Keskikokoinen perunannostokiertue

Runoilija Heli Laaksosen Keskikokoinen Perunannostokiertue on riemukas ja sielukas
yhden-naisen-runoesitys, joka kiertää maata lokakuussa 2015. Se jatkaa
suositun Pienen Perunannostokiertueen perinnettä uusin paikkakunnin:
JÄRVENPÄÄ! LAHTI! HUITTINEN! KUOPIO! KUHMO! OULU! IISALMI! JOENSUU!
LAPPEENRANTA! KANKAANPÄÄ! TAMPERE! HÄMEENLINNA! Runoja tuttuja, uusia
juttuja ja hassuja tarinoita mukuluuden makeista muistoista ihmisen
huikeaan, haikeaan elämänkaareen. Täällä ja fb:ssä ajantasaisia
kiertueuutisia. Meil o runoi laareis, sanoi säkeis! Voi ko tulisit mukka!

 



 

 

 

Taivaallisen ihana puimakuva Rauman Lapista: Lappalaisen Miikka.


Ja juur ko meijän kyläs tapahtuis, ni enk mää ol tiän pääl! Sama aikka ko mää nostan Kuapios runoperuni, viimessi viljoi puira. Jos täst maast ruak loppu, ni see ei ol ainaka meijänkyläläiste syy...

***

Tapahtumallisest ei ollu puutet Kuapion-reisullaka. Junamatkal jo lapperantalaine yleissivistyny-kaikest-kiinnostunu kanssamatkustaja piti mul piäne seminaarin aiheest sketchnoting (suamen kiälel: piirustelemal tehryt luavemman pualeiset muistiinpanot). Onk muute teijä miälest kiartuemarkkinointi menny liialliseks, ko ojensin konduktöörillekki perunakeikka-aiktaulun?

Mää hämäräst muistin erellisest käynnist, et Kuapio o jotenki ihana - ja nii see ol.

Heti aamul pualenpäivä aikka riänsin toril, ko kerra ol käsketty (lukijat suasitellu). Voi valtava kui suur ja färikäs see olika. Hansikkat mää ostin pualiks jo senkin tähre, et saissin kuulla kuapiolaist murret (pualiks siks, et  olen rispaantuneil roudaushanskoil kulkenu ihmiste ilmoil koko syksyn) - ja kuulin. Mitä geminaattoi! Redusointei! Omenamyyjä yllätti munt tiätämäl täsmälles, misä o Hinnerjoki.

Lisäks kaupunkist löytys jotta erityisen harvinaislaatust: Postin konttori! Otin siit iha lähikuvan.


Iso museokeskittymä - mun toiveuni - o ihan keskustas. Ostin monen-museon-yhteislipun ja hihkusin läpitte muhkia hianoje näyttelyitte ja interjöörie. Kunnemmää olis saanu tulla tänne viikoks! Onk mun pakko lähte? (O. Nimi on keikkajärjestäjän paperis. Eikä kenenkä ihmisen tyä voi olla museoasiakas. Headhunterit: jos semmone virka aukke, tääl olla! Voin tulla erullisest.)

Anita Snellmanni syränt riipivä sikamaalaus ja lintukauppiastaulu, 1950-luvun kaupunkasunto, lämmin kakluuni, puuvaja, misä Saastamoise lankarullatehta jämäpuit sytykkeen, yrttimaa, pihamaal lippu liahumas aurinkos Aleksis Kiven päivän kiitokseks...

 
Mul on kamera täys museoihanuuskuvi mut en saa niit siält ulos. Enkä kehta mennä nyy keskel yät naapurhuane oven taa koputtama, et kerkkeiskös vähän kattoma mun tiarostomuatojani. Ei mittä, olla näi! Myähemmi sit.

Keikka vartte tultti ja keikka lähestys.

Musiikkikeskukses ol tivolinsinissi penkei ja avuliai miähi. Kirjamyynnis meil ol tiskin takan kiartueel ensmäst kertta Tuattaja-Riikka - ja nii vaa see moniulotteine naisihmine hoitel homman kotti ja kirjat asiakkail.

Kiartueen neljännelläkä keikal en uskonu, et täst selviän. Tosa kuvas olen juur kuullu et vahtestar sano, et o enä 5 minutti aikka alkamisse.

Kuva: J-J Nippala

Asiakkat - lukijat-kuulijat - oliki valla lutussi. Ensmäne pualtuntti men hiljasuure vallites - mää jo ajattelin, et mahtak ihmiset orotta, et kosk see lopetta. Mut ei! Taputettin takasinki! Eikä kettä lähteny kesken keikan pois! Runotoivei ol liuta - ja harvinaine Södergrani velipoikaki iha huuretti yleisöst luettavaks (semmost ei kyl Satakunnas olis tapahtunu). Runo on pitk ja haikkia - mut luvin.

Kerttaka ei perunakori puronnu päähä, en kompuroittenu, en hukannu kirjoi, en unhottanu kiittä äänimiäst. Ettei vaa munst olis tulos asiaihmine.

Olipas mukavaist seeki, et yleisöl ei ollu suurt kiirut kotti. Jäivä juttelema ja kuulumissi kertoma ja kanssahihittelemä. See on tarkotuski!

 

Kiitos tulemast hyvä  kaupunk Kuapio, hyvät kuapiolaiset ja kauemppaki reissannet (yhretki tul Helsinkist saak. Teki miäl lahjotta heil Suamen kartta).

***


Mitä huamen? KUHMO! Tiäräktee mitä mul  o sanottu? Itä voi yllättä. Mut mil taval? Katota 11.10.klo 19!

 

Heli

 

 

 

 

 

 

 

 

Meijän kiartueguru Tea sanos, et keskmäärin kiartueel o vaikkioimmat ensmäne, kolmas ja seittemäs keikka. Tänä kolmas. Heti jo puistatutti, et Mink virhe mahran täl kertta tehrä.



Onneks runokaravaani sai jännän kutsun Lahren Hollolast: Tulkka viarailema askartelutarvikevarikol! Helmisäkei, kulkushyllyi, huapavuari, knappilaarei, nauhakilometrei, timanttei, safiirei, smaragdei, viit vail aitoi kimmellyksi. Oi kuin karmiva ol lähte pois ja jättä see kaik kaunis ja tarppeline sin muil. Kiitos helmivarastonhoitajal!

Kuvan plättän tähä myähemmi.


Huittisten keskustas kirjakuskaaja-Ode joutus ajama 10 km/h. Sen syrämest nii otti nee keskustan patsaat. Semmossi nee kyl o, et kuka vaa viäre meneki seisoma, näyttä kauniil ja freesilt.  Niist ei laiteta nyy kuvi, ettei lukijakuntaki järkyty.

 
Jo häämötti Risto Ryti-sali, tutui sinissi penkei, vaijereil ja vastapainoil toimiva Kalevi Sorsan aikkane hissi - kaikkias hyvä paik runoilla.


Mää ole nii helpottunu, et paikallisetki ol sama miält - ja viäl oveltaki ostiva seittemänkymment lippu.
Hyäkkäsin riamumiälel pualekstoisttunniks pulisema. Satakuntalaise ei ol mittä riahaantuji, ja mää kestän sen oikke hyvi.  Ei heekä kokonas saanu totisena olttu - mää selväst kuulin hihityst!

Kuva: Miikka Lappalainen


Keika jälkke mun piretti ko piispamunkki pappilas. Iltapalapiirakoi ja virkistysjuami ja ilossi ilmei ja jutui tiskipöyrän alakaapist!


Mää viäl vaa ihmettelin, et kosk see virhe ja vastus nyy tule, ko nii luvatti et kolmannel keikal kuulu. Ei nee osunukka kaik mul... Monitoimi-Ode eksys laval mailmanpyärän kiärtämisen toimes - taik sit see teki tahallas sen valokeilan läpitte juaksun. Takahuane ovi jumittus lukko, mää tois pual, keikka-emäntä Tea tois pual, enkä meinannu koko lavalt päästä keika jälkke pakenema. Kiartueauto ei suastunu sulkema takaluukkuas - iloseste see vauhris tuuletteli niin perunahamei ko eväsleippiäki. Autosalva hualto reeras. Hyvä! Kotti lähteis isomp selvitettävä ol see, et ei koko kaara liikkunu. Akku tyhjä... Ruskiasilmäne miäs, Huittisten taksiasema ja Caritan kaapelit tarvitti sihe,  et hurahti käyntti. Kiitos viäl joka ainoal!

Täsä raportis on kauhia vähän kuvi nyy. Mut ei meijä loppuilla ilmeet siäl pimiäl parkkipaikal mittä nii juhlallissi ollu. Mut runoväest jäi onnelline miäl ja talkkareist ja niitten papukaijapihreist ja koko huimast Huittisest.


Huamise välipäivä aikan liikutan itteni halki syyskauni Suame iha Savon syränmail Kuapio saak. Musiikkikeskukses keikka siäl lauantain 10.10. klo 19, Aleksis Kiven päivän.  Haaveilen mustikkakukost (en ol ikän maistanu) ja salin täyrest etukenollissi savolaissi!

 

Heli

 

 

 Ainaki näi hyvä!

Kottaraisparvi, kirkast paistet ja nolla pilve. Ajokeli, runokeli, Lahti-keli mahti!Järvenpääst lähretti kolmel autol ja varmal miälel siit, et tänä mee näytetä ittellemme, et kyl mee jämäkkäki keikka osatan tehrä!

 

Kuva: Outi Soininen

Sibelius-talo ittessäs o mailmannähtävyys ja -kuultavuus - ja kummosel paikal see onka! Sisävesisatama sisävesijärven kainalos syysvesien kimallukses.

Lahtelaine yleisö o ain ain ain ollu nopia herämä. Heti ensmäsest perunast siäl saattin kii, mitä mää yritän. Ko kysysin, ketä o ensmäst kertta keikal, kolmasosa nost käpäläs. Onneks tulitte! Onneks tuliva myäski nee, ketkä on tullu ennenki. Järvenpään-suuntasis ilosis yleisölukemis mennä. See o nii ihana, ko järjestä ja värkkä ja keksi ja toivotta tervetulleks - ja kutsu oteta vasta.

Perinteikäs lavakuva: J-J Nippala


Tänä jotenki sujus kaik, niinko järvi olis ollu peilityyni mut purjeis myätätuul. Niinko olis ollu rasvatut luistimet ja ohjaustehostin juur huallettu.

Ihan piäneks sohlinkiks voi laske sen, et marssisin laval ruojani lukema kokonaine mynthon suus. Ko tulomusiikki loppus ja tul aika alotta, huamasin, et herrajumala, see olenki mää, kene suust pitäis ruveta näit runoi tulema, ei nee tul knapist eikä koneest. Kätkin paftillin fuun uumeni ja laufufin reipaaft vaa - onnekf fee hyvi nopiaft fuli ja ääntamyf palautuf taaf normaalikf!

En lakka ihailemast Lahren kulttuuriväkke, ko ajast toisse saavutte paikal juur sama aikka ko määki. Kiitos teil ja kiitos teijä hyväl Sibelius-talol ja meijä ratkireippaal runoretkueel! Oden suarituspainemittarirannekkees  14 000 askela tänä.

***

Huame - siis tänä torstain - o vuaros kotomaakunta Huittine! Hu! Kui mun käy! Satakunta - tulektee munt kattoma kauemppaki?

 

Heli

 

 


Ensmäsen kiartuekeika aamu alko rauhalliseste. Auraviihteen Tea-Muru käve munt hakemas koto-ovelt ja piti mul tenti. Onk perunahame? Onk pjuutipoksi? Onk keikkakäsikirjotus? O! O! O!

Sen kirkkamppa ei voi lokakuine päiv olla ko tänä. Oliskos tääl joku ryijyntekijä? Mul o aihe-ehrotus: tehkäs simmone ryijy, misä tuul pyärittä kellassi koivulehti kuusimettä vaste syksyn kelta-aurinks. Nee värit, nee muarot!


(Majoituspaikan seinälumon kuvasi Soinisen Outi)


Notkianas ko nuar norsu! Terävänäs ko partavaahto! Selkkiänäs ko Moskovan metro!
Niil tairoil alko mun Keskkokkone Perunannostokiartue Järvenpääst.

Nyy tääl Härmän Ratin majotuspaika hirsiseinie suajast, opetustaulujen alt o huajentunu olo kirjotta. Nyy see o liikkeel.

Olen orottanu runokiartue alkamist nii into ja kiäl pitkäl, et menin ylikuntto ja -kiarroksil, ko sain viästin, et yhtäkki Järvenpäätalol on pakkautunu yli 400 runoihmist. Huima! Hiano! Järkyttävä!

Enne runoehton alkamist - 6 minutti myähäs! - maailmanpyärän pystytyst, ääniefektien testamist, kirjapinojen kiillottamist, tukkavärkin letittämist.

Onneks mul o hyvä turvaryhmä kiartuehenkilökunnas. Välil tuntus, et olin tullu oman suaritukseni kans Järvenpään sijast järjenpäähä. Olen ain ja Lähtisiks föli? -kirjassaki paasannu siit, et töpninkei tule aina - suuri ja piäni - mut yleisöl ei myännetä ikinä mittä. On kumminki pokkana aika vaikia lukke lavarunoi Aapisest, mikä makka takahuanen pöyräl. See syäksytti hakema. Hetken pääst puuttus  Pulu uis. Perkkoma!, olis meijän Tea sanonu. Luvin ulkko ja omast pääst Lehm ja koiv -runon, ja iha yht virket vaja see onnistuski.

Oi onni, et Järvenpäätalon yleisö ol lentto siivittäväist, armahtavaist, nauravaist, tömisteleväst, vislavaist!

Ja sitä pakettie määrä mul! Kukkassi! Uimaseuran tervessi! Perunalastujaki...

Kyl ol kiva teit kaikki tavata - yleisös ja kirjajonos ja muuto vaa! Kiitos ko tulitte. 


Sibeliussalist suunnata matka Sibeliustalol, lyyrisse Lahte. Hei siäl: tulkka järkyttämä munt!

 

Heli

 

 

 

Mitä mää tiärän Hämeenlinnast?

Paikkakuntapulinasarja2, osa 12/12

  

Mää ole entises elämäs viättäny paljonki aikka Häme metis ja kirjottanu niist runoiki.

 

VINKEI YKSNÄISIL NAISIL 1

 

Laitlan kaupunkis, kaalimaan takan

asuva Suamemaam pantavimmap polismiähe,

heijän kaffehuanes ikkuna o nii matalal,

et lyhkäsempki naisihmine näkke.

 

Porim pohjospual, valimost vasemal,

kasvatetta syätävimmäk kirkomiähe,

heijä lentäjälakkis alt kattova Susihuka silmä

ja käres o äitin kutoma vanttu.

 

Hattulan pappilas, Häme metis,

o jäljel muutama kirvesmiäs,

kannatta saalista viäl ko saa,

heijät tuntte tupsukorvist.

 


© Heli Laaksonen, Raparperisyrän 2002

 

 

Lähtisiks föli? -reisukirjas olen Hämet myäski kuvaillu laviast: ”Olen käyny kerämäs Häme-kokemuksi Rinkelinmäen jääkiakkohallis, Hattulan ikivanhas-iättömäs Pyhän ristin kirkos niityn keskel ja Paletin korttitehtail, misä ol mm. kunnioitust herättävä hileenlisäyskone!

 

Hämes joka metän kulma ja pellontilkku hihku historia. Vastantulevil miähil voi helpost kuvitel kivikirvet koura ja hirventaljahousut. Naisihmisetki sano Morjes.

Hämelinna o ainut paik, misä mun seurueel kiältäyrytty tarjoilemast - viäl mun tähteni. Viimevuastuhannen pual viätin ehtoot Birgeris mun kivoje mut hirasliikkeiste hämäläisystävie kans, ko tarjoilija tul sanoma, et meijän tarttis olla joko hilja taik lähte. Viäreisest pöyräst ol tullu valitus, et hee ei pysty enä kuuntelema tota Turu murret. Mee mentti muual möykkämä.”


Onneks sittemmi Hämelinna o ottanu munt myätämiälisemmi vasta. Jos tott puhuta, ni Verkatehtan keikat o ollu tähtihetki! Ammattitaito näky koko talos. Pukuhuanetilat on tarkotettu esiintyvil ihmisil, peilin pääl ol hyvä valo eikä mikkä itsetunnonlatistusloistelamppu, o design-divaani huilamisse.

Lisäks takahuanesse kuulus kuulutukset. Esityksen alkuun viisi minuuttia - ja sama brittiaksentil, et mu lontoolaisetki kuulijat tiätäis, misä mennä: ”five minutes”. Kyl see saa paatuneemmanki kaarnankankkiaks, ko tommosen tiarotukse saa lavan taa, ja tiätä, et enä ei voi peruutta.

 

Tekniikan toimimine o ittestäs selvä, ko Turun Logomon äänsuunnittelija Auvise Janne o Verkatehtaanki salin äänentäny.

Parast kaikest o ollu lempiähempiä hämäläisyleisö, lämmin ko vastmunittu muna! Sen tähre olenki erityise hilppiäl miälel, et meijän perunannostokiartueen päätöskeikka o juur Hämelinnas! Oleksää siäl?

 

 

Heli

 

 

* Heli Laaksosen Keskikokoinen perunannostokiertue Hämeenlinna Verkatehtaalla ti 20.10.2015 *

 

Täsä päivitykses ei ol nyy ainuttakan kuva. Arvatka kui? Tänä alka kiartue ja munt tarttis olla täyt häkä jo nukkumas, et olen virkune ko silli!

 

 

Mitä mää tiärän Tampereest?


Paikkakuntapulinasarja2, osa 11/12

Vaik kuin koitettais väittä, et turkulaissyntysen ei kuulu ihailla Tampere, ni mää ihailen kumminki. Fölikirjas mää sen jo sanosin: ”Tampereel on kova kulttuurikunto, yleisö tule paikal ajois ja vyärymäl. Musiiki&Median paneelikeskustelus kuulin ensmäst kertta, et mummut sano viihretaiteilija Elastist Joustavaks. Tutustusin siäl Silvennoise Heikki, kenest Esko Roine o sanonu, et hän ei ol koomikko jumalan armosta vaan erityisestä pyynnöstä. Heikki tarjos mul paneeli jälkken kaffet ja painotti, et rahaa on! (Kaffe 2,20 e.).  Tampereel on Pispala, ja huvittelen itteni kans ajattelemal, et mitä jos see oliskin Pipsala.”

Tampereel olen ensmäst kertta elämässäni nähny myäski Roineet – Eskon ja Eilan ja Ernamon Tuijan ja Saarelaise ihana-Ilmarin, ko nee esiintysivä mun näytelmäs Lukkosulaa ja lumpeenkukkia.

Viimeks olen käyny Tampereel syyskuu alus, ko Iskelmäratio kutsus haastateltavaks. Heijä naistehuane seinäl ol esitetty varavessapaperirullan sijainti esimerkillise havinnollisel kaaviol:

 

Samal reisul löysin ittelleni laukontorilaiselt kirpparilt ihanan syysmyssyn! Joku ol ajatuksissas viäny sen keittiötavaroitte osastol.

Kuva: Miikka Lappalainen



Tamperesympatiast hualimat määki silti liävän ilkikurisest hihitin, ko ensmäst kertta kuulin romanttisen Balladin Tampereen neitosest. See o nimettömäntekijän kansanperinnet, ja mää olen sen mun ystävältäni, laitlalaiselt Siltamäe Markus-vainaalt oppinu. Olektee Tampereen kulttuurväki tätä kuullu (Lauleta haikkial, vähä laahaval nuatil):



TAMPEREEN NEITO

Se ilta ihanainen viel säilyy muistoissain,

kun neidon Tampereella ens kertaa kiinni sain.

Se neito oli kaunis, solakka varreltaan,
oli silkkipuku yllään ja huntu kasvoillaan.

”Halloo”, minä huusin hälle ja hän nöyräst kumarsi.
ja noin viisi minuuttia hän minut hurmasi.

Ja niin kuin unissani rinnallaan astelin.
Oi nauti, nauti rinta, seurasta enkelin.

Hän vihdoin mulle lausui: ”Minua nukuttaa”.

Minä pyysin: ”Enkö myöskin sisälle tulla saa?”

 

Hän kainoellen vastas: ”Ei ole tapa se,
et tytöt Tampereella vie ojan sisälle.”

 

Mut vaik hän ensin kielsi, niin laski kuitenkin.
Ja hänen huonettansa ympäri silmäilin.

Hän viittas mulle sängyn: ”Vois käydä nukkumaan.”
Ja itse myöskin riisui pois silkkipukuaan.

Hän tukkans sekä hampaat pöydälle asetti

ja suuret lonkkatyynyt lanteiltaan irroitti.

Ja lasisilmä myöskin pöydälle vierähti.
minä jo kauhuissani ovelle hyppäsin.

 

Ja tuon silkkipuvun kanssa
tuo enkel haihtui pois.
Ken tuota kaljupäätä
nyt enää lempiä vois!

Sen sanon, etten koskaan kiinni ota, piru vie.
Neidoilla Tampereella lainatut luutkin lie.


(trad., mut on see nuatitettu Lauluttoman lännen lauluis, ja levytettykki, Puukenkki-orkesterin esittämän)

 


Tampereen esiintymispaik on tosi rock: Pakkahuane tullikamaril. Luannostas sin istuis paremmi Popeda, mut mää koita olla mahrollisimma vähä Pate ja mahrollisimman pal sanamaija Heli, ja runoillani lämmittä vilusimmanki tamperelaise!

 

Heli

 

* Heli Laaksosen Keskikokoinen perunannostokiertue Tampereen Pakkahuoneella ma 19.10.2015 *