Mist mää alota? Ja mil taval? Jos vaik sil taval, et kirjotan sul kirjeen. 

Rakas _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ _ (täyrennä omal nimel)! 

 

Kuis olet voinu? Kevät on tullu ja suvi melkkest, pääskysetki.

Mää heti tunnustan et olen salamyhkästelly sun selkäs takan jo toist vuat – mut hyväs tarkotukses! Tämä mailm ja aik ja sää ja mää – me kaik tarvita ilost yllätyksellisyyt, hämmästelemist, jotta UUT ja ennakoimatont, semmost, mist ei aamul viäl ollu aavistustaka. Ko elämä ei sitä täl hetkel juur tarjo, täyty rakentta itte.

Täl taval:

Runsas vuas sit mää törmäsi yhtäkki päin kirjailija. Sil ol matruusin pait mut ei se seilor ollu. Se näytti mul runojas ja pahotteli, et hän o itte kuallu jo 1950-luvul. Mut nämä runot o elävi, se sanos. Ja ne oliva! Kukas sää olet, mää kysysi. Čaks. Aleksandrs Čaks. [Se äänsi sen Tshaks} Älä vaa sano, et latviaks kirjotat, mää ole vast alkeiskurssil!

Latviaks tiättyki... Pakko suamenta! Ei niist muuten kukka mittän käsitä. Ajattelin koko aja sinu, kuin kovi sää riamastut, et tämmössi kirkkai, kiinnostavi, intohimossi runoi on kääntämäl tuattu päivänvalo, kunnei jo aikasemmi!

Siin kääntäessäni mun teki kans miäl kirjotta. No mitä, senkus sit vaan kirjotta. Kirjotin täst meijä omast ajast kommenttirunoi, täält-pese-runoi.  Ja se kauhia o, et siin kirjottaes keksisin, et nämä runot täyty myäski maalata. Ja sit mää maalasin, kevätöisi ja suviehtool.

Ja mitä mul on nyy:
15 runo, mitkä suamensin ihan kirjakielellä, alkup. Aleksandrs Čaks (1901-1950).
15 runo, mil niihi vastasin omal äirinkiälellän
15 maalaust.
Tulisko niist kirja vai näyttely vai molemmat? Oteta molemmat.

Kirjas o myäski yks sammalruno. Tiaroks.

Mitä viäl vois tehrä – äänikirjan!
Itte luen omani, mut kuka lukis Čaksin osiot, ko vainaja itte ei voi?
No, Suamen Čaks, Töölön Loiri, lavarunoilija Harri Hertell.
Saisko sävellyksenki? Jukka Juhani Uusitalo teki hianon.

Ja kuka kustantais? Mitä sitä ny enä muit ruppe vaivama.

Mut eik tämä runovuaropuhelu olis latviakski kiva? No juu! Čaksit o valmei, ei tartte ko luattokääntäjä Guntars Godiņš hommi latviantama mun runoni. Ja aika mont sata sähköposti latvialaisil kirjakaupoil ja kirjastoil...  Riias Aleksandrs Čaksin kirjailijamuseo varas maalausnäyttelyn heil. Täsä vaihees palkkasin Kallionsivun oivan Jennin tuattama tätä hanket.

Mää ymmärrän, et nämä mun erikoispälkäykset vaati sult aika pal joustavuut, mut mää toivoissin silti, et tulissit mun kans leikkimä pihal, ko mää tääl huutelen. Näit mun uussi leikkejäni, tiärän, et tykkäissit!

Tämmöne oman tahron päkäpäine (äitin käyttämä sana) läpiviämine o epäilyttäny mont kertta, mut juur, ko mul ol itteeni-kyllästymine astumas kynnykse yli, tul Satakunnan kulttuurirahastolt kirje, et he voi munt ja meijän tyäryhmä täsä jelppi. Kiitos! Sil apurahal pystyn maksama palkan äänikirjan lukijal ja ääniteknikol ja säveltäjäl ja tuattaja-Jennil ja jotta vaivanpalkka jää ittel –mut etenki jos täst tulis lukijoitte lemmikki, mitä toivon.

Ei puutu ko kirjan nimi. Se löytys tämän Čaksin runost ja o minust yks kauneimmist lausseist:
Poimit sydämeni kirjahyllystä.

(Ko ihmine lukke kirjan, hänen käsissäs o myäski sen kirjottajan syrän - tai voi käyrä niinki, et kirjailija viä - vähä niinko toi Čaks ja moni muu o viäny mun).

Nii, et kosk tämä kaik tapahtu, mää ihan kuulen, ko sää ihmettelet. Ens luulin, et voissin jo suven alus pittä julkistajaissi, mut ei tämä 6 henken tapahtumakokkontumismaksimi nyy vakuuta ja o mul viäl koulus läksyjäki aika pal keske. Varrota rauhas elokuuhu, sillon tule kirja ulos painost, mene kirjakauppoihi, äänikirja ilmesty kuunneltavaks – ja niit teoksiaki pääse kattoma. Määki voi olla et pääsen lavoil (jos ja jos).

Jos sunt huima tämmösen tunnustukse jälkke, ni munt vast huimaki. Et kaikemoist...

Poimisitko silti sydämeni kirjahyllystä?

Täsä olis sama kaaviona (selkkiä!)

Poimit sydämeni kirjahyllystä - Laaksonen - Čaks - sanataire-kuvataire-äänikirja-hanke kuvana. HL

 

Aleksandrs Čaks (1901-1950) - joka kysy, etteik ihmiset tahtois kuulla tätä selostus ihan kirjasuameks?
No mut, käy se näinki!

Poimit sydämeni kirjahyllystä - runovuaropuhelun takakannes tule lukema jottan tämmöst:

Onko este ystävyydelle, jos toinen ehti kuolla ennen kuin itse syntyi?

Heli Laaksonen poimi kirjahyllystään itselleen vielä tuntemattoman runoilijan sydämen ja puhalsi siihen hengen. Kahden eri aikaan eläneen runoniekan kohtaamisesta syntyi hehkuva vuoropuhelu. Laaksonen on suomentanut latvialaisen klassikon Aleksandrs Čaksin (1901-1950) romanttiset, värikkäät ja kaihoisat runot ja vastannut niihin omalla tyylillään, pirskahtelevalla lounaismurteellaan, sydämellisillä runoillaan. Lukija pääsee kulkemaan mielikuvituskengissä edestakaisin yli ajan rajan, kielirajan, valtakunnan rajan.

Teos on kuvitettu Helin maalaamilla kirjan runoihin pohjautuvilla taideteoksilla, jotka lähtevät kiertämään taidenäyttelynä Riikaan ja Raumalle – ainakin.

Teoksesta ilmestyy myös digitaalinen äänikirjaversio, jonka kuunteluoikeus tulee ostettavaksi elokuussa. Heli lukee omat runonsa ja lavarunoilija Harri on äänessä Suomen Čaksina. Äänikirjalla kuullaan myös tunnusävellys, jonka on tehnyt Jukka Juhani Uusitalo.

 

Teos julkaistaan samaan aikaan myös latviaksi Guntars Godiņšin kääntämänä Poimit sydämeni kirjahyllystä – se kuuluu latviaksi Paņēmi manu sirdi no plaukta.

 

Asiantuntijakumppanina toimii Rozentāls-seura. https://www.rozentals-seura.fi/

Tukea monihaarovalle hankkeelle on tarjonnut Kulttuurirahaston Satakunnarahaston karttuisa käsi sekä Latvian Literature – kiitos!

 

 

Teemat ovat isoja ja ikuisia: rakkaus, ystävyys, elämänilo ja -suru, maailmanmeno, luonnon ihmeet ja ihmisen hulluus. Runoissa on vuoroin huumoria, vuoroin rakastumisen huumaa, vuoroin suivaannusta markkinahälyyn, vuoroin äidin ikävää. Runot ovat omanlaisiaan, mutta eivät vaikeita.

 

* Tekijät: Heli Laaksonen (1972 Suomen Turussa) - levoton sielu, metsän ja niityn lapsi, kirjailija, kääntäjä, kustantaja, taivaanrannan- ja akryylivärimaalari, lavalausuja, kaukokaipuisa kotiseutuihminen, lounaismurteella kirjoittava vielä elävä runoilija.

 

Aleksandrs Čaks [äännetään: Tshaks] (1901-1950) - räätälin lapsi Riiasta, lääketiedettä opiskellut, kirjailija, kirjallisuusaktiivi, kustantaja, maansa ensimmäinen modernisti, klassikko, uudistaja, vainottu, sensuroitu, sydänkohtaukseen loppunut runoilija, yhäti rakastettu. Nyt ensimmäistä kertaa kansissa suomeksi.

 

Iha muu asia:

 

Kääntämisse - vaikkei tähä hankkesse - liitty yks yllättävä somehuamio. Jos Suami lähte euroviisuihi enkunkiälise laulun kans, mää olen pruukannu käänttä ne täl omal lounaismurttel. Saara Aallon Monsterseist tul Pöröi ja Norma Johnin ihanast Blackbirdist tiätty Mustrastas. Nyy ko Blind Channel läks Rotterdami, käänsin heijän kappaleen Pimiämmäl pual. Siit vast meteli tuli... Mut kiva. Kauhia somejakamine ja Kymppiuutisis maininta. Ihmiset tosiaanki on kulttuurin ja keviän ilon tarppes, ko tämmöne mun pikkukäännökseni lähte viraaliks (mahrank mää ny ykäyttä tota uut sana oikke..?) Tosa se nyy on kumminki.

*

Täsä samas olen käyny koulu - Livian luanto- ja ympäristöalal pänttään. Siit voi katto vaik vireoi meijä Avomeis ovis:

https://www.youtube.com/user/AmmattiopistoLivia

Tämmössi kuulumissi - esiintymissi o ollu vähä ja virtuaalissi - mut ei ol ollu autio ja tyhjä pääkopan sisält.
Kauhiast toivon, et pääsissin teit näkemä loppusuvest ja kertoma täst kirjast ja näyttelyst ja äänikirjastaki lissä - ko ne nyy vaa ens painost tule ja kirjakauppoje hyllyil,
mun syrämenä sun poimittavakses.

Voi hyvi!

Heli

 

Heli ja melkkest Aleksandrsin hattu! Kuva: Miikka Lappalainen