Ajopäiväkirja

Runonkirjoittajan ajopäiväkirja on sanamaija Heli Laaksosen matkablogi, mielipidealusta, esiintymisraportti tai infokerho. Heli kirjoittaa ajopäiväkirjojaan menoista ja meinaamisista, keikoista ja kaikesta. Lue ilosilmäiset tai paniikintäytteiset kuulumiset - ja säntää vaikka itse runokaravaanin kyytiin!



 

Hetki alkaa H:lla ja Heli alkoi Hetken. Tässä tutistaan vielä yksin Patolampiteatterin koulutauluin somistetulla lavalla:

 

 


Aapisen runomukulakeikalla saivat muutamat täydellisen Aapisen kokoelmiinsa, se näyttää tältä:

Tiäräktee mitä tehrä, ko o oikken kovast säätämist ja juaksemist ja päättämist ja tuntu ettei millän kerkkeis kaikke?
Oteta lissä hommi!

Mut juju onki siin, et oteta joku simmonen tyä, mikä ei yhtä liippa niit tehtävi, mihe o uppomaisillas. Viime kuukauret olen uinu aakkosmeres ja aapisjärvis. O ollu hiano hypätä välil pyärän selkkä niinko mikäki triathlonisti: olen nimittäis ollu meijän oman kylän kahren esikoiskirjailijan cheerleader ja lehristöneuvos.

Runsas vuas sit mun lähituttukuvaaja Lappalaise Miikka ja hyvinki uus tuttavuus Vesa Pietilä rupesivat tekemä tiatoteost Kodiksamin kutomost. Täsä piänes kyläs on tosiaanki ollu suhteellise suur ja kuuluisa ryijy- ja mattotehras Kodiksamin kutomo. Parhamillas 40 ihmist o ollu töis - kyl siit riittä yhte tiato- ja kuvateoksehe! Paikalline kulttuurtaho Gustaf Lundénin säätiö tahtos sen sit kustantta.

Eile see kirja sit julkistetti. Siit tul viisas ja visuaaline ja korkial kurkottava. Kirjan koko nimi on tosi jyhkiä: Kodiksamin kutomo - Kappale kylän, kansakunnan ja universumin historiaa.
Lapin ryijy ja mattokutomo. Sävyjä Satakunnan sydänmailta 1925-1971
.

 
Kannen kuva-aihelman keksis Gallén-Kallela, ryijyks sen kutosiva kodiksamilaiset ja taiton teki euralaine Mari Aarikka. Ei mikkä ihme, et keskmäärin komialt näyttä.

Tyytyväissi olivat tekijätki vissi, vaik satakuntalaine vaatimattomuus ylpistymisen tiätyst estä:

Kuva: Heli Laaksonen (kerranki!)


Illemmal julkkaris Kodiksamin koulul ol ihana tuiske! Kukkassi, kirjoi, matoi, kaffet, kakui, melkkest 70 ihmist! Kokonaine salillinen täys kotiseuturakkaut. Tämän jos jonkun tahtoissin purkitta nuuskittavaks hämärin päivin!

Ihanal ysikymppisel kutoja-Ellil ojennetan täsä oma kirjan kappala Gustaf Lundénin taulust valvovie silmie al. Kuvan otti kaikes hymyilykiireissäs Miikka.

Tänä on koulun ryijynäyttely siirretty Lapin museomäkke, sin aitta, Löylypäivien ajaks eli 3.-4.8. Vaan kaks päivä! Mut näyttelyst tul vallan kiva ja kannatettava. Käykkä kattomas. Siäl on kirjoiki selattavan.


Jos jäi semne olo, et ilman kutomokirja o elo ankkia, ni Vanhan Rauman kirjakaupast sitä nyy kumminki sit saa ja sit Lapin omilt kulmilt Pyärnin kaffilast.


Onne, onne ja onne teil, sinnikkät ja jaksavaiset ja tulisyrämiset Miikka ja Vesa!

Toivotta teijä harras ihailija ja kuviokelluja

Heli

 

 


Mul ei ol ennenkä tämä suviaik sopinu.

See teettä kaikenäköst kummallist. Esimerkiks mää rakastusin tulenpalavast Raumal marketis. Avomaankurkku. Mun lukijat voi muista, et avomaankurkuil o mun sialussani iha erityinen paik, mut ei mul ol koska ennen tämmöst käyny. See kurkku oli siäl laaris nii soma ja kippura ja pulleroine - ja jotenki yksin kaikkie muitten keskel. Punnittin ja ostin ja vein kotti soffatyynyn pääl. 

Orottelen helteitte ja tämän hullutukse pikast ohimenemist. Kurkut o nii lyhytikkässiäki, ei nee elä niinkä kauan ko joku kääpiöhampsteri. Mitä mää sil teen? Syäminen tuntuis täyrelt kannipalismilt eikä sitä elävält tekis miäl hauratakka. Voi mun kurkkuystävä!

***

Olen reisannu vähä Rauma kauempanaki - iha Latvias saak jälles! Siit matkast liirumoisin jo aikasemmin tonne mun Lausuu Latviassa -sivustol.

Kotomaastaki löyty nyy kaikelaist hiano. Ison kirkon eli Helsinkin Sinebrychoffin museos o yks ihanamppi näyttelyi, mitä olen ikä nähny. See on Puut ovat runoja, jotka maa kirjoittaa taivaalle. Siäl o valokuvi ja maalauksi, misä on puu pääosas - harvinaise herkkämiälisest koottu näyttely! Vuare loppu saak o aikka mennä kattoma.

Laitlast kuulu simmonen kiva uutine, et Walon talon seinämaalaus saatti valmiks ja telinetki pois. See on kaunis ko voileipäkakku siäl mäen pääl.

 
Walon ja kurkun kuvan otti tunnetust Lappalaise Miikka.

***

Iso osa ajast mene nyy Aapisen tulemise valmistelemisse. Olen kuuliaisest koonnu noit mun Aapistehtäväsivustoi, tehny haastattelui ja kekkaillu Rauman OKL:läisten kans harjotuksi. Julkkarit o sit 3.8. Lapin Teeälläs ja vähitellen tarttis tavotella niit mun kanssaesiintyjiäki eli Runomukuli. Lisäks kuvittaja Warstan Elinan kans ollan tekemäs aakkoskuvist piänt kiärtävä näyttely, mikä kans alka siält Lapist.

Mää, ketä en ol ollenka käytännölline, saan menemä valtavan pal aikka ihan tavallissi säätämissi, simmossi, mihe mun vähäflik Odel esimerkiks menis 0.3 sekuntti. Senkaltane filosofia mul kumminki o, et ko kirja kerran julkasta ja kirjan kans koitan itteni elättä, ni sen tunnetuks tekemise ette täyty tehrä kovast tyät. Sitä murhelisemmaks mää tulin, ko olen Suame kiärtäessän huamannu, et harvas kirjakaupas o mun (taik juur kenenkä muunka) runokirjoi myynnis. Ei uussi ei vanhoi. Et mikä ajatus täl mun kaikel vähtämisel o, jollei mun runolukijani saa kirjoi ko Laitilan kirjakauppa Ky:st ja Amazon.comist..? Kyl mää täst kustantajal jo mullittelinki ja hee kesälomies keskelt vastas ja koittava jotta asial tehrä.

***

Tämä päiväkirja alko kurkun kans hulluks tulemisel ja piänel hulluks tulemisel see o hyvä myäski lopetta. Sihe uuren kirjan tunnetuks tekemisse liitty myäski monalaiset lehthaastattelut. Mää toimittajist tykkän, ko hee on kans kiälihmissi ja heil o iso yleissivistys - ussemite ainaki. Viime vuasin olen yhä enemän törmänny sihe, et munt tulla haastattelema ilma, et olla luvettu yhtäkä mun kirja koska,  eikä olla aikomuksissaka niit lukke. Aapisen kans o ollu nyy muutamaissi tosi intellektuellei haastatteluhetki - ja sit on tämänkaltassi:

 

Tätä tämmöst mediapeli mää en ossa. Pystyktee käsittämä sen turhautumise määrän, mitä mää kirjailijana tunnen, ko mun kirja ei herätä haastattelijas mittän kiinnostust? Onneks sentä mul on kynä ja paperi ja päiväkirjaki, mihe pääsen tätä hämmennystäni purkama.

Välil ajattelen, et jos olis kaik mailma ajat annettu, ni menissin piirustuskoulu ja pyytäisin, et joku viisas ja taitava opettais munt oikke hyvin piirtämä. Sihe saak täyty näil ykstotisil tussiviivoil vaan pärjät. Olen näis kesäsekoonnuksis muutaman muunki ajatukse laittanu piirrosmuatto. Jos kehtan, ni laitan joskus tän.

Suvest ja hulluist hualimat ilost miält eri tahoil ja suunnil!

Heli

 

 


Mul ei ol ennenkä tämä suviaik sopinu.

See teettä kaikenäköst kummallist. Esimerkiks mää rakastusin tulenpalavast Raumal marketis. Avomaankurkku. Mun lukijat voi muista, et avomaankurkuil o mun sialussani iha erityinen paik, mut ei mul ol koska ennen tämmöst käyny. See kurkku oli siäl laaris nii soma ja kippura ja pulleroine - ja jotenki yksin kaikkie muitten keskel. Punnittin ja ostin ja vein kotti soffatyynyn pääl. 

Orottelen helteitte ja tämän hullutukse pikast ohimenemist. Kurkut o nii lyhytikkässiäki, ei nee elä niinkä kauan ko joku kääpiöhampsteri. Syäminen tuntuis täyrelt kannipalismilt eikä sitä elävält tekis miäl hauratakka. Voi mun kurkkuystävä!

 

Hei kaik osteopaati!
Fysioterapeuti!
Kiropraktiko!
Jäsenkorjaja!

Tääl asiakas telineil! Niinko kuvast näette, Walon talon seinän maalamine etene valla hyvi, ko hiuka venutta erkonomissi säännöi. Ko toine (eli Citroën-Janne) kurotta varpaillas ja toine (mää) sutikoitte pää alaspäi, ni hyvi ulettu maalama koko seinä ilma mittä ikävi rajoi. Kiitos viäl suve ensmäsel maalaustalkkolaisel! Tervetulo vaa muillekki – tehtävät jaeta innon, tairo ja hulluure mukka.

Intto, taitto ja hulluut pääsin seurama, ko eri sattumie jälkke kulkeutusin sanka lappi-teeälläläise metän keskel merikotkan pesäpuu al. Siäl ol yks tuttu ihmine ja tutu ihmisen tuttu, kenel ol annattu tehtäväks renkasta merikotka ja varusta toine niist lähettimilt.

Tolppakenkien kans renkastaja läks kiippemä siliä suara mäntty. Pesäpoikase oliva jo suuri, kaks flikka siäl ol. Isomp tuatti alas lähettime laittamist ja mittamist varte. Häne siive ensmäne väli ol 52 sentti (Ja toiset pual metri sitä viäl jatkus).

”Otaks syli?”, kysys toine lintumiähist. Mää! Mää ketä sain viluvärei jo siit, ko Hanna-ystävä pyys siluttama marsuas. Ei miälenkän tullu!

Poikane ot rauhallisest sen, et häne ol valittu mailmalaajust merikotkatutkimust suarittama. Ei juur rimpuillu, ei kiljunu eikä mullitellu. Kattelin nuaren kotkan kaunist ja rauhallist olemust, sen kirkkai ruskioi silmi ja mettä-uskottava nokka.

Emo lens sillon tällö ylitte, ei pitäny mittä äänt eikä tehny hyäkkäyksi, mut jäätävi silmäyksi hän meihi loi.

Mul ei pal tehtävi jääny, ko tönöttä kattomas niinko näre ja ojentta nestuuki sit ko lintumiäs ol silpannu taas mäntty ylös ja viäny poikasen takas pesän turvi. Kotka nimittäis läksiäisiks viils siaraime hänelt auk. ”Mut ei see sil mittän paha tarkottanu!”, painot lintumiäs.

Tiäräktee milt merikotka haise? Hiukan kanalt, mut enimmäkses iha järvituareelt kalalt.

***

Nyy mää annan teil viäl vinki ratio-ohjelmast: Yle Puheest tule urheilun lisäks joskus jotta ohjelmaki. Vähä yli-reippalt kuulostava mut muute virkistäväine Ali-Show käsittele koko kesä- ja heinäkuu aja huumori ja sen tekijöi. Lähetysaik on pitk, tunni verra, nii et o hyvä mahrollisuus kerranki pääst rauhas kuulustelema näyttelijöi ja koomikoi – ja heijä näkemyksistäs siit mikä o huumor, mikä naurutta ja mikä ei.

Siäl ain kysytä lempikoomikoi ja mää miätin kovi, mitä mää sanoissin, jos mult kysyttäis. Ko Ismo Leikola mutinoines o ain ollu lemppari ja Piapposen Tuija kans. Kaikkist väkevin huumorihmine on kumminki Ilari Johansson, kenel on puhuvimmat reiret, mitä olen ikä laval nähny! See on tommonen pitkkonttine syntyjäs jo vissi, mut ossa reisiäs käyttä ihan karehrittaval taval. Jos näette hänt, ni sanoka mult tervessi hänel ja kehuka niit kintui. Mää olin häne ja vallottavan esiintymiskouluttaja Niina Sai kans samal keikal Helsinkis, ko hämäläise mafia miähe oliva kutsunu, mut emmää kehrannu Ilari reisil siin mittän puhet ruveta pitämä.

 

(KUVA)

 

Piän moite – onk Ylen päälliköi linjoil? Yle Puheessaki o nyy viimese uuristukse jälkke ruvettu suasima toistuvi kanavajinglei. Tasasil väliajoil kiaku kummalline elokuvaefektidolbysurroundkuulutus Radio Rock -meininkil: KUUNTELET YLE PUHETTA!!! Hei Yleisration väki: Puhe o asialline asiakanava. Ei siäl kaivata mittä mainosvälihuutoi möriäl elokuvaäänel. Jos kuulija tahto tiätä, mikä kanava o meneilläs, ni see näke sen ratiostas.

Mukava pikkane vähä ajoneuvollinenki uutine. Olin ens Tampereel Annikin korttelis viarailul (luves vaik tost Tossavaise Jounin viisas maalaisrunoraatiaiheine runo ja muutaki selostust Annikin runotapahtumast: ) ja sit syrän-Hämees iha suvilomal.


Tapasin siäl hyvi erikoislaatusen kuvataiteilija Marjaana Koskivuare ja Sirkku Rehala-Anttila. Sit Lepaan savipajan pihas ol pyäriäakkunaine, hurmava Morris Swan, nii sulonen ko pualelitra vaniljajätskipaketti. Kaik, ketkä autoasioist hiukankin käsittävä, ruppeva jo huutama, et ei ol mittä Morris Swani olemas. Mut siäl ol! Kattokas ko koko paketauto ol sisustettu purjepaatti Swani henkes: siäl ol messinkist lista ja jalopuist seinä ja merimaisemataului ja köysikoristei ja see ymmyrkäine akkuna. Niim pal mää tykkä siit ihmislajist, kenel tule kaikki ihmelist miäle – ja sit viäl sen torekski jaksa muutta!

 

Alli Ullukka

(Nimi löyrys yhrest hautkivest. Olis tullu aikasemmi ette, ni olissin jo enne ensmäsenkä kirja julkasemist ottanu Helin tilal taiteilijanimeks. Esikoiskirjailija Alli Ullukka: Pulu uis.)