Nyy olen keksiny, mitä mää en kest nykyaikkasen tairemusiikin ja oman kynttilän sammuksihi puhaltamise lisäks: yhteisötairet. Käytti Jyväskyläs viäl enne ettippäi lähtemist viäl tairemuseos, ja see ol kyl ällistys ja järkytys. Kyl taire saa olla kummallist ja vaik vähän käsittämätöntki, mut ei siin saa paista läpitte hutiloimine ja erikoisuuren tavottelu erikoisuuren tähre. Naurutti ja raivostutti.Yläkerran toine installaationäyttely ei pal auttanu: siäl ol mm. seinän kokkonen tyä, misä ol teipil naruhu liimattu viäretyste seteli ja minigrip-pussi pualillas hiakka. Viäreinen tyä, misä killus ämpärilline hiili köyren pääs, ol nimeltäs Hiilisanko. Hei antteks vaa, mut saiskos pyyttä vähä enemä pinnistämist?

Tairekriitikko Laaksone vaikentu ja koitta vaan pittä omist keikoistas huale.

Piäksämäki o eksoottisin paik Varttikiartueel - näi lounaissuamalaise silmil kumminki. Ko olen siäl ennenki esiintymäs ollu, ni en peljänny ainaka ihan kauhiast savolaiste ette astumist. Ei heis muut ero ol ko see, et hiukan tarkkavaisemmin kuulusteleva ja istuva enemmä etukenos ko muual.

Jotenki simmosel kiiruul tultti Piäksämäel, etten ehtiny juur savo murret kuulla - see o harmi ko kovast heijä ilmasutavastas tykkän. Piänel luantoreisul käven kumminki Piäksäjärve jääl.



Otin vähä kuviaki paikallisist nähtävyyksist (eik nähtävyys ol simmone, mink turisti koke ennenäkemättömäks?) Yhre rannal veretyn paatin pääl ol levitetty hirven talja suajapeitteks - see vast oli juurevan näköst!

Poleeni-sali ol nätti ja vähä juhlallinenki, ja talon reippat miähet ol rourannu meijän pakettiauton tyhjäks ennenko auto ol kunnol pysähtynykkä. Ennen keikka mukava olone Savo sanomien toimittaja ja kuvaja kävevät tekemäs juttu - vissi torstaisse lehte - sen tähre hee ei kerjenny koko keikka seurama. Esiintymine alko erikoisspesiaalil taval, ko alkuminuuteil talon valojärjestelmä kaatus ja mää jäin pimiäl laval seisoma. Ei see mikrofonei kumminka sammuttanu, ni mää ajatteiln, ettemmää nyy simmosen tähre ruppe mittä taukko pitämä keske jutu. Jatkoin liirumoimist, ja nii meijä oma valomiäs ko talon miäski viuhtosiva ja viittoiliva toisilles merkei eikä siin montta hetke menny, ko valo taas palo siin misä kuuluski. Ja tuli säästetyks kuulkka aimo annos enerkia täl planeetal niinäki minuuttein.

Yleisö ol naurahtelevaist ja mukavaist -  ja toivosiva simmosenki runon, mitä ei ollu kukka pitkä aikka toivonukka: sen Sulavoin viimesen. Otin kuvan jälles vasemalt, oikkialt ja keskelt - ja sen plättän tän päiväkirja, misä on paras valo (taik sukulaissi.)