Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 

 

Hiuka erilaisis hommis - rakkais ja kiinnostavis. Koostin Laitilan kaupunkinkirjastol elämäntyänäyttelyn mun armaast ystäväst Siltmäe Markuksest. Kustaa Hiekan kulttuuriviikoist se alko 21.1. ja o auk siäl 25.2.2017 saak.
Sin vaan kattoma - on kuvi, on sanoi, on santpaulioi!


Heli

 

 

MARKUS SILTAMÄKI - VALISTUNEEN KANSANMIEHEN SEITSEMÄN ELÄMÄÄ

 

Laitilalainen perinnemestari, Markus Veini Johannes Siltamäki (18.8.1925-21.7.2013) ei totisesti ollut tavallinen taivaltaja. Hän haltioitui kotiseutunsa lauluista, tansseista, historiasta, luonnosta, sanoista ja erilaisista kulttuureista - ja jakoi niiden ihmeitä koko elämänsä ajan muille voimiaan säästämättä.

 

Markus Siltamäki - valistuneen kansanmiehen seitsemän elämää -näyttely kertoo, miten viisaita ja valistuneita ihmisiä on Suomemme maassa kasvanut pienissäkin kylissä - ja siitä, miten värikkään elämän kulttuuria harrastava ehtii elää.

 

Koostin näyttelyn muistelemalla Markuksen juttuja, haastattelemalla hänen läheisiään, lukemalla lehtihaastatteluja ja katsastamalla Markuksen kirjahyllyn kertomaa. Näistä valitsin 7 erilaista kiinnostuksen kohdetta, 7 erilaista elonalaa. Markuksen yksityiselämästä näyttely ei kerro: jotakin siitä kuiskivat hyllyn lukuisat runokirjat ja Richard Bachin Lokki Joonatan, vapaudenkaipuisen linnun tarina.

Opintietä Markus kulki kirkonkylän alakoulussa, Raumalla oppikoulussa ja yhden talven verran Mikkelissä Suomen Nuoriso-opistossa. Sotarintamille Markus oli liian nuori ja hentoinen. Armeijan hän suoritti Helsingissä kirjurina. Markus Siltamäki ehti hoitaa kotitilaansa (kuvassa), olla töissä puutarhalla ja autotehtaalla. Jälkeläisiä Markuksella ei ollut - jäljen tähän maailmaan hän silti jätti.

 

Osin nuorisoseuroissa, osin omin päin toimien nuori Markus alkoi pitkäjänteisen tallennustyön,
ja valisti koko elämänsä laitilalaisia kansanperinteen ihmeistä.
Kalevalaseura myönsi
syystäkin kunniakirjan Suomen kansan hengen  perinnön tietäjälle ja taitajalle.


 Laitilan Nuorisoseuran näytelmäryhmän reippaita merimiehiä 1950-luvun puolivälin tienoilla: Ilkka Ala-Uotila, Aimo Anttila (kitaran kanssa), Markus Siltamäki ja Jorma Elo. Kuva Pekka Perkkolan kotialbumista.

 

Markus Siltamäki kotitalonsa pihalla Leinmäessä 1985 ja kruunuhääkulkueen sulhasen roolissa Laitilassa 1952
Näyttelykuva: Solina Saarikoski

Tutustuin Markukseen pian muutettuani Laitilaan 2001 - ja kieli-ihmisinä aloimme heti viihtyä yhdessä. Vierailut Markuksen luona olivat aina täynnä iloa, naurua ja ennen kaikkea oppia vanhoista tavoista sekä sen seitsemän sorttia makeaa. Suurimmat yhteistyöhankkeemme olivat Kukkaroho ja plakkarihi - Laitilan murteen sanakirja (2004) sekä laulukirja Lauluttoman lännen lauluja - kansan muistamaa musiikkia Laitilasta (2009, Laitilan kulttuuriseura Walo, toimittamassa myös Markus Rantanen)

 

Tuntemani Markus oli alkukainoudestaan päästyään säkenöivä sanankäyttäjä, hauska jutunkertoja ja auringontarkka kaikessa mihin ryhtyi. Joskus haikeus valtasi mielen - mitä elämästä jäi käteen, mitä minusta tuli, tuliko mitään? Tyypillinen esimerkki yhtäältä omanarvontuntoisen, toisaalta vaatimattoman miehen kirjoittamasta näytelmän esipuheesta: ”Näytelmä ova yhteistyäs kirjottanu Raili Valtanen ja Markus Siltamäki ja hän on kans yrittäny sitä niinko ohjat.”

Viimeiset vuotensa Markus vietti hoitokodeissa. Hoidon hän koki hyväksi, mutta ajattelutyön puute vaivasi: ”Mää olen niin kyllästyny!”, hän sydämensä pohjasta välillä huokasi. Markus kuoli heinäkuussa 2013. Markuksen hautajaispäivänä 3.8. oli myös oman lounaismurteisen Aapiseni julkaisupäivä - hänen äitinsä kotipitäjässä Lapissa. On kuin olisin
viestikapulan saanut viedäkseni.

 

Ymmärrettiinkö Markus Siltamäen suurisydäminen työ kotiseudun eteen? Monet ainakin ymmärsivät: Kalevalan juhlavuoden mitali, Yleisradion ja Kotimaisten kielten tutkimuskeskuksen valtakunnalliset tunnustukset, loppuunmyyty sanakirja ja hiljainen ihailijajoukko puhuvat omaa kieltään. Löytyi tuhahtelijoita: miten maalaisukolla voi olla niin fiinit harrastukset - jotta lippussi ja lappussi se ain kokko...  Sivistysmyönteisestä asenteestaan Markus ei onneksi koskaan luopunut. 

Mitähän Markus olisi itse tuumannut näyttelystä, yhden miehen ylistyksestä, numeron tekemisestä? Mitä mää mittä… Mielessään kai ollut hyvillään - huikea elämäntyö ei jäänyt huomiotta. Kunpa Markuksen nuorisoseuramainen, innostunut henki kulona leviäisi: omista nurkista voisi lähteä myös talkoisiin, tuoda omaa osaamistaan muiden käyttöön, kysyä ilolla,
miten minä voisin palvella kotiseutuani.

 

                                                          Heli Laaksonen, sanamaija, Markuksen ystävä ja fani vuodesta 2001

 

 



Kuva: Miikka Lappalainen

 







Mää vajaa-jouluihmine uin auttamat tämän maan jouluhulinas, mahrotoine o sitä välttä jos ihmiste ilmoil meina kulkke.
Sillon ko saa itte päättä, mitkä jouluasioist otta ikiomakses, tämän ajan kestä kumminki aika hyvi.

Hyasinttie sipulat o niinko louhitui suuri ametistei. Niit saa huushollis miälelläs olla ja sipulat jää kukkimise jälkke pitkäl kevässe akkunalauroil kiärittelemä.

 

Uuret kirjan sankarittaret Sylvia ja Tuija o hakenu syntymästäs saak - syyskuu lopust - mahrollisimma kuvauksellissi paikoi.
Ja mikä on kaunemppa ko kukkakauppa, siäl haiseki nii hyvält. Mynämäel Kukkahuone Augusta otti kirjoiki myyntti!

 

Joulus on tiätyst kirjailijan ilona myäski juur see kirjamyynni riahaantumine
Nii kohottunu miäl tule, ko joku pakiteera mun kirjan kultapapereihi ja sano, et viä sen mammal.
Erityisest Laitlan kirjakaupa joulunalus kirjalista näytti mun silmis kauniilt. Sylvia ja Tuija - meijä muijat ykkössijal!

 


Listaus: Laitilan sanomat 20.12.2016. Kirjatiedustelut ja tilaukset (22 e) postitse: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.

 

Kolmas hyvä pual joulus o meijän kylän himmelhanke - sähköputkist ja ledvaloist tehtyi jättihimmelei killu jo lähemmäs kolmkymment ympärs Kodiksami-Mäentaka-Sukkala-Kualimaan kyli.

Oman pihan himmel ja peltihirvi. Kuva: Miikka Lappalainen


Joku on tehny semmose rajumma versio aurauskepeistäki! Meilläki o himmeltalkkoi piretty, mut itte olen vaa semmosen parimetrise meijän pihal ostanu, liia hualellist tekemist on toi himmelhomma mul.

 

Meijän kylän Salme näyttä Sylvial ja Tuijal malli.



Ja neljänten hyvän pualen on kyläjoulukalenterit! Nyy jo 5. kerta meijän kylil o 1.-24.12. ain jonkun pihas jouluasetelm, millo mimmonenki, tunnelmallissi ja yllätyksellissi kaik!

Mediaki o meijä luukuil käyny, luves tualt, mitä Sanomleht Länsi-Suomi kirjotta: https://ls24.fi/raumalainen/lapin-kylissa-rakennetaan-tanakin-vuonna-perinteinen-kylajoulukalenteri

Kalenterluukku voi ol traktor kuuvalos...



... taik seimi kampaajan akkunal...                    (Kuva: Miikka Lappalainen)


 ...taik viarailu karjatilal ja navettokatin silmäisku...   (Kuva: Miikka Lappalainen)


...taik piänen torpan tunnelma....                   (Kuva: Miikka Lapppalainen)

...taik Lucia-lapse valo...

 

...taik glögihetki vanhas aitas...              (Kuva: Miikka Lappalainen)

...taik pukin paja satoines punasines autoines...                                  (Kuva: Miikka Lappalainen)

...taik omenpuu joulukuuse loistos.                      (Kuva: Miikka Lappalainen)



Hyvä kyläläise! Tämmöne joulkalenter rasitta yht talo vaa yhren päivä aja - mut kakskymmentneljäkertasena siit tule pimiän ajan moniviikkone valotapahtuma.

***

 
Joulkortei olen saanu tänäki vuan nii et huima. Kui VALTAVAN moni munt muista. Kiitos!
Mää en postittanu yhtäkä... Uskoka puhet: olette miäles ja syrämes, oikke salin pual!

 

Ja joululauluist. Joululauluist Sylvian joululaulu o ollu ajankohtane tänä joulun. Mut mitä laulaiska joulu Sylviast?

 

c) Kuva ja sana: Heli Laaksonen

 

Miättikä siäl joulupatjoillanne sitä! Kiitos täst 2016:st - see ol kummalline ja kiinnostava -  ja kaikelaist onnekast 2017!

 

Heli

 


Luuvalkone aurink
mustesinisel aamutaival
koivut kuulakärkikynäl piirretyi
syysmuutos läks juhannusruusuki.

Tääl me simpukat kive al
jääkansi suajan
joen pohjas
mikä hätä täsä.

Valo päin käänty viäl pohjonenki
ei tartte itte kammest kiärtä.

 

c) Laaksose Heli

 

Kuva: Miikka Lappalainen

 

 

 


Kuudennen Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon kuusi ehdokasta on valittu. Rauman Kodiksamin kulmakunnilta nimensä lainannut Kodiksamia-palkinto myönnetään vuosittain merkitykselliselle elävälle tai kuolleelle, uudelle tai iankaikkiselle, suomalaiselle tai ulkomaiselle kirjoittajalle, kauno- tai tietokirjailijalle. Tärkein palkitsemisperuste on unohtumaton lukuelämys. 6.12.2016 julkistettavalle voittajalle luovutetaan henkilökohtaisesti Kodiksamia-palkinto, 30 000 ohraryyniä. Raadin ainoa jäsen ja palkinnon perustaja on sanamaija Heli Laaksonen.


Katso ehdokkaat: http://www.hulimaa.fi/kodiksamia


Kodiksamia 2016 -ehdokasasetelma. Kuva: H.L.


Piirtämis-tarinoimis-vetäytymispäiv Porin narukerän tilois kevääl 2016 - mont kuva ol jo valminas.

 

Mää joka hetki tiärän, et olen sanamaija enkä mikkä kuvaliisa. Erityisest huamaan sen sillo, jos täyty ymmärtä joku asia ilma sanoi, kuvan taik sympolin varas. Bulgarias kävin huumorimuseos (!) mink yks kokonainen kerros ol omistettu omenahuumoril (!). Siäl ol pal paljonpuhuvi vaik sanattomi pilapiirroksi, ja hain epätoivovimmal eres hiuka selitysteksti niist. Mut ei auttanu, silmäl piti ymmärttä. Yhren taulun nimi ol Wilhelm Tellin poika. Siin ol soma, pullukka lapsressu pääkoppa yltpäält laastareis... No ni! Siinäs näitte! Ko olissin kuvan näyttäny, ni kaik olissitte heti ymmärtäny, misä kohta piti naura. 


Viäl hankalamppa o ittes ilmasu kuvil. Ko mää tahron jonku asian sanno, mää sanon. Hajen sanoi muistist ja kirjoist ja synonyymisanastoist - ja saan ajan kans valmist. Kuvan kans on toine. Niin kovast ko olen piänest saak rakastanu färijärjestykses olevi kyni, inspiroivi tyhji piirustuslehtiöi ja pensseleitte valikoittemist, en ol koska teknisest sulavaks piirtäjäks oppinu. Vaik kuin tahtois piirttä ompelukoneen lintuperspektiivist, ei tul mittä. Oliskos ne perspektiivit ja sommittelut myähässi viäläkä?


Ja sit kuitenki... Mitä  oliska mailm, jos joutuis kaik färitki pelkil sanoil kuvailema? Jollei olis hivelevi lantionkaarttei paperil ja vitsikkäi ilmeviivoi?


Nyy olen elämäni ensmäse mukulitten kirjan kuvittanu - näil tairoillani ja koval yrittämisel ja yllyttämise seurauksen. Yllyttäjän oli Wallinin Elina, mun kirjottajakaverini Porist.

Tämä tapaus ja tarina meni nii, et olin mun kirjalliset muijahahmot Sylvian ja Tuijan saanu päähäni joskus tosa loppuvuan 2015 ja piirtäny niist kuvat. Loppuviimetteks kirjan takakantte tul vähä aikusemmat ja ytymmät muijat, mut tommosest söpöstelemisest mää aloti:


Elina väitti, et jos hän kirjottais universumi ensmäsen porimurttese lastenkirjan, ni mää kuvittaissin sen.
Hän kirjot. Mää kuviti.

Ensmäset luannokset sekä tarinast et kuvist tul heti - kirjan pariskunna Mari ja Kari sekä Pirkko ja Pertti oliva kirkkast olemas, ko heil anto luva.
Myähemmi ilmeni, et kirjan nimeks tul Semmoset ja Tommoset. Tapleti arvotus.



Akryylifärit o mul suhteellise uus harrastusmuato, mut olen niitten kans kovaste kotiutunu. Ne kuivuva muutamis minuuteis - hättäse unelm! Harvemi elämäs mittä vahinkos käy, mut täsä see meni nii: Laitlas Poukan talol ol joskus 2010 alkamas kansalaisopiston akryylifärikurssi ja siäl ol yht vail valmis ryhmä paikal. Mää menin muis asiois sisäl ja kurssin opettaja Juhani Nordman villitti munt jäämä kurssitettavaks. Sain heti hyvi perusopei, mink pääl olen myähemmi yritys-erhetys-eiku-oho-tekniikal kehitelly lissä taitoi.

 

Semmoste ja Tommoste ensmäset färikokeilut tein Tukholmas. Oikkiastas olin menos Latvia, mut reisu siirtys, ja mää jäinki pualevälihi. Hajin Odensplani lähettyvilt taiteilijatarvikeliikke ja löysin nii ihani sävyi, heavy body -koostumuksissi maalei, isol pigmenttimääräl. Autuus! Asusin vanhaskaupunkis pikku hostellis ja maalasin ja maalasin, koko valveiloloajan. Ja hajin välil maalauskaupast lissä färei ja sutei.

 
Karin ja Pertin ensmäsel soutureisul ol mukan karppi! Sin see jäi ja siäl se o, kerroste al näkymättömis.

 



Kaikelaissi kokeilui ja kikkoi sai tehrä. Lainata yhre ruskiasilmäse miähen tyäkalui ja tehrä niist paperisapluunoi, et olis eres hiuka uskottava höylä.

 

Valla alus piti keksi tiätyst see, et milt sankarit näyttä. Marist - parturikampaajast - tul jotenki Elinan tätin näköne.
Kari muistutta laitlalaist nokikolari. Pertti putkimiäs o jonku näköne, mut en muist kene! Jos joku tunnnista ittes, ni tule ilmottautuma!
Ja kyl kaunis valkotukkane voisilmäpullan voinasentaja Pirkko sai Elinan äitist jotta vaikutet. Tot kaik kirjas esiintyväl apteekiväelläki esikuvas o.


Yht hauska ko runontekemine o myäski lasten satukirjan kuvittamine siin miäles, et saa luara kokonaise oman mailman, yhtä ei tartte miätti, et onk tämmösel tyypil oikiast näin pitkät viiksikarvat.


Porin vanhan vesitornin sentä pit vesitornilt näyttä - sitä kävin kuvamas harttaste. Ens näyt, et en opi enkä ossa.

Mut valmist tul!

Mää piirsin lisäks jokasen kirjan väli sujautettavaks vesitornimuatose lapsmittarin - siis pituusmita. 150 sentti saak saa käyttä, sen jälkke täyty ruveta itte piirtämä lopui. 


Iha hiuka ylevältäki tuntu, et iha oikkiat kirjakaupat o ottanu meijän Semmoset ja Tommoset hyllyilles - siäl niit o ja tual Elinanki kotosivuil, jos tykkätte tilata. Ja me tiätyst tykätä, jos te tykkätte, lukijoi varte se tehti.) Tualt vaik: http://elinawallin.fi/portfolio/semmoset-tommoset-tapleti-arvotus/



Kirjas o sekä rajumppi kohti, misä päästä haastama riita öisen kaupunkin krillikioskil, et hempiän-romantillisiaki. Vaihtelevaist, välil vähä vaikkia. Nuarison mopoautoi maalasin 2 vuarokaut ja sit ne ei mahtunu kirja...

 

 Elinan lempiaukeama o loppujuhlat, siin o Rosenlewin punanen pataki.

 

 

 

Kuvituksen teon aikan mul selvis käytännön kaut seeki, et samal taval ko kirjailija käyttä lähreaineistoi, voi piirtäjäki käyttä. 
Olin kaua hakenu jotta vähä erilaist asentto noil neljäl hahmoll. 1950-luvun Pellervo-lehren maamiäskoulun oppilaat sai olla mul mallin ja mannekiinin, ko kokeilin uurelaist sommittelu.

 

 Tiätyst netti ol apuna, ko piti löytä vaik see, et milt oikia porilaiine näyttä. Tosa vaihes ne o viäl ilma sinappi!

 

Mul o hilpiä ja jännittyny miäl siit, et kirja o nyy valminas ja ihmisten käsis. Olen jo nähny ensmäset valokuvat, misä mukulil lueta.

 Voik olla kaunemppa! (Kuva: Leena - https://www.facebook.com/SemmosetJaTommoset/ -sivusto)

 
Yllättäes on paljastunu, et teoksen toine iso lukijaryhmä o vanhemmat herrasmiähet. Sopi meil!

 Kyl tämäki syräntlämmittävä näky o. (Kuva: Marketta Nurmi)

 

 

Kuvittajaguru Elina Warsta (ketä o siis eri Elina ko Wallini) o munt neuvonu, et käsi o semmost oppivaist sortti ja silmä kans. Ko piirtä piirtä vaa, ni sitä vähitelle oppi, eikä enä kaik tunnukka niin tyäläält.


Mää koitan pittä sen miäles! Otan välil sutin kätte ja maalan huvikseni-ilokseni vaa.

 

Kirjan lukijoil ja kuvien kattojil jokasel elämyksi ja valotuksi toivotta

 

Laaksose Heli
runonkirjottaja ja kuvanvärkkäilijä