Hämeenlinnan päiv alko Tampereen-taistelul - jessuksemoisel autonsisätilamekkalal ko kolm naist ja navikaattor huusiva kaik eri suuntti, ko yritetti löyttä poistumisteit etelämmäks. Keskmääri otetti ain joku kompromissiliittymä - simmone, mitä kukka ei ollu ehrottanu, ja vähitellen päästi kohre Verkatehrast. Siäl ol harvinaise selkkiät opastukset. Näyttämölt kulk takahuaneissi neonfäriset nualet lattiois, ja jos jossa huanes ei ollu mittän kiinostava, see ol ilmotettu nii et runonkirjottajakin käsitti:
Ennen ko varsinaine keikkahuitelu alko, käytti ittiämme sivistämäs Paletin korttitehtail. Siäl ol sit kiva! Mee nähti myäski mu uure runokorttisarjan tulevaissi pinoi orottelemas mailman tuuli lähettämist. Olekstee käyny ikän korttitehtas? Ei see ol mittä nappikauppa: linja-autoterminaalin kokkoset hissit tua ja viä korttipinoi, ja kaikenäkössi mahrollissi konei tarvita hyvän kortin painamisse. O foliointikone ja pussituskone ja laskukone ja kunnioitust herättävä hileenlisäyskone! Myäskin stanssauskone, vanha-aikkane ja vakaa ja varmatoimine, ol käynnis. Sil saara tavalisest neliöst kortist vaik kummonen kukkane.
Verkatehtaal saatti ihka ensmäsenäs suur lautaselline hyvä ruakka: lehmä ja kastiket ja jotta vaahto. Kaikkias kaik ol tänä hyvi muutonki: takatilat ol tarkotettu esiintyvil ihmisil, peilin pääl ol hyvä valo eikä mikkä itsetunnonlatistusloistelampppu, kaikes saatti apu ja auttamist. Takahuanesse kuulus kuulutukset. Esityksen alkuun viisi minuuttia - ja sama brittiaksentel five minutes. Kyl see saa paatuneemmanki ihmisen kaarnankankkiaks, ko tommosen tiarotukse saa, ja tiätä, et enä ei voi peruutta...
Odelman kirjamyynti hymyili aulas jo tuntti enne esityst niinko ain ennenki.
Nyy jo kuus keikka kokenu siili läks liikkel seittemännelles, ko talon oma äänimiäs - nykysin siilimiäs - hissas sen somaste näyttämön ylitte. Sit ol mun vuaro. Päivä, mää sanosin. Päivä, vastas Hämelinna. Ja 8 minutti men kauemmin ko mitä olin ajatellu, vaik kuin koiti olla hättäne ja lyhkäne.
Yleisö ol mun runotoivomusklasipurkkihin kirjottanu ennätysmäärän runoehrotuksi. Kaikki niist en voinu millä lukke, ko meil rupes jo talon vuakra-aika loppuma. Hämäläise o iha omalaistas yleisö, nii heist tykkän. Mää olin jällles samalainen ko ain ennenki.
Kuulkkas tätä: meil o huamen Espoon keikka, ja olen sin kutsunu muutamaise jännittävä viara. En viäl tiär, jos pääsevä. Kyl tääl isokirjaimi huame-ehtoste hehkutan, jos hee vaan tulissiva! Mut orotan mää teit kaikki muitaki ko yänälkäne aamupala!