Aapis-sivuilla ilonpäivä: kirjoittava kitaristi, Simo Ralli Elonkerjuu-orkesterista saatiin sinnikkään pinninnän jälkeen langan päähän tekemään tunnustuksia lapsuuskirjoistaan. Mukana myös Simon ensimmäinen ainekirjoitus!



Haastateltava ja haastattelija muutama suvi sitten Miikka Lappalaisen kuvassa.

 

Mikä oli lempikirjasi pienenä - ja miksi?


En muista yhtäkään lempikirjaa. Ei pojat ehdi lukemaan kirjoja, kun pitää touhata ja mennä pyörällä pitkin kylää!

Pekka Töpöhäntä tuli mieleen kirjana minkä olen lukenut. Siinä oli draamaa poitsulle kerrakseen. Luottavainen sinisilmäinen töpöhäntä, vastassa kujilla mouruava katukissa Monni porukoineen. En muista kuinka kävi. Kai se Pekka henkiin jäi..
 

Teininä hurahdin Lucky Luke -sarjakuviin. Ahmin niitä Teuvan kirjastosta. Tein jopa esitelmän sarjakuvasta, sen käsikirjoittajasta ja piirtäjästä. Lucky Lukessa hyvää monisyistä tarinaa höysti hurtti huumori.

 


Kuvalähde: Egmont-kustannus

 

Muistatko, miten opit lukemaan?


Muistan kyllä, että ensimmäisen luokan syyslukukaudella opin. Komsin kyläkoulussa meillä oli hyvä ja mukava opettaja Kotilan Liisa, hän opetti lukemaan.


Tykkäsin tavaamisesta, se oli rytmikästä, taa, taa, taa, tiit, tii, tii. Tavaamista pitää harrastaa vieläkin kun tekee laulunsanoja valmiiseen melodiaan. Sävelillä on tapana olla pitkiä ja lyhykääsiä. Kuten Ti, ti, taa.


Mitä jäi mieleen omasta aapisesta?

 

Nyt silmiini ei tule kuin kukon kuva, karttakeppi kädessä. Isolla painetut kirjaimet ja sinikantinen työvihko mihin piti harjoitella kaunokirjoituksella kirjaimia ja numeroita.

Minulla on tallella ensimmäinen kirjoittamani ainekirjoitus. Valmiiksi annettu otsikko oli Mieluinen televisio-ohjelmani. Koukeroisella käsialalla kirjoitettu aine kuuluu:

Lempi televisio-ohjelmani on Perhe on pahin, koska se on niin pitkä.

 

Mikä lukuelämys on sykähdyttänyt viime aikoina?


Olen hurahtanut Hesarin kuukausiliitteen Jouni K. Kemppaisen artikkeleihin. Ne ovat ajatuksia herättäviä, syväluotaavia juttuja, joissa on pilke ja pieni ilkikurisuus tätä maailman menoa kohtaan.

 

+ vapaaehtone: Minkä aakkosen ottaisit mukaan autiolle saarelle?

 

A:n voisin ottaa. Siitä alkaa kaikki. Lempisanani avaruus alkaa aalla.

 

Simo Rallia haastatteli sanamaija Heli Laaksonen