Kui munt nyy nolottaka nämä omat huakailuni. Et kävin tosa talvel Turun Logomon sales manaker Maaritillekki jo murhettumas, et see on kauhia, ko mun keikoil ei kumminkan tul kukka ja silti mun olis pakko päästä kiärtämä. Et ei täsä yksinäs kiärtämises ol mittä järkke. Mää voin lukke samal hintta ja piänemmil kustannuksil runoi kotopihallaki. Ja nyy tänä ol Logomon hyllyil kiivenny mun runoi kuulustelema melkkest 900 ihmist. Emmää teit epäilly! Mää epäilin ittiän!
Ei sitä kyl ihan turha puntti tutissu mul - Logomo ei ol leiki asia. Kattoka nyy kummonen kirjamyyntitilaki siäl o. Odelma ja hänen Pikku-Kukka-myyntiapulaises laittiva siäl kirjapuati pysty ja kinasiva vahtimestareitten kans: kumpi on paremp, hämynen pinkki valo, mikä on tunnelmalline vai kirkkamp hehku, misä näky ihan kirjojen tekstitki. Itte kävin äänestämäs jälkimmäist ja sitä koitti kannatta muukin kirjaväki.
Tänä ol vähä erilainen keikka: ain päätösesitys o jotenki iha erityine. See tule sihe luannostaski, ko tiätä, et nyy ko mää tämän jutun kerron, tämän runon luven, on viimenen kert. See tule siit, et on jo tehny kaik virheet mitä voi keikal tehrä ja nyy tunte nee kivet ja karikot ja tiättä nee enimäkses kiärttä. Ja siit, et o mahrollisuus näyttä, mihen pysty, mitä ossa, ko oikken keskitty.
Tiätyst olin kasannu tänä erityissi painei ittelleni sil, et tahtosin Turkku viittomakiälisen tulkkaukse. Ei mul viittojis mittä valvomist ol, mut on siin murhettumist, et misä viitota ja kui olis juur sopivaine, et nee näkevä, ketkä viittomist tartteva, mut niitten tiäl ei olla, ketkä ei tartte ja kummone kohrevalo olis sopiva ja puhunk mää nyy sopivaise selkkiöi ja hyväs tempos. Turha murhe! Nii valovoimaseste ja korkkial ammattitairol Via-osuuskunnan tulkit viittos mun koko 1 h 55 minuuttisen (!) runokeikkani läpi, et ei kenenkkä tartte enä ikän tulla sanoma, et mu jutui ei voi käänttä ko nee o murttel!
Johanna Seppälä ja Hanna Keskimäki täsä harjotuksis viittova lavareunas. Heijä ratkasu lounaismurtten viittomisse ol järkkenkäypä: viitota hättäsest ja lyhkäsest!
Hee kehittelivä mul viittomakiälinimenki. Sitä rakentelemist ol jännittävä seurata: viittomanimi liitty johonki selvä ulkonäön taik luanttenpiirttesse taik ominaisuutte. Hee miättisivä, et mun Heli-nimes tarttis olla jottan kiält ainaki ja jotta helisemist ja ehkä murttesse liittyvä vivahre. Ja semmosel viittomanimel munt kastetti, misä viitota yhtaikka tiukukellon helisemist ja entisvanhane viittomamerkki H. Jos ylpeyret voi kasva pituut, ni mää olen tänä 2,3 m.
Olen täl kiartueel puhunu kateurest. Pakko sanno, et jonkulaine kateure mato kiamurtel mun sisällän, ko tajusin, et vaik heti alottaissin, munst ei ikän tulis niin taitava viittomatulkki ko noi Johanna ja Hanna. Mää nyy vaa opettelen sen tosiasian kans elämä.
Ihan keika alkku olin tilannu yllätykse. Oli see mul yllätys ittelleniki, ko en ollu enne nähny, et kummottos helsinkiläine Rasmus ja Jori akropatisoiva lappioil ja jonglöörava siämenperunil. Kolme minuuti alotusmusiikin soitti Rymäkkä ja poja riakkkusiva lappioittes kans keskimääri orottamattomal taval!
Clunker-sirkuksen poja pääsivät tosiaanki yllättämä!
***
Tänä olin laval kotonan, niinko olissin saunan trapul juttujani jutellu. Sain josta taivaast ittelleni hyvän rytmin esitykse ajaks. Jotkut kohrat meni jopa juur niinko olin tarkottanukki! Ja Kurskin sukellusveneen jytinä ujuttautus luihi ja ytimi Logomon hifistisis äänentoistois.
Kiitos ihmisil, ketkä tulitte tänä Turkku munt kuulustelema, taputtama, vislama, iloittema.
Syrän myäski Auraviihteen Tikul, Teal ja tehotiarottaja Tital ja teil, ketkä mun tuken ja apun ja valon koko lokakuun kiärsitte: Jonna, J-J, Ode.
Mul ol tänä kamera loppuehtoon karoksis, enkä nyy voi laitta kuvi tulema erityisemmi eikä munst ittestänikä ol nyy väsynytmuttaonnelline-kuva. Tämä sama mää kumminki olin tänäänki, mikä olen ain ollu.
Kiartue on kiärretty. Autio ja autuas o miäl. Mää pääsin kotti puale yä jälkke. Pöyräl ol laitettu perunalastupussi orottama munt. Syrän!
Heli