Siit ko mää synnysi... Ihan tosi, nii see o. Ko ihmine synty huushollihi, misä tykätän kirjoist ja siteerata joskus runojaki, sen pääkopal o mahrollisuus kehitty kirjallis-sanallisest ajattelevaiseks. Ko lisäks käve nii, et pääsin opiskelema suamen kiält yliopistol ja viron kiältäki oppima, syventys kiinnostus kiält kohta entisestäs. Viros opiskelles tapasin kirjailijoi, ketkä ol iha oikkioi ja kunnollissi nykykirjailijoi, mut kirjottivakki murttel! En ollu enne ajatellukka, et määki voissin. Yritin hiuka ja see vast ol hiano! Vuaren pääst niist tapamisist olin jo Turun runotapahtumie vapaal laval lounaismurtteissi runojan lausumas. Yleisö taput. Ja paikal ollu Sammakko-kustannukse Seppo Lahtinen tul sanoma, et kirjot nyy hyvä naine lissä!

Niit oliki helppo kirjotta, ko olin muuttanu pääkaupunkseurul ja ikävöisin oma murrettan ja omi nurkki - ikävöimine o hyvä kasvualusta uure luamisel. Nii synnys esikoisrunokokoelma Pulu uis. Maaliskuus 2000 sain sen Yle Turun lämpiös kätte, juur enne telkkarhaastattelu.

Tot kai lukijoitte hyvä vastaotto vaikutti sihe, et innostusin lissäki kirjottama. Jos munt ei olisalu alkaenka kukka viittiny kuulustella, olissin heti lakannu.

Mää mialuite sanon, et tämän mu murtte nimi o lounaismurre. See ei ol minkä yhren pitäjän murret, ei Turu murret, ei Uutkaupunkki, ei Rauma, ei Laitla - mut vähän kaikki niit ja ripaus viäl halikkolaistaki. Murre muatoutu kiälympäristön mukka, ja mun ympäristön o ollu aika vaihtuvaine.

Äit ol hoitoalal, isä o liikkunu monel alal, kaupallisel ja sosiaalisel esimerkiks. Mul on yks ja pual pikkusisko, heil o jo mukuliaki.

Isän suku o ollu ain kova lukema ja lausuma runoi, Lauri Viitaa ja Pohjanpäät esimerkiks. Äitin pual o simmost päiväkirjanpitäjä- ja kirjeenkirjottajasukku, on siäl yks tiarottajaki ja toimittaja. Volter Kilvel olen isän äitin kaut jotta simmost kirnun-seittemäs-virutusvesi-tasost sukku, muute ei varsinaissi kirjailijoi suvus ol (viäl).

1972-1975 Turus, 1975-1979 Uureskaupunkis, 1979-1981 Turus, 1981-1991 Uureskaupunkis, 1991-1992 Turus, 1992 Tartos, 1993-1996 Turus, 1996-1999 Helsinkis, 1999 Tartos, 1999-2001 Sipoos, 2001-2011 Laitlas ja vuarest 2011olen asunu Lapis eli Turun läänin Lapis, Lappi Teeälläs, Rauman Lapis siis. Näitten paikkojen sisäl olen muutaman kerran muuttanu kans. Paffilaatikoi o saanu pakata.

Mukulanas olin haaveilevaine, vissi aika vastuuntuntone mut en yhtä prinsessamaine flikka. Mummun kans viihtysin parhate ja omis oloissan ja kirjojen kans ja epämääräste askarteluje. Kouluaikoin mul ol muutamei kaverei ja yks oikke hyvä, ihan paras Katja. Hänen kans mee toimitetti yht lehte (Sotkulan sanomat) ja esitetti pianoisnäytelmi, misä hän ol marmattava Raija Möttönen, mää häne juappo miähes Paavo Möttönen. Nuaren mee hiuka riahuttiinki (rippiskoulu jälkke vast tiätyst), mut ei meit huvittanu mittä suuri pahuuksi tehrä.

Kirjotin Uureskaupunkis ylioppilaaks 1991, olen opiskellu Turun, Tarton ja Helsinkin yliopistos suamen kiält ja viron kiält ja kulttuuri. Valmistusin suamen kiälen maisteriks 2000. Olen suarittanu myäs 40 tunnin klasinpuhalluskurssin.

Syksyl 2020 alotin jotta iha uut: luanto- ja ympäristöopinnot ennevanhases Tuarlas eli nykysi Livias: www.livia.fi. Valmistusin suvel siält 2022 luonto- ja ympäristöneuvojaks. Se on täsä kirjailijan ja keikkailijan tyän rinnal hyvä titteli.

9 ja 10 vuarotelle.

Hianoi ol äirinkiäl, historia, psykolokia ja ruatti, kamali matikka ja liikunta. Kaikkiastas tykkäsin kyl koulust, kouluruuastaki ja vahtimestarist.

Ensmänen kesätyäpaik ol vihannesten pakkaajan Pyhäsmaas, sit noukkisin mansikoi Laitlas, hoisin yht piän mukula Vehmaal, siivosin Saab-Valmetin toimistotiloi, olin vanhainkoreis seittemän suven elämästän, tein esimerkiks kylvettäjän ja yävalvoja hommi. Muutamei viro-suami-tulkkauskeikoi olen tehny kans ja käännöksi. Helsingin sosiaalialan oppilaitokses ja Helsingin ammattikorkiakoulus olin viästinnän ja viron kiälen tuntiopettajan. Laitlas olin Euroopan Sosiaalirahaston osarahottaman kulttuurhankkeen vetäjän. Vuan 2004 perustin oman toiminimen, Sanatoimisto Hulimaan. Sen jälkke ei ol tarvinnu totella kettä (paitsi Suamen laki ja oma omatuntoas).

Sanatoimisto Hulimaa o mu oma pikkane firma. See o viästintätiatoi ja ilmasutaitoi tarjova toiminimi. Siin o yks päällikkö, yks sihteri, yks autonkuljettaja ja yks taiteelline johtaja eli kaikkias yks tyäntekijä eli yks mää. Onneks mun siskokultan autta numeroasiois.

Sanatoimisto Hulimaa on koottu monest osast. Ko miättisin yrityksel nime, ajattelin et siit tarttis jotenki käyrä ilmi toimialaki. En tyk simmosist T:mi H.Laaxone -tyyppisist ympärpyäriöist nimist. Viestintäkonsulttikonserni olis kuulostanu liia asiallis-ylevält. Kaiken keskel on kumminki yksinkertane yksikkö, sana. Nii syntys Sanatoimisto, engelskaks Word office. Mu lempinimen o opiskelukavereitten keksimä Huli. See o see Mummo Ankan pulleroisemp hiir. See o äänneasultas suuhusopivaine ja hiuka hullumaine. Käy mul hyvi! Ko täsä vährätä monenkaltaste asioitten kans ja sanatyä on kokonaine maailm, ni yhristin Hulin ja maan. Ja kysysin yritysrekisterist, et onk teil ennestäs yhtä Sanatoimisto Hulimaat? Ei ollu.

Kynälä o mun aputoiminimen, mink kuvaus kuulu: Kirjoi. Kuvi. Huvi. Olen ollu 2000-luvun alust saak kirja-alal - rupes kiinnostama, kummost olis julkast kirjoi. Tuski iha mittä helppo. Mut koitta täyty! Alkku ja ens iha vaa omi, niinko vaik toi Sylvia, Tuija laulava patja ja semmone runovuaropuhelu ko Poimit sydämeni kirjahyllystä.

Myäski maalaukset ja niitte myätä kuvatairenäyttelyt sivuvirtoines o ollu hyvä tuatta Kynälän kaut. Maalausnäyttelyi o mult tilattu Harjavallas Emil Cedercreutzin museo, J.H. Erkon taiteilijakoti Tuusulas, Naiivistit Iittalas, Maamme-kaupan galleria Laitlas - ja katota mitä viäl on tulos.

Erilaissi luanto-ohjauksia voin Kynälän kaut mun uure luonto- ja ympäristöalan tutkintoniki myät tulla tekemä.

Luven jatkuvast, piirrän omaks iloksen eri välineil, leikkan lehrist hianoi kuvi ja liimailen niit färijärjestykses, teen käsitöit, huapatöit, klasitöit, metallilankatöit (huanost mut innokkaast), tunken kaikil kansalaisopiston kursseil mitä mahrollist, käyn siänimetäs ja muuto-vaa-metäs, remontoitten miälellän ja välil makkan seljällän pihal ja kattelen ko pilvi kulkke pellon pääl.

Niit o valtavan kauhi rivi, joka muuntele ja vaihtele. Hassui ja vakavi, runoilijoi ja romanikkoi, uussi ja vanhoi. Aapeli, Olli, Valtosen Hilja, Koivukarin Tapio, Hakalahren Nina, Venhon Johanna, Heikkosen Olli, Nevanlinnan Arne ja Tuamas, Niittyluaron Ari, Lempiäisen Kari, Kilven Eeva, Laine Jarkko, Pyysalon Joni, Jaatise Heidi, Erämajan Anja... Koko ajan tule uus miäle.

Must ja oranssi ja vihri. Ja välil pinkki! Skandinaavisest viileyrest tule vilu.

Voi.

Lehm.

Rinkeplumma ja lemmikki.

En pysty istuma niin kauan paikallan, et olissin montaka nähny loppu saak.

Ei niit nii valtavast ol, toistkymment vissi, mut sen verran pitkä lista, et kannatta katto tualt Kirjoi-sivuilt erikses.

Metodi o see, et metodi ei ol. Runoi tule siin järjestykses, ajankohras ja paikas ko heijä ylhäisyyksiäs sattu huvittama. Tiatokirjoi teen järjestelmällisemmi, miällekarttojen kans: piirrän ens kuvion, mimmosen kirjan tahtoissin, mitä lukui siin tarttis olla ja ketä täyty haastatel, et sen saa tehryks. Sit teen sisällysluettelon ja ruppen kokkoma sen mukasest materiaali. Yäaika on parast ja rauhallisint, viikonpäiväl taik kuukaurel ei ol mittä väli.

Olin jo iha aikune, ko Pulu uis ilmestys, 27-vuatias. Piänest saak olen kyl jottan kirjotellu huvi vuaks ja teinin tiätyst jotta nolostuttavi nynnyrunoi kirjottanu, mut ei niit lasketa.

Ennen ko voi ruvet suasittelema, täyty tiätä, ketä kirja olis lukemas, mil miälel hän o, kummossi taipumuksi ja tarkotuksi hänel o. Vaik mu runokirjois o hiukan keskinäisiäki viittei, niil ei ol lukemis- taik arvojärjestyst.

En ol ikän tahtonu erikoisest miksikä, paitsi ihan piänen leipuriks ja koulus ko oli pakko vastata ni lehtitoimittajaks taik äirinkiäle opettajaks. Kirjailijaks en ol nyy iha ajautunukka, mut sanota vaik nii et pikkuhilja rakentunu ja kasvanu.

äyty lukke pal ja monelaissi tekstei, kirjotta myäski ja antta suarasanasten kavereitten lukke tekstei ja pyyttä rehellist palautet (ja tarppen tulle otta siit oppi).

Täyty myäski kyssy itteltäs, et mink tähren tahto kirjailijaks - julkasemise jälkke kiva harrastus muuttu vaativaks tyäks. Kritiikin armoil olemine, julkisuure ja hiljasuure ja monelaiste viaraitte ihmisten kommenttien kestämine kuulu tyähö. Ja sen, et kirjailija o arvostettu ammatti, mut harvemmi sitä rahallisest osoteta. Toisaaltas on kyl hauska, et saa luvan kans istu sisäl ja ajatel ajatuksi, vaik ulkon paista aurink.

Mu uusimmat kustannussopimukset o siroksis sihe hintta, mitä kirjakauppiaat maksa kustantajal - see siis jonku verra vaihtele. Keskmäärin kirjast jää mul veroje jälkke runsas 1 euroraha. Kirjan tuattamast kokonaisliikevaihrost mene kirjailijal vaja 10 %. Voi see jonku miälest liikkaki olla.

Olen kasvanu lounasen murtten keskel, kuullu sitä syntymäst saak. See on kiäl, mink olen ensmäseks oppinu, mink viimetteks unhotan ja mil saan sanotuks asiat niin ko mää olen tarkottanukki. Kyl runot täyty kirjotta sil kiälel, mitä parhate ossa.

Mu miälest normaaliälyne suamalaine ihmine ymmärtä mu murrettan oikke hyvi. Muutamei sanastollissi hankaluuksi voi joskus ol, mut pääpiirteissäs kaik on klaari.

Lounane murre o mun paras ja rakkain kiälen. Jos mailma muuttu simmoseks, etten saa enä oma kiältän käyttä, ni olen valmis täält sit jo lähtemänki.

Kyl vaa, ainakin kirjotta. Ja hätätilan tulles puhunki sitä, vaik tiätyst lounane intonaatio tunke läpitte. Yleiskiälel olen kirjottanu yhteistyäs Haapion Markun kans munakulttuurin tiatoteoksen Munakirja, Lauri Tähkä ja Elonkerjuuorkesterin tarinan ja Laitlan kirjakaupa historiiki Elo ilman kirjaa on teeskentelyä - 90 vuotta kirjakauppaa Laitilassa. Vuan 2022 kirjotin Luonnos-nimisen tiatokaunoluantokirjan suomeksi. Hittami see käy ja jotenki mutkan kaut, mutta hyvä kieli se suomikin on.

Kattelemal, kuulustelemal, lukemal, kuvittelemal. Ihmiset ja sattumukset ja muitten kirjottamien tekstie aiheuttamat aallot oman pään sisäl saa kirjottama. Herkkutatin lakin muato, sinivihri koppakuariaine, pappan vakava ilme, savolaine sanalasku, hankala ihmissuhresolmu - ja niitte yhristelmät päästävä runon lentto.

Mu mummu o. Mut ei moni muu. Lähinnä simmossi ihmissi ihailen, mitkä o vilpittömi ja vahvoi.

Ei ol last eikä lammast. Olen levotoine ja liikkuvaine luanne.

E. Mut on mul miälitiätty.

Jonku sorti opettaja vissi - viästimine ja vuarovaikutus ja kiälellis-tiarotukselliset asiat o munt ain kiinnostanu. Ja luanno ihmettelemine. Taik sit olissin vanhainkoris mammoi hoitamas (ja joku pappaki menis siin kans).