Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 


Mul ei ol ennenkä tämä suviaik sopinu.

See teettä kaikenäköst kummallist. Esimerkiks mää rakastusin tulenpalavast Raumal marketis. Avomaankurkku. Mun lukijat voi muista, et avomaankurkuil o mun sialussani iha erityinen paik, mut ei mul ol koska ennen tämmöst käyny. See kurkku oli siäl laaris nii soma ja kippura ja pulleroine - ja jotenki yksin kaikkie muitten keskel. Punnittin ja ostin ja vein kotti soffatyynyn pääl. 

Orottelen helteitte ja tämän hullutukse pikast ohimenemist. Kurkut o nii lyhytikkässiäki, ei nee elä niinkä kauan ko joku kääpiöhampsteri. Mitä mää sil teen? Syäminen tuntuis täyrelt kannipalismilt eikä sitä elävält tekis miäl hauratakka. Voi mun kurkkuystävä!

***

Olen reisannu vähä Rauma kauempanaki - iha Latvias saak jälles! Siit matkast liirumoisin jo aikasemmin tonne mun Lausuu Latviassa -sivustol.

Kotomaastaki löyty nyy kaikelaist hiano. Ison kirkon eli Helsinkin Sinebrychoffin museos o yks ihanamppi näyttelyi, mitä olen ikä nähny. See on Puut ovat runoja, jotka maa kirjoittaa taivaalle. Siäl o valokuvi ja maalauksi, misä on puu pääosas - harvinaise herkkämiälisest koottu näyttely! Vuare loppu saak o aikka mennä kattoma.

Laitlast kuulu simmonen kiva uutine, et Walon talon seinämaalaus saatti valmiks ja telinetki pois. See on kaunis ko voileipäkakku siäl mäen pääl.

 
Walon ja kurkun kuvan otti tunnetust Lappalaise Miikka.

***

Iso osa ajast mene nyy Aapisen tulemise valmistelemisse. Olen kuuliaisest koonnu noit mun Aapistehtäväsivustoi, tehny haastattelui ja kekkaillu Rauman OKL:läisten kans harjotuksi. Julkkarit o sit 3.8. Lapin Teeälläs ja vähitellen tarttis tavotella niit mun kanssaesiintyjiäki eli Runomukuli. Lisäks kuvittaja Warstan Elinan kans ollan tekemäs aakkoskuvist piänt kiärtävä näyttely, mikä kans alka siält Lapist.

Mää, ketä en ol ollenka käytännölline, saan menemä valtavan pal aikka ihan tavallissi säätämissi, simmossi, mihe mun vähäflik Odel esimerkiks menis 0.3 sekuntti. Senkaltane filosofia mul kumminki o, et ko kirja kerran julkasta ja kirjan kans koitan itteni elättä, ni sen tunnetuks tekemise ette täyty tehrä kovast tyät. Sitä murhelisemmaks mää tulin, ko olen Suame kiärtäessän huamannu, et harvas kirjakaupas o mun (taik juur kenenkä muunka) runokirjoi myynnis. Ei uussi ei vanhoi. Et mikä ajatus täl mun kaikel vähtämisel o, jollei mun runolukijani saa kirjoi ko Laitilan kirjakauppa Ky:st ja Amazon.comist..? Kyl mää täst kustantajal jo mullittelinki ja hee kesälomies keskelt vastas ja koittava jotta asial tehrä.

***

Tämä päiväkirja alko kurkun kans hulluks tulemisel ja piänel hulluks tulemisel see o hyvä myäski lopetta. Sihe uuren kirjan tunnetuks tekemisse liitty myäski monalaiset lehthaastattelut. Mää toimittajist tykkän, ko hee on kans kiälihmissi ja heil o iso yleissivistys - ussemite ainaki. Viime vuasin olen yhä enemän törmänny sihe, et munt tulla haastattelema ilma, et olla luvettu yhtäkä mun kirja koska,  eikä olla aikomuksissaka niit lukke. Aapisen kans o ollu nyy muutamaissi tosi intellektuellei haastatteluhetki - ja sit on tämänkaltassi:

 

Tätä tämmöst mediapeli mää en ossa. Pystyktee käsittämä sen turhautumise määrän, mitä mää kirjailijana tunnen, ko mun kirja ei herätä haastattelijas mittän kiinnostust? Onneks sentä mul on kynä ja paperi ja päiväkirjaki, mihe pääsen tätä hämmennystäni purkama.

Välil ajattelen, et jos olis kaik mailma ajat annettu, ni menissin piirustuskoulu ja pyytäisin, et joku viisas ja taitava opettais munt oikke hyvin piirtämä. Sihe saak täyty näil ykstotisil tussiviivoil vaan pärjät. Olen näis kesäsekoonnuksis muutaman muunki ajatukse laittanu piirrosmuatto. Jos kehtan, ni laitan joskus tän.

Suvest ja hulluist hualimat ilost miält eri tahoil ja suunnil!

Heli

 

 


Mul ei ol ennenkä tämä suviaik sopinu.

See teettä kaikenäköst kummallist. Esimerkiks mää rakastusin tulenpalavast Raumal marketis. Avomaankurkku. Mun lukijat voi muista, et avomaankurkuil o mun sialussani iha erityinen paik, mut ei mul ol koska ennen tämmöst käyny. See kurkku oli siäl laaris nii soma ja kippura ja pulleroine - ja jotenki yksin kaikkie muitten keskel. Punnittin ja ostin ja vein kotti soffatyynyn pääl. 

Orottelen helteitte ja tämän hullutukse pikast ohimenemist. Kurkut o nii lyhytikkässiäki, ei nee elä niinkä kauan ko joku kääpiöhampsteri. Syäminen tuntuis täyrelt kannipalismilt eikä sitä elävält tekis miäl hauratakka. Voi mun kurkkuystävä!

 

Hei kaik osteopaati!
Fysioterapeuti!
Kiropraktiko!
Jäsenkorjaja!

Tääl asiakas telineil! Niinko kuvast näette, Walon talon seinän maalamine etene valla hyvi, ko hiuka venutta erkonomissi säännöi. Ko toine (eli Citroën-Janne) kurotta varpaillas ja toine (mää) sutikoitte pää alaspäi, ni hyvi ulettu maalama koko seinä ilma mittä ikävi rajoi. Kiitos viäl suve ensmäsel maalaustalkkolaisel! Tervetulo vaa muillekki – tehtävät jaeta innon, tairo ja hulluure mukka.

Intto, taitto ja hulluut pääsin seurama, ko eri sattumie jälkke kulkeutusin sanka lappi-teeälläläise metän keskel merikotkan pesäpuu al. Siäl ol yks tuttu ihmine ja tutu ihmisen tuttu, kenel ol annattu tehtäväks renkasta merikotka ja varusta toine niist lähettimilt.

Tolppakenkien kans renkastaja läks kiippemä siliä suara mäntty. Pesäpoikase oliva jo suuri, kaks flikka siäl ol. Isomp tuatti alas lähettime laittamist ja mittamist varte. Häne siive ensmäne väli ol 52 sentti (Ja toiset pual metri sitä viäl jatkus).

”Otaks syli?”, kysys toine lintumiähist. Mää! Mää ketä sain viluvärei jo siit, ko Hanna-ystävä pyys siluttama marsuas. Ei miälenkän tullu!

Poikane ot rauhallisest sen, et häne ol valittu mailmalaajust merikotkatutkimust suarittama. Ei juur rimpuillu, ei kiljunu eikä mullitellu. Kattelin nuaren kotkan kaunist ja rauhallist olemust, sen kirkkai ruskioi silmi ja mettä-uskottava nokka.

Emo lens sillon tällö ylitte, ei pitäny mittä äänt eikä tehny hyäkkäyksi, mut jäätävi silmäyksi hän meihi loi.

Mul ei pal tehtävi jääny, ko tönöttä kattomas niinko näre ja ojentta nestuuki sit ko lintumiäs ol silpannu taas mäntty ylös ja viäny poikasen takas pesän turvi. Kotka nimittäis läksiäisiks viils siaraime hänelt auk. ”Mut ei see sil mittän paha tarkottanu!”, painot lintumiäs.

Tiäräktee milt merikotka haise? Hiukan kanalt, mut enimmäkses iha järvituareelt kalalt.

***

Nyy mää annan teil viäl vinki ratio-ohjelmast: Yle Puheest tule urheilun lisäks joskus jotta ohjelmaki. Vähä yli-reippalt kuulostava mut muute virkistäväine Ali-Show käsittele koko kesä- ja heinäkuu aja huumori ja sen tekijöi. Lähetysaik on pitk, tunni verra, nii et o hyvä mahrollisuus kerranki pääst rauhas kuulustelema näyttelijöi ja koomikoi – ja heijä näkemyksistäs siit mikä o huumor, mikä naurutta ja mikä ei.

Siäl ain kysytä lempikoomikoi ja mää miätin kovi, mitä mää sanoissin, jos mult kysyttäis. Ko Ismo Leikola mutinoines o ain ollu lemppari ja Piapposen Tuija kans. Kaikkist väkevin huumorihmine on kumminki Ilari Johansson, kenel on puhuvimmat reiret, mitä olen ikä laval nähny! See on tommonen pitkkonttine syntyjäs jo vissi, mut ossa reisiäs käyttä ihan karehrittaval taval. Jos näette hänt, ni sanoka mult tervessi hänel ja kehuka niit kintui. Mää olin häne ja vallottavan esiintymiskouluttaja Niina Sai kans samal keikal Helsinkis, ko hämäläise mafia miähe oliva kutsunu, mut emmää kehrannu Ilari reisil siin mittän puhet ruveta pitämä.

 

(KUVA)

 

Piän moite – onk Ylen päälliköi linjoil? Yle Puheessaki o nyy viimese uuristukse jälkke ruvettu suasima toistuvi kanavajinglei. Tasasil väliajoil kiaku kummalline elokuvaefektidolbysurroundkuulutus Radio Rock -meininkil: KUUNTELET YLE PUHETTA!!! Hei Yleisration väki: Puhe o asialline asiakanava. Ei siäl kaivata mittä mainosvälihuutoi möriäl elokuvaäänel. Jos kuulija tahto tiätä, mikä kanava o meneilläs, ni see näke sen ratiostas.

Mukava pikkane vähä ajoneuvollinenki uutine. Olin ens Tampereel Annikin korttelis viarailul (luves vaik tost Tossavaise Jounin viisas maalaisrunoraatiaiheine runo ja muutaki selostust Annikin runotapahtumast: ) ja sit syrän-Hämees iha suvilomal.


Tapasin siäl hyvi erikoislaatusen kuvataiteilija Marjaana Koskivuare ja Sirkku Rehala-Anttila. Sit Lepaan savipajan pihas ol pyäriäakkunaine, hurmava Morris Swan, nii sulonen ko pualelitra vaniljajätskipaketti. Kaik, ketkä autoasioist hiukankin käsittävä, ruppeva jo huutama, et ei ol mittä Morris Swani olemas. Mut siäl ol! Kattokas ko koko paketauto ol sisustettu purjepaatti Swani henkes: siäl ol messinkist lista ja jalopuist seinä ja merimaisemataului ja köysikoristei ja see ymmyrkäine akkuna. Niim pal mää tykkä siit ihmislajist, kenel tule kaikki ihmelist miäle – ja sit viäl sen torekski jaksa muutta!

 

Alli Ullukka

(Nimi löyrys yhrest hautkivest. Olis tullu aikasemmi ette, ni olissin jo enne ensmäsenkä kirja julkasemist ottanu Helin tilal taiteilijanimeks. Esikoiskirjailija Alli Ullukka: Pulu uis.)



 


Hei kaik osteopaatit!

Fysioterapeutit!
Kiropraktikot!
Jäsenkorjajat!

Tääl asiakas telineil! Niinko kuvast näette, Walon talon seinän maalamine etene valla hyvi, ko hiuka venutta erkonomissi säännöi. Ko toine (eli Citroën-Janne) kurotta varpaillas ja toine (mää) sutikoitte pää alaspäi, ni hyvi ulettu maalama ilma mittä ikävi rajoi. Kiitos viäl suve ensmäsel maalaustalkkolaisel! Tervetulo muillekki – tehtävät jaeta innon, tairo ja hulluure mukka.


(Sunnunta 16.6. klo 12-14 o muute Walon talol kaikil avome ove! www.laitilanwalo.net)

***
Intto, taitto ja hulluut pääsin myäski seurama, ko eri sattumie jälkke kulkeutusin sanka lappi-teeälläläise metän keskel merikotkan pesäpuu al. Siäl ol yks tuttu ihmine ja tutu ihmisen tuttu, kenel ol annattu tehtäväks renkasta merikotka ja varusta toine niist lähettimil.


Tolppakenkien kans renkastaja läks kiippemä siliä suara mäntty. Pesäpoikase oliva jo suuri, kaks flikka siäl ol. Isomp tuatti alas lähettime laittamist ja mittamist varte. Häne siive ensmäne väli ol 52 sentti (Ja toiset pual metri sitä viäl jatkus).



”Otaks syli?”, kysys toine lintumiähist. Mää! Mää ketä sain viluvärei jo siit, ko Hanna-ystävä pyys siluttama marsuas. Ei miälenkän tullu!

Poikane ot rauhallisest sen, et häne ol valittu mailmalaajust merikotkatutkimust suarittama. Ei juur rimpuillu, ei kiljunu eikä mullitellu. Kattelin nuaren kotkan kaunist ja rauhallist olemust, sen kirkkai ruskioi silmi ja mettä-uskottava nokka. (Kameran kans ol mukan Lappalaise Miikka).



Emo lens sillon tällö ylitte, ei pitäny mittä äänt eikä tehny hyäkkäyksi, mut jäätävi silmäyksi hän meihi loi.

Mul ei pal tehtävi jääny, ko tönöttä kattomas niinko näre ja ojentta nestuuki sit ko lintumiäs ol silpannu taas mäntty ylös ja viäny poikasen takas pesän turvi. Kotka nimittäis läksiäisiks viils siaraime hänelt auk. ”Mut ei see sil mittän paha tarkottanu!”, painot lintumiäs.

Tiäräktee milt merikotka haise? Hiukan kanalt, mut enimmäkses iha järvituareelt kalalt.

***

Nyy mää annan teil viäl vinki ratio-ohjelmast: Yle Puheest tule urheilun lisäks joskus jotta ohjelmaki. Vähä yli-reippalt kuulostava mut muute virkistäväine Ali-Show käsittele koko kesä- ja heinäkuu aja huumori ja sen tekijöi. Lähetysaik on pitk, tunni verra, nii et o hyvä mahrollisuus kerranki pääst rauhas kuulustelema näyttelijöi ja koomikoi – ja heijä näkemyksistäs siit mikä o huumor, mikä naurutta ja mikä ei. http://yle.fi/puhe/ohjelmat/ali_show/

(Piän väli-moite, etteivät ylpisty Ylel – onk päälliköi linjoil? Yle Puheessaki o viimese uuristukse jälkke ruvettu suasima toistuvi kanava-jinglei. Tasasil väliajoil kiaku kummalline elokuvaefektidolbysurroundkuulutus Radio Rock -meininkil: KUUNTELET YLE PUHETTA!!! Hei Yleisration väki: Puhe o asialline asiakanava. Ei siäl kaivata mittä mainosvälihuutoi möriäl hollywoodiäänel. Jos kuulija tahto tiätä, mikä kanava o meneilläs, ni see näke sen ratiostas.)

Alin shows ain kysytä lempikoomikoi ja mää miätin kovi, mitä mää sanoissin, jos mult kysyttäis. Ko Ismo Leikola mutinoines o ain ollu lemppari ja Piapposen Tuija kans. Kaikkist väkevin huumorihmine on kumminki Ilari Johansson, kenel on puhuvimmat reiret, mitä olen ikä laval nähny! See on tommonen pitkkonttine syntyjäs jo vissi, mut ossa reisiäs käyttä stand-upis ihan karehrittaval taval. Jos näette hänt, ni sanoka mult tervessi ja kehuka niit kintui. Mää olin häne ja vallottavan esiintymiskouluttaja Niina Sainiuksen kans samal keikal Helsinkis, ko hämäläise mafia miähe oliva kutsunu, mut emmää kehrannu Ilari reisil siin mittän puhet ruveta pitämä.

 

 (Oli siäl samas Häme-tapahtumas Raimo Sailaski puhumas, mut hän ol "Asiattomilta pääsy kielletty" -alueel. Meijän porukka käskettiin pysytel reunan täl pual.)

****

Mukava pikkane vähä ajoneuvollinenki uutine. Olin ens Tampereel Annikin korttelis viarailul (luves vaik tost Tossavaise Jounin viisas maalaisrunoraatiaiheine runo ja muutaki selostust Annikin runotapahtumast: http://jounitossavainen.blogspot.fi/) ja sit syrän-Hämees iha suvilomal.

Tapasin siäl hyvi erikoislaatusen kuvataiteilija Marjaana Koskivuare (www.marjaanakoskivuori.fi) ja sirkuse-virkuse Sirkku Rahunen-Ahtilan, ketä tunnust laulavas 7 tuntti alilakkamat nurmikko ajaessas (www.kuvataiteilijasirkku.com). Sit Lepaan savipajan pihas ol pyäriäakkunainen paku, hurmava Morris Swan, nii sulonen ko pualelitra vaniljajätskipaketti. Kaik, ketkä autoasioist hiukankin käsittävä, ruppeva jo huutama, et ei ol mittä Morris Swani olemas. Mut siäl ol! Kattokas ko koko paketauto ol sisustettu purjepaatti Swani henkes: siäl ol messinkist lista ja jalopuist seinä ja merimaisemataului ja köysikoristei ja see ymmyrkäine akkuna. Niim pal mää tykkä siit ihmislajist, kenel tule kaikki ihmelist miäle – ja sit viäl sen torekski jaksa muutta!


(Mun ja Swanin kaverikuvan ot kiva Serkku-Anu.)

 

T: Alli Ullukka

(Nimi löyrys yhrest hautkivest. Olis tullu aikasemmi ette, ni olissin jo enne ensmäsenkä kirja julkasemist ottanu Helin tilal taiteilijanimeks. Esikoiskirjailija Alli Ullukka: Pulu uis.)



 


Sil aikka, ko Ajopäiväkirja ja koko Hulimaan sivusto o hakkeroittu ja pystytetty uurestas, o ainaki tän meijän kantil tullu suvi. Vuareaikojen tulemine ja lähtemine o mun kokemukse mukka niit harvoi asioi, mist voi sanno, et ”Asioilla on tapana järjestyä”. Luanto o nii rakas mul senkin tähre, et mun ei tartte sitä säätä. Jälleski meijä vanhan talon perennat nous maast ja kottaraisenpoja vartova lennojohrolt lähtölupa, vaik en ol yhtä ehtiny heit auttama, en munimises enkä lehtvihriän yhteyttämises.

 

Miikka kuvas täst iha akkuna alt poimitui keväthianoi: akileijan lehti, helmililjoi, narsissei, raparperinkukkase ja häirintynen tulppaaninki.

Kukkaste ja kottaraiste lisäks ilon o ollu lintujen tomukylpytaipumus. Kui hee nauttiva ko pyärivä koko 30 kramman painollas ihanas, puhristavas kuivamullas. Jos saiski seuravas elämäs olla varpusen kylpykuappa syrenie al! Eik muistut aika lail munkkipannu tämä maa (peippo on puine):

Naapurin juur kylvetys ohrapellos käve frouvafasaaniki hurmoksellisest kiärittelemäs pölys. Sen jäljilt viljelykses o nyy pesufatin kokkone tappioala.

****

Lounaissuamemurttene Aapine o jonos painokoneissi ja koitan olla kovin pal ajattelemat sitä, ettei vaan tulis miäle joku asi, mikä olis pakko korjata, ko korjaukset ei enä kumminka kerkke. O moninaissi syit, mink tähre mää Aapisen tahtosin tähä maahan tehrä, mut yks syy o see, et olen itte kasvanu niitten kans ja tahtosin eres jotenki samoi elämyksi välittä. Sekä isän et äitin vanhemmitte vintil luvin mukulanas hiiskumat ja mailmamenost mittän tiätämät vanhoi aapissi ja lukukirjoi. Olen huamannu, et mun moraalikäsitys ja elämänäkemys pohja mones kohta niihi. ”Ystävällisyys palkitaan.” ”Lapsi, kasva kansallesi iloksi ja kunniaksi.” ”Älä ylpisty.” ”Ethän oikkuile.”

Emmää niit ain nourata, mut sillon ko joku asia mene vääri, mul tule miäle, et jos olissin tehny niinko Lasten lukukirja vuarelt 1951 opetti, en olis täsäkä nyy törttöilemäs. Aapisäänikirjan tekemisreisul see tul taas ette: oikkuilust tul hankaluuksi. Mul o nimittäis simmone älli, et jos voin välttä, en men niil samast puust tehtyihin ketjumega-asemil. Koitan katto jonkun omaperäsemmä. Mu uures runoautos (mink nimi o siis Vappu Tuomas Tulkku, jollen ol maininnu) rupes olema tiän pääl pensa vähis. Ajelin Forssan pensakeskittymä ohitte ylppiäst ja ajattelin, et ton en nyy ainaka men. Proplemi ol vaa see, et niit piäni söpöi vaihtoehtoi ei sit ollukka.

Voik tee kuvitel, et mää onnistusi valittema ruuhka-Suamest reiti, mink varrel o 80 kilometri väli ilma ainuttaka tankkausmahrollisuut. Runoauton pillit huus ja valot vilkkus: fuel too low! Juujuujuu, älä jänkkä siin! Pirin ittelleni talourellise ajon koulutust, huruttelin nii hittaste, et puimuritki ohittel ja tälläsin itteni tukkirekan taa, et see imis munt ettippäi. Alamäet vapaal (nii meijä sukulaismiähetki o ain tehny). Jessus ko hävetti jälles: ko nykyautoilijan ei tartte mittä muut osata ko tankata, ni tämä sanamuija (yhres kirjakaupa mainokses ol nii) ei siitäkä selvi. Vihroviime! Mailman kaunein simpukkamerkki taivarannas! Tankkasin hiuka yli 50 litra. Hualtokirjas sanotti, et tankin tilavuus o noin 50 l. Opetus: älä väheksy eres ketjuasemi.

 ****

Huamattavast vähemä arkipäiväne sattumus käve yhten yän, ko tulttin Turu reisult. Valokeilas näkys, et tiä vartte ol tuupertunu joku. Piti pyssät. Menttin kattoma. Ilves! Nätti littana ilves! Ehjä mut elotoine. Tiä oli pimi ja hiljane. (Myähemmin luvetti lehrest, et see ol törmänny aikasemmi auton kans ja lähteny siit omil teilles toikkaroittema).

Kuski, rohkia miäs, ot ilvekse syli. See ol viäl lämmyne. Hän nost sen runoauton taa (mun esiintymispöyrän pääl. Onk jonku muunki pöyräl ollu ilveksen kualavana?!) Polis ei puhelimes osannu varmaks sanno, mitä tiält löyretyl  rauhotetul eläinvainaal kuulu tehrä, mut naapurin metsästäjämiähet tiäs. Nee lähetetä linja-auton kans Oulu, Eviral. Sin meijä ilves sit aamuste paffilaatikos läks. Mun pualest sen kaunis sialu sais kyl jäärä tähän pihapiiri.

 

Otin kuva, vaik suur sääli käve. Voi hänt ja hänelaissias. 


 ***


Täsä eres o jännittävi päivi, ko olen menos yhte lähikoulu kertoma mukulil Aapisest. Olen esiintyny elämässän lapsil yhren kerra, ykstoist vuat sit... Lähettäkä mul voima ja viissaut!

 

Heli





 

Sil aikka, ko Ajopäiväkirja ja koko Hulimaan sivusto o hakkeroittu ja pystytetty uurestas, o ainaki tän meijän kantil tullu suvi. Vuareaikojen tulemine ja lähtemine o mun kokemukse mukka niit harvoi asioi, mist voi sanno, et ”Asioilla on tapana järjestyä”. Luanto o nii rakas mul senkin tähre, et mun ei tartte sitä säätä. Jälleski meijä vanhan talon perennat nous maast ja kottaraisenpoja vartova lennojohrolt lähtölupa, vaik en ol yhtä ehtiny heit auttama.

 

Lounaissuamemurttene Aapine o nyy jonos painokoneissi ja koitan olla kovin pal ajattelemat sitä, ettei vaan tulis miäle joku asi, mikä olis pakko korjata, ko korjaukset ei enä kumminka kerkke. O moninaissi syit, mink tähre mää Aapisen tahtosin tähä maahan tehrä, mut yks syy o see, et olen itte kasvanu niitten kans. Sekä isän et äitin vanhemmitte vintil luvin mukulanas hiiskumat ja mailmamenost mittän tiätämät vanhoi aapissi ja lukukirjoi. Olen huamannu, et mun moraalikäsitys ja elämänäkemys pohja mones kohta niihi. ”Ystävällisyys palkitaan.” ”Lapsi, kasva kansallesi iloksi ja kunniaksi.” ”Älä ylpisty.” ”Ethän oikkuile.”

Emmää niit ain nourata, mut sillon ko joku asia mene vääri, mul tule miäle, et jos olissin tehny niinko Lasten lukukirja vuarelt 1951 opetti, en olis täsäkä nyy törttöilemäs. Aapisäänikirjan tekemisreisul see tul taas ette: oikkuilust tul hankaluuksi. Mul o nimittäis simmone älli, et jos voin välttä, en men niil samast puust tehtyihin ketjumega-asemil. Koitan katto jonkun omaperäsemmä. Mu uures runoautos (mink nimi o siis Vappu Tuomas Tulkku, jollen ol maininnu) rupes olema tiän pääl pensa vähis. Ajelin Forssan pensakeskittymä ohitte ylppiäst ja ajattelin, et ton en nyy ainaka men. Proplemi ol vaa see, et niit piäni söpöi vaihtoehtoi ei sit ollukka. Voik tee kuvitel, et mää onnistusi valittema ruuhka-Suamest reiti, mink varrel o 80 kilometri väli ilma ainuttaka tankkausmahrollisuut. Runoauton pillit huus ja valot vilkkus: fuel too low! Juujuujuu, älä jänkkä siin! Pirin ittelleni talourellise ajon koulutust, huruttelin nii hittaste, et puimuritki ohittel ja tälläsin itteni tukkirekan taa, et see imis munt ettippäi. Alamäet vapaal (nii meijä sukulaismiähetki o ain tehny). Jessus ko hävetti jälles: ko nykyautoilijan ei tartte mittä muut osata ko tankata, ni tämä sanamuija (yhres kirjakaupa mainokses ol nii) ei siitäkä selvi. Vihroviime! Mailman kaunein simpukkamerkki taivarannas! Tankkasin hiuka yli 50 litra. Hualtokirjas sanotti, et tankin tilavuus o noin 50 l. Opetus: älä väheksy eres ketjuasemi.

 

Huamattavast vähemä arkipäiväne sattumus käve yhten yän, ko tulttin Turu reisult. Keskel Eurantiät ol tuupertunu joku. Piti pyssät. Menttin kattoma. Ilves! Nätti littana ilves! Elotoine. Tiä oli pimi ja hiljane. Kuski, rohkia miäs, ot ilvekse syli. See ol viäl lämmyne. Hän nost sen runoauton taa (mun esiintymispöyrän pääl. Onk jonku muunki pöyräl o ollu ilveksen kualavana?!) Polis ei puhelimes osannu varmaks sanno, mitä rauhotetul eläinvainaal kuulu tehrä, mut naapurin metsästäjämiähet tiäs. Nee lähetetä linja-auton kans Oulu, Eviral. Sin meijä ilves sit paffilaatikos läks. Mun pualest hänen kaunis sialus sais kyl jäärä tähän pihapiiri.