Maisemaa palkinnon syntysijoilta, Rauman Lapista, Kodiksamin kulmakunnilta. Kuva: Heli Laaksonen

 

                                                                  JULKAISUVAPAA 30.10.2013

Kodiksamia-palkintoehdokkaita yhdistää kaukokaipuu ja elämän kauneus

Pieni, innokas Kodiksamia-kirjallisuuspalkinto jaetaan vuonna 2013 jo kolmatta kertaa. Kodiksamia-palkinto voidaan myöntää lukuelämyksen antaneelle elävälle tai kuolleelle, suomalaiselle tai ulkomaiselle kirjoittajalle tai kokonaiselle ryhmälle. Palkintoraati määrittelee lukuelämyksen hyvin vapaasti, tieto- ja kaunokirjat ovat mukana yhtälailla. Raadin ainoa jäsen ja palkinnon perustaja on sanamaija Heli Laaksonen. 6.12.2013 julkistettavalle voittajalle luovutetaan henkilökohtaisesti Kodiksamia-palkinto, 30 000 ohraryyniä.

Kodiksamia-palkinto myös yllyttää jokaista lukijaa: luo ja jaa muille itsekin omat kuuden parhaan listasi! Näin kirjallisuudesta nousisi yleiseen tietoon nykyistä laajempi ja kirjoisampi kärki. Näin vaikuttaa yleisen keskustelun suuntiin – kirjan lisäksi päivänvaloon kipuavat sen keskeiset teemat.

Laaksosen Kodiksamia-listalla ovat tänä vuonna teokset, joita yhdistää kaukokaipuu, levottomuus, sekä elämän ja luonnon kauneus – ja päättyväisyys.


Vuoden 2013 Kodiksamia-palkintoehdokkaat ovat:

* Tua Harno: Ne jotka jäävät (Otava 2013)
Kuulasta romaania, tarkkasilmäisesti kuljetettua tarinaa lukiessaan levoton sielu saa lohtua: vaeltavatpa ne muutkin. Levottomien rinnalla elävät, ne jotka aina jäävät, ehkä ymmärtävät Harnon kirjan jälkeen paremmin omaa elämäänsä ja lähteneiden ratkaisuja.

* Tero H. Savolainen: Sankarimatkailija Latvian maakunnissa (LIKE 2013)
Latvian kulttuuria eläväksi kirjoittava Tero H. Savolainen saa matkaoppaallaan tartutetuksi intomielen ja mielenkiinnon syvän Latvian seutuihin, sen jokien mutkiin ja kuultuihin tarinoihin. Teos on sanastoa myöten näppärä: siinä opetetaan latviaksi mm. kalalajit kivilkasta nokkakalaan ja kerrotaan, miten ilmaistaisiin: ”Olen Suomesta. Joulupukki on läheinen ystäväni.”

* Katja Kettu – Aki Salmela (toim.): Novelli palaa! Matkanovelleja (WSOY 2013)
Väkevien kirjallisuustiivisteiden punaisena lankana on matkan teko. Sitä katsovat moninaisin silmin novelliantologian kirjoittajat Tammisesta Krohniin ja Rimmisestä Fagerholmiin. Novellimuoto on kiireiselle ihmiselle parahultainen tapa harrastaa kirjallisuutta. Yksi novelli luvun alle – koko viikoksi ajateltavaa. Tai loppuelämäksi.

 * Yrjö Kokko (1903-1977): Kaikki eläinkuvaukset ja erityisesti lintukirjat (WSOY 1944-70 )
Eläinlääkäri, eränkävijä ja kirjailija Yrjö Kokkokuvailee pohjoista luontoa ja lintuja runollisesti ja maailmaa rakastavasti. Alli, jäänreunan lintu nähdään näin: ”Muhkeinta talviallissa ovat sen leveät, melkein kolmiomaiset hartiahöyhenet, jotka muodostavat kuin runoilijan viitan allin hartioitten ylle.”

* Lealiisa Kivikari: Talo kalliosaarella. Runoja. (Duurisointu 2013)
Yölintujen yökielellä puhuvan Kivikarin monella tavalla kauniissa runokokoelmassa vallitsee avara, korkea ja lohdullinen tunnelma. ”Ihan vain huvin vuoksi on ihminen täällä olemassa. Tähän ajatukseen jos suostut, niin lepäät, laulat, lennät.”

Harri Tapper (1929-2012): Syyntakkeeton mies -äänikirja. (Atena 2004)
Lämmin, hullu, viisas, ikävöity kirjailija Harri Tapper kertoo sattumukset satuina ja sadut sattumuksina. Niille, jotka ovat aina luulleet, että Keski-Suomessa puhutaan puhdasta yleissuomea, äänikirjan muheva kansankielisyys on ihana järkytys. Harri myhäilee tekstinsä itse.

***

Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon nimi juontuu Rauman Lapissa sijaitsevasta Kodiksamin kylästä, joka on kirjallisuuspalkinnon syntysija. Kodiksami on eloisa kulttuurikylä.Tänäkin vuonna kylässä julkaistiin uusi teos: Kodiksamin kutomo - kappale kylän, kansakunnan ja universumin historiaa (Vesa Pietilä - Miikka Lappalainen) . Oiva teos ei ole mukana palkintoehdokkaissa jääviyssyistä.

Kaikkien aikojen ensimmäisen Kodiksamian vuonna 2011 sai raumalainen kirjailija Tapio Koivukari romaanistaan Ariasman – Kertomus valaanpyytäjistä (Johnny Kniga). Vuonna 2012 ojennettiin 30 000 ohranryynin palkinto Eeva Kilvelle hänen teoksestaan Kuolinsiivous (WSOY 2012).

Kodiksamia-palkintoraati muistuttaa vielä: tee sinäkin oma parhaat kirjat -listasi!

Heli Laaksonen
www.hulimaa.fi

 
Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat 2013 (Kuva: Miikka Lappalainen)