Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 


Tänä pit ajatel kaht näytelmä, yht tiatokirja ja tiätyst kiartuejutui kans. Viis ihmist orotta lisäks mun vastaustan johonki kosk-pääset-tulema-kysymyksehe.  Menin neljä mais aamuste maate, eikä sillo voi mittä ihmiste aikoin ylös tulla - vast tämmöttös ko päiv taas pimene, käynnisty pääki.

Sit ko o oikken pal järjestäytymätönt tarttis-tehrä-tekemist, mää pelastaurun sil, et teen jotta, mikä ei ollenka olis pakollist. See o vissi joku yhren-naisen-kapina. Maalasin tuvan pöyrän semsel uurel perinnemaalil (kui voi olla uus ja perinne?) tiilenpunaseks ja see ol nii hyvä sävy, et tunnus huusholliki lämmiämmält. (Talos ei ol sisälämpötilamittari lainka, ihan tarkotuksel. Kumminki huane ova see verran korkkioi, et ain o vähä vilpost. Jos viäl käveis mittarei kattelemas, ni siin see ittesäälittely vasta alkais!)

Ei lakka ihmetyttämäst see kui hyvi ennevanhaseste o rakennet. Tämä talo o akkunanpoki myäre samas mallis ko tosa alpumie sivuilt löyretys 1920-luvun kuvas - ja luulen, et jos olis olemas kuva 1800-luvu loppupualt, ko talo arvattavast on kohonu, näky olis luultavast jokseenki juur tomne.

Oikke myhäilyttä yks yli sata vuat vanhas huushollis elelevä tuttava naisihmine, ko kerros ikkunafirman erustajan viarailust heil. Myyjä kehus alumiinipokies kestävyyt ja sanos, et o valmis antama niil 30 vuaren takuun. See kaupanteko jotenki lurpat sihe, ko torpa emänt  sanos, et häne akkunas on kestän nyy runssat sata vuat piänel hualtamisel.

Tiäräktee, et on olemas simmone asia ko ikkunakuusi? Entisvanhaseste akkunanpokiks tarkotettu puutavara valikoitti erikses jo metäs, kasvaes. Nee ol puit, ko ol saanu hittaste, vähä hämäräs ja rauhas olla ja kasvatta tihuvi vuasrenkkai. Nii niist tule vahvoi säit vasta, sattei ja aurinkoi. Onk siin jotta samankaltast runoje syntymisen kans? Hittaste ja hämäräs vaa...

 

 

Tähkän Laurin uus Polte myys jo platina vaik see vast eile ilmestyski. Hyvä miäl o siit, et ko ihminen tahto ja yrittä ja raata unelmies ette, nee joskus voivat toteutuakki!


Hoi täält Lappi Teeällän mul uusilt mut paikallisil vanhoilt vainioilt!

Joulusen peippokiartueen löpinöi, höpinöi, kiarroksi ja kaarroksi suunnitella nykysin tämmösis maisemis, ko tosa al aukentu. Pelto ei ol oma, mut maisema o see, mikä näky tuva akkunast (paitsi sillo, jos olen tuvas itte kattelemas, sillo en seisoskel tavalisest ulkon, niit harvoi ittest-irtautumis-päivi lukuottamat). Viäl ei tiär, kummottos laajat näköalat vaikutta kirjottamisse, see et näke jo kaht tuntti enne, kummone ilm o tulon pääl.

En sentä meina ruveta koko keväst peippokäsikirjotust uusima. Ennenko runssan tunnin yksinpuhelu on koos, sihe mene pual vuat aikka - eikä nyy ol starttamisse ko pualtoist kuut. Saman runorunko ympäril on kyl mukava vähän kääri uussiki jutui. See o niinko ko laittais joulkuussehes pari uut koristet niitte vanhoje ja armaitte seuraks. Yhre simmose sähköpostin kyl jo sain, mikä niim pal naurut, et see on pakko pääst yleisöl kertoma.

 

Kuva: Miikka Lappalainen / Kuuskuva


Täsä maas ei enä montta peippo ol jäljel: 6,5 miljona pari kuulema ol suve aikan Suames kumminki pesiny. Mihe nee nyy onka matkal, vissi jossa eteläeurooppalaisil niämimail? Ain muutamainen peippo koitta selvitä talve ylitte ja joukos sinnittele ainaki kiartuepeippo, mikä huikka metäst tervessi.

Joulukuisel Tervessi Peippometäst -jatkol o nyy juur tullu uutine, et Salon keikka on täys eli loppuvarattu! Jumankekkula! Onneks sali on piän, nii et mää en ainaka ylpistymä pääs - nii ja Eurajoki, Hyvinkää, Kouvola, Pori, Seinäjoki, Turku o valla viäl vallottamat.

Toivota sopivaissi syyskelei ja sopivaissi lippumenekei. Munst hianoin tilanne o ain see, et on kaks vail loppumyyty. Sillon kaik pääse sisäl, ko on tahtonukki, kukka ei jää ylitte ja ilma - ja ainaki paril naisihmisel on tila laitta täpötäys käsilaukkus huilama viäreisel tualil.

Kumminki kaikkist eniten tährätä siihe, et keikka olis hyvä ja vähä värisyttävä!

Sitä koitta
Laaksone
sanamaija
nykysilläs Lappi teeälläläine eli Rauman kuninkaskunna alane

 

Jos yäl klo 01 kirjotta päiväkirja (yäkirja) ja koitta seljet keikajälkkesest päävilinäst, ni onk reilu et kello soi seittemält ja aja ylös ja asfalttiteit vaeltama? Hotellin aamupalantekijä ol kumminki koittanu tehrä parhas herämise helpottamiseks (ol kauhia hyvä puuro) ja matkavarrel ol maamiähet ripotellu aika suure määrän kaunei lehmi, mitä kattelles unhotti ittes ja kovan kohtalos säälimise hetkeks. Ajoilm ol hyvä, taivas kaike yl niinko tiskattu sininen kulho (tämä on Tuula-Liina Varikselt lainattu vertaus). Iha omalaissias on kainuulaiset maisemat ja Oulun seurun pellot. Näin esimerkiks aumakattosen suulin (siis mansardikattoinen lato suameks), en ikä enne!

Oulu ot meijät hyvi vasta. Paikka, mikä kirjoteta Naurava kulkuri, mut lausuta Rauhalan patio, vartoili aurinkonpaistes. Muuto hyvä, mut valoefektie vilkuttamine elokuises päivänpaistes o aika turhauttava. Onneks ääniefekteil sai dramatiikka hiukan kompensoiruks. Ol hyvä miäl, ko paikal ol teknikko Jarkko, mink kans Peippometän teknikko Nippala pystys puhuma äänimiäst ja valokiält. Hee saiva keviäste ja nopiaste lavakattaukse rakennetuks. Sil aikka mää liahusin kirjakaupas, yks myymäläihmine haki munt mustal piänel autollas (Mirri-nimisel), sit Kiva-Minna munt haastattel ja sen jälkke munt kiikutettin takas Muusajuhlil. Saatti hyvä ruakka - remouladekastiket ja loht ja omast pyynnöst yks peruna. See ol lintuperuna, ihan tosi. Sil taval nimitetä peruni, mitkä o hiuka parisinperunast suuremppi.



Oululaine yleisö istus pöyris piän sivistyny viiniklasi eres ja hee oliva niinko eurooppalaise! Tarkotta sitä, et uskalsiva innostuakki ja yltysivä välitaputuksi. Runotoivelaari (tänä purkkin toimis kuahuviini cooleri eli jähryttäjä) ol pullolas toivei! Kaikki en kerjenny esittämä ja kaikki en voinu, ko Pulu uis onnetoine ol koton, mut aika pal luvin ja ylittelin esiintymisaikoi. Kiitos kaikil tulemast ja järjestämäst!



Lähren lounasse jo tänä ehtoste, ilosel ja peipporeippal miälel. On mul muutamaissi muit keikoi tiaros, mut varsinaisil Peippokeikoil lähretä vast joulukuus. Salost startata!

Tiän pääl jälles! Tiän pääl! Tiän!

Pilvei kulke ylitte ja mee mennä ääniteknikon kans tiät pitki. Kiartue-emäntä kirjaenkeli Odelma ei ol täl Kajaani-Oulu-minikiarroksel nyy mukan, ja on niinko yrittäis ilman toist munuaist tulla toime. Kyl mee täst selvitä, mut juaksemist on tuhannest enemä!

Reisus tiätyst huamata, et puuttu:

- Pulu uis

- julisteroikot

- esiintymispöyrän pintalevy

- himmennin (mikä see ikä onka)

- peippo-koru

- keikkaliivin nyärit

Ei aut ko kehitel joku ratkasu jokassen kohtaha.

Matkal pit pyssät Helsinkis – siäl ol Eläköön Lapsi –satuäänkirjan nauhotukset, jossa Lönnrotinkarul, see o siin Frederikinkaru ja Otavan lähel. Siit äänkirjast tule simmone, et kaikenkarvase pualjulkkikse niinko Aleksander Stubbi ja mää luveta sihe satui ja mukula saava niit sit enne nukkumamenemist kuulustel. En viäl kerro, mink saru mää luvin, mut Punahilkka see ei ollu.

Punahilkkatunnelmis kumminki matkatti kohre Kajaani. Kuapion Veikon kone ol siin tiä varrel – pit saar tuuletin, et saippuakupla lentäissivä vähän korkkiamal eikä niinko keväste Lohjal, et kuplat lähtiväkki kulkema taappäi ja verhon taka jännittävä sai koko annokse, mut yleisöl ei tainnu näkky ko kaks. Ei tämmösen hellevuasin tuulettimi tiätyst mistä saa, mut Veikon kones nuare miäsmyyjä neuvosiva nii mukavaste ja nii yleväl Savo murttel meit naapurbiltemaha – mist propelli löyryski! (Jos jolla o simmone olo, et tänä oikke erityisel taval (huanoste taik hianoste) saippuapallo lensivä, ni see voi johtu siitäki, et iha itte omil käpälil kokosin sen tuulettime. Ohjekirjan kans ja hittaste, mut kumminki.)

Kaukamettä on kyl nimes mukane, ko lähte lännest ajama, mut mitä mää en kainuulaiste ette tekis!

Onneks Kainuussaki olla valmei tekemä mun ette: yli 200 runoihmist istus salis kuulustelemas, ko ihana Pirjosiappo-vahtmestar paino salivalot alas ja äänimiäs nipsas taustnauhalaulajapojan pääl ja mää viiletin laval. Uures napillises keikkaliivis ja ilman peippokoru, mut intomiält täys.

Mää löpisin peippojutui (erellisest ol 4,5 kuukaut aikka, nii et ei kaik ihan tullu siin järjestykses miäle ko olissin toivonu) ja pöpisin jotta uuttaki (esimerkiks mun ja Tähkän Laurin runokalenterist luvin näytte) ja välil kysysin yleisölt et onk teil kiiru – ja ko ei ollu, ni jatkoin taas. Pitkält yli pual yhreksä uutiste men.

Kiitoksi Kainuun Eino Leino -seural ja Lönnrot-seural ja kesäyliopistol kutsumast! Ja kiitoksi Kaukametäl kaikest ja erikses runotoivepurkin lainast. Oma toivomuspurkkiki ol unhottunu ton läntte, mut löysin tyämaaruakalan keittiön alakaapist hyljätyn kaffepurki, ja sihe mukavaste kertys kajaanilaiste runotoivei (kaffehajussi). Joku toivos Juhana Junankuljettajan pojanki – ensmäst kertta ikä!


Yäl ko runokansa jo nukkus ja runonkirjottaja vaels kaupunkil, täyskuu nous joen pääl ja Kajanilinna hoht ihmelisest.



Ai nii: siilimiäst ei tänä ollu! Muistin klo 18.47, et keikkasiilinkiskoja on niin pyytämät ko kouluttamattaki. Eikä mul ittelläkä ollu viäl meikki naamas saati keikkavaattei. 19.04 oli jo. Mut siilin hiippailu jää huamisel Oulul. Olispas siäl iso joukko sitä seuramas.