Kuva: Miikka Lappalainen

 


                             TIEDOTE 30.10.2015


Kodiksamia-palkintoehdokkaat omapäisyyden ja omaperäisyyden kuninkaita



Viidettä kertaa jaettavan Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon kuusi ehdokasta on jälleen valittu. Rauman Kodiksamin kulmakunnilta ideansa ja nimensä lainannut Kodiksamia-palkinto myönnetään vuosittain merkitykselliselle elävälle tai kuolleelle, uudelle tai iankaikkiselle, suomalaiselle tai ulkomaiselle kirjoittajalle, kauno- tai tietokirjailijalle. Tärkein palkitsemisperuste on unohtumaton lukuelämys. 6.12.2015 julkistettavalle voittajalle luovutetaan henkilökohtaisesti Kodiksamia-palkinto, 30 000 ohraryyniä. Raadin ainoa jäsen ja palkinnon perustaja on sanamaija Heli Laaksonen.

Kodiksamia-palkinto myös maanittelee lukijoita: tee itsekin omat kuuden parhaan listasi ja jaa se muiden kanssa! Kirjallisuuskeskustelun suuntaan ja esille pääseviin kirjoihin voi vaikuttaa jokainen suunsa avaava.

Tänä vuonna Kodiksamia-palkintolistalle nousi keskenään hyvin erilaisia teoksia. Ehdokkaita yhdistää omapäisyys, omaperäisyys ja vimmattu aiheelle omistautuminen. Mukana on kaksi tietokirjaa, yksi esseekokoelma, yksi runoteos, yksi romaani sekä ensi kertaa yksi ruotsinkielinen teos – vieläpä selkokirja.

 

Vuoden 2015 Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat ovat:

 

* Niillas Holmberg: Jos itseni pelastan itseltäni (Palladium Kirjat 2015)

Utsjokilaislähtöisen, pohjoissaameksi kirjoittavan runoilija-muusikon ensimmäinen suomenkielinen runoteos avaa etelän ihmiselle aivan uudenlaisen mielenmaailman, tuntemattoman, vain unista tutun. Runot hellivät ja viiltävät mieltä kuin Niillaksen joiku. Olet vieraana kaupungissa, vieraana joentörmällä, vieraana itselle, keität koparakeittoa, kävelet joenpohjaa vastavirtaa. Hanna Lehikoisen kuvitus on hurja.

”ennen vanhaan kun ukkovainaa
ei ollut vielä harmaantunutkaan
ihminen joka tunsi enemmän puita kuin ihmisiä
ei kuulunut vähemmistöön”

 

* Hannu Niklander: Kuinka saa sanoa (Robustos 2015).

Niklander tuo esseekokoelmassaan esiin jokapäiväisiä, mutta ennen ajattelemattomia ajatuksia kirkkaalla kielellään, elävillä esimerkeillään ja korkealla yleissivistyksellään. Erikoisia rinnastuksia, hyväntuulisia kärjistyksiä, ällistyttäviä huomioita melusta, hajuista, väreistä, kotiseututunteesta. Pieni ei ole Niklanderilla kaunista eikä suurikaan – mutta keskisuuri on!

”Kieli on paikan mieli, kielellinen ylivalta johtaa ajattelun orjuuteen. Miksi suomalaisen kirkonkylän ovessa lukee open, vaikka mitään anglosaksivyöryä ei ole asiakasvirtaan odotettavissa? Ei ole kansainvälisyyttä, että yksi kieli määrää kaikkia muita – se on ylikansallisuutta.”

 

* Birgitta Boucht: Katten i Ediths trädgård (Lärum-förlaget 2011)

Lukiessaan ruotsinkielistä selkokirjaa, jossa on kertojana Edith Södergranin Totti-kissa, alkaa jo kuvitella osaavansa kieltä mitä parhaiten – niin kirkkaasti sanat on aseteltu. Avautuva ja avartava, soljuva ja lyyrinen kuvateos kertoo runoilijan elämäntarinan uudesta näkökulmasta. Kuvituksena on monia Södergranin valokuvaamia otoksia rakkaasta kissastaan ja asuinympäristöstään Karjalassa Raivolan kylässä. Kauniiksi lopuksi kissa valitsee emäntänsä runojen joukosta suosikkinsa.
 
”Jag är katten Totti från Raivola och Rosjino. Förr levde jag, nu är jar död. Men jag är samma katt.”

* Tuomas Marjamäki: Kummeli - Erittäin hyvin sanottu. (Docendo 2015)

Tuomas Marjamäki kertoo huumoriryhmä Kummelin tarinan rehellisesti ja lennokkaasti. Kirjassa nauretaan, lauletaan ja ylilyödään, mennään rohkeasti päin hankaliakin aikoja. Kuvituksena on runsasta Kummelikuvastoa, tyrmäävimmät lehtileikkeet, eloisimmat elokuvakohtaukset, lystikkäimmät fanituotteet. Teos onnistuu olemaan yhtaikaa nostalginen ja yllättävä. Tarkka biografia paljastaa ilmiön laajuuden. Jutunkuljetuksessa ilahduttaa kummelimaisen hilpeä ote.

”Timo Kahilainen kävi vielä varsinaisen opettajantyön lopetettuaan silloin tällöin tekemässä sijaisuuksia Kangasalan kouluissa. Eräälle oppitunnille tullessaan hän varoitti heti aluksi:
- Ei sitten yhtään Kummeli-juttua tällä tunnilla!
- Ssselvä! kuului välittömästi takarivistä.”

 

* Hannele Klemettilä – Laura Jaakola: Mansimarjasta punapuolaan. Marjakasvien kulttuurihistoriaa. (Maahenki 2011)

Kulttuurihistorioitsijan ja kasvibiologin yhteistyönä syntyi yleissivistävä marjakirja, joka liikkuu terveysvaikutuksista uskomuksiin, kankaanvärjäysresepteistä runouteen. Teos viisastuttaa (tyrni, Satakunnan maakuntamarja, on niin hirmuinen terveyspommi, että se kuuluu kosmonauttien ruokavalioon) ja liikuttaa (englantilaisessa mytologiassa punarinta peittelee kuolleet pikkulapset mansikanlehdillä). Sydäntä hivelevän kauniin akvarellimaisen kuvituksen on loihtinut Riikka Juvonen.

”Mustikka voitiin vanhassa kansanperinteessä assosioida eksyttämiseen ja petkutukseen, mutta toisaalta taas pyhyyteen ja totuuden esille tulemiseen. Koska mustikansyöjän suu värjäytyi tummaksi, niiden syöminen salaa ei onnistunut, ja Ruotsissa mustikkaa kutsuttiinkin nimellä ”juorumarja” (skvallerbär).”

 

* Unto Seppänen: Kyynäräisen Sohvi ja kylänrieha  (Otava 1948)

Unto Seppäsen (1904–1955) kirjoissa rakastetaan pieniä porsaita, koppakuoriaista, ahkeraa muoria, työtä vieroksuvaa vaaria, järviaamun kauneutta. Hieroja Sohvi saa riitaisaan kylään sovun aikaiseksi lykkäämällä liikkeelle hyviä juoruja. Miten se herättääkään toiveita, että meidänkin päiviimme tulisi sohveja silottamaan teitä, laittamaan asiat tärkeysjärjestykseen. Iloinen karjalaiskerronta, pulppuileva, kirjokantinen kieli, milloinkaan vanhenematon elämänhuumori - luettuaan Seppäsen kylänriehaa on monta päivää onnellisempi. 

”Onnellisina he nyt siinä katselivat maitoa lotisuttavaa porsasta ikään kuin olisivat olleet isovanhempia, jotka hellivät kaukaiseen kaupunkiin muuttaneen tyttärensä poikaa - - Kiljukaisen kärsänlättä näytti sateenjälkeisen karvalaukun tuoreelta lakilta, jota koristi kaksi rinnakkaista etanan reikää.”

 

***

 

Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon nimi juontuu syntysijoiltaan Kodiksamin kylästä. Kodiksami on eloisa kulmakunta Rauman Lapissa kesäkahviloineen, himmelitaloineen, Memorial-puistoineen ja linnunpelätinpeltoineen.

 

Ensimmäisen Kodiksamian vuonna 2011 sai Tapio Koivukari romaanistaan Ariasman – Kertomus valaanpyytäjistä. Seuraavana vuonna 30 000 ryynin palkinto ojennettiin Eeva Kilvelle hänen teoksestaan Kuolinsiivous. 2013 Kodiksamian otti vastaan tasavallan presidentin itsenäisyyspäivän juhlassa runoilija Lealiisa Kivikari teoksestaan Talo Kalliosaarella. 2014 palkittiin Juha Hurmeen Nyljetyt ajatukset.

 

Kodiksamia-palkintoraati muistuttaa vielä: tee sinäkin oma parhaat kirjat -listasi!

Heli Laaksonen
Lisää Kodiksamiasta: http://www.hulimaa.fi/kodiksamia