En lannistunu eilisest kokemuksest vaan paikallise oppa avustuksel (Sinil kiitos!) menin jälles tairenäyttelyhy. Kuusankoski-talon aulas ol paikallisen taireseuran kuvatairenäyttely - eikä mikkä huano ollenka. Yhrenki teoksen pinta ol nii jännä, et piti koitta hiuka (vahtmestar kattos sillo juur muual), see ol puun näköst keramiikkaa ja sihe ol istutettu taskukellon koneisto, mikä ensnäkemäl vaikut iha vaa oksanreijält.
Takahuanekeskusteluis käytti ohjelmatoimiston naisihmisten kans läpitte kiinostava arkpäivä onkelma: jos joku lähipiirist, (esim tyäkaveri) olis iha järkyttävän kauhian hajune (esim. hie), ni mil taval asian vois otta esil ilma et hän loukkanttu. See mee puhutti ens, et asiast sanomine ainaki olis reilu, iha häne omaks parhaaks. Mittä helppo see ei kumminka ol. Mee tultti sihen tulokse, et alottais sil, et kehuis ihmist josta, mainittis vaik, et sul o nii ihanat silmät, niihi varmanki o moni lankennu. Sit sanois, et yks piän huano puali suns o, niinko meis kaikis ihmisis joku piän vika o: oleksää itte huamannu, et sillon ko sää oikke huhkit ja tule kuuma, ni sun hiki haise sit voimakkast. On simmossi tehokkai aptekin dödöi, mitkä autta kyl. Mut muute - onpas sul hauskase näköset kenkät, mist olet nee ostanu...? Tämmöttös ko huamautettavan asian kääri kehujen keskel, see ei ol niin kauhi - ja tämmöne olis meijän kilpailuvastaus, jos tämä olis joku visailutehtävä ollu. Tämä ol siis ihan teoreettinen kysymys vaa, ei meijä kiartuehenkilökunnas ainaka ol kettä, kenel tarttis hajust huamautta (ellei hee sit munt tarkottanu!)
Nii! Siis kiartuepäiväkirja tämä o, ja pit ihan keikka-asioitakin kirjotta. Olin alunperi vähä epäileväine, et tulek Kuusankoski-sali monika ihmine, ko olen nii usse viaraillu Kymelaaksos, Raavuarisoitois ja muis. Tuntus värisyttävält, ko viime viikol rupes kantautuma korvi jutui, et 550-paiikkane sali ruppe olema pullillas. 
Tuntus mukavalt saapastel ison kuulijakunnan ette - kiartueäänimiähen kotiyleisöl runoi lukema. Kuusankoskisalilt saatti mukavast lisävaloi alleviivama muutamei dramaattisemppi tekstikohti, ja muutonki tuntus et ko mun tuulkone puhals yleisö päi ilmavirtta, heilt päi virtas lämmint miält laval saak. Kiva siin ol heilutel käsiäs ja kertoil jutui. Olissin ollu laval vaik kuin kaua.Ko encoret ennen kipasin lavan taa hetkeks huakkama, ohjelmatoimiston frouva siäl jo huakaili, et koit nyy jossa vaihes saara lakkama,talo laiteta klo 22 kii.
Yks mun pikkusimmist faneist, Maria, toivos runo Hirv seisso tiä varres - ja miäleläs mää sen hänel luvin. Ihani tervessi sain monilt muiltaki faneilt: pääsiäistipun färissi villasukki ja syrämehe menevi kehui. Kiitoksi kovaste joka ainoal Jarmol ja Jormal ja Arjal Ja Yrjöl ja muil!
Muute: nyy ko tihrutan tota mun kännykuva tarkemmi, ni huaman, et siäl ol turvamiähiki paikal. Ilmankos ol nii vapautunu olo!
Huame o sit toiseks viimene kiartuekeikka ja Lahti & Sibelius-talo. Sin on tulos 1007 ihmist. Joko saa pyärttty?