Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 

 

Mun pit mennä Latvia, mut meninki Ruatti!

En ruppe sitä pitkällist juttu selvittämä, et kui, meren takan on kummatki paikat ja erinkaltast näkemist täys.

Mut siis Tukholmas olla.


Kuva: Miikka Lappalainen

 

No Skansen! Olin vauvast saak ajatellu, et jos elämäs pääsiski Skansenil! Pääsin! Ja suuret orotukset suarastas ylittys.

 


  M.L.

 

Laaja, hiano, ymmärryksel ja rakkaurel ja hyväl maul rakennettu ulkoilmamuseo-eläintarha. Seurasaari plus Turun Luastarinmäki plus eläinrakkaitten piha.

Omaottama räpsäys. Skansenin mäelt näky yli kaupunkin, funikulari kuljetta.
Toi kirkonäköne o nelikerroksine onni: Nordiska museet!

 

Jos tahto nährä onnellissi kanassi, ni sin vaa. Siäl saa kukotki valita, rakastak nee kanoi vai toissias. Maatiaissikoje ihanuus, hylkeitte vitsikkyys, mustrastaitte rynnimine, kaulushaikaroitte charmi! Hirvet ol remontis, muuten näin kaik mitä tahtosinki ja enemmä. Paakarintupa, savipaja, Värmlanni mettäsuamalaiste riihi.

Kukkokuvan otin itte.


Huamasin, et Ruatis on tapan hyvi monest asiast mainosta, et see o mailman paras, Världens bästa. Ol mailman paras museokauppa ja vakuutuslaitos ja runokirjaosasto. Huipentus sihe, et mainokses luvatti, et tämä o Världens bästa Sverige.


Nobel-museo ol näitte mailman parhaitte museoitte joukos kans. Eläväine opas ja miälenkiintone, erikoine ylöspano näyttelyl. Kaikkie yli 800 nobelistin kuvat ja palkintoperustelut killus liikkuvas köysirata-tyyppises linjastos. Jos olis nee kaik kattonu, olis menny 6 tuntti. Upouus asia, mink Alfred Nobelist oppisin, ol see et hän olis tahtonu runoilijaks. Homma osottautus nii mahrottomaks, et hän mialummin keksis dynamiiti, rakens kauppatrustin ja perust palkinno.

Muutenki esineistö ol jännä. Muistitutkijan ensmäne muistikuva lapsuurest ol leluauto - ja nyy see ol vitriinis. Nobel-hame ja kattaus ol näytteil kans. Olen nyy jo etukätte tutustunu haarukka-veitti-lusikka-järjestykse. Iha varuiks.


 

H.L.  Elizabeth Blackburnin hame ja illallistunnelmi vitriinis.


Gamlastanin opas Michael näytti viininkantajien killan talon ja anto uuren näkökulman kaupunkki: Viinitynnyrit vois olla 600 kilonki painossi. Viininkantajil (raahajil) kehittys erityise hyvä logistine silmä, ko pit miätti, mikä olis lyhkäsin reitti kuljetta tynnyri satamast käyttäjil. Parhas tapaukses ol liävä alamäki, mist vois kiärittä. Jos reiti suunnittel huanoste, ol pystysuara ylämäki taik niin piän porttikonki, et tynnyri men sin vaa sivuttais.

 H.L.

Kävin seittemäs museos. Nordiska museet olis ollu ihanin - koko Pohjolan kulttuurhistoriallinen katsaus - mut heil ol tullu joku ajatusvirhe. Ruattalaiste hiihtoloman kunniaks hee ol tahtonu jotenki muista mukuli. Järjestämäl siäl kiviholvies al JÄÄDISKO. Eurohumppa sois, diskopallo pyäris, färivalot vilkkus ja suurjumputus karjus kaikkial nelikerroksise museorakennukse sopukois. Museot o niit harvoi paikoi, misä ihmine voi olla ihmiste ilmoil - mut silti rauhas, hiljasuures, vaimias valos. Olin ajatellu olla Nordiskas pual päivä, mut 2 tunnis kiärsin kaik. Keskittymine ja ajatuksissas olemise ilo ol viäty.

Kysymys Nordiska museeti väel (keit varmaanki tääl Ajopäiväkirjois uskollisest viaraile): on kaunist ajatella, et lapsillekki täyty lomariamui tuatta. Mut onk suurkaupunkin kasvateil kaikkist eniten tarvet hälyst, riahumisest, vilk-välkytyksest, we are the heroes of our timeeeeeeee

Voiskos joku salitreenipaikka vastavuarosest järjestä omis tiloissas päivän, mink aikan katota seittemä esinet paikallas seiste, hiljasuus ympäril, kuljeta miälkuvis kotosil järvil, mailman meril ja vuassatoje läpitte?

 
H.L. Jäädisko vuassatases holvisalis.
Eik riitä et kauppakeskukset on täys meluvalo?


Varma sen o jo muut tiännykki, et olen kansainvälisen tason reppana. Ko ittekseni kuljin, eksysin mont kertta päiväs ja ehtoos. Kartta ol koko aja mukan - paperinen tiätyst - mut mitä see autta ko ei stemma mailman kans. Itteluattamust mul kyl näky oleva. Ain ko tulin taas vallan toissen paikka ko mitä luulin, epäilin ensmäsenä, et kartas on painovirhe. Sit epäilin, et joku o kääntäny kyltti. Kolmanneks epäilin et katu o siirretty. Neljänten vaihtoehton tul miäle, et jos see olenki mää, ketä o lukenu kartta vääri!


Täyty sanno, et katui iha oikkiast oliki siirretty. Nyy ko ei ol varsinainen turistiaik, kannatta tehrä kaikemailman katuparannuksi, ko o vähemmän tonttui tiäl. Tukholma tapahtu mones kerrokses, laajoe, pitkie ja korkeitte rakennusten
keskel. Sergelist pit lähte raitiovaunu Valdemaruddeni juur täl kohta:


H.L.


Monivirikkeises isos kaupunkis on koko aja niimpal katottava, et en ollenka muist, et piti jotta ikävystyttävi katunumeroi tarkkailla. Nuar kerjäläisnaine vilkutti mul ilosest! Vitivalkoseks maalattu miäs tul vasta. Kuninkaalliste henkikaartilaiste marssi. (Nee muute marssiva yht hyväs ryhris pimiäl linnanpihallaki, vaikkei kukka näe - paitsi mää, ko olin valveil.)

 
 H.L.


Usse olen eksyny, mut ikä en ol eksyksi jääny. Vasastanin meinasin. Pimiä ol jo tullu, ko malton vihro viimen tulla pois kaupunkinkirjastost. Sil aikka hotellin ja mun väli ol tullu 5 tiän risteys. Neljäst mää olen selvinny, mut viis ol liikka. Kävelin jokast katu vähä matka, mut mikkä ei ruvennu näyttämä tutult. Mun hämäränäkö o myyrämiinusseittemä, ja jokast kyltti piti mennä taskulampun kans sojottama. Tul epätoivo. Menin penkil istuma ja pitelin päääst ja pipost (oranssist) kaksin käsin kii. Jos vaik ajatus tiivistyis, ko sitä purista ulkopualelt?


Penki viäre tul nuarmiäs, teini oikkiastas. Kysys Need some help? Oma-alotteisest teinipoika tule kysymä, et voik autta. Voi rakkaat ruattalaiset, kui hyvi olette mukulanne kasvattanu! Mää sanosi et jees ja hotellin suurinpiirttese osotte. Teini huitos suuntta. Sit see kattos mun öö:n muatost naama ja sanos: Let mii teik juu teör. Ja talutti munt hotelli ette (100 metrin päähä). 

Kättelin ja kiitin ja kehusin!

Ja eksysin seuraavan päivän samas paikas. Harmitti tiätyst semmone ajahukka, mikä mene hortoilemisse, ja lisäks pelotti koko aja, ettei see sama poika vaa näe munt taas. Vois talutta ihan toissen paikka.


 

 H.L.

Ko hotellis men aika umppe, varasin toise. Nuukan ihmisen tiätyst syynäilin, et onk jotta erikoistarjoust. Oliki. Ihan Gamlastanis, mun lempparipaikas. Jo luakkaretkel olin siit hurmoksis. Golden Goat ol paika nimi, ja matka Suurtoril 8 metri, Kuninkkalinna 200 m. Siin saman päivän syntyski sit uus Oscar tähä mailma, ja lehtie-kanavie lisäks baarie liitutaulutki ol täys onnittelui Vickanil ja Danil.

Hotelli ol kiva, munt piretti ko kaua orotettu viarast. Semmosen pikkuseika olin jättäny huamamat, et vessat ja suihkut on koko hotelli yhteset. Mut kosk ei ollu mikkä sesonk, hyvi see meni niinki, pyheliina ympäril käytävil hiippailles.


 ***


Viäl viimetteks ennen kotti lähtö huamasin, et elokuvateattereis esitetä ruattalaine komedia En man som heter Ove. K11 oli merkintä, ja päättelin siit, et mää hellämiäliki pystyn sen kattoma.

Lipumyyjä ol vissi ajatellu, et helpomp o siivojan imuroitta, jos laiteta kaik asiakkat saman klimppi istuma. Salis ol kolmasosan täyrelt ihmissi - kolmes penkkirivis. Munt myyjä ol laittanu kahre ruattalaisen pappan väli.

Oikkial pual istus kahreksankymppine hiljane miäs, sil ol puvuntakki ja Maraboun suklaaknapei. Vasemal pual ol vilkas seittemänkymppine. See katteli mun mantelipussin aukinykimist ja päivittel huanoi nykypussei. Mainoksi see ihmettel samal innol ko määki, nauretti iha samois kohris (voi olla, ettei silläkä ol telkkari koton, ko samal Ikean mainoksel hörötetti.) Tämä pappa ol tosi hyvä elokuvaeläytyjä. Hörähtel ain ko hiukanki ol syyt, säpsys tualiltas, ko joku ol vaaras taik peruutti postlaatikko. Rupes itkemä, ko filmin sankariki itk. Huutel hissuksis piäni välihuutoi Oj! Huj! Härregud! Ja yhtys soundtrack-laulu: Maybe I did not treat you quite as good as I should. Hiljanen pappa mun viäres nauro kerra ja monen kertta kuivas silmi.

Mun tarttis ussemi elokuvis istu. Filmiki hyvä ol. Mut nee pappat!

 

Heli

 

Jestas ko tul sepustust. Niinko olissin jo alottanu Lähtisiks föli 2:n. Mut emmää sunka sitä ennen kirjot, ennenko kaik o lukenu ensmäse.

 

 

 

 H.L. Kuninkaanlinnan joutsenet, nokikanat, naurulokit, telkät, sinisorsat...

 

 

 

 

 


Juna läks Kalaranna asemalt toukokuus 1991. Siin kyytis ol kaks uuskaupunklaist ylioppilast, ketkä ol päättäny, et olis yhres kiva mennä Turun yliopistol kattoma, milt suamen kiälen pääsykokke näyttävä. Mää tiätyst flikoist toine. Syksyl sit alkova opinno - mun nimi ol listal! Pakollisil sukulaiskiälikursseil tul ette viron kiäl. Sihe mää rakastusin oikopäät! Läksin Viron-maaha opiskelema, tutustusi ihmissi, rupesin kirjottama runoi, sain niit käännetykski, ilmestys Maapuupäiv, Võrun murttel kirjottava Rahmani Jan tul tutuks ja ystäväks. Runoreisuillan Baltias treffasin latvialaisen Guntars Godinsin - ja hän Rahmanin mallin mukka luateislatviois kokonaisen kirjallise verra runoi ja houkuttel munt Ventspilsin kirjailijatalol viarailema. Siäl vastpäät illallispöyräs istus Bulgarian Marin Bodakov, kirjailija ja kirjallisuuren tutkija, ja rupes ihmettelemä, et mitäs kummallist siäl toispual oikken käännetä. Mee autetti hänt laittama bulgariaks Lehm ja koiv - ja hän lykkäs sen omil fb-sivuil. Mink kimppu hyäkkäs Faber-kustannukse Neyko ja kiljasi heti, et äkki lissä näit. Ja sen tähre o nyy käännetty 70 mun lounaismurtteist runo bulgariaks, keskkokkosel slaavilaissukusel kiälel, mitä puhu yhreksä miljona ihmist, mitä kirjoteta kyrillisil kirjaimil, kolmelkymmenel erilaisel aakkosel. Крава и бреза eli Lehm ja koiv. (Täsä siis tämmöne lyhkäne versio siit kui yks asia viä seurava).

Bulgariast tul postlähetyksen (kest 19 päivä!) kirjaknippu, viinei, lehmällekki oma muki, ja nii soma paikallise runoilijan Marian tekemä nukke. Kuva: Miikka Lappalainen.

 


Pääosan käännöstyäst teki valosilmäne ja kirkaspäine Rosi eli Rositsa Tsvetanova - täsä hee on Marin Bodakovin kans kirjan julkkareis marraskuus 2015 Veliko Tarnovos.


Kuva: Faber-kustannus

Kuva: Faber-kustannus.

Niin kummalt tuntu kattel tämmössi kuvi, misä viaraitte maitte nuaret pitä mun kirja käres ja pyrski!


Kuva: Faber-kustannus.

 

Yhren kerra me olla vaan tavattu Rosin kans, kirjamessujen kohinas otti kuvan Kopran Tarja Otavalt.
Sähköposti o lennelly sitäki lujemmi. Rositsa ossa suame ja oppis lounaist kiält, mut välil pit täsmennel. 
Runokiäl anta iha omi vaikeuksias kääntäjäl. Mut on see sitkiä ja hurja muija - 70 runo!

Tämänkaltassi keskustelui käytti:

ROSI: Suve ensmäne -runo: "juur tuliva suve ensmäse varpusekki uunist ulos" -
miksi varpuset tulevat uunista ulos, kun emme syö varpusia? Mitä haluaisit sanoa?

HELI: Täsä on tämmöne vitsikäs viite yhte lasten pihaleikki, mut see ei ol
oleelline. On olemas leikki "viimeinen pari uunista ulos", jossa toiset
lapset ovat uunista valmistuvia leipiä ja yksi on leipuri joka yrittää saada kiinni.

Tämän voi käänttä iha yksinkertasest, et 
Kesän ensimmäiset varpusetkin kuoriutuivat juuri.
 
ROSI: Yäkiitos-runo: "Olissin mää papinki saanu, mut ei see hualinu" 
- onko tämä
idiomi? Tai jos emme ymmärrä lausetta kirjaimellisesti, mihin se liittyy? HELI: Tämä on lounaissuamalaine sananparsi - Olisin minä papinkin miehekseni saanut, mutta ei se huolinut minusta. Siin on tommost vähä itteironist huumori,
vrt. olisin kyllä yliopistoonkin päässyt, mutta kun eivät ottaneet...
 
***


Kirja on painettu kauniste - on kiilto ja folio ja kankasvahvike -
ja taitettu hualel ja KUVITETTU nii surrealistis-kiinnostavast,
et mul ei olis miälenkän tullu. Kuvittaja o nimeltäs Silviya Kaloyanovi.
Tämä runo o Suami o essumuatone maa ja sää asut toise reuna helmas:

 

 

Aapisestaki pääs mukka yks runo, K. Kani kirjot kunnajohtajal...

 

Kustantamon tirehtööri-Neykon kans on sähköpostil jatkettu: kummone vois kokoelma olla, ja löytyiskös sil enemän ko kolm lukija ja kosk ja kummottos kirjaesittely hoituis. Meijä yhteinen kiäl o engelska - ja voi jestas ko mää ja lehm olla saattu plarata sanakirjoi yäkaupal, ko on koitettu saara aikaseks semmone viästi, misä tulis asia selväks ja älyllises vaikutelmaks eres sikses hyvä. Teokse nimi, Крава и бреза, Lehm ja koiv, tul päätetyks siin samas.

Ikä en ol Pulkarias käyny - hiano päästä! En ol viäl Neykol kerjenny ehrottama, et sit ko tosa keväste lähretä siäl Balkanil kirjakiartueel, ni mul olis jo keikkapaikka katottunas. Plovdivin kaupunkis o roomalaisaikkane amfi-sorttinen teatter, mikä o suunnitelttu alunperin 5000-7000 kattojal. Ni mialuite sin lavarunoilema.

Tual mää vetelisin.Kuva: Official tourism portal of Bulgaria



Mitä mää tiärän Pulkariast?

Tämä rotla laitetti kirjan viimeseks luvuks, et pulkarialaiset ittekki tiätäissivä kui hiuka:

 
Mitä mää tiärän Bulgariast? Et siäl o Sofia, Varna, aurinko, jogurtti!
Nämä o varmoi! Rositsan kans meil o ollu avartavi keskustelui mitä
kummallisimmist aiheist käännösonkelmi ratkoes. Nykyäs mää tiärän jo
senki, et Bulgarian kansalliskoir o sarakatsaninkoira ja et teilläki on koivui.

 Aika ohkane o mun tiatomäärä erelleski. Joku päiv mää viäl tulen ottama
paikan pääl selvä! Mut mitä mahta bulgarialaiset tiätä Suamest?

 Onneks runous on universaali: on kiäl taik kansalaisuus mikä vaa, ni
yhteist meil on kotoikävä, huali, elämänriamu, ilo maailman kauneurest,
toise ihmise lämmin kylki. Ja see, et joskus tahtois olla vaa lehm, nukku
päivuni suuren puu varjos, ilman ihmisenä olemisen taakka.


***

Kovi hyväl ja orottaval miälel olen tämmöse yllättävän käännöksen tähre.

Kiitos kaikil ko o eresauttanu!


Ja lukijat hei: Jos tunnette pulkarialaissi, ni sanoka heil, et kirjakaupast saa nyy suamalaissi runoi.Ei meilt mut siält!




Heli


 

 

Joka maas o omat kahtalaisuutes - tual yht, tääl toist, siäl loisto, tual kurjuut. Viros ei tartte pittä ko toine silm auk, ko nee jo näke. Täsä o joulukuinen kuvapari - yhrest ja samast maast, samas ajas:



Tartu ülikooli aula eli Tarton yliopiston juhasali. 


 Karjanvapautta Tarton-Rakveren välistä.


Sivistyst-estetiikka-loisto ja alkukantasuut-vähävarasuut-vaatimattomuut.
Selline on minu Eesti.


Kaik kuvat: Miikka Lappalainen.


Mul o ollu oikke Viron-kuukaus: ens Rahmani Jan tul meil kylä ja esiintymä niin Turu Runoviikoil ko Raumal Suomi-Viro-seuran ehtoossaki. 

 



Ei vaan puhettaka, et hän olis saanu lopu aja rentouttu: heti laitetti hommi ripustama meijän kylä jättihimmelei. Niist o lehristöki innostunu, esimerkiks Alasatakunta kirjotti näi:

https://ls24.fi/uutiset/jattilaishimmelit-syttyvat-ylisenpaan-kylien-pihoihin

(Tekst ol kyl mun tekemä, mut ei see nii nuukka ol nykypäivän lehrilläkä, et kene nimi juttus laittama.)


****



Sit ol ohjelmas Tarton-matka. Munt Suame-instituutti maanitteli itsenäisyyspuhet pitämä
(sen näette tosa yläpual - mittän puhtakskirjotusversio ei ol, avainsanojen kans suju parhate.)

 

Houkutuslintun ol ihanat Soomepoisid - vapaaehtosest jatkosoras Suame rintamal taistelle sotamiähe. Nyy jo yhreksänkymppissi ja nii hurmavi!

 




Paikallisleht Postimees kirjotti meijä itsenäisyyspäivän viatost:

http://tartu.postimees.ee/3423045/soomepoisid-veedavad-ohtut-soome-luuletaja-seltsis

 

 
Lissä kuvi Suomen instituutin fb-alpumis, tual:
https://www.facebook.com/media/set/?set=a.935561179842783.1073741847.160467137352195&type=3

 

 

Puheaihen ol kaik hyvät i:l alkavaiset sanat. Itsenäisyys  - iseseisvus. Olektee esimerkiks tiänny, et itse-sana o oikke vanh suamalaisukrilaine sana ja sen alunperäne merkitys on tiättäväst ollu sialu?

Lisäks kaunei i-sanoi o isänmaa - isamaa, ihmine - inimene, ilo - ilu (mikä merkitte kyl kauneut).

Kamal sana, ilonviäjä o ittestäs selvä, iseenesest mõistetav.

 

Nii hyvä miäl mul tul meijän piänist kiälist, piänist maist, sit et on kumminki selvitty - eikös tulla viäl selviämänki. Ja auteta toissi pysymä pystys kans. Sitäki see iseseisvus - itse seisovaisuus, omilla jaloilla pysyminen - tarkotta.

 

 Heli

 

 

Kanskuva: Joel Melasniemi

 

Erilaine kevätkirjauutine!

Seurava teos, mink kannes o mu nimi, on käännöskirja. Virolaine Kaka ja kevad on klassikko, mink Andrus Kivirähk kirjotti, Joel Melasniemi kuvitti, mää suamensin ja nimeks laitetti Koiranne alkaa kohta kukkia.

See o ajatelttu mukulil ja herkkänaurusil aikusil. Ja hei: käännös on kirjakielinen (ei tul tavaks, mut tähä see ol omias). Hauskassi lyhkässi tarinoi - maaliskuus näette!

Tosa Otavan uutisis jossa sivun 80 paikkeil kerrota lissä:

http://issuu.com/otavankirjat/docs/otavan_uutisia_kev__t_2016

 

Heli

 







Verkkokaupan kuva: Rami Soininen



Kiartueelt jäi pari korillist kirjoi ja Odelma perust verkkokaupa.
Tämä karvalakkimalline kauppa toimi näi:

* Valitte mitä tykkät tilata ja kirjota sähköposti aikomuksistas:

Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

*
Hinnat näke verkkokaupan kuvast.
* Joka kirjas o nimmari ja syrämenkuva.
* Ko kirjat loppu, ni nee loppu.
* Pulu-Raparperisyräme taik Fölikirjan tilaajal rintknappi kaupan pääl.
* Piänin tilaus, mitä hualita, on 10 euroraha arvone.
* Lähetyksen koo mukka lisätä postkului.
* Saat postis tilaukses ja laskun sen mukan.

Eik ol aika selkkiä?

 

 


Mahroinki olla loppu runokiartue jäljilt! Nuukahrin vällyihi jo kymmenelt ehtool ja tulin tajuihini vast klo 14, ko naapur tul viäripelllol kyntämä (mitä paras tapa alotta päiv: herätä sihe, et mailma rattat viäl pyäri ja tyät etene).

 

Ain isomman kiartue jälkke olen ymmälläs. Mihe nyy? Mikä suunaks? Mil pelil? Jäik jottan puhuttava? Riittäk ireoi? Jaksavak ihmiset viäl ja tulevinaki vuasin?


Mun kiartueet perustu kokonas sil, et kuulijoi tule paikal suuri määri. See pitä munt henkisest elos ja liäkis, mut o myäski arkipäiväs-järjellisest. En yksinäni kiärrä, en liftamal liiku, enkä paljan taivankanne al lausu - kulut ei tul muutaman kymmenen kuulijan käynnil katetuks. Täl kiartueel monil paikkakunnil riitti väkke parvillekki - ette voi kuvitella kui suure arvon annan teil, kene hyväntuuliset naamat näen katsomos! Muutamis jäi kyl permannollekki tila. FB:n pual mul on enemmän tykkäji ko ikä enne - lähemmäs 10 000. Hui! Fb-tykätty ei ol kyl mikkä ammatti. Mitä mul o eres, jos lukijakunta tulevaisuures mialummi peukutta ko luke kirjoi taik lähte keikoil? Mul ei peukunkuva riitä, tahron koko käre! Antteks vaatimine!

 Fundeerauskuva Hämeen puistois: J-J Nippala


Jotta uussi toimintatapoi täytyis keksi ja kehitel. Ja tärkeint: pittä vimman helmast ja innon henkseleist kii. Tämä on kumminki mun lempityäni (enkä kovin pal muut sitä paitsi ossakka).

 

Heli

 

Ai nii: tosa lokakuun 4. sunnuntai-Hesaris ilmestys mun fundeeraus suamalaisest kulttuurist - ja siit mikä o uhkan. Ihan pitkäl suamel kirjotin, vaihteks ja huviks.

 

Mikä uhkaa suomalaista kulttuuria?


Vieraat kasvotko? Uudet tavat, uusi aika? Kun kunnastasi lopettaa kirjakauppa – avaramielisyyden koti – kuka sen vei? Kannattamattomuuden takana on kai ostovoiman laskua ja suurta suosivaa hinnoittelupolitiikkaa, mutta myös lukuharrastuksen vähentymistä. Nuhtelisiko tästä kadun- ja somenkulmassa hallitusta, EU:ta, Amerikkaa vai Albaniaa? Vai olisiko niin, että jos oma kulttuurimme ohenee, vastaamme siitä myös itse tykönämme?
 
Suomalaisen kulttuurin uhanalaisuudesta huolissaan oleva voisi ensi töikseen lukea kirjan. Opetella runon ulkoa. Avata kirjaston oven. Taidenäyttelyitä näkee jatkossakin, kun nuoret oppivat niissä käymään – ja kasvavat itse aikanaan taiteilijoiksi. Lavatanssiperinne pysyy yllä lavoilla tanssimalla. Naapurinpoika elättää itsensä lauluillaan, kun sinä lataat laillisen äänitteen. Karkotat kauemmaksi käsityöläisyyden katoamisen ja vanhusten unhoittumisen vaaran, kun tuot mummosi kudontapajaan.


Kulttuurin kannattelu ei aina maksa rahaa lainkaan. Käytätkö hurmaavan ugrikielemme kaikkia ulottuvuuksia, vai onko ihan fine, että varasuunnitelmaksi otetaan plan B? Luetko lapselle? Laulatko sankarille? Annaks arvon murtteil? Menetkö metsään?

Kieli kukkii käyttämällä. Rakastetulle ollaan pakottamatta uskollisia. Onnellista ei viekoitella karkaamaan kotoaan. Itsetietoinen kansa voi riemuita viereisistäkin kulttuureista menettämättä muruakaan omastaan. Mikään kulttuuri ei kai ole surkuttelemalla suurentunut, komeroon sulkemalla hyvänä säilynyt?

Taivas tummuu. Näihinkin päiviin voi hakea valoa sieltä, mistä ihminen on ikiajat ilonsa hakenut. Syysauringosta, puista ja pilvistä, lämpimästä leivästä, lapsen lystikkäistä kasvoista, teinien ihanasta hihityksestä, mammaväen hellästä huolenpidosta, vanhojen miesten vitsikkäistä jutuista. Taivas tummuu, mutta valkenee taas.


Laaksose Heli

sanamaija Rauman Lapista