Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 

 

Muutama vuas sit oltti samal runokeikal Turus Markku Innon kans. Vartosin eturivis vuaroani - ja olin vaikuttunu. Into luk villei ja virtavaissi runojas nii rennost, nii varmast ja suurel karismal. Ko hän laskeutus lavalt, ja ol mun vuaro sin kiivetä, mää ohimennes iha arkipäiväsest tökkäsin hänt sormel kylkke ja heti Into tajus, mitä mää tarkotin: Hiano olla täsä samas runonkirjottajie laivas, keikkuvaises, kummallises, verrattomas. Hän lait mul ehtool viäl sähköposti: Tunsin lavalta tullessani kannustuksesi voimakkaana, koin siinä eleessä vahvaa yhteyttä.


Into o nyy muual, tiätäiski misä. Mahtak hän mun ajatuksian nyyki lukke? Tiätäk hän kuin kaunei hänest miätin?


Heli


Hiidenmaan eli Hiiumaan rannas - ulapan takan, pinkkien pilvie al o Suami.
Mun mummun synnyinpaikkakuntta täst ei ol ko 130 kilometri mert - sit olla jo Perniön pitäjäs.


Kui rakas voi yks naapurmaa olla! Sen kiäl, sen kulttuur, sen talot ja meret.
Viron opiskelu, eesti keel, on tuanu mun etteni semmost hyvä, etten olis ikinä osannu eres pyyttä.
Kirjottamise alkuinspiraatio, moninaiset sanastolliset ahaa-elämykset, ystävät ja yhteisöt, julkasut ja keikkareisut!
Joskus  Runoajelun kyytis, joskus Rahmanin Janin võrunkiälisen Ladan etupenkil -
ja nyy sit hiidenmaalaise runokäännökse esittelykiartueel: Kärdla, Tartu, Tallinn!



Jo yli kymmene vuat sit virolais-suamalaine mahtinaine Järvi Lipasti - taik Järvi Kokla, riippu kuka kysy - innostus mun runoi kääntämä omal murtteles, Hiiumaan Pühalepan kulmakuntien kiälel. Se o nuatiltas laulavaist eikä mittän kauhia vaikkia. Pikkuhilja ja sitkiäst niit on tullu uussi ja uussi - ja nyy syksyl 2017 ol viimienki se aik, et kuutisenkymment runo pääs kansie väli. Kokoelman nimeks tul Ole ise (Ol itte), ja sen otti siipies suaja kustannettavaks Eesti keele sihtasutus eli vironkiäle säätiö. www.eksa.ee

 

 

Kirjallisuustalon nimmarointihetkes 28.11.2017 Järvi ja Heli. Kynä on keviä - suurin tyä ja vaiva on takan ja o ilo lukijoil omista kirja!
Me kirjotetti niihi: Ole naksis! Ole krapsis! Ole muku! Siis: Ol ilone, ol valone, ol pulune!
Kuva: Heidi Iivari

 


Kirjan ensjulkistamisen paikaks ol valittu Hiiumaa muuseum. Nii sisält ko ulkko huimaavan kaunis!

 

 

Järvi ol siskos perheen kans järjestäny jokasel tulijal Maret-perunan kätte plätättäväks ja raparpermehu juhlajuamaks. Ja ihana kirjan-runoje-hiiumaan-hyväntuule-juhla siit tuliki!

 

Meil ol fölis hiiumaalaine näyttelijä Margus Tabor. Hän esitti runoi ja syätti meil peruni ja ol muutonki nii lutune, niinko Immu Saarelaisen kauan karoksis ollu velipoik! (Kuva: Ulvi Mänd)

 

Yleisö vast hurmaava oliki! Yläkuvas mul ojentta kukkassi legendaarine kulttuuri-ihmine Tõnu Otsason.
Kuva: Toomas Kokovkin / Hiiumaa muuseum

Kiinnostava ol myäski päästä tutustuma virolaisse koulu. Hiiumaa gümnaasium, Hiidenmaan lukio, o uus, sivistyny ja toimiva.


Oppilaat ol piretty rakastavas kuris - uteliai, kaunei ja viissai mukuli.

Tääl me selosteta! Lukion äikänope Tiia, mää ja Järvi. Kuva: Hiiumaa gümnaasium

 
Mun iloks me päästi myäskin Tarton kaupunkki runoiltta pitämä. Opiskelukaupunk ja monie muistoje, enimmäkses hyvie, tyyssija.
Meijä runotapaust ol tullu kattoma moni NAK-kilainenki eli Noorte Autorite Koondis -ryhmittymän jäsen. Semmone villi kirjottaja-taiteilijaporuk takavuasilt, mink kans olen kirjailijaks kasvanu.

NAK ylärivist: Jan Rahman, Contra, Mika Keränen, Urmas Vadi. Sit Järvi, mää ja kuvataiteilija Ilmar Kruusamäe mun puristuksis.
Kuva: Heidi Iivari

 

Tallinnan kirjailijatalol ol viimene esiintymine. Meijän kans ol täl kertta laval myäskin latviantaja, ain yht armas Guntars Godins.

 



Ain kirjailijan sisäpualel käy kohaus, ko se näke oman nimen, oman kirjan kanne íhmiste ilmoil, ulkomail!
Ole ise se siin! Jos jäi semmone olo, et tahtois Viron Hiidenmaaks otta mun runoist selvä, ni ainakin tual kustantajan sivul o joku tilausmahrollisuus:
www.eksa.ee

Niin Tallinnas, Hiidenmaal ko Tartossaki meijän fölis kulki toimittaji mikrofoneines, kameroines. Jos tääl o vironkiälentaitossi lukijoi, ni lähtekäs selama tommossi linkei, mitä Järvi kokos. Niis o nii ratio- ko telkkarilähetyksiäki, sanomlehtijuttujaki. On siin joku suamekski.

The Baltic Guide, 27.11.2017
http://balticguide.ee/runoilija-heli-laaksonen-esittelee-uutta-kaannosteostaan-tartossa-ja-tallinnassa/

Tallinna24.ee portaalis Sari Putkoneni artikel 30.11.2017
http://www.tallinna24.ee/artikkeli/585564-heli-laaksosen-runot-saivat-yleison-hyrahtelemaan-tallinnassa

TÄST SIRP-LEHRE ARVIOST OLEN TOSI ILONE:


“Sirbis” Pille-Riin Larmi arvustus 2.12.2017 http://www.sirp.ee/s1-artiklid/c7-kirjandus/lihtsa-elu-hiiundus
Tartu Postimehes Heidi Iivari artikkel “Tartu – soome kirjanike linn”
4.12.2017
https://pluss.postimees.ee/4331805/soome-100-tartu-soome-kirjanike-linn 

 

TELKKARIS OP-NIMINE AJANKOHTASOHJELMA OTTI HELMAST KII JA HAASTATTEL:

ETVs Margit Kilumetsa saade OP 5.12.2017
https://etv.err.ee/v/kultuurisaated/op/saated/58e8da4a-038e-4164-ad81-7c32e7fa2c49/op



Margus Tabor, Margit Kilumets ja mää. Kuva: ETV/ OP

Vaba Eesti Sõnas Riina Kindlama artikkel, 5.12.2017
http://www.vabaeestisona.com/index.php/eesti-uudised/8569-eesti-hetked-murre-murrab-naerukonti.html

ERR kultuuriuudised, 6.12.2017
http://kultuur.err.ee/647023/heli-laaksonen-vajan-palju-lihtsust

Vikerraadios Urmas Vadi saade “Töövari” 9.12.2107
http://vikerraadio.err.ee/v/b2bc0697-cf8d-4579-981e-b4536ab3ba6f

Kuku raadios Liis Seljamaa saade “Kukul külas” soome kirjanikest 24.12.2017
http://kuku.postimees.ee/index.php?pid=16&lang=1&id_broadcast=41

TULOSSA:

Vikerraadios Helgi Põllo “Hiiukeelsed uudised” 2018. aasta alguses
https://vikerraadio.err.ee/l/hiiukeelsed_uudised

 

***

Reissamine o ain pal muutaki ko yhre-asian-ajamist, kirjan tutustuttamist. Ain näke uut ja oppi ihmelissi asioi.


Mää osallistusin some-kohuunki - vaikken kotomaas ikämaailmas!

Sikäläinen Prisma - siis tämä tuttu suamalaine ylisuuryritys - keksis joulumainoskampanjan. Katumainoksis heil o happaman näköne laps viättämäs jouluaattoehtoot ja nyrpiäl naamal sanomas: "Jälle raamat!? Siis "Taas kirja?" Niinko pahin asia, mil vois mukuloi loukata, olis  kirjan ostamine!

Tämmöne ol mainos:

Taas kirja! (Yhrel teräväl virolaisel o hyvä salaliittoteoria täst: kosk virolaismukulat o lukutairos menny ohi suamalaismukulie, suamalaiset Prismanpitäjät yrittä kateuksissas tärvellä virolaiste lukuinnostukse...)

Täst moukkamaisest mainoksest syntys ansaittu huuto, ja me kirjan ystävät ruvetti kokkoma ilosten lukevien lasten kuvi ja kirjottama kuvan alareuna: Taas kirja - Jälle raamat! Mää osallistusin sihe tämmösel kuval:


Jälle raamat - taas kirja! Kuva: Miikka Lappalainen


Toivottavast prismalaiset ei keksi tota mainost traijata Suamemaal - taik yhtikä mihenkkäs. 

 


Täl Viron reisul mää tajusin 26 vuare jälkke, et Viro ja Suami o hyvi erilaiset maat. Kaua siin kest!
Kiälet o läheissi ja naamat aika samalaissi, mut jokane muu seikka o eri taval. Yhres maas yks on paremmi ko toises, yks jälles huanommi.
Toiset o esteettisemppi, toisil on kunnollisemp sosiaaliturva jne. See vaan täyty hyväksy.


Yks huamio viäl: Vaik pal puhuta siit, kui Suami o ruvennu jakautuma kahte ossa, Viros vast sisässi eroi onki. Kerron yhre esimerki.
Tarton rautatiäasemal (huippuhifi juna, kaunis, kunnostettu vanh asema) näin elämäni ensmäst kertta sähköauton lataukses. Se näyttä tält:



Sit ko mää kävelen siit Raatihuanen toril kilometri verra, siäl ripusteta jouluvaloi - iankaikkisel venäläisel kuarmurinostimel, se näyttä tält:

Eletänk siis Vironmaal jo avaruusaikka, tiikerihypy verra meist eres - vai ajellank siäl menne mailma maanteil? Molemppi!

 Tutustu itte! Viro täyttä 100 - kyl on korkia aik otta selvä, mitä siäl o oikke meneilläs.



Kiitos hyväst Viron-kiarroksest Järvi Lipastil ja kaikil, ketkä ol sit ettippäi viämäs!
Nii ja aitäh loistavast käännöstyäst Järvi Koklal! Ja viäl tervessi koko Vironmaan rahvaal elikkäs Eesti kansal!

 

Heli

 

 

 

 

 


Milt tuntuis, jos sais olla esikoiskirjailija viäl kerra? Vail orotuksi, vail leimoi, luuloi, kuulopuhei? Aik o armotoine, ei se anna ensmässi kertoi meil ko yhre. Sen käsittämine anta  viäläki suuremma syy olla pilvenpäälkulkevan onnelline, ko saa seistä uuren alan eres. Maalausnäyttely, mikä munt kutsutti Emil Cedercreutzin museos, Harjavallas pitämä, o nyy ihmisil auk ja olen päässy jo kuulema yleisön ajatuksi-vaikutelmi siit. Suur osa mene näi:


"Emmää tiänny, et sää teet tämmössi!"
"Et sää voinu tiättä, ko mää en tiänny ittekkä!"

 

Tämä o vuarijalavan halkastul pinnal tehty Runkosarja eli jos puut puhuis, olisko meil aikka kuunnel?

Tyät on semmossi 70 cm korkkioi ja niitte nimet oikkialt vasemmal o:
Ja leppäkerttu valhetteli suut silmät täytte.
3 turhanpäiväst ja yks viaraslaji
Rakas, kutsusin meil 100 viarast!
Ko ei vaan kimalaine sais täst ikän tiättä!

 
Niinko voi huamata, teoste nimet on puale runon mittassi...  Kuva- ja sanataire on kuvis kylki kyljes.

 

Osa näyttelyn töist o myynnis - muutama o jo varattukki! - ja tost uutismaalaus-sarjan kuvast teetin julisteenki.
Tämä  o suure hellyyre vallas ja hyvi nopiast syntyny tyä: "Presidenttipari saa perheenlisäystä." Kaik symboliikka on kuvas olemas, niinipuut myäte...



Se tuntu kivalt, et jatko o valla ja kokonas auk. Se tulevaisuure näkymä, mikä mul o ain ollu sumune, o nyy viäläki sumusemp, ja kompassiki o meres. Mut ei haitta! Tämä sumu on pehmune  ja hyvähajune, ei mun tartte tiättä mitä sen takan o.

 

Silmäys ovelt näyttelytilan pual näyttä tämmöselt. SIin on keskel installaatio Muuttoliike, sen yläpual hermoheikon tuulikello. Runkosarjast pääse selvil vaan kiärtämäl ne ympärs... Punane teossarja tual takan o nimeltäs Pyhä, ja sen syntymist mun on kaikkist vaikioin selittä. Ja semmoseks alitajunnast tulleeks se saa jääräkki. Kuva: HL

 

Näyttelys olen saanu tutustu myäski uurelaissi ihmissi, kuvantekijöihi. Mun kans samas näyttelysumas o hurmaava autotairemaalar Simo Riikone ja akvarellisti Tello Anttilan leskimiäs Esa Anttila, ketä esittele ittes pensselinpesijäks. Tääl me avajaisinnoissamme olla! Mul on irentiteettikriisihame pääl. On semmone tunne, et ihmise ei usko, et mää ole itte maalannu taulut, ellei mul ol mun oma maalausklänninki pääl!

 

Simo Riikonen, Heli Laaksonen, Esa Anttila 22.10.2017  Emil Cedercreutzin museo. Kuva: Miikka Lappalainen.

 

 

Jos pääset, käy kattomas omil silmil. Harjavalta o Syrän-Satakunnas, kaiken keskel. Ja nii. On täsä viäl kirjallissiaki haavei jäljel ja esiintymisajatuksi

 

Heli

 

 

 

 

 


Mitä siit pitäis ajatella, et kirjailija yhtäkki ja varottamat onki pitämäs kuvatairenäyttely?
Onk se epäilyttävä? (O!)
Onk se luvallist? (O!)
Onk se laillist? (O!)
Onk se hauska? (O!)
Mahtak semmosestaka mittän tulla?

Lähre itte kattoma, sil se selvi!

Kävi siis nii, et Emil Cedercreutzin museost kysytti, jos mää tahtoissin otta yhre heijä näyttelyhuaneist halttu ja tehrä sinne jonkulaise oman kuvallise mailman. En voinu korviani-silmiäni usko. Vaik olen ain ain ain rakastanu maalamist-piirtämist, en ol kaukastaka kutsuhuutto kuullu sisältäni, et tarttis ruveta tairenäyttely tahtoma. Kiältäytyäkkä en malttanu. Uus suunt, tuntematon ja jännä houkutta liiaks - no koiteta!

2018 helmikuu loppu saak on nyy yleisön nähtävil mun maalauksi. Enimmäkses jätepuul: olen penkonu hyljättyjen tupien pihal, tuhopoltettujen taloje raunioil, vinteil ja riihien takakolkis. Vanh, tiuhasyine, tyän ja ajan kiillottama puu, niil olen akryylifäreil maalannu alitajunnan kuvi näkyvil. Linnui, lehmuksi, kaloi, tähtitaivai, hakkuuaukianki maalasin, vaik sitä oli kyl ikävä tehrä. Olen mää ottanu rivin parkkikiakkojaki ja maalannu niil. Napakka koko ja kumma alusta. 

Ilon ja innon vallas maalasin, keksisin, kuvittelin ja annoin töilleni nimi, tämmössi:
Hermoheikon tuulikello,
Ja leppäkerttu valhetteli suut silmät täytte.
95 % marjoist jää mätänemä mettä, kävyist puhumattaka!
Jestas, kui mää häpesin!
Älä luule itteäs liia suureks - äläkä ainaka liian piäneks.


Näyttelyn nimi o yhren tyän nimi. Siin pesäs hautoval naakal tule pualiso ilosel naamal ilmottama: "Rakas, kutsusin meil 100 viarast!" Näitte maalauksien tekemise myätä mun päässäni on käyny ainaki 100 viarast, nykyihmise ristiriitassi ajatuksi kinastelemas. Kui ain täyty valita? Voik rakasta sekä tiänpiantareen niittynätkelmi et rekkoi? Kuis kaua luanto viäl jaksa ihmist? Mitä kaikelaist istu tiukast muistin kellaris, vaik sen jo tahtois unhotta...

 


Täsä kuvas näky yks parhaimmist maalausalustoist: Arabian keramiikkatehtaan taiteilijan tyäpöyrän laatikoston sivut!

 

 

Tein myäski uutismaalauksi. Siäl o mm.
Palvelu on siirtynyt verkkoon.
Venäjä, Amerikka ja Korea meni saunaan.
Robin lähti keikkatauolle.
Presidenttipari sai perheenlisäystä.
(Voitte usko, et tämä maalaus on kaikkist uusimmaisin)


No ni, siis:


Rakas, kutsusin meil 100 viarast.
Runoilija Heli Laaksosen
maalauksia puulle ja parkkikiekolle
24.10.2017-28.2.2018
Emil Cedercreutzin museo, Harjavalta

 


Kattoka nyy: näyttelysali o valtava ja penssel on piän! Onneks ihana-taitava museoväki autta ripustukses.
Täsä ne sommittele hermoheikon tuulikello paikoilles.

 


Minkälaisest aluevaltauksest KIÄLLÄN puhumast, tämä on tämmöne avaus, kurkkaus vaa uurest ovest sisäl, mitä siäl vois olla, mitä siält vois tulla.

http://www.harjavalta.fi/palvelut/museo/ ja https://www.facebook.com/emilcedercreutzinmuseo



Sama aikka viäreisis saleis o muitaki näyttelyi. Tello Anttilan (1942-2011) retrospektiivi ja - mikä sattuma - rekkamaalari Simo Riikosen suuri, huimi maalauksi.



Aikka o helmikuu loppu saak 2018 ja koko valtava museo o viarailu arvone. 

 

Toivottavast sää lukija löytäisit aikka tulla sin Satakunna syräme kattoma, mitä mää koitan kuvillani kertto. Mul on kaikelaissi asioi taas...

 

Heli

 


Kuva: P.Linnunpää

 

 

PS. Tarvittaisko viäl virallinen tiarote?
Aika pitkä se o, mut kyl netis tila o, ei tämä ol mikkä arkkupakastin.

Tosa olis - saa käyttä kaikis asiallisis asiois!

 

TEKIJÄN NÄYTTELYESITTELY 11.10.2017

Rakas, kutsusin meil 100 viarast!

Runoilija Heli Laaksosen maalauksia puulle ja parkkikiekolle
Emil Cedercreutzin museossa

24.10.2017 - 28.2.2018


Kyllä se oli Harjavallan museotoimenjohtaja Flinkman, joka tämän keksi. Kirjoitti yhtäkkiä tavallisena keskiviikkona, että alkaisin koota omaa taidenäyttelyä. Ensin piti epäillä väärää osoitetta. Jos viästin oliki tarkotus mennä vaik Mäkimattilan Kyästil?

 

Kursailun jälkeen… Kiitoksi kysymäst, tahron ainaki yrittä! Paikkana Emil Cedercreutzin museo on minulle erityinen. Onko toista samanlaista tulenkantajaa, taitavaa ja toimeksi saavaa kuin kuvanveistäjä, paroni Emil C. oli? Hänen kokoamaansa talonpoikaisesineistöä ja taiteilijakotiaan olen vuosikaudet käynyt huokailemassa museossa. Emilin tärkeintä oppia olen käyttänyt ohjenuorana elämän valintatilanteissa: ”Memento vivere - muista elää.”

 

Vaikka sanat ovat rakkaimpia maailmassa, myös visuaalisuus on aina kiinnostanut. Olen trampannut kansalaisopistojen akryyli-, öljyväri-, emalointi-, lasinleikkaus- ja grafiikkakursseilla. Päätin Emilin hengessä uskaltaa elää, tarttua tilaisuuteen.

 

Suurimman osa töistä olen maalannut varta vasten tähän näyttelyyn. Kevät, suvi ja syys 2017 ovat kuluneet kummallisissa työasennoissa siveltimien, värien ja palettina toimineiden parkkikiekkojen ympäröimänä. Valaisevaa oli kokea vanha totuus: tehdessä oppii. Pää, silmä ja käsi kehittyvät, kun maalaa maalaa maalaa vaa. Myönnettävä on, että oli aiheita, jotka jäivät toteuttamatta, koska en kerta kaikkiaan osannut maalata yrittämääni, aaargh.

 

Viime tingassa ilmestyi näyttelyn nimi. Yhtäkkiä pajupuun rungolle maalaamani pesän uumenissa hautovalla naakalla on paljonpuhuva ilme, kun sisään pyrkii kaaliperhosparvi, ja puoliso hyväntuulisena hihkaisee: ”Rakas, kutsusin meil 100 viarast!” Tästä tuli nimi helahoidolle. Sadan vieraan kylään kutsuminen on oikea vertauskuva tälle näyttelylle. Maalatessa päässä syöksähtelee satoja uusia ajatuksia, tuulesta temmattuja, ennestään vieraita. Olen tahtomattani kutsunut niitä kotiinkin: yömyöhään sutimista, työintoa, onnistumisen harvinaista iloa, toivottomuutta, uskon puutetta ja huolta siitä, et joku luule, et mää luulen ittestäni jotta.

 

Naakkatyö ja jotkin muutkin teokset syntyivät kuin omia aikojaan, alitajunnasta. Maalasin puulle, kuuntelin, mitä sen syyt neuvoivat ja katselin, mitä alkaa muodostua. Keksin töille nimiä tutkailemalla hahmojen keskinäisiä välienselvittelyjä. ”Ja leppäkerttu valhetteli suut, silmät täytte” tai ”Ko vaan kimalaine ei sais ikän tätä tiättä”. Mitä tapahtuu tarinassa maalauksen ulkopuolella - se on katsojan oman mielikuvituksen varassa.

Sanamaijana, lauseiden kanssa työskentelevänä keksin joskus kielen kautta idun maalaukselle. Kalalokin näköistä ”Palalokkia” oli hauska toteuttaa, ”Yhteislaulujoutsen”-teokseen sain hoilaavat linnut - ja lisäksi sen yhden jurottajan, joka ei suostu laulamaan.

 

Myös materiaali kuljetti ideoita. Kuljin surumielisenä tuhopoltetun vanhan kauniin talon raunioilla. Poimin talteen hiiltyneitä ikkunanpuitteita ja iäksi menetettyjä ovenkarmeja, viereisen hautausmaan metsiköstä löysin luunkin - onkohan se ihmisen, kuka hän oli? Näihin puunkappaleisiin maalasin väheksyttyjä lajeja: pulun, horsman, kotilon ja supikoiran. Kevyemmin miettein rakensin kattoon ripustettua ”Hermoheikon tuulikelloa”. Kumppanini Miikka Lappalaisen talteen laittama iso pyöreä pahvi aivan kiljui keksimään siitä jotakin. Miikkan apu näyttelyä tehdessä kaikkiaan on mittaamaton. Pikkutalot saivat innostuksensa remontistamme ylijääneestä jämäpuusta, sattumoisin talon muotoisesta.

 

Taiteessa sattumat ovat harvoin puhtaita sattumia. Niitä ohjaa tiedostamaton: mielessä vellovat ratkaisemattomat ristiriidat. Ajattelevan ihmisen osa olla kahden tulen välissä, pitää valita kahdesta huonosta vaihtoehdosta toinen. Voiko rakastaa yhtaikaa rekkoja ja kansallispuistoja? Mitä jos kärsii metsänhakkuista, mutta kannattaa puulämmitystä? Saako maalata akryylilla, vaikka kauhistuu merten muovilauttoja? Voiko laskeutua yhtaikaa pioniin ja rinkeplummaan? Voiko haluta irti kuluttamisesta ja olla silti työllään itsensä elättävä taiteilija? Antaako luonto ihmiskunnalle vielä armoa? Miten pitää huolta omasta maastaan ja kulttuuristaan lyömättä silti ovea maailman nenän edestä kiinni? Kaikki 100 vierasta pääni sisällä puhuu yhtaikka. Koetan saada sanoista selvää, hahmottaa maailmaa kirjoittamalla runoja - ja tällä kertaa myös maalaamalla.


Miten katsojat löytävät teemat, saavatko kiinni tarkoituksistani, millaisin omin miettein lähtevät näyttelystä kotiin? ”Näitä näyttelyitä tehdään niille, jotka ymmärtävät”, sanoi Flinkman, ja olen päättänyt uskoa siihen. Ilmotanki sul nyy, hyvä lukija-kuulija-näyttelynkattoja:

 

”Rakas, kutsusin meil 100 viarast!”

 

 

Heli Laaksonen


 

Osa töistä on myynnissä, teosluetteloa hintoineen voi tiedustella museon kassalta.

 

 

 

Eloheinäkesän tekemisse men marrasjoulutammihelmimaalis,


hyvi tyäkuukaussi, huhkimist, miälkuvittelemist, kokkomist ja karsimist, vihro viime näyttelijöil tekstin esittämist ja sen hämäris ajatusmaailmois ja hunteeraukse utukerroksis leijuneitte sanojen konkretisoitumist lavasteiks, hahmoiks, eläviks ääniks, rooleiks ja niitte välisiks jännitteiks. Ohjaajan-muusikoitte-näyttelijöitten-puvustajie-lavastajie kären jäljen kaut taas takas katsojan-kuulijan pääsisässi ajatusmaailmoihi, kokemuskartoil. Joku otta Eloheinäkesän hauskuutuksena, toine jää miättimä oman elämän valinnoi: Olissink mää tehny elämässäni jottan toisell taval, jos...


15.6.-22,7.2017 on kausi. Sitä ruppe käsittämä, mitä tarkotta, et teatteri o hetken tairet. Siin see nyy o - mut vaa nyy, ja sit iäks karonnu. Kirja o ain ja ain ja ain vaan käsil ja haettavis.

 

http://www.samppalinnanteatteri.fi/eloheinakesa

 

15 roolin Antti Pääkkönen ja runokuarmuri Knappikukkane
(onk liiottelu kuljetta kuarma-autoki kattoma kesäteatteri..?)

Kuva: Miikka Lappalainen

Onneks moni otti hetkest kii!

Lempiseniorei: Pike Niikseen, Hillevi Muonamaa, Kike Toinihavu - ja itte.

Kuva: Piia Sankari

 
Vaik kuva o kuarmurin akkunast äkkiseltäs vaa otettu, siin o meneilläs korkia hetki. Vihriä nualivalo... ihmelissi jalosipuloi, mun mukuluure yks rakkaimmist patsaist Turus, Wäinö Aaltosen Ystävyyspatsas - ja kirsikka kakun pääl: Eloheinäkesän mainos siin katukuvas, parhaal paikal. En olis piänenä uskonu...

 

Samppalinnan kesäteatteril ja Heikki Sankaril kiitos näytelmän tilaamisest, armaal tyäryhmäl kans - ja joka ainoal tulijal-kävijäl kiitos ja suur kukkane myäski!

 

Heli

 

 

 

 

 

Tähän kilpailu mää osallistuissin, ellen olis itte järjestäjänä... Pari päivä o viäl aikka kirjotta runo, mikä o inspiroitunu Lapin kesäst - mut kylläki täst satakuntalaisest Rauman Lapin kesäst. Pe 14.7. klo 17 mennes niit oroteta. Ei ol iha helppo keksi uut ja tuaret sanottava suviasioist, mut tähä mennes tulleissi on kyl jokasse löytyny joku kohta, mitä ei itte olis tullu ajatellekska. Lapin perinteisil Löylypäivil sit esitetä laval parhai ja kerrota, ketä voitti: www.virealappi.fi

Valosa suvi- ja kirjotusmiält kaikil - kilpailette taik ette, ni on tämäki vuareaik aika runolline.

 

Heli

TIEDOTE 12.6.2017


Uusi runokilpailu houkuttaa kirjoittamaan Lapin kesästä - Rauman Lapin kesästä!

Sanavalmiita kansalaisia kutsutaan osallistumaan uuteen runokilpailuun. Aiheena on Eino Leinon runoon viitaten Lapin kesä - mutta nyt haetaan uutta runoa, joka kertoisi jotakin nimenomaan Rauman Lapin kesästä!

Rauman Lapin kesä -kilpailun runon pituus voi olla 1-1000 sanaa. Tyyli on vapaa: riimillinen, mitallinen, vapaamittainen, aforismin muotoinen, kronikkahenkinen, romanttinen, karu, vitsikäs tai synkkä, rap, haiku tai elegia. Myös laulunsanoitukseksi runon voi ajatella - sille kuka ties löytyy joskus säveltäjä ja esittäjä. Runon kieli voi olla jokin Suomen virallisista kielistä tai jokin murre, vaikkapa Lapin oma tai vallan muu. Tavoitteena on löytää Rauman Lapin kesää käsitteleviä hyviä, ennen julkaisemattomia runoja.  

Kilpailun järjestävät kirjoittajayhdistys Manu Forte, Pop up -kustantamo Kynälä ja kotiseutuyhdistys Vireä Lappi, mukana ovat myös Lapin kukka, Lappi-Hunaja a Gustaf Lundénin säätiö. Runoraatiin kuuluvat Timo Aro, Päivi Heino, Mervi Kariniemi, Heli Laaksonen ja Tuula Seikkula.

Runot yhteystietoineen voi lähettää sähköpostitse (ethän käytä liitteitä) osoitteeseen Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen. tai postitse osoitteeseen Lapin Kukka, Sahamäentie 28, 27250 Lappi. Runon voi myös käydä reippaasti viemässä suoraan kukkakaupan runokeräyslaariin. Kilpailurunojen on oltava perillä 14.7.2017 klo 17 mennessä.

Kilpailun järjestäjät palkitsevat tenhoavimman runon 60 eurolla, kukkasilla, kunnialla ja hunajalla. Lisäksi myönnetään kunniamainintoja ja kesäkukkia ansioikkaille teksteille. Voittajat julkistetaan Rauman Lapissa osana Löylypäivien ohjelmaa 4.8.2017.

Kilpailuun osallistuvia runoja saatetaan esittää Lapin Löylypäivillä runokilpailun palkintojen jaon yhteydessä. Järjestäjät voivat lunastaa oikeuden käyttää kilpailurunoa myös esim. postikortissa tai Rauman Lapin omilla kotisivuilla: www.virealappi.fi. Tästä mahdollisuudesta neuvotellaan kirjoittajan kanssa erikseen. Runoja ei palauteta - älä lähetä ainoaasi.

Tartu kynään ja hetkeen. Runoile itsesi ja Lapin kesä lukijoiden sydämiin. Mikäli et tunne Rauman Lappia, lähde kesäretkelle tutustumaan. Lappi on lähellä Raumaa, Euraa ja Laitilaa - pitäjä on kaiken ytimessä!

Lisätiedot: Tämä sähköpostiosoite on suojattu spamboteilta. Tarvitset JavaScript-tuen nähdäksesi sen.