Kuvitelkka vaa, kummoselt tuntu elä ihmisenä, ketä ei tyk tulevaisuurest eikä juur rakasta muutoksi! Tulevaisuus, mitä vuaskaupal o ennustettu, on tullu  nykypäiväks - ja koska tämmöst ei ol ikä enne ollu eikä mikkän pysy paikallas, piäniki ennakoimine on turha. Toteutuk runoilta, järjestetänk kirjakeikka, kutsutank luennoittema? En tiär mää eikä kukka muuka. Jos ossais, elelis vaa ja tekis asioi, mitkä o hyväks ittel ja muil - ja vartoilis tasasemppi aikoi kaikes rauhas. Ei ol kirkos eikä maistraatissaka kuulutettu, et semmoset ei vois joskus olla käsil.


Niit varrotes... Johonki mun täyty laitta itteni säilö. Johonki, misä pysyis hyväl pääl, hiuka järjissäs ja vaik sivistyiski. Koulu o mul ain ollu semmone. Muistin, et 110-tiät kulkies Turust Halikon-mummula kohre mentti ain kauniin, keltasen kartanon ohitte, suurten puistopuitte al se paistattel. Siäl meijä isäki opiskellu o ja siskopual. Tuarlan maatalousoppilaitos - nykyäs Livia, mist luonto- ja ympäristöalan opinnot kattosin kaikkist enite omimmikseni. Hakemus, haastattelu ja elokuus koulunpenkil.

Livia Kaarinas eli entinen Tuarla - luantoihmiste, maatalousväe, floristie - ja niinko kuvast näky: puutarhuritte opinkehto.
Kuva ekalt koulupäivält elokuus 2020: HL




No, penkil ja penkil. On tääl joskus luakassaki opetust. En ol ollu eläessäni yhteensäkkä niimpal ulkoilmas ko tänä syksyn koulus. Perinneympäristöje hoitamist, niittämist, raivamist, moottorsahamist (!), suunnistamist (kaks huutomerkki), luantotyyyppeihi ja avainbiotooppeihin tutustumist. Naama o ollu kii sammaleis ja vaatteet enimmäkses narul kuivumas erilaiste rypemiste jälkke.

 

Liiottelemist! Mää kaasin vaa 1 puun (se oli raita, en hennonnu koivui ennkä pihlaji sahata).
Mut tommosissaki asuis me tääl koulupäivisin kuljeta. Kuva: Satu Posti

 


Mikä sunst ison tule? Iha järkkenkäypä kysymys. Mut mikä munst tähä mennes on tullu? Ja tiäsink mää sen vuan 2000, ko ensmäsen kirjani julkasin? Meijä opintopapereis luke, et Luonto- ja ympäristöneuvoja, ja se on virallinen tavote. Mitä sen jälkke? Murhetun sitä sit. Nyy mää vaa riamuitten uusist ymmärryksist ja uusist ihmisist ympärilläni ja koitan otta ilon irt kaikest.

 

Ai kui nii, mitä täsä tapahtu? Mul o uus luuppi ja katon milt Halikon pirunpellon sirotorvijäkälä näyttä lähelt.
Oikke-oikke lähelt. Kuva: Virve Lankosaari

 

***

Kirjalliset hommat - onk ne valla jääny taa? Pianoisromaani Ajopuujalka ol kaupois sen Kirjakauppaliiton määrittämän yhre viiko syyskuus - nyy sitä saa enä divareist. On mul kolumnipaik Maaseurun Tulevaisuure Metsä-liittees (Viimeks mää kirjoitin sinne aiheest Muistutan mielestäni Uuno Turhapuroa.) Se ol kans kiva, et Runouslehti Jano kysys, kirjottaissink mää runoi luannost - ja mää kirjotin. On niis runois keväästäki - täst erikoiskevääst - ja näist kirjailijairentiteettimiätteist. Tämmöne vaihe mul nyy on, et kaivan suaho jokasen kirjairean, mikä mun päähäni yrittä tulla. Siäl hapettomas tilas ne sit säilyvät taik ova säilymät.  Kyl mää kirjottamise jaksan, kosk sitä vois tehrä vaik kui häälyväs mailmantilanttest, ko vaan kynä ja paper o. Mut se kaik muu... No, niinko sanottu - katota mitä tule!

***

Kirjailijan töis mul o nyy kaikkist eniten keske mun viimesimmän runokirjan, Aurinko. Porkkana. Vesi. -kokoelman lukijoil saattamine. Kaikil ei viäl ol sitä! Voik te kuvitel. Mun omas somessaki kuuluttelin, et löytyiskö tarvittevi. Tämmötti:

"Hei pomo, johtaja, päällikkö taik vallankahvas oleva tyäntekijä! Mää esittäissin nyy semmost teijä JOULULAHJAKOKOUKSE asialistal, et tilaissitte knipullise signeeratui runokirjoi ahkerien tyäläiste taik sirosryhmien paketteihi. Perustelu: runokirja o rauhottava, sivistyny ja omintakeine lahja kenel vaa. Aurinko. Porkkana. Vesi. o melkkest 100-sivune, Kirsi Kunnas -palkittu, Suomen kaunein kirja -listal yltäny teos. Se o lounaismurttene eli kirkas ja selkiä on sen kiäl, ko hiuka maltta keskitty. (Lisäks: mul o myäski oma porkkana ojas sil taval, et alkuvuan tilasin kevään ja suven runokeikkareisui varte muutama sata teost - ja nyy ko keikat jäi ERÄIST syist pitämät, lepäile nämä teokset erelleski laatikoissas meil. Siit olen ilone, etten ol esim. maitokauppias! Runous ei happane).

Minimitilaus 10 kpl, 20 € / kpl, isommist tilauksist isompi ale. Signeerattuna! TILAA ihmiste iloks nyy, ni kerkket etujoukois: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Ja jos tahrot yksittäiskappalei osta, ni kysy kirjakaupast suara, vaik Naantalin piänest kirjapuarist taik Vanhan Rauman kirjakaupan verkkomyynnist. Sitä ei tartte peljätä, et kaikil olis jo tämä teos: kyl siit olis jo Kymppiuutisetki maininnu, jos menekki olis ollu 5,5 miljuuna. Noin 9000 o myytty nyy eli Lukijakunnanki hyllyis on Aurinkonkokkossi aukoi. SAA JAKAA! SAA MAANITELLA hankintajohtaji! SAA kaveriporukassakin tilata. Tost vaa, kertauksena, tilaus menemä, meijän tuattajalt saa laskutusohjei ja muutaki viisaut: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

Yks kolmaskymmenesosa Aurinkoporkkana-pinost mun tyähuanettani lämmittämäs.

 

Erikoissyksy o meneilläs. Oliski mul ihmejuama kaiken tarppelise ratkomisse, ni kaikil tarjoaissin. Ensavuks tämmöne vinkki: ko ei pääse reissama kauemmaks, eikä näe matkojen päähä, kannatta syynätä ja zoomata lähemmäs, tarkemmi, piänemppi kohre. Jäkäläympyröihi haapapuitte runkol, sammaleitte tähtikuvioihi, sikoje silmie färi, lumitähtie muatoihi.

Koitettaisko pittä ittemme ja ihmiset meijä ympäril valosal miälel, vaik pualvaloil, jollei koko-!


Heli



Livian maaseutupuolen omat kasvatit eli siankärsä ja -mö. Kuva: Heli Laaksonen