Hesas on jalat-alt-viävän suur ja kaunis lasten tairekeskus Annantalo. Siäl on kiva, pirskahtelevais-viisasmiäline Liisa, sen kirjakaffilas on kauhian hyvi pulli ja seinil kokohela Aapisest tehty näyttely.

 


(Tämän kuvan vissi Paatsalon Liisa nappas mun kameral taik joku muu? Loput otin itte, paitsi Lappalaise Miikka leiskautti ton kolmosotokse.)


Kirjan ja ruusun päiväks munt ja Warstan Elina ol kutsuttu sin avartama pääkaupunklaislaste ajatuksi.

 

Nii Elina-Armahaine ol ko Kyllitäti itte, ko hän piirs Aapisen kuvi, kertos mitä miäles ja muistois pyäri, ko hän kynä käyttele ja opetti mil taval taval tavalisest poliisist tule nuhteleva poliisi ja mist tiätä et limusiini on käynnis (pakoputkest tule savu).

Näyttelytila o suur ja esteettine, huamas et moni viaras viihtys siäl tuntkaupal.



Meijän yleisön on moneikkässi ja kaikefärissi, tokaluakkalaissi ja töölöläisi ja pukinmäkeläissi ja yks piän, ahkera roudariki.
Mää luule et see o hommis siäl viäläki, vaikutti tyäihmiselt!


Jos Staris päin kuljette ja semmose vaalian suuren kivitalon ohi vaellatte Annankarun kulmil, ni ovest sisäl, ei maks mittä. Kesäkuun kolmanttentoist saak o aikka!

 

Heli