Aapine!

Aapine!

Hei vaa, kiva ko löysit tän! Aapine on lounaismurteinen aakkosrunokirja mummuille ja mukulille, isoisille ja pikku-Mimille. Aapisen kirjoitti sanamaija Laaksosen Heli, kuvitti taikakynä Warstan Elina ja kustansi vanha kunnon Otava.

Joko sul jo oma Aapine o? Näille sivuille putkahtelee Aapiskuulumisia ja joskus uusia lisätehtäviäkin luennan oheen. Keksi itse, piirrä, väritä, kirjoita, leikkaa, laula! Voit myös rientää Aapisen omille fb-sivuille!




 

Tee tutun mukulan kanssa vakavasti otettava aapiskuvanäyttely.

Piirtäkää yhdessä huolella 5-10 aakkoskuvaa: siis kirjain ja sen ympärille kuvitus.

Järjestäkää huoneesta tila niiden ripustukselle. Maalattuun seinään voi kiinnittää kevyellä teipillä, tapettiseinän kiinnityksestä täytyy pitää perheneuvottelu. Pienille töille käy myös jääkaapinovinäyttely, kunhan ovi tyhjennetään ensin magneetista ja muusta.
 

Pitäkää kunnon avajaiset:

- Laatikaa näyttelyn avajaiskutsut lähinaapureille, tädeille, sedille tai kavereille

- Keksikää pikkutarjoilua: suolatikkuja ja mehua maljan kohotukseen

- Yleensä taiteilija saa avajaisissa kukkia

- Esitelkää työt. Vieraiden kuuluu kiertää näyttelyssä ja kehua kovaan ääneen.

- Pyytäkää kävijöiden nimet vieraskirjaan

 
Kun näyttely puretaan, tallettakaa työt (paitsi jos kaikki jo ostettiin.)

 

 


Hei aapissivujen sanataidesäätäjät! Oletteko huomanneet kiehtovaa kutsua - voisiko tähän lähteä jopa Aapine kainalossa?

Valtakunnallinen Sanataideviikko järjestetään 23.- 29.9.2013. Viikon aikana kurkistetaan kirjallisuuslähtöiseen sanataidekasvatukseen, etsitään ideoita, houkutellaan lukemaan, herätetään eloon hahmot sivuilta ja kertomukset kansien välistä.

Suunnittele kirjoittajaryhmäsi tai luokkasi kanssa syksylle tempaus ja sujauta se osaksi Sanataideviikkoa! Kohderyhmää ei ole rajattu, joten ohjelma voidaan toteuttaa missä tahansa, kelle tahansa.

Suomen sanataideopetuksen seura palkitsee luovimmat ehdotukset suomen- ja ruotsinkielisessä sarjassa rahadiplomein. Kaikki ideat saavat näkyvyyttä ja ne esitellään esitellään seuran nettisivuilla. Lisätietoa:

www.sanataide.fi.

 

 


Rauman kaupungin kirjastopalveluylipäällikkö Karri Hara on perusteellinen haastateltava: hyvien vastausten aikaan saamiseksi on konsultoitu jopa äitiä! Tuloksena syväluotaavia katsauksia lukevan ihmisen uumeniin.


1. Mikä oli lempikirjasi pienenä - ja miksi?

Eniten pidin ehkäpä Tammen Kultaisten Kirjojen Nalle Nokikämmen -kirjasta. Se kertoi metsäpalossa emonsa menettävästä karhunpojasta, jonka metsänvartija pelastaa ja hoitaa kuntoon. Kirja oli jännittävä, osin surullinenkin (emo tosiaan taisi palossa menehtyä, tai ainakaan sen vaiheista ei enää mitään kerrottu, ja nallekin polttaa liekeissä tassunsa). Loppu on kuitenkin onnellinen ja nalle pääsee/joutuu kiertelemään kouluja paloturvallisuudesta lapsia opettaen.


Muita suursuosikkejani oli mm. Pekka Töpöhäntä Amerikassa, joka oli ensimmäinen ”oikea” kirja, jonka jännittävä juoni jäi mieleen. Gangsterikissat ja Niagaran putouksen laskeminen tynnyrissä edustivat varsin kovaksikeitettyä toimintaa lastenkirjassa.

Myöhemmin luin Tarzanit ja Kolmet Etsivät ja muita tämän tyylisiä, ja jossain neljännellä-viidennellä luokalla siirryin aikuisten kirjoihin, en välttämättä kovin laadukkaisiin, tosin.

 

2.  Muistatko, miten opit lukemaan?

Tarkkaa muistikuvaa ei ole, mutta konsultoin äitiä. Ikää oli 5 vuotta, ja suosikkikirjani oli tuolloin Eric Carlen kirja Pikku toukka paksulainen, jossa on hienosti rei’itetyt toukansyömät sivut. Tämä toukka kun ahmi kaiken eteen tulevan. Vuonna 1969 julkaistusta kirjasta on otettu monia painoksia, viimeksi viime vuonna!


3.  Mitä jäi mieleen omasta aapisesta?


Minulle ei ole kyllä jäänyt mitään mieleen aapisesta… En saa lainkaan päähäni, millainen aapinen meillä oli, saatikka mitä siellä luki. Osasin lukea jo ennen kouluun tuloa, joten aapista ei pitänyt tankata niin ahkerasti. Ehkä siksi ei ole mielikuvia.

 

4.  Mikä lukuelämys on sykähdyttänyt viime aikoina?

Kesälukemisena oli Stephen Kingin22.11.63”, 869-sivuinen järkäle, joka on vielä hieman kesken. Olen ollut King-fani jo ala-asteelta, vaikka toki tuotannossa on heikommatkin hetkensä ollut. Idea aikamatkustajasta, joka menee estämään Kennedyn murhan, ei ole mielestäni lähtökohdiltaan kiinnostavin mahdollinen, koska suomalaisena Kennedy-kultti tuntuu hieman vieraalta. Toteutus on kuitenkin etenkin kirjan alkupuolella niin sujuvaa ja aikamatkailun idea niin kutkuttava, että tarinan pari ensimmäistä sataa sivua menevät yhdeltä istumalta. Hauskasti kirjaan oli sijoitettu myös kirjailijan 80-luvun puolella julkaistun teoksen tapahtumia: ne kun tapahtuivat kyseisenä vuonna samassa kaupungissa, minne aikamatkaaja saapuu. Hän jopa ohimennen törmää muutamaan aikaisemman kirjan henkilöön, ilman että tapahtumia mitenkään erityisesti korostetaan. Stephen Kingin yli 50 teoksen tuotanto osoittaa, että ainakin tekstiä ja tarinaa hän luo sujuvammin kuin juuri kukaan muu. Yliluonnollisen viitekehyksen tuominen täysin arkisiin tapahtumiin ja etenkin alkupään tuotannon armoton ja kompromissiton lukijoiden (ja kaiketi myös kirjoittajan) pelkojen hyödyntäminen on tuottanut minulle monia viihtyisiä hetkiä. Ja joitakin painajaisia.

 

+ vapaaehtone: Minkä aakkosen ottaisit mukaan autiolle saarelle?

E-kirjain olisi hyvä. Alimmalla sakaralla voisi istua auringonpaahteelta ja sateelta suojassa, ja mikäli kirjain olisi tarpeeksi suuri, voisi sillä jopa nukkua. Ylempi sakara toimisi oivana hyllynä tarvikkeille, kookospähkinöille ja muulle arvokkaalle. Kirjaimen päälle kiivetessä näkisi lähestyvät laivat kaukaa.

 

Karri Hara
Rauman kaupungin kirjastopalveluiden johtaja

 

 


Kuvas on kanakassi & ihana kaveri Erikois-Riitta (ko metäs näkys karhu, hän ryntäs autol. Hakema siält kamera). Mut tehtävä kuulu: Sattuk joku tiätämä, ketä onka ton kanakassin tekijä? Yks lempiä naisihmine sen mul Hesas viime viikol toi, mut en muist muut ko et hän ol Pirkko nimeltäs. Hän sanos et siin voi kuljetta vaik muni. Kiitos kumminki!

 

 


Kuvan otti ja kanantekijää metsästi
Heli

 

 


Aapisen sivulla 59 on tutunoloisen pariskunnan, Ailin ja Toivon kahvipöytäkeskustelu. Tee siitä sketsi! Syysjuhliin, pikkujouluihin, kesäillan iloksi, eläkkeelleläksiäisiin. Sketsi sopii niin aikuisten kuin lastenkin esitettäväksi – vaikkapa sekajoukkueena.

Tarvitset:

- Aapistekstin Aili opetta Toivol suamen kiält

- Kolme henkilöä: Kertojan, Ailin ja Toivon.

- Puvustusta: Ailille ja Toivolle hurmaavat vanhusvaatteet, kertoja saa keksia asunsa itse.

- Rekvisiittaa: Pöytä, aamiaisastioita, sokerikko, kaffepannu, vaasi ja kukkasia.

Esittäkää sketsi yleisöllenne sujuvalla ja kuuluvalla äänellä. Kumartakaa lopuksi. Valmistautukaa kukkasateeseen.

Höpsöä kesäteatterihuumoria saat, kun puet suurimman miehenkörilään Ailin rooliin ja porukan vienoimman tyttösen Toivoksi!

Onko lounaismurre tyystin vierasta? Käännä paikallisen murretaitajan kanssa sketsi omalle murteellesi. Ei mene kuin vartti aikaa ja edessäsi on uusi muheva teksti tutulla kielellä!