteris lähet munt kiartueel ko kuuraketi – ol olo niin luattavaine ko olis äit olis ollu saattamas ensmäsen koulupäivän. Keikal ol pari piänt uut löpinä, uussi valoi vilkuteltti, joku uus ääniki. Uut runo en saanu viäl valmiiks – enkä niit irrallissi hullui laussei ruvenu lukema.

Koko Teatter Provinssi lavasteines (mm. Lada), rekvisiittoines (mm. 8000 katos killuva rooliasu) ja täysines jääkaappeines ol esiintyjän unelma. Melkke jäin asuma.

Siil oli koettelemuksist hualimat täyres teräs! Siilimiäs Suamise Seppo (myäskin teatter Provinssin pomo) liäkehti kans – ja siil purjehti ylvääst mustan lavan ylitte.

Ainokaine onkelma päivä aikan oli, et kaht minuutti enne huamasin, et mul o väär värinen pinni pääs! Herrajestas! Voikstee kuvitel, milt tuntu, ko o väärävärinen pinni! Tavalisest olen aika suurpiirttene, enkä ol kahte vuatte yrittänykkä laitta saman parin sukki jalkka, mut jos pääs on punane huppu, ei siin voi olla must pinni. Hiuka myähästysin lavalt - mut huam! pinni on punane!

Lähteis saatto kyl olla piäni onkelmi. Mul ei ol viäl käytös Toivottoman karottajan kukkaro, vaik olen itte sen tekemist konsultoinu (www.fiinariina.fi) – eikä toi nykyne mul pysy talles, vaik see o oranssi ja kukalline ja siin on kiinnitysnipsu ja kaik. Halikon hualtiksel tankkamine jäi Odelman konsernijohtajan tukitoimie vara, ko ilmeni, et siäl takahuanes vissi see mun lompuuki makka. Provinssi-teatter Olin koko päivän keskittyny sihe, et en hukka puhelintan. Enkä hukannu!

Toine hankaluus ol see, et sää tarjos takas ajaes kaikki vaihtoehtoi. Liukast tiät, vett taivalt, pari-kolm raet, kaks miljardi lumihiutalet neliöl, sumu ja sit ihan tavallistaki olomuatto. Henkis olla!

Älä koske tähä auto! sanos kiartue-emänt ankaraste mul. Tarkotta siis, et itsenäisyyspäivän ylitte Matti-runoauto orottelee pihal täytten pakattunas – eikä tavaroitten-karottaja-runoilijoitte ol lupa käyr mittä sin lisämäs eikä mittän poistamas. Sil taval varmimmin päästä Eurajoel kaikkien tarppelisten tavaroitten kans. Lompuukin nee vissi lähettä mul Salost postis.

Nyy hetki huilaust! Kiitos ja suuri syrämenkuvi Salon kävijöil ja hyvil järjestäjil!

Heli

PS. Tehtin tosa aamupäiväl simmonen rivakka lenkki viäl, et ajetti ens Turun kirjakahvilan kaut suuren lehtlaatikon kans. Mul on kertyny kirjailija-lehti ja Parnassoi ja Tulei&Savui ja muit, enkä raaskinu niit poieska heittä. Kahvila lupas riamumiälel otta vasta - ja saatti palkkioks pyärryttävn hyvä vegaanisämpylä. Melkke jo ryhtysin ruakavaliolaiseks, mut sit tul miäle, et ei varmaanka vegaanius automaattisest tarkot sitä, et joku tua hyvi pestoleippi jääkaappihi orottama. Siit viäl ennen keikkailemist matka jatkus Salon Suamalaisse, mist luulin, et see o ihan pikku nimmarikeikka vaa. Mitä mittä, ko mee rynnätti Odelman kans paikal varti verra myähäs, kuulutetti kauppakeskukse lavalt jo, et Laaksone, kiippe tän vaa. Siäl sit pulisin ihanan kirjakaupanfrouvan kans Peipost ja muust. Kauhiast ihmissi ol liikkel, kaikil muil paitsi runokaravaanarilaisil tais ol tänä vuan pekkane.

 


Onnistuk kaikil muil kaik asiat noi vaa ja vaivattomast?

 

Mää rupesin eilen tosimiälel pakkama runoauton kyytti kiartuetavaroi. Peippokoru meinas ol karoksis, mut löyrys. Punahilkkahuppu o silittämät, mut Salon teatteri Provinssin takatilat o nii huikkiat, et siäl o oikke silitysnurkkaki, kerjetän kyl huamen. Keikkakello on pyssänny ja sil täyty jottan tehrä, muute mun runssan tunnin keikka, mikä kestä melkken kaks tuntti, on koht kolmtuntine.

Mut siil! Peippokeikkojen uskolline lämppärisiil! Sil kuulu nyy vähä huano. See ol ollu mun lavatarvikelootassan tual luhtiaitan pual - ja eiköst joku hullu hiiri ol tehny pesän sen vattan pehmikkeissi! Luajan onni, ete hiir ollu itte paikal, ko sen pesän löysin siilin sisält. Olis tullu ympär korvi, sano sit luannosuajeluyhristys mitä vaa. Koko loota tiätyst pit pest ja tiskat - ja siili-raasunki otin operaatioho mukka. Jynssäsin harjal ja saippual ja huljutin ja PURISTELIN, kiärsin ja kaulisin sitä. Ens see kuivus lavoirin pääl, ja nyy ko lakkas tippumast, see killu tosa leivinuunin suuluuku eres lämmös. Toivota, et huamen o Salos rutikuivunu, hyvä ja silune siil taas, ko on sen vuaro hiippailla lavan ylitte ja käyrä hakemas munt sin kans.

Siis: jos mää olen ain kaikest ain myähäs ja joka asia kestä nii hemmetin kaua, ni see johtu siit, et luannol o jotta munt vasta!

Huamissi näkymissi kumminki! Nee ko ei mahtunu Salon keikal, voivat tul Salon Suamalaisse kirjakauppaha Plazan uumeni moikkailema. Olen siäl pikkukeikal klo 14 alkates.

Heli
sanamaija ja pyykkär



PS. Juur avasin Uus Raum -lehre ja siäl kirjotetti, et munt o valittu Vuoden raumalainen -ehdokkaaks. Vissin tarttis ol tyytyväine, mut aika pal ouroksutta kumminki. Mul o ollu kirjat syyskuun 28. päiväst saak Lapin vanhas pitäjäs - ja nyy olissin sit jo joku aarre koko Raumal? Täyty sanno, et kyl o ehrokkaist pula, jollei nyy kettä muut löytyn!


Jyväskyläs kirjamessuhumus mul ol toivomus kuulla yks piäniki hetki ihanan Harri Tapperin puhet. En kerjenny kuulema, ko munt kutsus Ylen lava ja nimmarointikeikat, mut näin Harrin oikkianpualimmaisen korvan luentosalin eturivis. See ol viissa näköne! Samas syssys kuulustelin hetke aikka Teemu Keskisarjan historiapuhet, ja arvelen et olen löytäny yhre Suame vetovoimasimmist tutkijoist.

Meinas olla vaikkia ens saara keikkavaihret silmä, ko ol ollu yks siirtymäpäiv takan ja monelaist messutyäskentelemistäki. Seeki murhetutti, et Paviljonkin päättäjät oli jättäny Peippokeikan kokonas mainittemat messuohjelman printtiversios, vaik oltti sovittu, et meit muistava. Onneks Jyväskylän kuulijat pelast munt harmeihi uppoutumiselt. Ko sain olla laval, lukke melkke ämpärillise runotoivei (tänä tunnin keikka kesti 1 tunti 48 min.), otta vasta yleisön lämpimi aalloi, kuulla pari kimakka vislaustaki, ei painanu enä mikkäi!

Viimesen keikan manööverei suaritetti pitkän kaava mukka.

Ratio Sulavoist tullun kultalevyn ojens Otavan Koistisen Jaana keikan päätteeks Nippalan Jari-Jukal, meijä hyväl äänittäjä-miksaaja-masteroijal. Onne!


Samaten söpö kiartue-emäntä Ode ja Koetinkiven manager Ekku tulivat kumartama. Kaikelaissi lahjoi saatti ja annetti, kattiloist ja munakelloist Odelmanpunassi gerberoihi saak.

Näit vaik mitä hianoi kuvi oli orotettavis jo aikasemmi, mut nee ol simmosten ihmisten kamerois ja kännyköis, ketkä nukku (mikä niit vaiva, nuaret, terveet ihmiset makkava neljä aikka aamuyäst). On kuva lopettajaisten ryynimakkarast (tosiaanki, Huviretken Juha men kauppa ja ost meil ryynimakkara ja kokki meil nee paisto, laskus nee näkys merkintän Sport 3. Siin teil salasana, ketkä tahrotte paarist ryynäri!)


On kuva ihanast Paviljonkin siilimiäs Eetust, ketä kaike muun auttamise lisäks kiskos siilin ammattilaise otteil ja pelast meijä Odelman käsilaukunki susilt.

On kuva ensmäsest tatuoinnist, mihe ikä o mun runoni laitettu. Yhre miähe jalas luke iankaike: "Oleks mun niinäkin päivin ko vähiten kannatais."

Jos erikoiskuvi ei tähä hättä tahro katto, laitan koko sarjan erilaissi samalaissi törötyskuvi pilve alt!

 

Jatkan viäl muutamaisen päivä ajan kiartuepäiväkirjan kirjottamist, lisäilen kuvi ja tähä saak sensuroituii tapauksi matka varrelt. Nyy kumminki koiteta hiuka aikka nukku, ennenko huamen taas kirjamessuhulina vinkkaile, et täälläki voi käyr. Sen vaan tahron sanno, et kiitos mun rakas kallis yleisö joka pual Suame! Kui mää ilman teit lainka tätä mailma jaksaissin!

Maan- ja kuunkiärtäjä Heli

Hei rakas kiartuepäiväkirja ja sen lukijajoukko,

tääl maankiärtäjä Jyväskyläs.

Sain juur äske mun pitkäaikkasen unelmani toteutettu: olen aiin tahtonu tilata ravintolas ryynimakkara. Menin ravintolapäällikölt kysymä, et jos kiartueen loppumisen kunniaks ja lohruks sais. Hän lupas mennä kauppa ja osta mul ryynimakkara ja laitta kokin sen paistama ehtooks. Hyvä Juha! (Itte hän ei ollu ikä syäny ja mää käski häne osta ittelleski. Ilme ol epäileväine.)

Mul ei ol tätä hyvä miält kuvama yhtä ryynimakkaran kuva, mut laitetast tost nyy vaik yks kärpässiäniki: