Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 14.05.2020

Kirsi Kunnas -runopalkinto ojennettin tänä mul ja Niillas Holmbergil. Arvatka kui yleväl miälel olen! Syrämest kiitos Kirsil ja raatilaisil.
 Plättän koko palkintokuvauksen ja perustelut kaikkines päivines tähä Ajopäivkirjan sivul - ja lopus o viäl kiitospuheki, mink tänä vuan pirän tämmötti virtuaalisena.

Vuonna 2018 perustettu Kirsi Kunnas -palkinto kohdistaa katseemme kielen merkitykseen identiteetin rakentajana ja tekijöiden juuriin runouden voimavarana. Palkinto päätettiin tänä vuonna jakaa kahdelle runoilijalle, joiden laaja tuotanto itsessään vakuutti raadin, mutta joiden molempien erityisarvona nähtiin heidän rohkeutensa hyödyntää omaa kulttuuri-identiteettiään keskeisenä runouden rakennusaineena samalla paikallisuuden raja-aitoja murtaen.

Heli Laaksonen ja Niillas Holmberg katsovat molemmat tuotannossaan tulevaisuuteen omasta paikallisuudestaan käsin. Tuo paikka sijaitsee kielessä, jota runoilijat asettuvat puolustamaan. Laaksosella lounaissuomalainen maalaismaisema ja siinä elävä murre sekoittuvat omalaatuiseksi elinympäristöksi, jossa runoilija on kotonaan. Holmbergilla taas saamelainen elinympäristö on monella tapaa uhanalainen.

Sekä Laaksosen että Holmbergin tuotannossa kiteytyy kielellisen identiteettimme merkitys ja suhteemme muuhun maailmaan. He toteuttavat runouden ikuista tehtävää ajatella mahdollisia yhteisöjä ja maailmoja, tarjoavat konkreettisia esimerkkejä siitä, miksi runous on meille elintärkeää.

Palkintoraadin perustelut:

Heli Laaksonen (s. 1972) on Turussa syntynyt ja vahvasti Lounais-Suomeen juurtunut runoilija, jonka esikoisrunokokoelma Pulu uis (Sammakko) ilmestyi vuonna 2000.  Hän on julkaissut viisi runokokoelmaa, loruteoksia, kolumnikokoelmia, näytelmiä, runokäännöksiä ja tietokirjoja ja toimii myös kuvittajana ja kuvataiteilijana.

Laaksonen kirjoittaa omalla murteellaan runoja, jotka osoittavat, ettei kokonaisvaltaisen ilmaisun tarvitse olla vaikeatajuista.  Laaksosen runoissa elämänilo näyttäytyy lämpimänä huumorina, mutta samalla hän käsittelee monimuotoisesti ajankohtaisia teemoja, kuten kielen merkitystä, luontosuhdetta ja ihmisyyden rajapintoja. Laaksonen on laajoilla esiintymiskiertueillaan tuonut vuosikausien ajan runoutta laajoille yleisöille valtakunnallisesti. 

Laaksosen viimeisin runoteos Aurinko. Porkkana. Vesi (WSOY 2019) on iloinen, toiveikas ja vakava vetoomus palata puhutun, luetun ja kirjoitetun kielen pariin. Yksinäisen runoilijan kutsumus kohtaa vastustusta maailmassa, jossa kieli liudentuu paikattomaksi, ihmisten väliseksi kommunikaatioksi. Teos on vahva paikallisen elämänmenon puolustus globalisoituneessa maailmassa.

Niillas Holmberg (s. 1990) on utsjokelainen, Saamenmaalla laajasti tunnettu runoilija, muusikko, näyttelijä ja aktivisti, joka tunnetaan myös tulkkina perinteisen saamelaiskulttuurin ja modernin länsimaalaisen maailman välillä. Holmbergin esikoisrunokokoelma Dego livččen oaidnán iežan ilmestyi vuonna 2009. Hän on kirjoittanut kuusi runokokoelmaa pohjoissaameksi. Kokoelmista kaksi on käännetty suomeksi. Vuonna 2013 ilmestynyt runoteos Amas amas amasmuvvat (DAT) oli myös Pohjoismaiden neuvoston kirjallisuuspalkintoehdokkaana.

Holmbergin laajassa ja kielirajoja ylittävässä runotuotannossa paikallisuuden ja perinteen käsitteet kietoutuvat universaaleihin teemoihin. Holmberg pyrkii muistamaan sellaista, mikä on pakotettu unohtumaan, mutta yrittää silti pintaan. Hänen keskeisiä teemojaan ovat identiteetti ja ihmisen ja luonnon suhteen tunnistaminen ja tunnustaminen. 

Holmbergin tuorein runokokoelma Jalkapohja (Gummerus 2019) on poliittista ja taistelevaa runoutta. Se onnistuu herkin vedoin sekä diagnosoimaan modernin maailman unohduksia ja vääryyksiä että tarjoamaan toivoa paremmasta tulevaisuudesta. 

Vuoden 2020 palkintoraatiin kuuluivat kustantajat Paula Halkola (pj.) ja Anna-Riikka Carlson, runoilija Juho Kuusi ja toimittaja Pietari Kylmälä.

TIÄTTY halusin kirjotta palkintopuheen - ja tämmöne siit tuli:

Heli Laaksonen: Kirsi Kunnas -palkintopuhe 12.5.2020

Mää soitin Kirsi Kunnaksel.
Kuulostaa samalta kuin sanoisi soittaneensa Punahilkalle tai Tiitiäiselle.
Mut mää soitin Kirsi Kunnaksel.
Kiitin, et hänen nimikkorunouspalkintonsa on tullut tänä vuonna minun ja runoilija Niillas Holmbergin osaksi. Palkinto on tärkeä runokissan hännännosto ja hyväntuulinen välihuuto tähän kevääseen.

Kyselin Kirsiltä, kuinka on erikoiskevät sujunut. 95-vuotiaana hän on ankarasti kotiin kammitsoituna. Hän lausui kaiken muuttuneen - ainoastaan aakkosjärjestys on vielä sama. ABCDE hän tapaili puhelimessa ja kysyi äkkiä: Mitä on C:n ja D:n välissä?
- Hä! No mitä?
- Ovi.
- Ovi?

- Covid. Ja ovesta pääsee ulos.

Olla huomioituna näin terävän sanaihmisen palkinnolla - tämä se vast o jotta! Lähetän koko raadille kiitokset ja syrämenkuvat jokaiselle myös.

Lypsän-lypsän-lypsän-lypsän

kuule kuinka maitoviiru

sangon laitaa soittaa

Lypsän-lypsän-lyp-lyp

Kirsi Kunnas on lähettänyt runoilijan iltalypsylle, omassani lähden lehmää pesemään.

Karjakon paremp uni

Munst ol tullu aamuihmine

mut mun lehmän ol muuttun uniseks

- ja yrittäkä itte lypsä makkava Muurikki.

Mairittelin sen ylös,

vein alas joel herämä.

Lehm raahas sorkkias,

mää joutusin sanoma
                      et älä rakas tol taval, nee kuluva!

Nyy, mun armaani, ui!

Lehm retkot rannas ko rentukka vaasis,

väit et on kanalihal,
uikut:

hyi-hyine vesi,

ei ui,

vaik syätäis,
ei ui,
ei kasta,
ei kahla.

Hain saunankiukkalt appu.
Kiuas ei päässy, mut pata pääs.

Kylki kuuman ponnas
pommina laiturilt jokke

kihisemä.

Me astutti yhtpotka
arinalämpösse vette,

mun unine Muurikkin
ja virkku mää.

Mittä nii ihana en ol kuvitellukka:

huljutta utarei suvannos,
sitto kuppeil ulpukkaseppelei.

Lahnojen sivupeilist heijastu

meijä suviaamune onni,

naurut levinny vastrannal saak.

                                  
                                   (Aurinko. Porkkana. Vesi. WSOY 2019)

Kirsi Kunnas -palkinnon on tarkoitus nostaa esille vaikuttavaa nykyrunoutta ja kohdistaa valokeila nykyrunoilijoihin. Hyvä! Korkeimmankaan kaapin päälle nostaminen, kirkkaimmankaan valon sytyttäminen, runolavoilla riehuminen ja kirjansivuilla liehuminen ei ole mitään, ellei ole yleisöä, joka valaistun runon näkee, kuulee, ottaa sen omaksi. Olen saanut laajan lukijakunnan puolelleni - rakkaita kiitoksia heille, jotka ovat jo kaksi vuosikymmentä pysyneet sanapulkassani. Suomalaiset aina ovat olleet runonlukijakansa - tulevatko yhä olemaan? Tilaa on, mahtuu kyllä, aikaa on, ei ole myöhäistä!

Runo kertoo, mitä on ihmisen sisäpuolella. Runo vihjaa, mitä on maapallon toisella puolella. Runo näyttää, millaista on eläminen. Runon lukeminen vahvistaa suomemme omaperäisen kielen asemaa. Runon lukeminen vahvistaa runon lukijaa. Runon lukeminen vahvistaa runon kirjoittajaa, sillä runokirja, joka jää lukematta, on surullinen kuin avaamattomaksi jäänyt kirje.

Tunsin kerra yhre hevose,
ketä osas lenttä,
muttei viittiny.

Tunsin kerra yhre ihmise,
ketä osas lukke,
muttei viittiny…

Muistakaa pitää runojen puolta! Huolehditaan yhdessä, että kasvavassa sukupolvessakin syttyisi roihuava rakkaus äidinkieleen, sen luovaan ja ihanan outoon runouteenkin.

Heli

***

Helin ja Kirsin kuva: Elina Wallin 2017 Punni-lastenkirjallisuuspalkinnon jakotilaisuudesta

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 18.04.2020

 
Runoraati-kuvauksissa Rauman Lapissa, naapurin pellolla.
Esitys Yle TV2:ssa ja Yleareenassa alk. 23.4.2020.
Kuva: Miikka Lappalainen

Olen ajatellu täsä erikoiskevääs semmost vanha läntist sanontta ko:
"Makka niinko Ruana raato". Kuuleman mukka Ruanan kyläs (niit o mont, ei ol varmuut misä) ruvetti vartoma mailmanloppu. Mentti valmiks jo maaha makkama, et ollaan siin sit hollil ko se tule. (Jonku selvitykse mukka ruanaraato tarkottais kalapyyrykses makkava vanha kala, mut mitä jännityst semmoses selitykses o?)

Jotenki samansorttisis Ruananraato-tunnelmis täsä olen ja laiha lohtu o siit, et nii on koko muu maapalloki. Kirjailijana elämä on kyl nyy muutoksen keväänä ollu mones kohta niinko enne: olen enimmäkses ittekseni, suunnittelen päivä- ja puuhajärjestykset oman pääni mukka, luven, kirjotan ja maalaan. Päivän päätehtävänä o olla vajomat syävereihi ja pittä lähipiiriläissiki hyväl pääl. Elannon suhte o aika lail ontto. Runokeikkakalenter o näil näkymi elokuuhu saak vitivalkone - peruuntus yks tärkiä keikkasatsi keväält, siirtys yks kirja ja muutamainen kiva esiintymine suvemmalt. Tärkiä ja tärkiä... Tärkeys on tiätty suhteellist. Tärkeint olis yhteiskuntarauha, elos pysymine ja sen uure, erilaisen tulevaisuuren kans toimeen tulemine.

Kulttuurialal on kumminki miälenkiintoset hetket meneilläs. Ihmisil - lukijoil, kuulijoil, kattojil, on kova kulttuurinnälkä. On tarvet viihtymisel, kauniin kattomisel, huumoril, arkiasioitte unhottamisel, elämän ymmärtämisel, isompien kuvioitten hahmottelemisel, alitajunnan pualeen kääntymisel - taire ja viihre on tämän alan parhai tohtorei. Ne on korkias kurssis ja ihmiste syrämis. On kohottava olla osa sitä joukko, mikä koitta pittä miälalat valosana - synkeys ja apeus ei auta kettä. Ratkastava seikka o se, et tämä rakastettu kulttuuriala on toimeentulollisest täl hetkel syväs suas. Virtuaalikeikat, facetime-esiintymiset, IG-tv:t ja monelaiset etäkeikkasovellukset o mahrollistanu kyl sen, et yleisön ette pääse esiintymä - mut ansaintalokiikka viäl ontu. Eli se, et mil taval hyäty olis molemminpualine. Kuulijal korvan ja silmän ilo, artistil vastine kans. Vitsa sulle, palkka mulle, sanos virpojaki eikä vitsa sulle, palkka sulle.

Mul ei ol omat tekniset tairot ajan tasal ja olen ajatellu niit ruveta hiuka eres kehittämä. En tahro, mut mun täyty. Sit ko niit hiukan paremi opin, voissin tutki, et mikä olis paras tapa tehrä virtuaalirunokeikka nii, et sin vois laitta lipui myyntti jolla ystävällisel hinnal. Olisko alkku vaik 5 euron lippu sopivaine? Mitä miält? Täytyis tiätty löytä semmone sovellus, misä sekä runokeikan kattomine et siit maksamine olis helppo. Nii ja kosk olen maalannukki, mitä jos mun ihmiseni meniski kattoma niit teoksi virtuaalisse näyttely? Aika pal tartten viäl oppimist ennen ko se o selvä...

Semmostaki on ollu näil virtuaalikeikoil, et saa omantunnon mukka maksa jonku summa. Kyselin yhren orkesterinjohtajalt tämmösest vapaaehtosmaksukeikast, et kui o menny. Heijä yhtye soitti netis pualentoist tunnin keikan, mitä enimmilläs seuras 70 000 ihmist. Kaikkias lippukassaan oli kertyny 2000 euro, mikä jaettiin solistin, soittajien, teknikoitten ja tilavuakraajan keske. Iha näi humanistin matikal voi laske, et soittajie lapset ei saanu sinä viikoloppun uussi kenkki... Tämä ei ol yksiomasest kulttuurin tekijöitte murhe - meijän kaikkien täyty täsä ajas olla yhteisvastuullissi ja tehrä ratkasui, mitkä kannattele säilytettäväks toivottavi ilmiöi. Esimerkiks kotomaist musiikki, kirjallisuut, käsityäläisyyt, museoi taik kuvatairet.

Muutamei hyvi puali ankeurest ja ajottaisest ahristuksest hualimat kevät on tuanu. Ikinä en ol näin pal ihmisil soitellu, vanha-aikkassi Ei-mul-ol-mittä-asia-puhelui. Helpost kakskin tuntti olen joittenkin kans  pulissu, vaikkei alunperi ollu erikoist sanomistaka. Mää en ol nykyihmine sitä vertta, et ossaissin laitta videopuhelut pyärimä. Mää kuvittelen, milt ihmine siäl luurin toises pääs näyttä. Muutaki sulost hualenpitämist ja ylimääräst hemmottelemist olen ihmisis nähny. 

Ko olen jutellu artistien ja joittenki taustatoimijoittenki kans  (ääniteknikot, roudarit, valoihmiset) täst Koronan kuivattamast ajast, olen ollu yllättyny siit, kui helpottunei he isolt osaltas on. Vaik huali paina sen kannalt, et mist mukulil leipä ja vuakraisännäl ropo, on tämä kaiken nollaus ollu monel helpotuski. Viime vuaskymmenen jatkuvast kiihtyvä vauhti, oman napas ympärs pyärivä karuselli, somen jokahetkine päivitysvaatimus, näkyvyystaistelu o viäny voimi, iloi ja ihmissuhteitaki. Nyy o niitte aik - vaik sit matkankin pääst. Sit ko joskus tullaan takasi johonki päiväjärjestykse, voitais katto, et meno ei yltyis entiselles. Se oli liikka, oli se.

Hyvi kirjallissi uutissi kans: Ylen Runoraati o elvytetty! Mult tilatti sihe runo kans ja sen voi nährä YleTV2 Olohuanees 23.4. ja myähemmi vissii Yle Areenas. Filmi kuvattiiin tääl meijän Rauman Lapis, naapurin pelloil. Tost linkist runot pääse lukema ja äänestämä oma suasikkias: https://yle.fi/aihe/artikkeli/2020/04/17/legendaarinen-runoraati-tulee-taas-aanesta-suosikkirunosi-ja-osallistu-raatiin 

Lisäks o alkamas Lukuviikko, 21.-26.4.2020, mikä liahutta ilosena sitä lippu, et kirjan lukemine o ihana homma.
Kaikesortin kampanjointti o siäl: www.lukuviikko.fi

Ittekki ajattelin, et voissin kanavissani jopa jokasena päivänä lukemisen pualest heittä serpentiini ilma (maatuvaist, kasvifäreil värjätty).
Niit mun somekanavi voi (iha ilmatteks...) silmäillä fb:s, Heli Laaksonen - runoilijan lukijakunta ja Instagramis: #runoilijahelilaaksonen

Somes voi hyväs lykys tavata vaik mun yllätyksenä tulleet vävyni (mul ei ol mukuli, ni sen takia luulis, et ei ol vävyjäkä, mut mul on kaks), jouluvävyt Paki ja Eki. En ihan täsmälles muist, mist ne meil tuli joskus 2018, mut niitten päivityksist rupes yleisö niin kovin tykkämä ja ittekki heijä suurest järjettömyyrest tykkään nii, et sillon tällön päästän jouluvävyt huumoroima, kevällääki. Somen pual laitin heijät esimerkiks Hawajil käymä.

"Erikoise samanäköselt tämä Tyyni valtmeri näyttä ko Itämeriki."

"Hei neiti, eik toi teijä lei ol hiuka liian piukka?"

(Hawajil ei Paki&Eki kylläkän päässy, ni et he menivä Yyteri, mikä ol iha hiano seki. Ja ko Eki ol ens hualissas, et mitä käy, jos joku tule sanoma, et ei tän mittä leiriytymä saa tulla, käski Paki kyssy silt, et puhuk hän ussenki pukimuatosil kynttilöil.)

Mää sit ole ilone siit, et osa mun yleisöstäni o yht mukulmaissi ko mää ittekki ja voiva vaik kynttiläl hihittä!

Kevään kivoihin kuulu se, et Aurinko. Porkkana. Vesi. -runokokoelma pääs Suomen kirjataiteen komitean Vuoden kaunein kirja -listal. Emmi Kyytsösen tekemä päälline o siäl Onnistunein kansi -sarjas. Sama miält! Hiano! Sit ko mailm on taas auk, teokset lähte kiärtämä erilaisis messuis ja näyttelyis, Suames ja Euroopassaki.

Kattoka nyy! Emmi Kyytsösen graafikoima kansi. www.karppidesign.fi

Se kevään keltasin päiv, Kirjan ja ruusun päivä 23.4. juhlitaan kans tuannempana (Mahta muute tuannempana olla tunkost, ko kaik nyy siirrety hakeva siäl istumapaikka).

VIÄL:

Mun uus kirja, mikä läks helmikuus painokoneissi, on painettuna mut panttivankina siäl jossain kirjapainon uumenis... Se on tilauskirja, mist mun on lupa sanno vaa, et hauska o... Se olis ollu kevään teos, mut nyy sekä mun et lukijoitten täyty vaa varrota. VOI HUAKAUS! Viäl se nährä ja lueta! Elävänä!

Täsä haaveilen kevääst Rauman Lapis hyljätys, somas mettäautos (ei mun omassani). Kuva: Suvi Elo

Mut: emme hellitä!  Hyväntuuline, järkevä ja varovaine meinink, sitä koitan itte pittä yl. Ja lukke kirjoi, niit ihani pakopaikkoi, pehmussi petei, hymykuappie syventäji, miälen mylläji. Lukke enemmän ko ikinä enne. Suasitan! Tulkka äkki terveiks takas, jos sairastutteki.

Iloi! Runoi! Keväi!

Heli

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 12.01.2020

Se tämä juur on kirjailijana olemises:
et ei tiär mitä tule,
sen hianous
sen vapaus
sen painolasti hartteil.


Aallokkojen keskel ei men ikinä tämmöst selvä reitti, ko aallonmurtajan seljän pääl tääl.
Olen Länsi-Latvia Ventspilsis kirjailijaresidenssis helmikuul  saak.
http://www.ventspilshouse.lv/
Talvivihannal miälel, ain-sulan sataman laitamil kirjotan ja fundeeraan.

Päivittyvä matkakertomus ja lisää kuvi tualt:

http://www.hulimaa.fi/laaksonen-lausuu-latviassa

Heli

(Kuva Ventspilsin eteläiselt aallonmurtajalt 10.1.2020 HL)

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 31.12.2019

Kakskytkakskyt!

Taa jää vuaskymmenelline riamui ja murhei. Suurimppi iloaihei o mul ollu runokirjat, uusimmaisena Aurinko. Porkkana. Vesi. - mun päätehtävä maan pääl o kirjojen kaut kanssaihmissi rakasta ja itteni elos pittä. Aapise Finlandia-ehrokkuus tiätty oli ilo ja runokiartueet ain viimesint Aurinkokiarrost myäte. Sanomattoma rakkai o lukijat ja kuulijat matka varrel.

Tyämurhei o niitäki. Vakavimpan lukemisen taantumine, mikä on kovast kolissu mun nilkkoihi. Annan pari esimerkki, ettette luule haihatteluks: Sulavoi-runokirjan menekki ol 72 000, Peippo vein 25 000, Aapise 16 000, Ykköse 5000, Aurinko. Porkkana. Vesi. o myyny tähä mennes runsas 7000 kpl. Äänikirja-cd Ratio Sulavoi myys kultta, Aurinko. Porkkana. Vesi. -cd tähä mennes 400 kpl ja digiäänikirjana kuutisesata latauskertta. Aika mont kymment tuhat lukija on karonnu - tervessi silti teillekki lähetän. (Tämmösist ei tavallisest puhuta ääne, mut määpoika puhun.)

Ei tartte olla businessmiäs, et ymmärttä, etten voi päätoimisena kirjottajana jatka. En ol kokonas luapumas kirjottamisest, enkä ol kokonas selvil, mikä o mun lisäammattini - mut johonki toimenpitteissi mun täyty ruveta. (Ireoi lukuinnon palauttamiseks oteta vasta!) On jo tulevanaki vuan suunnittel uurelaissi elantokeinoi, niist sit erikses ja yks kerrallas ja aikanas.

Jokaikinen kirjanostaja o mul ollu ain ja täst lähtienki tärkiä, koko mun tekemiseni peruskallio ja harjatiili. Muistaka ain kehu ittiänne, ko olette kirjan ostanu: sen lisäks, et saatte ittellenne lukuilon, annatte kirjailijoil elämäntyän ja sitä kaut suamen kiälel jatkoaikka. Henkes mukana olemine ja kulttuuritekojen toivomine o sympaattist - mut ilman tekoi me ollan pulas.


Epätoivoihi vaipumine ei ol ohjelmanumerona suunnitteil - mut viäl tääl puhkun ja puhallan teil lukijat: älkkä kääntäkö kirjoil selkkä, älkkä konmarittako hyllyi siliäks, älkkä jättäkö mukuli pelkän netin armoil, älkkä itte korvatko kirjan lukemise onne somen plaramisel. Sil taval meijän kiäl, kirjallisuus, kirjailijat, kustantajat, kirjakaupat, lukijat ja koko suamalaine kulttuur jää ilosena leijuma tuulte mukan ja putto muheva multta niinko voikukkase siämen.


Heli

Kuva: Mikko Kaaresmaa. ET-lehti

Tietoja

Kirjoittanut Heli Laaksonen

Luotu: 04.11.2019

Kirjamerel kauhon, enne jäitten tulo
on kiartue kiärrettävä lähelt
kaik muut houkutukset kaukka.
on kirjallisuuspalkinnot itte jaettava
ja itte huamio haettava,
ni ei tartte sit kettä muit syyttä,
jos aik tule pitkäks taik käy lyhyeks.

Kahreksannest runopyärtyeest, Aurinkokiarroksest, o jäljel neljä houkuttelevaist, erikokkost paikka: Yläne 19.11., Mynämäki 20.11., Lohja 21.11., Tamperetalo 22.11.

Kyl on taas kiärrettykki! Takavuasin kirjotin joka päivän jälkke Ajopäiväkirjois pitki liirumei tunnelmist. Nyy mää olen lurpahtanu ja teen tual nopiammal amerikanfirman alustal eli fb:n ja ig:n pual pikapäivitykset. Harmitta semmonen taantumine. Mut on tiän pääl olos omat vaivas ilman laajemppa raportointiaki. Erityise raskas muutos o ollu se, et yhä enemmän täyty käyttä aikka tuputustyähö eli maanitteluhi. Tulkka nyy, rakkaat lukijat, tulisitteki. Jos itte saissin päättä, ni ilmottaissin kerran keikkapaikat ja ihmiset tulis suara päät paikal. Jos olis päällekkäisyyksi, ni runoilta laitettais päälmäiseks. Kuin pal säästyiskä aikka vaik uusien pulinoitten keksimisse. En saa asiantiloi muutetuks omal tahronvoimal, nii et tääl mää jälles hihkun: lähtekäs runokiärtämä, ei sitä tiär, kosk seuravaks vai koskanka!

http://www.gramofoni.fi/runorundi-heli-laaksonen-aurinkokiarros/
fb: Heli Laaksonen - runoilijan lukijakunta
ig: @runoilijahelilaaksonen

Kuva Hämeenlinnan Verkatehtaan lavalta: Outi Soininen / Odelma

Kirjakroolaamist o seki, et jaan tänä vuan yhreksännen Kodiksamia-kirjallisuuspalkinnon, omast pääst keksityn, kuus omast miälest elämyksellisist lukuelämyst. Niil o oma sivu tääl: http://www.hulimaa.fi/kodiksamia
- mut tähä sama syssy nyy juanipaljajstus tääl Ajopäiväkirjanki pualel.

"Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkuus myönnetään kuudelle tärkeälle kirjalle nyt yhdeksännen kerran. Palkinto jaetaan vuosittain yhdelle merkitykselliselle elävälle tai kuolleelle, uudelle tai iankaikkiselle, suomalaiselle tai ulkomaiselle kirjoittajalle, kauno- tai tietokirjailijalle. Tärkein palkitsemisperuste on unohtumaton lukuelämys. 6.12.2019 julkistettavalle voittajalle luovutetaan henkilökohtaisesti Kodiksamia-palkinto, 30 000 ohraryyniä. Raadin ainoa jäsen ja palkinnon perustaja on sanamaija Heli Laaksonen. Palkinto on saanut nimensä Rauman Lapissa sijaitsevasta Kodiksamin kylästä.


Tänä vuonna Kodiksamia-palkintoehdokaslistan näennäisesti keskenään aivan erilaisia kirjoja yhdistää suuri kysymys: miten täällä eletään - miten olisi hyvä elää? Tietokirjapuolen jättiläismäinen saunaperinteen käsikirja Saunan kansa (Satu Laatikainen, SKS 2019) kuvaa tämän suomalaisen elämänmuodon kaikilta ajateltavissa olevilta kannoilta. Oppikirjaksikin ajateltu Logistinen päätöksenteko antaa avaimia loogiseen ajatteluun yhä enemmän tavaroita pursuavassa arjessa ja työssä (Aimo Inkiläinen, Edita 2009). Kaunokirjat näyttävät elämän olemuksen ihmismielen sisältä päin katsottuna. Aivan tämän päivän hulluudessa on kiinni Elina Kilkun työelämää ja perhettä pyörittelevä Täydellinen näytelmä (Bazar 2019). Johanna Venho vie Ensimmäisen naisen myötä lukijan Sylvi Kekkosen riipaisevaan eloon. Jani Nieminen kuljettaa lukijaa pivossaan Komero-esikoisromaanissaan 1970-lukulaisesta lapsuudesta aikuisuuteen hellästi kuin linnunmunaa. Tänä vuonna listan ainut käännöskirja on latvialaisen Mara Zaliten merkillistä neuvostolapsuutta sielukkaasti kuvaava romaani Viisi sormea."

Kiitos kirjailijoil hyvist teoksist ja lukijoil hyvä lukemist!


Heli

Kodiksamia-kirjallisuuspalkintoehdokkaat aamuvalossa 2019. Kuva: Helil Laaksonen.