Aapine!

Aapine!

Hei vaa, kiva ko löysit tän! Aapine on lounaismurteinen aakkosrunokirja mummuille ja mukulille, isoisille ja pikku-Mimille. Aapisen kirjoitti sanamaija Laaksosen Heli, kuvitti taikakynä Warstan Elina ja kustansi vanha kunnon Otava.

Joko sul jo oma Aapine o? Näille sivuille putkahtelee Aapiskuulumisia ja joskus uusia lisätehtäviäkin luennan oheen. Keksi itse, piirrä, väritä, kirjoita, leikkaa, laula! Voit myös rientää Aapisen omille fb-sivuille!





Raumalainen kirjakauppias Päivi Luosma ja tamperelainen tietokirjailija-toimitusjohtaja Kari Kallonen on mitä somin aviopari, joista toinen käyttää deodoranttia ja toinen röröä! Lue ainutlaatuinen kaksoisaapishaastattelu perinjuurin kirjallisilta ihmisiltä!

 

Kuva: Päivi Bourdon 2012

1. Mikä oli lempikirjasi pienenä? (ja kui juur see?)

Päivi: Ihan ensimmäiseksi rakastuin Grimmin satuihin ja Gustave Dorén Raamattuun. Äiti kyllä luki mieluummin ääneen omia suosikkejaan, Topeliuksen Lukemisia lapsille ja Anni Swanin kertomuksia, joiden maailmaan niihinkin opin sulavasti solahtamaan, mutta yksin ollessani uppouduin sittenkin mieluiten Dorén hivenen pelottaviin kuviin ja Grimmin veljesten synkkiin metsiin. Vähän myöhemmin löysin Yrjö Kokon Pessin ja Illusian sekä Otso Pietisen Pikku Siljan unisadun, molemmissa mielikuvitusta kiehtova mustavalkoinen valokuvakuvitus. Näiden kirjojen kohdalla koin lukuoivalluksen; pieni tyttö voi olla sekä peikko että prinsessa, molempia!


Otso Pietinen: Pikku Siljan unisadut 1945

 

Kari: Kesälomilla mummolassa luin ullakolla säilytetyt

isäni vanhat kirjat eli muutaman laatikon 1940- ja 50-luvun seikkailuhenkistä poikakirjallisuutta. Kansainvälisistä klassikoista mieleen jäivät niin Robinson Crusoe kuin Viimeinen mohikaanikin, kotimaisista Aaro Hongan tampereenmurteiset partiotarinat. Eräässä kiehtovimmassa niteessä päähenkilö oli nyrkkeilijä, lempinimeltään Killer-Kari. Valitettavasti en muista mestariteoksen nimeä. Myöhemmin ahmin mm. koko Tarzan-sarjan.

Daniel Defoe: Robinson Crusoe. Suom. V. Hämeen-Anttila 1911

2. Muistatko, miten opit lukemaan - tai kirjoittamaan?

Päivi: Kun 7-vuotiaana sain koulussa punakantisen Aapisen käteeni, huomasin osaavani sen lukea, ja jopa tavata, joten sain ryhtyä auttamaan vierustoveriani. Tätä opettajakokemustani ryhdyin tomerana hyödyntämään kotonakin ensimmäiseen pikkuveljeeni, turhauttavin tuloksin, veli kun oli vasta yksivuotias!

Kari: Sisareni on kaksi vuotta vanhempi ja opettelin neljävuotiaana omin nokkineni lukemaan hänen kirjoistaan. Yhtenä päivänä kerroin vanhemmilleni ja sisarelleni osaavani lukea. He eivät uskoneet, ja jouduin sitten lukemaan valittuja pätkiä Aapisesta. Sisareni yritti kyllä himmentää voittoani väittämällä minun sanovan kukko-sanan lapsellisesti ”tutto”. Mikä verinen loukkaus!


3. Mitä jäi mieleen omasta Aapisesta?

Päivi: Pidin Aapiseni kuvitusta ja tarinoita aika lapsellisina, siis pikkuveljelleni juuri sopivina, mutta joihinkin loruihin ja runoihin ihastuin. Kissa liukkaalla jäällä -runoon eläydyin sen verran kiihkeästi, että sain sen esittääkin koulun joulujuhlassa. Haasteet kasvoivat ja seuraavana vuonna olikin jo vuorossa Nortamon Meijän dorpp, jonka rusetti päässä täristen lausuin Rauman Tarvonsaaren koulun kevätjuhlassa.

Kari: Ensimmäinen oma Aapinen ei enää niin sykähdyttänyt, koska osasin jo lukea. Sain sitten haastavampia tehtäviä, esimerkiksi jouluevankeliumin lukemisen kaikille koulun voimistelusalissa, kun lavalle nostettu pöytä keikkui ja siinä oli palava kynttilä.

4. Mikä lukuelämys on sykähdyttänyt viime aikoina?

Päivi: Juuri nyt luen ikisuosikkikirjailijani John Irvingin Minä olen monta -romaania, ja tunnustan sen olevan juuri sellainen kirja, jonka ei soisi loppuvan liian äkkiä. Näissä usein varsin absurdeissa tragikomedioissa muistutetaan, että elämä parhaimmillaan pyörii jonkun verran järjen, mutta etenkin ja välttämättä sydämen voimin. Kirjailija saa minut myös aina toivomaan, että osaisin itsekin kirjoittaa paremmin. Irvingiä lukiessa koen kuin tulevani kotiin; tämä on maailma, jossa olen kotonani. Kummallista kyllä, sillä tarinoissa liikutaan varsin usein trans- ja biseksuaalien, painijoiden, tatuoijien, prostituoitujen tai jollain tavalla vähemmistöön kuuluvien maailmassa. Vaan ehkei sittenkään ole ihme, että John Irving sykähdyttää, "In One Person" on kirjan alkukielinen nimi, peikko ja prinsessa samassa ihmisessä, kuten itsekin oivalsin kauan sitten.

Kari: Tutustuin viimeksi Tapio Niemen tekemään runoilija Unto Koskelan elämäkertaan, joka taisi aikoinaan aiheuttaa ilmestyessään pientä ristivetoa, mutta ei kuitenkaan niin paljon kuin Tulenkantajiin kuulunut ja nuorena kuollut skandaalinkäryinen päähenkilönsä. Koskela on ajankohtainen Rauman kaupunginteatterin Kuubalainen serenadi -näytelmän myötä ja monet runot ovat kestäneet ajan hammasta jo 80 vuotta.


+ Minkä kirjaimen ottaisit mukaan autiolle saarelle?

Päivi: Ilman pienintäkään fundeerausta; en luopuisi autiolla saarellakaan D-kirjaimestani. Deen avulla saan aina turvakseni äidinkieleni ja lapsuuden seikkailut "daevas varjelkon" -huudahduksineen, dilleineen ja daadeleineen, handuukeineen, nesduukeineen ja dahlioineen!

Kari: Minä otan saman kirjaimen kuin Päivi eli Ree-kirjaimen. Sitten kun halutaan hienostella, voiraan käyttää sivistyssanoja kuten reotorantti eli muarikkaammin rörö.


Päivi Luosma ja Kari Kallonen

 

 


Jos joku ei viäl ol saanu selkko, mist Aapises oikke on kysymys, ni noitte juttuje jälkke o ajantasal, mikä ol irea ja tarkotus:


Aapise äänikirjan making of (mikä see nyy olis suames: tekemise huiskinas?) -videon voi katto tost linkist, siäl Laaksone oikke järjejuaksus kirkkauren paljasta: 
http://www.youtube.com/watch?v=U-KeqOcktus

 

Kuvittaja-Elinast o romaaninpitune kiva haastattelu linja-autojen Expressilehres, tommoses:
http://issuu.com/osgviestinta/docs/expressi_3_13_issuu

 

ja viäl Salo Seuru Sanomaki o Aapise muistanu, ain yht hyväntuulinen kultuurtoimittaja Veli-Matti Henttonen tek jutu: http://www.sss.fi/uutiset/kulttuuri/530906.html

 

Monikirjaimissi syyspäivi Aapis-ihmisil!

 

Heli

 

 

 


Yks tuttu miäs lait mul syränt hellivän palautte Aapise lukemisest alakoululaisen kans:

"…ja sitt ihan toine asi, ko jäi kertomatt. Mee luetti Aapist meijän pojan kans ja M-kirjaimes mamma muistele pappa ko on taevas mustikoi noukkimas. Ni poik sanos ett siäl ne ova ny mummo ja faar molema mustikkmetäl. Ja me puheltti siit sitt viäl vähä. Nii se o hyvä ett Aapises on tomnenkin koht ko laps voi tyästä elämä rajalisut ja kaippaust ja kaikki semssi asjoi."


Ja Luettua elämää -blogin kirjottaja ol myöskin testannu Aapist lapsen kans. Ilo ol huamat, et ei-lounaissuamalaine mukulaki löytä kirjast omat suasikkis!


"Luin Aapisen a:sta ö:hön yhdeltä istumalta eskarilaiselleni, joka ei vielä osaa itse lukea, ja hän oli oikein innostunut kirjasta. Joitakin lyhyitä sanoja hän osasi jo lukeakin, ja lounaismurteethan lyhentävät sanoja entisestään. Oikeastaan siis oikein passeli aapine! Ilmankos kirjan alaotsikkokin kuuluu: Aakkosii niil, ko ymmärtävä jo pualest sanast! - - Ensimmäisellä lukukerralla "yleissuomentelin" runojen murresanoja ja selitin verbimuotoja. Joitakin sanoja jouduin tarkistamaan Aapisen loppuun lisätystä sanastosta. Toisella lukukerrallakin yritin vielä suomentaa sanoja, mutta poika totesi: "Kyllä minä ymmärrän, lue vaan!" Ilmeisesti lukemisen rytmi kärsi selittelyistä ja lapsi sietää hyvin sitä, ettei ymmärrä joka sanaa. - - Poikani suosikkisivuksi nousi F-kirjaimen sivu - ihmekös tuo, sillä F:ssä on vauhtia: Meijä flik putos soffalt! Fiuuu vaa! Sivun kauniit färikynät hivelivät myös silmää. Lounaismurteissa f on yleinen kirjain ja äännettä oli selvästi riemastuttava kuunnella.

 

- Elinan Luettua Elämää

http://luettuaelamaa.blogspot.fi/2013/09/heli-laaksonen-ja-elina-warsta-aapine.html

 

Mukulitten kans olen ollu nyy tekemisis enemän ko elämässäni yhtes, ko Uurenkaupunki Hakametän koulul käven aamukeikkailemas - ja selvisin henkis. Ajottais ol suarastas kiva - kiitoksi nii opeil ko mussukoil oppilailki!

 

Heli

Kirjakauppaliiton ylläpitämä

Mitä Suomi lukee -lista

näyttää elokuussa 2013 tältä:

 

Kotimainen kaunokirjallisuus

1 Lehtolainen Leena Rautakolmio Tammi
2 Westö Kjell Kangastus 38 Otava
3 Laaksonen - Warsta Aapine Otava
4 Utrio Kaari Seuraneiti Amanita
5 Rönkä Matti Levantin kyy Gummerus
6 Rauhala Pauliina Taivaslaulu Gummerus
7 Mäki Reijo Intiaani Otava
8 Lindgren Minna Kuolema ehtoolehdossa Teos
9 Lundberg Ulla-Lena Jää Teos
10 Hynynen Jouni Paskapuhetta Like

 

 

Kiitos lukijoille mieltä nostattavasta pronssimitalista!

 

 

 

Syyskuun viimeiset Aapiskeikat:

Uudenkaupungin kaupunginkirjasto ti 3.9. klo 18,
Salon Suomalainen kirjakauppa ke 4.9. klo 16.30
ja Marttilan kirjasto ke 4.9. klo 18.30.

Tervetuloa!

On Aapista arvioitukin, vaikka näinä lehtien yhdistymisten aikoina kritiikkien määrä on kyllä kaikkiaan romahtanut. Miksi kirjoittaa eri teksti Aamulehteen, Satakunnan Kansaan ja Pohjolan Sanomiin, kun niihin voi kirjoittaa yhden ja samankin (intellektuelli kyllä keksii montakin syytä...)

Oivallinen blogiarvio Aapisesta:
http://tuijata.wordpress.com/2013/08/20/lounaisesti-asta-ohon/

ja savolainen näkemys lounaisista runoista Mikkelin kaupunkiuutisten sivulla 20:

http://en.calameo.com/read/00101225809a3b5b1e9d0

enkä voi moittia Opuscoloakaan:

http://opuscolo-kirjastakirjaan.blogspot.fi/2013/08/syksyn-hauskin-kirja-heli-laaksonen.html