Tervessi peippometäst



Heli Laaksosen viides runokiertue visersi maassamme keväällä ja syksyllä 2011. Kynä ja kamera käytössä koko pyörtyeen ajan - lue kummost oli tiän pääl olla!


Ennen ko Laht ja Lahre hyvä runoväki jäi taa, piti ens saara hiuka kuvataiteellist sivistyst. Menin tutustuma Seppälän Ailan galleriaha ja ihmettelin siäl Perkiömäe Erki huikasevi kuvi. Simmosen päänvirkistykse jälkke ei ollu lainkan tyäläst hurutta Häme Härkätiät pisi Turunteil.

Turun Teatterisilla narsissi o vissi juur eilen-tänä istutet, ja nee muistut, et lumituiskujen takan vartoile kevät ja töyhtöhyypä ja kaik peipo (meil Laitlas o lintulaural jo nähty ensmäne!)

Vaik ol ilost ja pulust itäsemmäs Suames, ni oi-voi, ko ol luanikast taas Varsinais-Suamen teit ajella Turun korkkia vaikkei välttämät niin kauhian kaunist kaupunkinteatteri kohre. Vastas ol siilimiäs Repa ja sen seittemä muut ammattilaist, ei tullu yksnäist meil lava kootes.

Aika suur vaiva täyty nährä enne esityst siit, et mun llaittamist ihmiste ette voi ajatellakka. Kello Papiljotin (eli 16.30) ja  kello Hupun päähä laittamise (klo 18.45) näytän tämmöselt (valotust ei voi lisät yhtä enemppä):

Piän säätäminen sattus takahuanes enne esityst, ko vetäsin viimese huulpunakerrokse – ensmäsel kätte sattuval puikol. See ol tummaruskia kajalkynä. Varsinaiseste punahilkka-lookki ei kuulu tummanpuhuva ylähuuli, ja kesti hetke ennen ko sen sai tahkottu pois ja uut puna pääl.

Piäne murhe unhottusiva laval, ko sain taas paasata pualtoist tuntti. Oli joukos viaraitaki, mut mun rakkai tuttujaki niim pal! Ol kummitäti ja -setä ja eno ja enon muusa ja Kyrka ja Katja eli Möttösen Raija, ol Mari ja Marin kaveri ja ihanainen Tea ja Susi – ja mun mummuni siskopual!

Keske esintymise tul yhtäkki lämmin läikäys, ko muistin, et olen tosa Tyksis syntyny. Parin kilometrin pääst täst, misä nyy turkulaissi ja Turkkun tullui viihrytän ja heijän kans mailmamenoi ihmettelen. Elämä heittä kauas ja liki ja joskus näi hyvälläkin taval. Yäkiitos kaikil, ko o asioi tähä mallil järjestäny.

Nii ja tiätyst kaikil kukkasist ja kirjaist ja muist ihanist muistamisist! Kaik olen monen kertta lukenu ja läpi kattonu, ko yä pimene ja miäl rauhottu. Tänä päästi taas 8-tiäl kirjottama päiväkirja ja valuma kotti kohre yhreks yäks nukkkuma.

Huamine on runoilemisest vapaa, mut lähren ehtoste etukätte junal Jyväskylähä, ko olen luvannu siäl kirjamessuil olla jo enne yht. Odelma tule runoauton kans peräs perjanta. Olette sit kaik varovaisest siäl liikenttes, et hän pääse munt lykkämä Paviljonki laval turvaliseste ja pystyttämä runopöyrän sin tuntumaha!

 

 

 

Mikkelist lähtö aamuste Lahte kohre meinas viivästy, ko löytys nii hyvä kaffila - Ramin konditoria. Siält hankitti reisusyämiseks solmunmuatossi pulli, mitkä ol voittanu pullien suamemestaruure. Oikkia voittaja!

Koirakiven tiätöitte ja kumartavien koivuje ohitte ajetti Savost Päijännet kohre. Ennen ko löytys oikkia suunta Lahre suurest kaupunkist, piti ens opetella asennoituma väähä suurpiirteisemmi. Kaik o suhteellist, sanos filosofi jo kaua sit. Mahtok hän tarkotta myäs liikennevalojen suhteellist vihreyt ja kiälletyist ajosuunnist vinkkavie liikennemerkkie tulkinnavarasuut?

Ei ol toist keikkapaikka, mikä sais viarailijan tuntema ittes niin Tähreks ko Sibeliustalo! Heti pukukopi ovel see säkenöimine alko. Takahuaneis ol soffat, wlanit, omeni valmiks palotettunas, sämpyli kymmenittäis.

Muistin valla hyvi, et Sibeliustalon sali näyttä sisält vähintäski Allure of the Sea -ristelijän promenadilt (onk joku käyny?) Mut kyl sen muhkeus ain vaa yllättä!

Täsä sama hiano sali - esiintymispöntön takka. Sinine alavalo färjä siäni ja pilveäki, lava etualal hiippaile yks siili. Kuvas näky myäski, mitä keikkailija tartte keikkailemisse: mukin, mythonin, knipun kirjoi ja käsikirjotuksenki - siit syynäilen ain välil mitä pit sanno ja mitä sen jälkke. O mukava huamata, et kiärtämise myät yhä harvemmin tartte sivuilles vilkuil. Pualsala o asiat siirtyny mun päähä, vaik olen ain luullu, etten mittä ulkko opi.

Ihmissi tul paikal niim pal, etten kehta sannokka. Sanon kumminki. Tuhanne! Ei voi lahtelaiste sivistyst riittäväst ylistä. Ja kuulemma oli mukan joku sivistyny loimaalainenki. Tosa näky muutamaise nätti niska ääni-, valo- ja saippuakuplaohjainpöyrän takka kuvattunas.


Siilimiähest täyty ain raportoir, see on tärkkiä hetki, ko keikka lakka ja siili kulke. Sibeliustalos mee saatti eliittisiilinaine hoitama siilimiähen tyät. Ohjelmapäällikkö Nymanin Minna jätti 20 sekunniks johtotehtäväs ja autto siilin hiippailema pois lavalt. Kiitos taitavast suarituksest! Siilinaist saa äärmäise harvo linssi ette, täsä olis teil nyy tarjol lämpökameran kuva verhon takka, tositoimist!


Lahtelaisil kuulijoil olis kaikil tarvinnu jakka mitalit, joka ainual! Niin saippukuplivaise hyvä miäl mul on heijän villist ilost ja juur oikkia-aikasest harttast hiljentymisest.


Ja viäl viimetteks pakollline, jännittävä ain-samalaine lavakuva! Vaik kaik muuttu, ni mun tanakka lava-look pysy!


Lopuks jäin viäl ihmisten kans sanoi vaihtama ja nimmaroittema. Laitin jokasse kirjaha päivämääräks 28.3.11, ennenko toiseks viimesen kohral huamasin, et päivämäärä onki väärä. Korjasin salamana tilantte ja vetäsiin päiväks 29.11.30. Antteks vaan Terhi (ja nee kaik muut.) Nyy olen oppinu, et tänä on 29.3.11. Paitsi et see tais juur muuttu.

***

Huamen Turkku. Kuin kaunis sana see onka. Olektee ajatellu? Huamen pääsen Turkku!

 

Sanoka viäl kerra, et Suami on piän maa, nii mää käännän Kalle Väänäsen sananriaskat Laitla murttel!

Aamuyhreksält ko läks Laitlast runoautol ajama, eikä muuta ko hiukan pysähtyny Toijalas kaffel (voi hyväl syyl kyssy, kui mee sitä kaut ajetti) ja ihmettele hiuka Tähtniäme H:n muatost siltta ja stoppa Kuartin kohral hakema kummal pual autos on tankki, ni o Mikkelin keikkapaikan tyämaasyäminkeis juur ja juur kolmelt ehtopäiväl. Eikä vast matkustettu ko pari vanha lääni läpitte. Mikä piän simmone o?

Kiva ol taas tauo jälkke ajella ja vast loppumatkast alko Siperian siirtymine Suame - pyrytti niinko ensmäst päivä!

Mikkeliläissi ei lumi pelottanu - ovelt tultti ostama kymmeni kymmeni kymmeni lipui, nii et sali ol loppuje lopuks kolme neljäsosa täys. Jälleski mun uskolline hualen siit, et kukka ei tul, ol turha. Hiano, et tulitte!


Täl kertta alotetti keikka mun ja äänimiähe erikoisyhteissohelluksel. Menin ja alotin keikan mun pilviliirumillani, niinko pruukkan - mut ei kuulunu muut ko mun pikkune äänenpihinä. Mikki ol kii taik jumis taik akkuloppu ja teknikko sai juast salin trappussi ko hirv ylös ja alas, ennen ko läks taas toimima. Mää sil aikka viihrytin etumaissi ihmissi, ko hän korjas lähetint taik vastaotint taik mitä liä. Jälleski aikka meni n. 30 sekuntti, mut tuntus rippikouluviikolt. Hyvin pelastettu tilanne kumminki!


Valtavan kivoi ja nauravaissi ihmissi ol tullu kuulustelema. Vaik mää yht jos sun toistaki alkusohlinkin lisäks töppäsin (ehkä koko sali näk ko purotin sylllise runolappussi laval), ni kotone olo säilys ja säilys.

Runotoivei tul pal - Lehmäst ja koivust ol ussempiki esittäny pyynnö ja sen luvin. Ja pitkäst aikka esitin pyynnöst myäski Pupu tul juhlist kottini ja varma ensmäst kertta ikä Aurink kunnas. Mukavalt tuntu, et yleisös on kuulijoi, kenel mun vanhatki runot  on tutui.


Meijä Taiteentukipalvelu ja Ylimmäine kirjamyyjäviranomane Odelma sai tänä uuren toimeksanno! Hän ol siilinaine! Voin suasitel!


Kaikenkaikkias iha omalaine ol Mikkelin päiv ja keikka. Kokonaisen kassillisen kans lähretti hotellihuanesse yäpymä, niim pal Huliaine sai tuliaissi! Narsissei ja ohrariaska ja munavoit ja kauneikaunei papermuni ja suklat ja palttoonknapei. Tänä ehtol o hotellihuanes syäminkit!

 

Huamen armas Lahti - ja yli tuhanne ihmist! Masa Hollolast ja muut kaik: tervetulo kuulustelema metä huminoi!

 

 


Ko kiärtävä ihmisen täyty kiartuetauollakin kiäri ettei jäkälä kasva kylkke, mää oikke repäsin ja kaivoin kaapist mu vanhan hurjan harrastukse esil, tunkin Helsinkin helmoihi ja lykkäsin itteni neljän museon ovest sisäl. Jokases men aikka 3-4 tuntti ja ussemassaki olissin käyny, mut ei riittäny päivävalo eikä museovartiojoitten tyäaik sihe.

Kasvitiäteellises puutarhas Helsinkin Kaisaniämes ol lumppet talvlomal, eikä niist näkyny ko juurakot ämpäreis. Olis ollu nii juhlaline simmone ihmisenkannattava lumme nährä pitkäst aikka, mut lummelamme ympärpyäriä muatoki sai iha liikuttuma. Jännint ol kumminki see, et yhte vaasi ol laitettu rinkeplummassi! Keskel lumitalve suuri valtavi kehäkukkassi! En ol ikä simmost nähny. Siin jäivä lihasyäjäkasvit, taatelpalmut ja etiopialaiset kaffepuskikot toiseks. Puutarhahoitaja sanos, et plummat o Hollannist tullui.

Kasvitiäteellise Välimeren-huaneest mää löysin henkeheimolaisenki - o ainaki joku ketä o mun kans tasaverone kankeuskilpailus!

 

Eläinmuseos eli nykysuameks luannontiäteellises museos käymise jälkke en ol ollu ennallas. Siäl ol näytteil Viron Kohltast löytyny trilobiitin fossiili, mikä ol 450 miljoona vuat vanh. 450 miljona vuat! Ja mää ajattelen ens perjantait ja Jyväskylähä menemist ja sitä et sen jälkke ei ol Peippoaamui enä. Mut 450 miljona vuat ettippäi? Ei mul ol aavistustaka, misä mää sillo olen ja see hiuka munt vaiva. Misä tee muut meinasitte olla? Viästitellänk lähempän? Siit fossiilist en ottanu kuva, ko see kerra mun ymmärrykseni ylitti.
Susi o selkkiä!

Ja pyy!



Kulttuurie museo Tennispalatsis o erikoine. Mää en ainaka käsittäny sin mennessäni yhtä, mitä simmone voi tarkotta. Jos kulttuur käsitetä laajast, sihen kuulu kaik flanellliruutupairoist posliinikarhuihi ja lihamakaronilaatikkoho saak. See oliki sit etnografine museo - mikä ei ol ihan kirkas mul seekä - mut hyvä kumminki. Siäl ol kuvaamine henkevaara uhal kiälletty. Miäle jäi päälmäiseks eskimontapase heimon mursunsualitakki ja intiaanien pikkulintussi yhte ompelemal tekemä viitta.

Sinebrychoffin tairemuseo ol niimpal fiini. Keskeurooppalaist tairet ja suamalaiste maalareitten käsityksi siit. Vanhimmat teokset ol 1300-luvult ja  Rembranttiki sin ol yhren tyä maalannu. Kattomaalaukset ol valtavi ja herät kysymykse, kui hyvi fysioterapeutei sihe aikka o ollu, et on tyäpäivä jälkke vanuttanu maalarin niskan hyväks?


Kirjakauppaanki mun pit mennä, mut arvakka vaa, kehtasink mää? Olisiktee itte kehrannu mennä tost muin miähin sisäl, jos olis oma nimi noi suurel? Mimmose ilmeenki siin olis ottanu?!




Mut hei! Tiäräktee et Helsinkis o meri jo auk!

Toho talonmiähe numeroho voi soitta jos tahto lisätiaroi, mää luulen.


Koht tarttis men maate, et voi huamen lähte runoauton kans lynkyttämän kohre Savo!


Maan-matkaaja Laaksone


Sen uhallaki et mul mene nyy kerral maine, mää tunnustan, et olen hiihtäny! Hiihtäny! Mää en ol profiloitunu mikskä partioreippaks ulkoilmaihmisest - iha siit syyst et en ol simmone. Kumminki tääl meil päi o hankikanto karonnu ja lunt 40 sentti - munt melkke vyätäröl siis. Mihenkä jännittävämppä paikka ei pääs ilma suksi tai lumikenkki. Tosa nyy näky, ko tuleva Tanja Poutiaine mene Paimion Askalas mäkke alas nii et soi (ainaki kataja, mu ainut oljenkors!)


Simmossi välipäivä uutissi viäl, et olen nähny 10 pyrstötiaist (sen somemp ei ol eres viiko vanh pandakarhu) ja rynniny auton sisäl turva ja lyäny oven kii, ko hullu metso tul Laitlan metänkorves kimppu. Ainaki see uhittel ja olis voinu!


Jos mää selviän täst loppuviikost henkis, ni
ihmiset

Mikkelis
Lahres
Turus
Jyväskyläs

viäl nährä!


Heli "davidattenborough" Laaksone