Yks vanh miäs sanos mul jo vuassi-vuassi sit runokeika jälkke: "Ihmise miäl o helppo pahotta, ei siin mittä ihmeellist tarvita. Mut ihmise hyväntuuliseks tekemisen taito - se o sul annettu ja sitä sää olet käyttäny.” Arvatka vaa, kui hyvä miäl mul pualestani täst lausunnost tul. Ja kui se siivittä viäläki pyrkimä sihe, et toisil vois valosuut jakka. Ei se joka hetki johtotähtenä ol, eikä ain onnistu - mut tavotteena se on kannatettava. Se nimittäis joskus heijastu takasi.

Näi mul kävi, ko lähetin Haukion Jennil ja häne miähel lapsentulo-onnitteluks uutismaalaukse Presidenttipari saa perheenlisäystä ja pyysin lukijoitani kanssa-onnittelema (täst hankkeest kirjotin erellises päivitykses). Voikte kuvitella, et Jenni vastas! Oikken käsinkirjotetust! Kirje ol osotettu sekä mul et lukijakunnal, nii et uskallan sen täsä julkasta. Hiukka punastuttavan-liiallise-ystävällissi sanoi siin ol kohristettu mul, mut yritän kestä:

”Parahin Heli & lukijakunta.

Tuhannet kiitokset sekä aivan upeasta julisteesta (Heli olet todellinen monilahjakkuus) että sydäntä sykähdyttävistä onnitteluista - tervehdimme ilolla ja lämmöllä jokaista pitkän listan allekirjoittajaa!

Haaveellinen hauki niinipuun oksalla tulee joka päivä tuomaan meille suurta iloa lastenhuoneen seinällä ja tulevaisuudessa tulemme tutustumaan myös Helin riemukkaaseen runouteen. Aurinkoista kevättalvea ja kaikkea hyvää toivottaen, meidän molempien puolesta kiittäen,

Jenni Haukio”

Mää pualestani kiitän teit lukijakuntalaissi, et läksitte onnentoivotuksi mukka! Oli se vaa juhlallist laitta heil menemä kokonaine tuhanne nime rulla onnittelui! Ja nyy sit julkisest kiitän Jennin perhet kirjeest ja lähetän sin kaikenkaltast laps-ja kevätonne.

Ton Hauki(o)-julisteen saatavuut o moni kysynu. Pelkästäs kotomaissi tuattei myyvä verkkomyymälä www.maammekauppa.fi otti onneks sen valikoimiis. Ei nimittäis ol mittä helppo postitettava tommone 70x15 cm soiro!

Kyösti Mäkimattila, Heli Laaksonen ja Juha Maunu -kokoonpano Someron keikalla, suvipuvussa.
(Talvisemmaks jänisasuks ton teetätin lisäämäl sin tupsui ja yhren papanakorun.)
Kuva: Miikka Lappalainen

On mul ollu onnen päivi muistaki ko valtiollisist syist. Munt kutsutti runokeikkailema itässe Suame: pohjoiskarjalaisse Nurmekse ja pohjoissavolaisel Kiuruverel. Föli ol tilattu laulamist kans - Mäkimattilan Kyösti ja häne soittajamestari Maunun Juha ol pyyretty föli. Ja nii me mentti! Semmoset 600 kilometri yhtsuuntast ajamist, suuren Suamemaa ihmettelemist ja yhteiskeikan viimetinkast suunnittelemist. Koko väki - äänimiähet ja manakeritki - ol huamattavan hyväntuulist, nii et mää joutusin oikken kysymä, et onk täsä viaraskoreut nyy. Ette sunkka te ain noi leppossi ol. Mut kovi väittivä, et kyl vaa. On kuulemma nii raskast muutenki maanteitte ja motellie muuttuvis olosuhteis olla - kurjemmaks sen murjottaminen teke.  

Reissamisen tiimellyksis me tehti omaks iloks ja Eestinmaan kunniaks minuutin onnitteluvideo 100-vuatiaal Virol.
Mahrakte pysty tost linkist kattoma, kui mää yritän opetta näil kauneil soittajapojil viron yhreksät vokaali, õ:t?
https://www.facebook.com/177423722295740/videos/1691098957594868/


Ollaan me ennenki Kyästin kans yhres laval olttu. Kerra. Someros. Mist sitä tiätä, kui meil täl kertta mene. Ei mistä! Laval luhistumise riski o olemas. Mut nii vaa runoi-laului-sattumuksi-kysymyksi-vastauksi peräjälkke puroteltti ja sitt tul kokonainen keikka. Säestäjä Maunust o varma aurink ottanu malli, ko se on tähä mailman tullu. En ol tiänny, et nii kirkashymyssi ihmissi onka.

Ain ja ain vaa olla hualissas siit, et kui meit läntissi ymmärretä itäses maas. Ain ja ain mää näen, et viara murtte ymmärtämisse riittä tahto sitä ymmärttä. Näin kävi taas. Me saatti perinpohjanen palaute mm. sanataiteilija Petrilt, Iisalmen omalt Ruuneperilt, ketä nii lennokkast Kiuruvesi-keikast kirjotti ja anto luvan julkasta sanomukses (Kiitos vualaist ja tarkast asetelluist sanoist):

”Kiitos Helille yllätyskeikasta Ylä-Savossa Kiuru-salissa, sai taas hihitellä ja nauraa höröttää ja jopa laulaa Suvivirttä.  Mäkimattila olikin sellainen artisti ettei ole aiemmin noin syvällisesti tainnut upea Kiuruveden sali pauhaa. Yllättävän hyvin sopi kiertueideanne yhteen ja teki esityksestä upean koko illan viihdykkeen, josta tuntuivat olevan laillani haltioissaan kaikki muutkin.  Välitauon aikana näin jänistenkin kuunnelleen esitystä seinän takana kurkkien ikkunoista ennen rientämistään kertomaan metsänväelle, että kakkososio on vielä esittämistään hupaisaa kuultavaa ja katsottavaa.  Sain muutaman kivan kuvan keikkamuistoksi aivan fantastisesta esiintymisasustasi oliko se nyt sitten haltija-, metsänkeiju- tai jänöaiheinen, toki kylmähkö kolttu arktisiin oloihimme, mutta onneksi lauhtui lumipyryilleen hetkiseksi että auton akkukin käydä kesti -ja todellakin kannatti, sen verran maireana täällä varmaan virnuillaan juttujaan ja runojaan, osa ennalta kuulemattomia tai luulen vaan, sekä lisäksi tankokunkun herkempää puolta, runonlausuntaa. 

Jossakin koulussa ovat huomenna haltioissaan, oppilaat, opettajat vanhemmat, kun täälläkin niin maireana.”

Keikka-asu-kuva: Petri Ruotsalainen

***

Koulu, mihe Nimimerkki Petri viitta, o yks kiuruvetine kyläkoulu, Luupujoen koulu. Mää olin mun kirjailija-lehtimiäs-ystävä Heidi Jaatiselleni ehrottanu, et eik hän veis munt piänel keikal jonnekki savolaisse kyläkoulu, ko en ol enne lähelläkä ollu. Semmone 50 oppilaan napakka ja kekseliäs koulu sit löytys - ja voi varjele kummost siäl ol!

 

Vanh Luupujoen kyläkoulu, takan uus. HL

Munt vastas ol Esko-opettaja - ja mitä sympaattisemmi eriparivillasukis! En ol tämmöstäkä ennen koulus nähny. Vitsikkys ei jämäkkyytte vaikuttanu: hyvi hänel ol hyppysis omat alakoululaises. Sain kuulla esimerkiks Ratiritirallan. Tiättäväst yks niist asioist, mitkä ei koulus vuassatojenka kiiries muutu…

Open sukat! Mää sit fanitan tämmössi arki-anarkistei!

 Sit rupesin kertoma kirjoistani. Oppilaat istus lattial kuulustelemas. Puhelin hiuka murttest ja Aapisest ja Pulu uis -runon synnyst. Sit kertosin uusist kirjasuunnitelmist. Sanosin, et olen virolaiselt Andrus Kivirähkilt suamentanu yhren kirjan ja se ilmesty ihan koht huhtikuus. Lisäsin, et sen kirjan nimeks tule Kun Musti muni mummon. Täsä kohta ensmäne savolaispoika kiärähti kyljelles naurama. Mää jatkoin lukemal muutamaise valitun tarinan. Hetken pääst mun jalois viäritteli naurust kolme eskaripoika. Muu koulu huutonauro. Vaikkia ol naama pittä vakavana. Laitoin kirjan kannen kiärtämä, ja oppilaat syäksähteli sen peräs, ko se olis metrilakutiski. Chister Nuutisen maalama kansi hörötytti ko stand-up. Kiitos loisto-koulul ja naurusuisil oppilail ansiokkaast eläytymisest!

Luaja lykky, et paikal ol toimittaja Jaatine, ketä kerkes kaikkist ilosimmast ilmest nappama kuva.

Alakoululaisia Luupujoen lukuhetkessä. Kuva: Heidi Jaatinen. Kiuruvesi-lehti

Tämmöse naurutulitukse jälkke on taas keviä olla kirjailija. Mukulat tartteva kirjoi, he tykkävä niist! Täyty vaa järjestä nii, et tarinat o mukulitte ulottuvil ja et heil o rauha niitten kans olla. Mää luule, et siit viäl kuullaan, Kun Musti muni mummon.  

Jään kiinnostuksel vartoilema, mitä viäl tämä lukemise&kirjottamisen kevät ja Viro100 tua tullessas.

Heli