Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 


Mun uus poste restante! Voi lähettä kirjei, kortei ja keskikokkossi paketei.

Harmiks en ol itte niit enä huamen lukemas - mun talonmiäspestini Enontekiö Sanomis on päättymäisilläs. (Toimitukse flikat saa avata kirjeet ja syärä suklaat, mut salmiakit täyty lähettä mul).

Olen vaihrellu lampui (no juu, yhre), hoitanu jätehuallon kysymyksi ja keittäny kaffen valmiiks toimitusväel. Keittiön kaapiovet, mitkä harmittavaiseste ittekses ain aukentuva, olen korjannu liimamal niihin klapui: Ei pysy kii! Siin o vähä niinko pualet tehty, ko onkelma o havaittu ja raportoittu.

Alunperin tulin tän Valtakunna huipul moikkama juhlias viättävi ihmissi, näkemä uussi ja ihmellissi asioi mailmast ja muute vaa ajattelema iha ajatuksi.

Enontekiön Sanomien talkkariks päätymine läks siit, et munt salakuljetetti yllätysesiintyjäks yhre erityisen spesiaalin Esan synttäreil. Ko en salaussyist voinu yäppy niis nurkis ko tavallisest, munt laitetti toimituksen patjal nukkuma. Miältysin sihe nii, et pyysin muutaman päivän jatkoaikka ja sainki.

 

Synttärjuhlatunnelman kuvas Keskitalon Katja. Hulimaan viaraskirjalaisil tuttu virtuaalikummilaps Hilma 3 vuat fanitti eturivis ja seuras tarkka mun toimian. 

Hilma oliki vakoiluhommis! Ei kauan kestäny, ko hän tarttus mikki ja esitti polvie ollenkan tutisemat yhre suamenkiälise laulu ja sen saamenkiälise versio ja Lapinäidin kehtolaulun. Äiti lasta tuuittaa, lasta tuntureien! Yleisö lakos Hilman jalkoihi!

 

Kuu ol yhten iltapäiväneljän hetken simmone, et piti ruveta suara päät huutama ja hyäkät autost ulos. Tämä ei ollu pelkä höperöpäisen turistin haltioitumist - myäskin paikalline teki lumienkeleit hankes, et olis jähtyny siit näyst.
 

Kuvankäsittelykoneen saturaatioknapist ei pal tartte paina- tääl o jo valmiiks tämmöst! Sinist ja ihmelist!

 

Kui sattusinki valittema tän tulolleni juur sen hetke, ko Enontekiöl sato isomma enslume. Pääsin viäl näkemä kirkkai järvie jäit ja heinien kullankeltaset tukat - mut silti öisen lumimyrskynki.


Kävin Hetan kirkonkyläs ihmistenki tekemis paikois. Menin tämmösen kauneusharjal varustetun rakennukse ovest sisäl:

Allekirjotin siäl käsi väristen sopimukse, misä mun piti vanno, et:

Vástidán dáinna goarttain luoikkahuvvon ávdnasiin!

Vannosin et vastaan aineistost ja sain: Enontekiön kirjaston lainauskorti!

Runoi lainasin ja Antti Arnkilin Lauantaiesseitä.

Olin niin kirjastoasennos, et mun silmissän vilisi piänil päivämatkoillani kirjastoi. Uskoka taik älkkä, mut tämä on kirjasto - Ruatin pualen (näi o! pääsin Ruatti) Karesuandos:


Kirjaston viäres ol uimahalli - samal taval kelolautapäällystetty ja omakeksimän muatone! Kyl rakennuksis saa olla huumori. Miälelläni näkissin vitsikkä arkkitehri usseminki (Arne Nevanlinna o harvoi ko tule  miäle mul. Onk muit?)

 

Hyvi lähel oli myäski Norjaan pääsemine, muutaman kilometrin pääs vaa. Onneks näin norjalaissi aika hianoi rekoi, mitkä ei kyl Kilpisjärventiän kaulalliinanlevusil kaistoil ollu pelkästäs kivoi ja lystikkäi. Yläkuvas Karesuandon polttamaton kirkko ja liuta ruattalaissi liikennemerkei, minkä vihjeet oli välil nii hianotunteissi, et ei ollu iha varma, mitä yrittävä.

Piänest ruattalaisest-suamalaisest kunnast marraskuun verenvähyyres löytys monelaist jännittävä: Lars Leevi Laestadiukse rakennuttama pirtti ja aitta 1820-luvult, Hembygdsföreningeni yl pitämä Valkoinen talo -kotiseutumuseo ja eläväine esittelijä siäl. Hän näyt kummottos ennevanhaseste pyhitti pölyt tuvast vesilinnul ja kertos, kui näppärä retkiruaka on kuivattu veri. Nii see mene repuntasku ko Reissumiäs!

Matka varrel tiä viäres makas jättiläine, melkke lume al. See on tarinoitte ja taiteilijoitte Jatunin jättiläine, kivist tehty kylän suajelija. Ei muntka see sit niin pelottanu. Katja kuvas. Jalas on häne flikalt lainatut toppahousut. Vähä vaikkia o eteläs kuvitella, et tääl on -25.

 
***

Iha lähelt pääsin seurama, kummottos sanomlehti valmistu. Aika pal siin tarvita sähkö, serverei ja taitto-ohjelmi, mut myäskin kaffet, kopiokonet ja lattiapinta-ala. Yllättävä vähä ol huutamist ja remumist. Jos mää tekissin lehte, see olis pelkästäs sitä.



Katja ja Veera laittamas lehre sivui numerojärjestykse.

***

Onneks mää ymmärsin mennä viäl Tunturi-Lapin luantokeskukseenki. See men heti kärkikolmikko mun näyttelyelämyksist. Pohjone luanto, vuarenkiarto, paimentolaissaamelaisuus. Kattoka nyy: tommone näyttelysalinäkymä!

Nii suurel tarkkuurel ja hartaurel tehty kaik: Valokuvat, esineistö, kuvatekstit, äänimailma 100 %. Absolut. Mää oli iha ulkoavaruustilois, ko siält läksin. Ymmärsin vähä ittiäniki enemmä. O olemas ihmislaji, ketä ei voi olla paikoillas  kaua. Kenel on kotosa pittä koti mukanas, kulkke leivän peräs, pystyttä kota ja purkka see taas.

 

En ollu enne nähnykkä, milt kota sisält näytti. Jos saissin tehrä oman pääni mukka nukkuissin nyy tual porontaljal.

Oppisin tiatoaki - esimerkiks sen et eno tarkotta jokseenki sama ko suur joki. Ja Enontekiö o see paik, misä suure joe syntyvä. Ja taas uure Aapise, Tuomo Itkosen saamelaisaapisen tapasin.

***

 Kotoläns orotta - sihe suuntta lähren jutama miälellän! Tämmöse matka jälkke on pitkäks aikka rauhottunu. En tiär viitink sannokka, mut voin sanon kumminki. Lähren aamuste rekan kyytis liikkuma etelämmäks...

Mää teen viäl tunnustukse. Mun o vaikia erotta, mikä on pitkä pilvi, mikä revontuli!  Lapin Revontuliopiston kannes oli onneks selkkiä opetuskuva ilmiöst. Mää hiukan piirtelin sihen pääl täl pohjosel Lapilleni hyvästiks ja omil ihmisil tervesiks.

 

 


 Heli

 

PS: Tuttu, huippukiva kuski P.Tapio nappas munt kyytti Hetast niinko viime syksynäki. Poroi, haloilmiöi, 500 litran polttoainetankin täyttämist, jääst kiljuva tiä - ja villi aurinko nousemas tuntureitten pääl! Kiitos turvallisest, jylhäst mersukyytist ja valosast juttuseurast. Erinäissi moottorei viäl tarvita, ennen ko olen koton. Hiano seekin paik!

 


 

 

 

 Laitetas nyy sit heti alkku tämä mun päivieni ilo ja vaiva: perunakiartuetilanne!

Sitä enne see näyt tält:

 

(Auraviihteen Titta värkkäili mul tommosen Perunakiartue-laatiko!)


Mää olen ain sen tiänny, et olen yks-asia-kerrallas-ihmine, mut hämmästyn sitä silti ittekki joskus. Niinko nyy. Päivät täytty erilaisist perunakiartueaskareist - tärkiöist ja turhist. Olen tiarotellu perunist, kirjottanu niist, ajatellukki. Olen piirtäny peruni, nostanu peruni, keittäny peruni, virkannu peruni.


Luulen, et olen vapaaehtoseste nyy ajattelemat mittä muut lokakuu loppu saak. Toivon lukijoilt kans kärsivällisyyt - kyl viäl jonain päivän tule seurava asi, mist ruppen jänkkämä.


Tosa Perunannostokiartuesivuil on siis lähiaikoin orotettavis uutissi: olen ajatellu, et jos vaa jotenki voimi riittä, ni jatkan taas kiartuepäiväkirjojen kirjottamist tiän pääl! Kuulumissi!


Heli

 

 

 

 

(Kuva: Miikka Lappalainen)


Helil kyläs  - 2015 Ylel. Unhottumaton tyäryhm:


Tuattaja ja visionääri: lumovoimane Baba Lybeck. Tuatantoyhtiö: Zodiak Finland Oy. Ohjaaja Annika Grof. Taustatähtitoimittaja ja kalastaja Vappu Soppela. Tekniikan ihmeet ja näkemysmiähet: Olli Janatuinen ja Pekka Valkama. Maskitaikuri: Miia Gorski. Safööri ja small talk -vastaava: Emil Pääkkönen. Hyvä hualenpito: Tuula ja Esko Seikkula. Mopo ja Skoda Siävilöilt. Topi ja traktor Markkuloilt. Pelakuut: meijä äit lainas. Kuvausjärjestelijäguru, katastrofien torppaaja ja still-kuvaaja Miikka Lappalainen. Itte käsikirjotin & keksisin kysymykset ja viaraat, mun armahaiset viisaat viaraat filosofeeras. Ja Katriina Taivassalost + 2 muut o luvannu kattoakki!

 

 

 

Filmintekopuuhis painella Rauman Lapin maisemis! (Kuva Miikka Lappalainen)

Ei ol saanu puhhu ei puhahrella omist tekemisist, vaik o ehtost aamusse käsikirjottanu ja Ylen kans palaverannu ja  pual suve ollu ohjelmankuvauksis itte valikoimas viarai, taustottamas heit ja filosofeeramas televisiokameroitten katvees.

Ja nyy o
lupa kertto, mitä meil o valmistunu suveks 2015! 

 

TIEDOTE 21.8.2014


Heli Laaksosen TV-ohjelmassa filosofeerataan vieraiden kanssa kesämaisemissa


Runoilija Heli Laaksonen saa oman TV-ohjelman. Kymmenosaista Helil kyläs -keskusteluohjelmaa kuvataan parhaillaan Rauman Lapissa. Ohjelmasarja esitetään Yle TV 1:llä ensi kesänä.

Kielitieteilijä ja runoilija Heli Laaksonen on tunnettu Lounais-Suomen murteella kirjoitetuista runokokoelmistaan. Laaksonen on erittäin kysytty esiintyjä ja ohjelmaan hän on kutsunut keikkamatkoillaan ja seminaareissa kohtaamiaan mielenkiintoisia ihmisiä.

- Emmää mihenkä telkkartyähö ol tottunu. Käsikirjottamisest ei ol ollu mittän käsityst enne, valovoimaste viaraitte jututuksest puhumattaka. Mää iha ällistysin, ko nii moni vapaehtoseste lupautus tulema mun kans filosofeerama. O ollu hauskoi ja viisastavi päivi! (Sitä paitsi mää sain lyärä välil klaffinki).

Ohjelmassa nähdään muun muassa muusikko-kirjailija Maija Vilkkumaa, näyttelijä Ilmari Saarelainen, kuvataiteilija Katja Tukiainen, historioitsija Teemu Keskisarja, kirjailija-luontokartoittaja Anni Kytömäki, muusikko Lauri Tähkä, talotohtori Panu Kailasekä entinen valtiosihteeri Raimo Sailas.

Yhdessä vieraidensa kanssa Laaksonen pohtii häntä askarruttavia aiheita kuten Miksi vanhenemiseen ei voi suhtautua kuin keskiviikkoon? tai Miksi tulevaisuutta ihannoidaan, vaikka se on epämääräinen ja harmittavainen?

- Mee ajateltti, et tämmöst ohjelma vois katto ihmiset, ketkä kaippa lissä ilonpilket, lempiä ilmet ja mailman menon hunteeraust, ilman kiiret ja syrämenkylmyyt. On tämä asiaohjelma, ihan tosi, mut ei mikkän kovi asialline. Lystikäs ennemminki.

Lokakuussa Laaksonen suuntaa omalle Pienelle perunannostokiertueelleen, jossa hän kertoo tarinoita ja lukee runojaan.

 

Yle Ykkösen kesäsarjan kuvauksissa Laaksosta, Janatuista, Keskisarjaa - Soppelan Vapun sommittelemana.

 

 

 

 


Heii Ajopäiväkirjan lukijoil! Tänä o ylimääräne uutislähetys eli tual Perunannostokiertuesivuil alkanu pulinasarja saa nyy erikoisekstranumeros:

Mitä mää tiärän Kaustisest!

 Aloteta perussäännöst: o vaa yks Kaustine. Nii et vaik monikko o Huittisis, Ikaalisis, Nousiaisis, Kauniaisis ja Paraisil – ni sama sääntö ei ol olemas Keski-Pohjanmaan kansanmusiikkitaivas Kaustisel. Olla ja mennä siis Kaustisel.

 

Ko sin päi lähte ajama meilt länsrannikolt, Suami-neitose nilkkaluun kohralt, voi aja selkkiäst 8-tiät pitki pohjosse ja kääntty Kokkolast oikkial. Taik sit voi lähte sekoilema paperikarta ja vajavaise suuntavaiston  kans Parkano-Peräseinäjoki-Lappajärvi-Veteli-Vimpeli-Himpula-Misä-Mää-Olen-reitil. Otin jälkimmäise. Kuus tuntti see kest, mut kiiru ei ollukka. Tiä varsil ol lehmi jokitöyräil ja kissankellopiantarei, niinko sinissi kaulaliinoi olis heitetty auto akkunast.

Alavuren kaffereisul löytys mailma vitsikkäimmä nimine uimahalli: Kunto-Lutra! Ja Vetelin yhrel hualtoasemal tul viano-hiano piän iankaikkine mummu tiskin taa rollaattorin kans palvelema. Näppäräst hän käyttel maksupäätet ja toivotti hyvi Kaustis-festivaalei. Suhtaurun epäileväisest eläkeiän nostoprojekteihi, mut kyl mää ajattelen, et jos tämän maan mummuset vaa jaksa ja koton ei saa aikka kuluma ja tyät o, ni esikuvi löyty.

 

Kartaluvust hualimat löysin Kaustisen ja sain kivan majotukse melkkest-kaksvooninkisest pohjalaistalost, misä ol laitettu tervetuliaisiks mun huanesse peili yläpual tämä Uusivirran perhen piäne Lotta-flikan kirjottama runo:


Kun mä haaveilen
niin joku kysyy
mitä mä haaveilen
niin mä vastaan
et lemmikkiä
kodin piristystä
ilopilleriä
pehmoista sylikaveria
lemmikkiä
ihanaa.


 ***

Mink tähre mää Kaustisel läksin kaikenkaikkias? Mul ol tehtävä!  Tais olla jo vuas 2012, ko mult kysytti, et mahtaisink mää keksi maakuntakavalkadin ohjelma Kaustisel. Siäl o nimittäis joka vuas yks maakunta erillisen teeman – sen alue soittaji, laulaji, tanssijoi, säveltäji, sovittaji, sanottaji nosteta esil. Suurin tapahtuma on pualtoisttuntinen kavalkadi, mink aikan näytetä, kummossi olla ja mitä osata. 


Mää, ketä ain kiihryn spektaakkelien mahrolllisuurest, rupesin heti leimuma. Keskipohjanmaa-areena o nimittäis silmittömän suur – ja katsomo o semmone runssan kahrentuhane henken kokkone, tunkemal mahtu 2500.


(Siin on teil! Täyttäkäs lava, permanto ja penkit!)


Jos oliski yhtenäine maakuntaorkester koko esitykse aja! (Ei nuattiteline siirtelyi eikä kontrapassojen traijamist erestakas). Jos oliski iso määrä tanssijoi permannol jatkuvast, kaunistamas areenan reunoi! (See lattiapinta-ala nimittäis on vajaa hehtaari.) Jos olis siävi laulusooloi, mummui ja mukuli mukan, vakavi virssi, jylhi kuaroi ja pari lystikäst huumornumero! (Kansamusiikki o monimuatosemppa ko ens luule). Jos juannot kiärtyis maakunna ihanan luanno ympäril! Olis nimikkolintu naakka ja nimikkonisäkäs kettu ja nimikkokasvi tammi ja nimikkokala silak. (Ja mää saissi lukke kuulijoil runojan ja siin samas selosta, mist varsinaissuamalaisuures oikke on kysymys). Ja lopus noustais metri maanpinna yläpual ja laulettais Varsinaissuamalaiste laulu! Ja tuhatpäine yleisö olis mukan!

Ja voiktee usko: näin käve!

 

(Varsinaissuamalaissi nuari näyttämäst, mitä osata. Viimeset harjotukset!)

 

(Otin kuvan, ko maakuntaorkester ruapi jo lähtökuapis).


 

Kertakaikkias oli niinko elokuvis! Niissäki o ain piäni klaffivirhei, mut mää en tosa huamannu ko omani vaa. Mää ällistysin, et kui muut tekijät saiva mun harovist ajatuksistan kii ja osasiva maalata niin täyrelliset tunnelmat. Janka-Murrokse Anna ja Antti oliva musiikkigurui, Ylänevan Lennu tanssivastaava ja ylikoordinaattor, Nuutise Niiki sovitti laului. Ohjaaja-Anneli kävi paikal, Varsinais-Suamen kansanmusiikkiyhristys kehittel talouspualt, Varsinais-Suame liitto suajeli mink kerkes – ja kaikkist tärkiämpän esiintyjät laval, heijä ohjaajas, tukijoukkos, kuskis, perunankeittäjäs, emmää kaikki ossa luetellakka, mut itte varmast tiärätte, ketä mää tarkotan!

 

 (Kuvakollaasi: Marjo Keskikastari. Turun kansantanssin ystävät.)


Mul ol ohjelmas neljä eri vaatet – ja onneks pukija. Äänimiähen kopis ol pukuhuane (hän lupas katto toisse suuntta ain ko pikkuhousu näkysivä). Hyvöse Riitta puki mul 1920-lukulaise surupuvu mustines silkkihuiveines päivines – alotin juannot keviäl synkistelyl ja naakoil. Sit hän ujutti mun yllen oranssinfärisen eli ketun sävyse sametpuvu. Sen jälkke ryntäsin vaihtama viherkäise menninkäisasu – ja Riitta puki ittes tamme äitiks ja tul hakema munt laval pois. Ja viimesse juantto hän rakens mun päälleni Laitlan kansallispuvu taskuines, aluhameines, kaulakoruines, tykkimyssyines päivines. Lyhimmilläs vaihtoaikka ol 4 minuutti.

 

(Äänimiähen kopis - siis pukuhuanees - räpsäys vaateharjotuksist. Kuvas o juantaja-tammi ja tamme äit).


Kesken kavalkadin oranssi ja viherkäise vaatevaihron kohras äänimiähen kopi ovi temmatti auk, ja siält ryntäs sisäl joku naisihmine kameran kans ja huus: Mää ole asunu Turus, voink mää otta kuvan! Mää, muutonki huanohermone, en osannu kauhia ystävällisest hänel siin tissiliivisilläni ilmast, et Nyy o iha helvata huano hetki. Voi olla, et siin mää meneti yhre lukijan lykätessän häne ovest ulos, mut ain vaa ei pysty ilost ilmet ottama.

 

Äänimiäs-Karri  (yl, nappasin kuvan harjotuksis) oli muuten oiva! Sattumoisi juuriltas varsinaissuamalaissi hänki. Hyvi hän kesti meijä aiheuttama tunkokse omal tyäskentelyalueellas, sanos jopa et: "Mä diggaan tällasist kaatuvist tunnelmist."

Mää viäl vähä voivottelen sitä, et mun musiikkikäsitys o nii vajaa. En ossa nyy mitenkä välittä mittä musiikillissi elämyksi. Kansanmusiikil mul on - vissi pääasias ulkomusiikillisist syist – iha erityine huane mun syrämes. See tasavertasuure ja hyväksyvyyre ilmapiiri! Ihmine saa olla vaatimatone taik mahtipontine, surumiälis-haikia taik ratkiriamukas. Ei ol julkiskuvien taik johtohahmojen kumartelemist, joka ainokaine on Sankar. Johtotähten o see, et itte ja yksinäs ei saa juur mittä aikases, mut yhtesel tahtomisel ja tekemisel saa.

 

(Nee täyttys! Kuva: Kaustinen.net - tiedotus. Sattuneist syist en pystyny itte keskittymä kuvaamisse.)

 

Kuulijoi ol paikal Kaustise kunnajohtaja arvio mukka vajaa 3000, osa seuras nurmikoilt ja rinttest ohjelma. Mää en suara sanoen kehta paljastakka kuin pal ja mist asioist meijä väki sai kehui. See vanh sanonta kumminki velvotta: ”Ei omi poikki kehuta ko juavuksis”. Mut pikkusen vilautan kumminki.  Erinomasen tuarei sovituksi ylist yksi, toine huakaili huippukettu-Lennun joukkojen koreografian näyttävyyt, kolmas sitä et nelivuatiaatki esiintyjät kajautteliva: ”Helky laulu Auran rantain!”, neljäs sitä kuin tarkast maakuntaorkester soit  ja melkken kaik kiittivä kokonaisuut ja kyl joku kohteliaisuuksissas sanos, ettei juannot menny ollenka nii huanost, ko mitä peljätti. Maakuntajohtaja Juho Savo frouvines näyttivä silt, et yhtä ei hävetä meijän pualesti.

 


Ko esitykse jälkke yritti festarialueel kuljeskel, etenemine sujus kahre metrin tuntivauhti. Mää ole saanu vastaotta kavalkadist niim pal kaunei sanoi, et mul ei ol koska niimpal ämpärei, saavei, ammei, mihe saissin nee kaik mahtuma. Kiitos armas kansanmusiikkiyleisö! Kiitos kutsumast, Kaustine!

 

Ja kiitos koko Varsinais-Suami ja sen taitavuus! Iso onnistumisen tahto piti koko makian kakun koos ja mee saatti see viaraillemme tarjota. Siin loppukumarruksis munt valtas korkia, hyvä miäl: nämä o mun omi ihmissi.

 
***



Kaustisen pääl nous täyskuu, nuatioi loimus, viulut soit sottiisei, hyvähymyne väki vaels valkoses suviyäs.

 

Varmaanki Kaustisel o hiuka erilaist meno, jos riäntäisin sin samal innol esimerkiks helmikuus. Mut see, et pikkunen paikkakunta saa kokonaiseks viikoks puhalletuks tämmöse hehkun kujilles ja kentilles, o ihme jo ittessäs. O vaa yks Kaustine.

 

Heli